Laatuauto

Olen lähes ikäni suosinut japanilaisia autoja niiden käyttövarmuuden takia, nämä autot ovat järjestään olleet lähes kymmenen vuotta vanhoja "romuja" joita en ole huollattanut.

Erehdyksissäni meni kuitenkin noin vuosi sitten ostamaan Passat 1.8 henkilöauton vuodelta -98. Auto oli minulle kallis hankinta, joten päätin huollattaa sitä säännöllisesti merkkihuollossa.

Tämän kuluneen vuoden aikana autooni on vaihdettu lukematon määrä varaosia aina raidetangon päistä täydellsiin jarruremontteihin. Viime maanantaina tarkoitukseni oli käydä katsastamassa autoni ja ajattelin sen olevan samalla tavalla läpihuuto juttu ja leima paperiin, kuin edellisillä vanhoila japanilaispeleillä mutta kuinkas kävi.

Katsastuksessa ilmen että etupyörien jarruletkut olivat pahasti hapertuneet ja auto määrättiinkin jarruvian vakavuuden mukaisesti ajokieltoon. Onneksi sain siirtää autoni paikalliseen merkkikorjaamoon, mutta vielä viikonlopun joudun olemaan ilman autoa.

Tällä hetkellä eniten harmittaa oma tyhmyys, menin samaan halpaan kuin niin moni muukin, että luulin jonkin suositun eurooppalaisen kansanauton olevan laatuauto. Mielestäni moinen pieni vika osoittaa kaikkea muuta kuin perehtyneisyyttä autonvalmistukseen.

Seuraavaa autoani ostaessa jätän varmasti pienemmän painoarvon esimerkiksi takakontin saranoille ja muille kosmeettisille tekijöille. Tulen kiinnittämään huomiota nimenomaan toimintavarmuuteen, minkä testaaminen ostohetkellä tosin on vaikeaa.......

P.S. onko muiden volsuista jarruletkuja vaihdeltu
1603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jarruletkut on ihan kulutustavaraa, vaimon -86 Jettaan vaihdettiin ekakerran viime keväänä ja minun -92 Passattiin vaihdettiin toisen kerran viime syksynä. Jettaan katsastusmiehen kehoituksesta, Passattiin ihan "varmuudenvuoksi". Letkut on halpoja ja helppoja vaihtaa.
Molemmat autot on meille ostettu uutena ja Jetan mittarissa 340 tkm ja Passatin 520 tkm, että kilometreihin nähden harvoin tarvii letkuja vaihtaa.
Näiden vuosien aikana Jetta on pompannut kerran katsastuksesta, noiden letkujen ja vuotavan iskarin takia, Passatti ei kertaakaan ja huollot autoihin olen tehnyt ihan itse, en merkkiliikkeen valohoidossa. Volkkarin huolto ei nimittäin sieltä parhaasta päästä ole !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Passat kirjoitti:

Olen lähes ikäni suosinut japanilaisia autoja niiden käyttövarmuuden takia, nämä autot ovat järjestään olleet lähes kymmenen vuotta vanhoja "romuja" joita en ole huollattanut.

Erehdyksissäni meni kuitenkin noin vuosi sitten ostamaan Passat 1.8 henkilöauton vuodelta -98. Auto oli minulle kallis hankinta, joten päätin huollattaa sitä säännöllisesti merkkihuollossa.

Tämän kuluneen vuoden aikana autooni on vaihdettu lukematon määrä varaosia aina raidetangon päistä täydellsiin jarruremontteihin. Viime maanantaina tarkoitukseni oli käydä katsastamassa autoni ja ajattelin sen olevan samalla tavalla läpihuuto juttu ja leima paperiin, kuin edellisillä vanhoila japanilaispeleillä mutta kuinkas kävi.

Katsastuksessa ilmen että etupyörien jarruletkut olivat pahasti hapertuneet ja auto määrättiinkin jarruvian vakavuuden mukaisesti ajokieltoon. Onneksi sain siirtää autoni paikalliseen merkkikorjaamoon, mutta vielä viikonlopun joudun olemaan ilman autoa.

Tällä hetkellä eniten harmittaa oma tyhmyys, menin samaan halpaan kuin niin moni muukin, että luulin jonkin suositun eurooppalaisen kansanauton olevan laatuauto. Mielestäni moinen pieni vika osoittaa kaikkea muuta kuin perehtyneisyyttä autonvalmistukseen.

Seuraavaa autoani ostaessa jätän varmasti pienemmän painoarvon esimerkiksi takakontin saranoille ja muille kosmeettisille tekijöille. Tulen kiinnittämään huomiota nimenomaan toimintavarmuuteen, minkä testaaminen ostohetkellä tosin on vaikeaa.......

P.S. onko muiden volsuista jarruletkuja vaihdeltu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu