Koskeen hukkuneet/ Imatran Impi

kiinnostunut....

70-luvulla pystytetty itsemurhan kannustimeksi ja kunniaksi Imatralle muistomerkki ("sankaripatsas").
Mistä niitä koskeen hukuttautuneita sitten löytää?
1800 luvulla näyttää koskeen hukkuneen vanhempi mies Lokakuussa 1923, muttei sekään varmaan liity imatran Impeen. 1920-luvula tuli voimalaitos, joten onko ne lukuisat itsemurahan teheet joita kunnioitetaan patsaalla sitten tappaneet itsensä sen 1900 luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Löytyykö jostakin edes viimeinen henkilö joka olisi hypäännyt kuohuvaan koskeen?

12

9249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 80-luvulla ahkeroitiin

      Ei tuollaiset asiat kauheesti jaks akiinnostaa, mutta omasta nuoruudesta muistan, että 8o-luvun puolella oli välillä vilkastakin hyppelyä sillalta.Olin kerran kulmille menossa, kun yhden sisarussarjan likat yritti hypätä alas, eikä paljosta puuttunut etteivät jopa onnistuneet. Ei mikään järin viehättävä tilanne.

      Muutenkin kyseisellä vuosikymmenellä ihmisiä killui millon vuoksessa,milloin koskessa.Enimmäkseen tais mennä vuoksen puolelle, osa densoja osa jollain muulla tavalla.

      • kulmilla silloin

        Ne oli rajapatsaalta,vissiin kaksoset.Mut taitaa olla rauhottunut,uskossa tietääkseni.


    • other

      eräs vanhempi henkilö kertoi että nuoret naiset, jotka sota-aikana olivat jääneet leskeksi, tapasivat hypätä sillalta..siitä surullisen kuuluisa maine imatran koskelle..

      • sillalta

        vieläkin.
        90-luvullakin oli oikea hyppäys buumi. Silloinhan sillalle suunniteltiin verkkoa.
        Pari kuukautta sitten taisi viimeeksi joku hypätä...

        historiasta en osaa sanoa.


      • Tuumailija...
        sillalta kirjoitti:

        vieläkin.
        90-luvullakin oli oikea hyppäys buumi. Silloinhan sillalle suunniteltiin verkkoa.
        Pari kuukautta sitten taisi viimeeksi joku hypätä...

        historiasta en osaa sanoa.

        Suomesta löytyy paljon vastaavia paikkoja, mutta ihmeellistä että ainoastaan Imatralla hypitään koskeen. Hyppiikö ne sitten tyhjään koskeen, että ne läjähtää kallioon, kun eihän siellä ole vettä kaikenaikaa? vai silloin kun on paljon katsojia kun koski kuohuu?
        Ettei vaan itse kunniakkaan itsemurhan muistomerkki sitten toimi kannustajana jos siellä kerran porukat hyppii koskeen. Sehän on japanilaisenkin näkemyksen mukaan kunniakasta tehdä "sebbuku" jos kaikki menee pieleen. Itsemurhan tehneenä saa säilyttää kasvonsa.
        Voisiko tuollainen muistomerkki sitten toimia itsemurhakannustimena?


      • Särkynyt sydän

        Minäkin leski ja tekisi mieli hypätä sillalta alas, mutta minun säkällä en kuolisikaan, vaan jäisin kitumaan tai jotain vastaavaa.


      • Video
        Särkynyt sydän kirjoitti:

        Minäkin leski ja tekisi mieli hypätä sillalta alas, mutta minun säkällä en kuolisikaan, vaan jäisin kitumaan tai jotain vastaavaa.

        Kunniakkaan itsarin voisi tehdä siten että menee uttiin ja juoksee käynnissä olevan helikopterin eteen ja hyppää.
        Katsoin jokin aika sitten videon amerikkalaiselta lentotukialukselta kun kannella olleen miehen pää osui nousevan helikopterin roottorin lapaan ja kyllä lensi hienosti aivomassat. Kyseessä oli kylläkin puhdas onnettomuus, joten siinä ei ollut mitään sankarillisuutta. Ei semmosta vahingossa kuollutta kannata muistella, kun siinä ei ole osoitettu minkäänlaista rohkeutta.


      • Video..
        Video kirjoitti:

        Kunniakkaan itsarin voisi tehdä siten että menee uttiin ja juoksee käynnissä olevan helikopterin eteen ja hyppää.
        Katsoin jokin aika sitten videon amerikkalaiselta lentotukialukselta kun kannella olleen miehen pää osui nousevan helikopterin roottorin lapaan ja kyllä lensi hienosti aivomassat. Kyseessä oli kylläkin puhdas onnettomuus, joten siinä ei ollut mitään sankarillisuutta. Ei semmosta vahingossa kuollutta kannata muistella, kun siinä ei ole osoitettu minkäänlaista rohkeutta.

        Älkää hullut ajatelko edes itsaria, sillä se on luuserien tapa jättää hommat kesken.


      • Jeesaan
        Särkynyt sydän kirjoitti:

        Minäkin leski ja tekisi mieli hypätä sillalta alas, mutta minun säkällä en kuolisikaan, vaan jäisin kitumaan tai jotain vastaavaa.

        Hei Leski!

        älä hyppää, kirjoita [email protected]


      • Ei turhaa töitä muille
        Särkynyt sydän kirjoitti:

        Minäkin leski ja tekisi mieli hypätä sillalta alas, mutta minun säkällä en kuolisikaan, vaan jäisin kitumaan tai jotain vastaavaa.

        Älkää hyvät ihmiset tehkö niitä itsemurhia semmosissa paikoissa jonne ensihoitajien, poliisien ja palomiesten on vaikea mennä; ne kun joutuu keräilemään niitä teijän aivojen ja luitten jäämiä esimerkiksi nyt sieltä Imatran koskiuomasta. Vituttaahan semmonen, taittaa vielä oman nilkkansa ja joutuu saikulle.


    • viimeinen

      löytyy Karhumäestä. Viimeinen ei ole hypännyt vielä.

      • on ollut

        Jo kauan sitten itsemurhaa havittelevien pyhä paikka 1910-20 luvulla esimerkiksi viipurista Imatralle junalla saapuneneilla henkilöillä piti olla meno-paluu lippu. Ne joilla oli vain menolippu joutuivat konduktöörien erikoistarkkailuun, koska oli mahdollista, että he saattaisivat hypätä koskeen. Käsittääkseni immen patsas on omistettu kaikille vuokseen hypänneille ja henkensä menettäneille. Tiedän muuten tapauksen , joka yritti saada itseltään henkeä pois hyppäämällä 3 kertaa koskeen, kuoli sitten rauhassa 90-luvulla. Että tallainen tapaus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5926
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      3892
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3333
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2798
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2252
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2217
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1916
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      19
      1572
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1372
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1283
    Aihe