Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pervotytär

Asun äitini kanssa kaksin samassa asunnossa. Olemme aina olleet hyvin läheiset ja avoimia toisillemme. Nuorempana huomasin kiihoittuvani kaikista liukkaista ja kiiltävistä vaatemateriaaleista. Varsinaisesti fetisismini sai alkunsa ollessani kuudentoista. Äitini oli tilannut postimyynnistä hopeanvärisen kiiltävän muovisen ns. sauna-asun auttamaan painonpudotuksessa. Hänhän alkoi jo olemaan neljänviiden vuoden paikkeilla ja alkoi "rupsahtamaan" omien puheidensa mukaan. En kyllä ollut huomannut hänen kilojensa kertymistä, itselläni jos olisi samanlainen kroppa samanikäisenä olisin onnellinen..

Kuitenkin, puku saapui postissa ja jo samana iltana äitini naureskellen tuli esittelemään sitä huoneeseeni kuin muotinäytöksessä. Koskettelin hihitellen materiaalia ja
huomasin nolostuksekseni kostuvani. Äitini lähti harjoittelemaan stepperillä ja kuntopyörällä olohuoneeseen. Seurasin häntä hetken kuluttua ja ryhdyin katselemaan televisiota. Äitini ajoi juuri kuntopyörällä ja muoviasu kahisi jollain tavalla hyvin kiihoittavasti. En voinut olla vilkuilematta
äitini pyöreätä pyllyä joka heilui kiillellen kuntopyörän satulassa. Häpesin kiihoittuessani katsellessani hänen muodokasta vartaloaan takaapäin, tumma tukkansa ponnarilla. Hiki valui hänen otsatukastaan kun hän polki posket punoittaen auringon paistaessa ikkunasta.

Päätin kokeilla itsekin asua ensimmäisen tilaisuuden tullen. Tilaisuus tulikin pian seuraavana päivänä kun äitini lähti tapaamaan tuttavaansa. Odotin malttamattomana että jäisin yksin. Heti ulko oven sulkeuduttua juoksin hakemaan kuivumassa olevan puvun kylppäristä. Jo pelkkä materiaalin koskettaminen sai ihanan lämmön
kutisemaan jalkovälissäni. Heitin pyjamani nurkkaan ja puin asun päälleni. Kävelin asunnossa edestakaisin kiihkeästi hyväillen vartaloani muovin läpi. Asetuin auringonpaisteeseen makaamaan olohuoneemme matolle. Hiki alkoi valua ihollani ja
aiheutti ekstaattisen, ehkä hieman epämukavan, olon kun asu liimaantui ihooni paikkapaikoin.

Nännini alkoivat kivistää ja liukas kosteus levitä
haaroistani pepulleni ja reisilleni. Ei tarvinnut kuin painaa haarani tiukasti yhteen ja sain orkun.
Syyllinen olo valtasi mieleni, kun mietin että tällainen on aika epänormaalia. Ja vielä äitini puvussa.. Pesin pian puvun ja palautin kuivumaan.

Yritin olla välittämättä asiasta mutta äitini jatkoi treenejään sauna-asussaan.. Jatkuupi
2214939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Äitini treenasi useita kertoja viikossa uudessa puvussaan. Aloin jo epäillä jotain muutakin äkillisen kuntoiluinnostuksen lisäksi. Joskus huomasin pepun heilumisesta että hän naytti ehkä pitävän liikaakin pyöräilystään. Ristiriitaisin tuntein seurailin tilannetta. Joskus kiihotuin niin että oli pakko käydä vessassa tyydyttämässä itseni.

Halusin itselleni samanlaisen puvun. Lopulta rohkaisin itseni ja pyysin äitiäni tilaamaan myös minulle samanlaisen muoviasun. Hän äimistyi koska minulla ei todellakaan ollut ylipainoa siihen aikaan. Perustelin aika vaivaantuneena toivettani ja asia jäi siihen.

