Escorttiini tuli outo sähkövika eilen kesken matkan moottoritiellä Turun tienoolla. Yht`äkkiä vaan alkoi nykiä ja tehot hävisivät. Ajoin väkisin Kupittaalle ja koko ajan oli haettava hienompaa silmään, kunnes hyytyi tielle risteysalueelle. Työnsin kotteron sivuun ja havaitsin, että akku on ihan tyhjä. Kun se työnnettiin käyntiin, pääsin taas 5km, sen jälkeen yhden kilsan ja sitten enää puoli kilsaa. Lataus ei siis toiminut, vaikkei merkkivalo palanut. Kiilahihnakin oli kunnossa. Kun vaihdoin akun, mittasin latausjännitteen käydessä ja se on vain 12,4 volttia. Onkohan vika jännitteensäätimessä vai mistä sitä alkaisi hakea? Taidan hakea toisen laturin hävittämöltä.
Sähkövika
autontyöntäjä
5699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Palaako latausvalo missään tilanteessa. Ainakin vanhemmissa malleissa laturi sai herätevirran kyseisen lampun kautta.
Latauksen merkkivalon polttimo, herätevirta kulkee yleensä sen polttimon kautta.
Latauksen säädin hajoaa joskus niin ettei merkkivalo syty.
Hiilet loppu, merkkivalo ei läheskään aina varoita tuosta (tullut tienpäällä aikoinaan tiepalvelussa ollessa laitettua 5-10 hiilet vuodessa). Helppo vaihtaa jos hiilet ovat paketissa, joissain latureissa säädin ja hiilet samassa paketissa... En muista kuinka Escortissa oli. Nuo paketit saa yleensä vaihdettua avaamalla 2 ruuvia, muuten saattaa mennä laturin purkamiseksi.
Nuo ovat helppoja tarkistaa, jos noista ei löydy vikaa niin sitten diodisilta/käämitys tms. eli voi olla helpointa viedä korjattavaksi tai hankkia vaihtolaturi.
Laturin hiilet kuluneet niin, että ei ylety
enää liukupintaan. Myös vaihtovirta-laturissa
on hiilet. Niiden kautta syötetään magnetointi-
virta roottorin (pyörijän) käämiin. Säätimen
ohjaama virta siis.
hävittämöltä puoli ilmaiseksi sellaisen uudehkon Iskra- merkkisen tarvikelaturin. Nyt latausjännite tyhjäkäynnillä on 13,5 volttia, kun akku oli tyhjähkö. Hyvin sopi Boschin tilalle ja toimii loistavasti. Alkuperäinen jännitteensäädin hiilineen olisi maksanut yli 30 euroa.
kuten oli vanhakin, joten ihmeen paljon se pystyy tarvittaessa virtaa puskemaan. Koska tuo tarvikelaturi piti itse irroittaa yhdestä Orionin romusta, sain sen oikeastaan vaivanpalkaksi irroitustyöstä.