Lainasin sitten yhtenä iltana yksin ollessani taas pukua. Menin äitini sänkyyn ja rajusti masturboiden nautiskelin tuhmista leikeistäni. Laukesin useammankin kerran ja väsyneenä sitten tietysti nukahdin. Heräsin kun äitini oli jo kotona. Hädissäni yritin livahtaa kylppäriin mutta noustessani äiti oli jo makkarissa ja veti verhoja sivuun. Punastuin ja häpesin muovipuvussani. Äiti näytti huvittuneelta. Melkein itkin. Äiti ei kuitenkaan ryhtynyt viisastelemaan eikä huutamaan vaan sanoi että keittiön pöydällä on minulle postipaketti jonka hän oli käynyt hakemassa töistä tullessaan ja että menisi tekemään meille illallista.

Jatkuu

Äänestä
  • tarvittaisiinko rodunjalostusta vai onko tämäkin elämän monimuotoisuutta ja rikkautta...

    Äänestä

  • pervous on geeneissä kirjoitti:

    tarvittaisiinko rodunjalostusta vai onko tämäkin elämän monimuotoisuutta ja rikkautta...

    Joo tällaset vaan saunan taakse ihmettelemään. Perkele että viitsivät kirjotella tänne tuollaisia sairaita juttuja meidän normaaleiden kiusaksi!!

    Äänestä

  • Guntter Haagelmaus kirjoitti:

    Opettele sinä ensin Guntter lukemaan, meinaan ettet eksy vääriin paikkoihin eikä varsinkaan sellaisiin paikkoihin ei pidä mennä, jos tajunta ei anna myöden. Jos kategoria on kinky niin sinne ei todellakaan kaltaistesi ahdasmielisten pidä mennä lukemaan tekstejä. Muuta tuosta kommentistasi ei voi päätellä.

    Äänestä

  • Sca kirjoitti:

    Oikeesti yhteiskunta ei kaipaa tällaisia pervoja. Piste. Laitokseen.

    Äänestä

  • Wautsi. Vaihteeks jotain omaperäistä.
    Toivottavasti vain jaksat jatkaa hieman pidempään, on turhan lyhyitä olleet.

    Äänestä

  • Guntter Haagelmaus kirjoitti:

    Oikeesti yhteiskunta ei kaipaa tällaisia pervoja. Piste. Laitokseen.

    Edelleenkin, niinkun tässä keskustelussa jo todettiin, aihealue on kinky.

    Novellin kirjottajalle: Miten alussa mainittu feminismi liittyy mitenkään tähän novelliin/novellin päähenkilöön? Alko vituttaan vaikken feministi olekaan. Sanojen raiskaamista :(

    Äänestä

  • eikä kannata välittää noista sairaan ahdasmielisistä kommenteista.

    Äänestä

  • Kävin suihkussa, pesin äitini asun ja vaihdoin normaali vaatteet päälle. Söimme iltapalaa ja äitini ei maininnutkaan asunsa lainaamisesta mitään. Ihmettelin että mikäköhän paketti sieltä postista on tullut kun en ollut tilannut mitään. Äitini kehotti katsomaan pakettiin sisään ja sanoi menevänsä nukkumaan.

    Menin huoneeseeni ja avasin paketin. Siellä oli sisällä samanlainen muoviasu jonka olin pyytänyt aikaisemmin tilaamaan.. Laitoin häpeissäni asun pöydälle ja menin sänkyyni. En saanut unta miettiessäni miksi äitini oli kuitenkin tilannut sen.

    Viikko vierähti normaaleissa arkirutiineissa. Kunnes eräänä iltana äitini ryhtyi taas kuntoilemaan sauna-asussaan. Punastelin ja keskityin tiukasti tv:n katseluun. Hän kysäisi sivumennen että miksi en ollut käyttänyt omaa asuani vaikka olin pyytänyt sellaisen tilaamaan. Ajattelin rohkaista itseni joku ilta.

    Eräänä päivänä äidilläni oli pidempään töitä. Ajattelin pukeutua asuun ja vaikka kuntoilla vähän. Sa oli aivan sopiva, pienempää kokoa kuin äidilläni. Laitoin hiukseni ponnarille ja kävin vilkaisemassa peilistä itseäni. Poskeni olivat jo aivan punaiset ja nännini näkyivät aivan selvästi kovina kiiltävän muovin läpi vaikka yritin olla kiihoittumatta.

    Menin ajamaan kuntopyörällä. Hiki alkoi valua ihanasti kehollani. Pieni noro valui selkääni pitkin ja pakaroiden välistä vitulleni. Satula hankasi vittuani ja ei aikaakaan kun mehuni olivat liikkeellä. Asun haaroväli kiilautui vittuni rakoon ja liukkaus sai muovikankaan liukumaan klittaani vasten litinän saattelemana. Nautin pitkän aikaa pelkästään hangatessani alapäätäni varovasti satulaa vasten.
    Tiesin milloin äitini tulisi töistä ja ajattelin olla asussa vielä hänen kotiin tullessaan.

    Ulko-ovi kävi ja jännitin miten hän reagoisi kuntoilu innostukseeni. Äitini tuli ja vilkaistessaan minua huikkasi iloisesti moikat. Ostoksia kaappiin laittaessaan hän kertoili kuulumisiaan, minä nyökkäilin ja vastailin vaikka olin orkun partaalla. Sen jälkeen hän tuli viereeni ja kommentoi että hyvä kun käytin asua ettei tullut turhaan ostettua. Sen jälkeen läimäytti minua pepulle ja sanoi menevänsä pesulle koska oli ollut rankka päivä. Läimäytys aiheutti sen, että sain melkein orkun ja alahuulta puremalla selvisin voihkaisematta. Päätin kokeilla pitää asua koko illan.. jatkuu

    Äänestä

  • Plastic-Betty kirjoitti:

    Kävin suihkussa, pesin äitini asun ja vaihdoin normaali vaatteet päälle. Söimme iltapalaa ja äitini ei maininnutkaan asunsa lainaamisesta mitään. Ihmettelin että mikäköhän paketti sieltä postista on tullut kun en ollut tilannut mitään. Äitini kehotti katsomaan pakettiin sisään ja sanoi menevänsä nukkumaan.

    Menin huoneeseeni ja avasin paketin. Siellä oli sisällä samanlainen muoviasu jonka olin pyytänyt aikaisemmin tilaamaan.. Laitoin häpeissäni asun pöydälle ja menin sänkyyni. En saanut unta miettiessäni miksi äitini oli kuitenkin tilannut sen.

    Viikko vierähti normaaleissa arkirutiineissa. Kunnes eräänä iltana äitini ryhtyi taas kuntoilemaan sauna-asussaan. Punastelin ja keskityin tiukasti tv:n katseluun. Hän kysäisi sivumennen että miksi en ollut käyttänyt omaa asuani vaikka olin pyytänyt sellaisen tilaamaan. Ajattelin rohkaista itseni joku ilta.

    Eräänä päivänä äidilläni oli pidempään töitä. Ajattelin pukeutua asuun ja vaikka kuntoilla vähän. Sa oli aivan sopiva, pienempää kokoa kuin äidilläni. Laitoin hiukseni ponnarille ja kävin vilkaisemassa peilistä itseäni. Poskeni olivat jo aivan punaiset ja nännini näkyivät aivan selvästi kovina kiiltävän muovin läpi vaikka yritin olla kiihoittumatta.

    Menin ajamaan kuntopyörällä. Hiki alkoi valua ihanasti kehollani. Pieni noro valui selkääni pitkin ja pakaroiden välistä vitulleni. Satula hankasi vittuani ja ei aikaakaan kun mehuni olivat liikkeellä. Asun haaroväli kiilautui vittuni rakoon ja liukkaus sai muovikankaan liukumaan klittaani vasten litinän saattelemana. Nautin pitkän aikaa pelkästään hangatessani alapäätäni varovasti satulaa vasten.
    Tiesin milloin äitini tulisi töistä ja ajattelin olla asussa vielä hänen kotiin tullessaan.

    Ulko-ovi kävi ja jännitin miten hän reagoisi kuntoilu innostukseeni. Äitini tuli ja vilkaistessaan minua huikkasi iloisesti moikat. Ostoksia kaappiin laittaessaan hän kertoili kuulumisiaan, minä nyökkäilin ja vastailin vaikka olin orkun partaalla. Sen jälkeen hän tuli viereeni ja kommentoi että hyvä kun käytin asua ettei tullut turhaan ostettua. Sen jälkeen läimäytti minua pepulle ja sanoi menevänsä pesulle koska oli ollut rankka päivä. Läimäytys aiheutti sen, että sain melkein orkun ja alahuulta puremalla selvisin voihkaisematta. Päätin kokeilla pitää asua koko illan.. jatkuu

    Äitini tuli suihkusta hiuksiaan kuivaten ja istui sohvalle telkkaria katsomaan. Hain vesipullon jääkaapista ja istuin hänen viereensä sohvalle. Hiukseni tuntuivat liimaantuneen puvun selkään hiestä. Nostin jalkani rahille ja henkäisin hieman rentoutuen. Hiki tuntui valuvan lammikoksi peppuani kohden. Laitoin jalkani ristiin, haaroissani muovi painui syvälle vakooni. Pikkuisen lantiotani liikuttelemalla kiima levisi voimakkaampana koko vartalooni. Onneksi saunapuvun housuissa oli kuminauhat lantiolla ja puntin suissa, ettei niiden sisällä litisevät nesteet valuneet ympäriinsä.

    Keskustelimme niitä-näitä pitemmän tovin. Huomasin äitini vilkuilevan sivusilmällä lantiotani, jota yritin liikutella varovasti nahkasohvaamme vasten. Hän nousi ja jätti minut katsomaan tv:tä. En tosin enää rekisteröinyt yhtään mitä ohjelmaa sieltä tuli, kun yritin olla laukeamatta. Aloin keinuttaa itseäni vähän rohkeammin sohvaa vasten.

    Jaaha, jos sitä vaik kokeilis vähän vielä itsekkin urheilla! Sanoi äitini säikäyttäen minut nautintojeni keskeltä. Sydämmeni pomppasi, ettei hän vaan ollut huomannut hankaamistani.. Hän tuli omassa muovi-asussaan ja ryhtyi polkemaan kuntopyörää. Pulssini takoi aika vauhtia sekavissa tunteissa. Valtava himo sykki kehossani mutta toisaalta omatuntoni kehotti riisumaan irstaan asun päältäni, menemään kylmään suihkuun ja lukemaan opiskelukirjojani.

    En voinut lähteä vaan aloin taas rytmikkäästi painelemaan klittaani sohvaa vasten, katsellen äitini pyöreitä pakaroita kiiltävän muovin peittäminä keikkumassa satulalla. Tunsin kuinka vittuni kouristeli ja oli kuin kuset tulisivat housuun. Jotain limaa tuntuikin valuvan vitustani orgasmin aiheuttamien kouristelujen mukana. Purin taas huultani etten olisi huutanut. Annoin orkun ja hengityksen tasaantua ennenkuin lähtisin pesulle. Join vesipullon tyhjäksi voipuneena.

    Ennenkuin nousin sohvalta tuntui kuin kiima olisi noussut vielä haaroissani. Päätin jäädä vielä hetkeksi istumaan koska olo tuntui aika kivalta. Äitini lopetti polkemisen ja tuli myös istumaan viereeni kuivaten pyyhkeellä hikeä kasvoiltaan. Lempisarjani alkoi ja ajattelin katsoa vielä sen. Hain jääkaapista vielä vesipullon äidilleni ja itselleni. Istuin rennosti sohvalle ja nostin jalkani hänen syliinsä. Huomasin kuinka hänelläkin nännit näkyivät aivan kovina puvun läpi. Istuimme kuten normaali iltana kommentoiden ohjelmaa ja välillä naureskellen toistemme kommenteille.

    Ohjelma loppui ja äitini sanoi tekevänsä suihkussa käytyään iltapalaa. Iltarutiinimme olivat menneet hieman uusiksi, yleensä syömme heti äidin saavuttua toimistolta, joten molemmilla alkoi olla aika kova nälkä. Sanoin voivani imuroida sillävälin vielä samalla hiellä. Aloin imuroida sauna-asu päälläni, hiki tuntui suorastaan loiskuvan punteissani. Kävin wcssä päästämässä liiat nesteet pois punteistani etten joutuisi vielä pesemäänkin lattiaa. Yllätyin kuinka paljon nestettä asu pystyi pitämään sisällään. Jatkoin imurointia ja äiti tuli tekemään ruokaa keittiöön. Kun kumartelin imuroimassa pöydän alta hän läpsäytti taas pepulleni ja käski väistämään että pääsisi kattamaan pöydän. Läpsäys oli melko kova ja menin hieman hämilleni. Äitini vaan hymyili herttaisesti. Jatkuu

    jatka ihmeessä ja pitenpää juttua,joko sä seuraavassa hierot äitiä,pitkän työpäivän jalkeen...?

    Jatkoa odotellessa.....

    uusiksi,ja jatkoa tietysti perään,voi Plastic-Betty,älä anna meidän enää odottaa,ethän??

    1Äänestä

    Menin suihkuun aivan rättipuhki väsyneenä mutta ihanan raukeana, käteni aivan tärisivät. Huomasin että minulla oli todella kova nälkä. Huuhtelin ihanan asuni ja asettelin sen kuivumaan kuivaustelineelle äidin asun viereen. Otin suihkun ja pesin hiuksiani kun huomasin shampooni loppuneen. Ajattelin lainata äitini shampoota mutta sielläkään ei ollut juuri mitään. Hän säilytti varapesuaineitaan kylppärin lokerikoston alimmassa laatikossa josta menin penkomaan.

    Pesuainepullojen päällä oli joku epämääräinen kiiltävä musta mytty jonka nostin pois. Mytty tuntui kumilta ja meinasin pyörtyä kun tutkin mikä se on. Siinä olivat KUMISTA tehdyt pikkuhousut. Ja haaraosassa sisäpuolella kuminen kalu! Pikkarit tuntuivat liukkailta ja totesin että ne olivat vielä lämpimät. Äidilläni oli ilmeisesti olleet ne jalassa sauna-asun alla! Haistoin kalua ja se haisi aivan kiimalta.

    Meinasin jo heittää ne kädestäni takaisin laatikkoon kun tajuntani täytti irstas ajatus. Tunnustelin housuja ja sormeni tulivat limasta liukkaan kiiltäviksi. Laitoin sormen suuhuni ja maistelin sitä. Kirpeä maku nostatti taas kiiman jalkojeni väliin. Nuolin kumikullia ja imaisin sen suuhuni. Annoin kieleni liukua sen vartta pitkin lutkuttaessani jokaisen aromin dildon varresta. Istuin pöntölle ja masturboidessani nuolin housujen kumimateriaalia puhtaaksi. Maistoin välillä kirpeän pistävän hien maun suussani. Litinä täytti kylppärin kun hankasin itseni ihanaan orkkuun. Huohottaen laitoin puhtaaksi nuollut housut takaisin laatikkoon.

    Kipaisin suihkuun ja sitten häpeissäni sekä nolona illallispöytään. Hiukseni jäivät tosin pesua vaille.. :)

    Illallisen jälkeen menimme vielä katsomaan uutisia ja äitini toi vielä viinilasilliset. Istuimme hyvän tovin keskustellen ja äitini tenttasi poikaystävistäni. Sanoin etten ollut kyllä vielä löytänyt mitään unelmien prinssiä. Hän jaksoi TAAS paasata siitä miten näin nätti tyttö joutuisi hätistelemään niitä pois tulevaisuudessa. Jaarittelimme kaikkea hassua ja lähdimme unille.

    Heräsin yöllä hirvittävään janoon. Tajusin että olin kai hikoillut pukuleikeissäni niin paljon että nestetankkaus voisi olla hyvä idea. Hiippailin keittiöönpäin etten herättäisi äitiäni. Huomasin valon kajastavan hänen huoneensa oven raosta. Ihmettelin moista kun kello kuitenkin oli kolme yöllä. Kurkkasin ovenraosta ja hymyilytti kun äitini siellä istui punainen satiiniyöpaita päällään lukemassa lehteä.

    Meinasin jo lähteä jääkaapille kun huomasin jotain outoa. Hän istui eteenpäin nojautuneena toimistotuolilla kyynärpäät pöydällä jalat harallaan. Kuului maiskahdus kun äitini liikautti lanteitaan edestakaisin. Liikahtelut jatkuivat rytmikkäästi eteen-taakse-eteen pienten maiskahdusten säestämänä kun jalkovälinsä painautui tuolia vasten. Hän selaili lehteä posket punoittaen ja hiljaa huohottaen. Säikähdin kun hän lopetti hetkeksi. Vetäydyin taaksepäin. Ei ollut huomannut tarkkailuani vaan hamuili kiiltävää yöpaitaansa peppunsa alta. Ilmeisesti paita oli kastunut, huomasin pepun alla olleessa laskoksessa märän läiskän. Hän riisui paitansa ja heitti sen sängylleen.

    Hän oli muuten alasti. Paitsi kiiltävät kumihousut olivat jalassa. Ne olivat painuneet hieman pepun vakoon ja ihana kostea kiilto erottui hänen pyöreillä pakaroillaan. Hän istui taas ja jatkoi ratsastustaan palmikko heiluen. Irstas näky painui mieleeni. Hyväilin vittuani ja peppuani. Lopulta kiihkoissani työnsin tuhmana tyttönä etusormen peppuuni. Hänen kehonsa jäykistyi ja ynähdellen hän nytki muutaman kerran orkun kourissa. Päätin kipaista sänkyyni, etten jäisi tirkistelystä kiinni. Sydän tykyttäen makasin lopun yötä peittoni alla kiiman vallassa.

    et unohtanut meitä,koeta päästä äidin kanssa vähän pitemmälle,esim anna hänen "nähdä" sun itsetyydytys!

    Taas sitten yhtenä iltana päätin kuntoilla kun äitini piti lähteä illalla työasioissa kaupungille. Puin taas ihanan sauna-asuni huoneessani, kävelin eteiseen enkä voinut olla koskettelematta kiiltävän muovin peittämiä rintojani peilin edessä. Laitoin käden haaroihini ja runkkailin vähän aikaa. Säpsähdin kun äitini olikin lähellä olkkarissa pukeutumassa ja huikkasi että meinasinko ryhtyä taas urheilemaan?

    Punastuin, laitoin hiukseni ponnarille ja kävelin olkkariin. En tiedä näkikö hän runkkailuani ja yritin olla aivan normaalisti.
    Aloin polkemaan kuntopyörällä. Meni tovi ja luulin että äitini oli jo lähtenyt asioilleen. Aloin painella halukasta haaroväliäni satulaa vasten. Hiki ja vittuni mehut alkoivat valua asun sisällä.
    Nipistelin toista nänniäni ja hyväilin sileän liukasta peppuani.

    Silloin äitini tuli huoneeseen omassa sauna-asussaan!

    Kysyin säikähtäneenä että eikö hänen pitänyt mennä työasioilleen?! Kuulemma ei olleet niin tärkeitä etteikö voisi jonain toisena iltana hoitaa. Olin hieman ärsyyntynyt kun en ollut ehtiny edes kunnolla aloittaa masturboimistani. Äitini meni harjoittelemaan stepperillä. Eikä edes harjoitellut kovin kauaa. Yritin polkea mahdollisimman normaalisti vaikka himo suorastaan sykki koko kropassani.

    Äitini oli mennyt istumaan sohvalle joka oli kuntopyöran taustalla ja laittanut tv:n päälle. Olin aivan orkun rajoilla ihanan liukkaan ja nitisevän muovikerroksen alla kun huomasin ikkunalasin heijastuksesta äitini tuijottavan peppuani eikä tv:tä! Samassa orgasmi jännitti vittuani ja tuntui että räjähdän nautinnosta. Vittuni sykki ja tuntui että se ruiskautteli limojaan muoviasuni sisään. Pakarani jännittyivät orgasmiaaltojen tahdissa. Minua nolotti, äitini ei ollut voinut olla huomaamatta kiemurteluani.

    Menin hakemaan hieman vettä ja hengästyneenä istuin äitini viereen sohvalle. Hänen poskensa punoittivat. Katselimme tv:tä ja panin merkille että äiti piti jalkojaan ristissä ja heilutteli yli polven olevaa säärtään edestakaisin. Aloin kiihoittua uudestaan koska epäilin että hän siinä vieressäni vain tyydyttää itseään. Hän silitteli puolihuolimattomasti omaa muovinpeittämää reittään. Laskin juomapullon pöydälle ja asetin käteni syliini. Painelin alemman käden etusormella sileää haaroväliäni. Emme puhuneet mitään.

    Äitini lantion liikehdintä paljasti että hän ei todellakaan vain istunut sohvalla "muutenvain". Hän laski toisen kätensä jalkoväliinsä ja huomasin että hänkin silitteli vittuaan muka huomaamatta muovin läpi. Huoneessa ei kuulunut muuta kuin tv:n vaimea ääni ja muovin kahahdukset. Aloin hangata alapäätäni hieman rohkeammin, äitini hankasi edelleen muka salaa.

    "Tuutko tähän viekkuun?" hän kysäisi aralla äänellä. "Joo.." vastasin karheasti. Menin aivan äitini viereen ja hän asetti kätensä ympärilleni. Muovinpeittämät vartalomme koskettivat toisiaan ja meinasin pyörtyä kiimasta tuntiessani hänen vartalonsa kuumuuden asun läpi. "Tiedätkö et oot mulle tosi tärkee?" hän kysäisi. Ynähdin myöntävästi. Halailimme siinä melko kauan, en tajunnut ajan kulkua.

    Asetin käteni varovasti äitini reidelle ja hän ohjasi sen varoen jalkoväliinsä laittaen omansa minun. Tunsin vitun olevan todella kuuma ja klitta erottui selvästi muovinkin läpi. Hän huokaisi nautinnosta kun liu-uttelin liman likastamaa muoviasua vitun päällä. Ekstaattisessa olotilassa siinä istuimme, äiti ja tytär, tekemässä hyvää..
    Tuntui taas että kuset tulisivat kun omaa vittuani hyväiltiin hellästi.
    Meidän ei tarvinnut kauaa toisiamme masturboida, kun jo laukesimme ihasti huohottaen.

    Emme puhuneet noloina toisillemme mitään kun kävimme suihkussa ja söimme iltapalaa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    nyt päästiin "asiaan",meinaan on aika harvinainen aihe,äiti,tytär vaikkakin kun katselee lukijamääriä em.aiheesta se on suuri,että kiintoisaa,kiitos tästä ja tietysti lisää vongutaan ja vähän tarkenpaa kuvausta,KIITOS etukäteen

    miksi tämä tarina keskeytyy näin,,PS,eikös se naapurin tytär ihmetellyt jo pariviikkoa sitten miksi teidän ikkunat on aika usein niiiin "huurussa",ja tuli sitten kylään...

    Äänestä

moi, olet varmaan kokeillut noita sauna-asuja, et muuten pystyisi kirjoittamaan tuota tarinaa. Muoviasut ovat olleet mulle pitkään 'se jokin'. Mulla on niitä useita eri värisiä, suurimmasta osasta joku sauma on matkan varrella revennyt.Mä pidin MSN'ssä erityistä ryhmää saunasujen ystäville, kunnes se heitettiin World Groupsiin, siellä se kai on edelleen.
Mä olen kirjoitellut myös muoviasuihin liittyviä tarinoita. Jos haluat tietää, mistä niitä löytää, niin pistä meiliä. Osoite tuo viestissä oleva nikki @yahoo.co.uk

PS toivottavasti nuo asiattomat kommentit eivät lannistaneet sua, häiriköintiä ei täällä voi millään välttää.

Äänestä
  • ja pian,en varmaan ainoa odottaja,hopi hopi...

    Äänestä

JATKOA,PLIIS PYYDÄN,jatka !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Plastic-Betty kirjoitti:

Asun äitini kanssa kaksin samassa asunnossa. Olemme aina olleet hyvin läheiset ja avoimia toisillemme. Nuorempana huomasin kiihoittuvani kaikista liukkaista ja kiiltävistä vaatemateriaaleista. Varsinaisesti fetisismini sai alkunsa ollessani kuudentoista. Äitini oli tilannut postimyynnistä hopeanvärisen kiiltävän muovisen ns. sauna-asun auttamaan painonpudotuksessa. Hänhän alkoi jo olemaan neljänviiden vuoden paikkeilla ja alkoi "rupsahtamaan" omien puheidensa mukaan. En kyllä ollut huomannut hänen kilojensa kertymistä, itselläni jos olisi samanlainen kroppa samanikäisenä olisin onnellinen..

Kuitenkin, puku saapui postissa ja jo samana iltana äitini naureskellen tuli esittelemään sitä huoneeseeni kuin muotinäytöksessä. Koskettelin hihitellen materiaalia ja
huomasin nolostuksekseni kostuvani. Äitini lähti harjoittelemaan stepperillä ja kuntopyörällä olohuoneeseen. Seurasin häntä hetken kuluttua ja ryhdyin katselemaan televisiota. Äitini ajoi juuri kuntopyörällä ja muoviasu kahisi jollain tavalla hyvin kiihoittavasti. En voinut olla vilkuilematta
äitini pyöreätä pyllyä joka heilui kiillellen kuntopyörän satulassa. Häpesin kiihoittuessani katsellessani hänen muodokasta vartaloaan takaapäin, tumma tukkansa ponnarilla. Hiki valui hänen otsatukastaan kun hän polki posket punoittaen auringon paistaessa ikkunasta.

Päätin kokeilla itsekin asua ensimmäisen tilaisuuden tullen. Tilaisuus tulikin pian seuraavana päivänä kun äitini lähti tapaamaan tuttavaansa. Odotin malttamattomana että jäisin yksin. Heti ulko oven sulkeuduttua juoksin hakemaan kuivumassa olevan puvun kylppäristä. Jo pelkkä materiaalin koskettaminen sai ihanan lämmön
kutisemaan jalkovälissäni. Heitin pyjamani nurkkaan ja puin asun päälleni. Kävelin asunnossa edestakaisin kiihkeästi hyväillen vartaloani muovin läpi. Asetuin auringonpaisteeseen makaamaan olohuoneemme matolle. Hiki alkoi valua ihollani ja
aiheutti ekstaattisen, ehkä hieman epämukavan, olon kun asu liimaantui ihooni paikkapaikoin.

Nännini alkoivat kivistää ja liukas kosteus levitä
haaroistani pepulleni ja reisilleni. Ei tarvinnut kuin painaa haarani tiukasti yhteen ja sain orkun.
Syyllinen olo valtasi mieleni, kun mietin että tällainen on aika epänormaalia. Ja vielä äitini puvussa.. Pesin pian puvun ja palautin kuivumaan.

Yritin olla välittämättä asiasta mutta äitini jatkoi treenejään sauna-asussaan.. Jatkuupi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu