Onko reilua

kun työllistetylle maksetaan esim. 200 euroa pienempää lähtöpalkkaa kuin muille työkavereille? On ympätty kaikki toimistotyöt toimistovirkailijan nimikkeen alle vaikka joutuu tekemään paljon vaativampaa työtä. Toimistovirkailijan palkka on 1500e ja rapiat päälle. Kukahan julkisella sektorilla määrittelee nuo nimikkeet? Näin saadaan pilkkapalkalla vaativaan työhön työntekijä. Eiköhän olisi aika tarkentaa nimikkeitä ja maksaa työllistetylle osastonsihteerille osastonsihteerin lähtöpalkka, etuuskäsitelijälle etuuskäsittelijän palkkaa ym.
13777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No onko sitten parempi että pistetään työllistetty kotiin ja maksetaan kotona lorvailu meidän jokaisen palkasta?

Herra jestas. Suomi on ollut viimeiset 15 vuotta täysin retuperällä ja nyt kun sitä työtä on edes jonkinlaiselle palkalla, niin alkaa kauhea valittaminen ja purnaaminen.

Voi hyvä jumala. Kysypä joltain mitä se oli elämä silloin 90-luvun alussa, jolloin revittiin iloa pelkästä setelin näkemisestä.

Äänestä
  • sairaanhoitajille jotka naukuu 500 euron palkankorotusta. Sun mielestäsi samasta työstä samassa työpaikassa ei saisi odottaa samaa palkkaa. Tosi reilua joo:(

    Äänestä

  • Mepe_ kirjoitti:

    sairaanhoitajille jotka naukuu 500 euron palkankorotusta. Sun mielestäsi samasta työstä samassa työpaikassa ei saisi odottaa samaa palkkaa. Tosi reilua joo:(

    Ja koulutuksen, kokemuksen ja osaamisen ei sitten sinun mielestäsi pitäisi vaikuttaa ollenkaan palkkaa. Eli sama palkka mestarille ja oppipojalle, niinkö?

    Äänestä

  • reilua se on kirjoitti:

    Ja koulutuksen, kokemuksen ja osaamisen ei sitten sinun mielestäsi pitäisi vaikuttaa ollenkaan palkkaa. Eli sama palkka mestarille ja oppipojalle, niinkö?

    mitään oppipoikaa vaan koulutettua ammatti-ihmistä joka on työllistetty. On ihmisarvoa alentavaa kastittaa ihmiset "työllistetyiksi" ja maksaa huonompaa palkkaa vain siksi että on ns. "työllistetty". Kyllä sitä rahaa tuntuu turhempaankin kaupungilla löytyvän. On toki vähänkoulutettujakin työllistettyjä jotka pääsevätnäin työelämään kiinni mutta nyt on kysymys koulutetusta ihmisestä.

    Totuttele siihen, että kukaan ei maksa tänä päivänä koulutuksesta yhtään mitään. Osaamisesta ja kokemuksesta maksetaan. Se on pelin henki. Siitä sitten eteenpäin ja kohti suurempaa palkkaa tulevaisuudessa. Tyvestä puuhun noustaan.

    Tänä päivänä 70 % suomalaisista nuorista on korkeasti koulutettuja. Koulutus on menettänyt täysin arvonsa. Ei ole mitään väliä sillä mikä koulutus sinulla on. Vain ja ainoastaan se ratkaisee mitä sinä osaat ja mihin pystyt. Aloittelijana et luonnollisesti osaa kovinkaan paljoa, vaikka olisit mikä (ilman kokemusta).

    Äänestä

  • merkitse mitään kirjoitti:

    löytyy ja monipuolista. Mutta näyttää siltä että bipolariset ruskeakielet vievät aina vakipaikat:((

    Äänestä

  • Mepe_ kirjoitti:

    löytyy ja monipuolista. Mutta näyttää siltä että bipolariset ruskeakielet vievät aina vakipaikat:((

    Eli todellista osaamista ja sosiaalisia taitoja ei sitten ole. Siinäpä se sitten onkin. Joka paikassa. Osataan vain hakea niitä negatiivisia asioita. Osataan vain valittaa. Osataan vain puhua paskaa toisista. Osataan vain haukkua työtovereita.

    En enää yhtään ihmettele...

    Äänestä

  • kerroit jo paljon kirjoitti:

    Eli todellista osaamista ja sosiaalisia taitoja ei sitten ole. Siinäpä se sitten onkin. Joka paikassa. Osataan vain hakea niitä negatiivisia asioita. Osataan vain valittaa. Osataan vain puhua paskaa toisista. Osataan vain haukkua työtovereita.

    En enää yhtään ihmettele...

    Taidatpa itse olla niitä pahimpia selkäänpuukottajia työpaikallasi:DDD Niitä kyllä riittää naisvaltaisilla työpaikoilla... En hauku ketään mutta jos joku haastaa riitaa ilman syytä niin kyllä takaisin saa vähintään samalla mitalla.

    Ja sillä se palkkakin on sitten vähän pienempi :) Katsoisit peiliin. Minulla se palkka ei ole pienempi, sinulla on :)

    Äänestä

  • oikein kovasti kirjoitti:

    Ja sillä se palkkakin on sitten vähän pienempi :) Katsoisit peiliin. Minulla se palkka ei ole pienempi, sinulla on :)

    "sosiaalisia paremmintienaavia". Jos maailmassa olisi pelkästään kaltaisianne istuisimme vieläkin puun oksalla sateessa jyrsimässä raakaa lihaa, jos olisi saatu liha kiinni.

    olette sitä hyssyttelijäsakkia joiden takia mikään epäkohta ei korjaannu, koska mistään ei saa sanoa, ei ainakaan asiasta. Jos käytte vittuilemaan (missä olette muuten tosi taitavia, sosiaalisia kun olette) niin takaisin ei pidä sanoa, täytyy kestää vaan, koska se vähän niinkuin kuuluu pelin henkeen tällä meidän työpaikalla ja sitä paitsi olet pomon kaveri ja parempi kuin muut. Kaikki asiasta sanominen ja epäkohtien huomaaminen on mielestänne negatiivisuutta, valittamista ja ruikuttamista. Asiat olkoon niin kuin ovat aina olleet, vaikka se ei toimisikaan, koska se turvaa teidän perseenne. Ja pomokin tykkää. Töissä ei olla suinkaan tekemässä töitä ja parannuksia asoihin ja kaikkien työntekoa helpommaksi ja mukavammaksi vaan pitämässä yllä valtahierarkiaa jossa jokaisen tulee tietää paikkansa, sivussa tästä kaikesta saa palkkaa, joka sinulla tieytsti on isompi kun tiedät miten asiat kuuluu olla (eli niinkuin aina olleet).

    Ja reilusta pelistä et tajua mitään, sisimmässäsi et ymmärrä koko sanan merkitystä, sillä tokihan maailmassa kaikki ihmiset ovat samanlaisia kuin sinä, ja jos eivät ole niin sitten niissä on jotain pahasti vialla.

    Halveksin sinua ja kaltaisiasi.

    Äänestä

  • On nähty teitä kirjoitti:

    Itseltäsi puuttuu täysin ymmärrys siitä miten asiat tulee tehdä. Ei ole sen suorittavan tason tehtävä miettiä miten hommat hoidetaan. Siellä lattiatasolla on 100 erilaista mielipidettä siitä miten mikäkin tulisi tehdä. Ei hommista tulee yhtään mitään, jos joka kerta ensitöikseen pitää alkaa jokaisen kanssa neuvottelemaan ja kinaamaan pikkuasioista.

    "Töissä ei olla suinkaan tekemässä töitä ja parannuksia asoihin ja kaikkien työntekoa helpommaksi ja mukavammaksi vaan pitämässä yllä valtahierarkiaa jossa jokaisen tulee tietää paikkansa, sivussa tästä kaikesta saa palkkaa, joka sinulla tieytsti on isompi kun tiedät miten asiat kuuluu olla (eli niinkuin aina olleet)."

    Hommat tulee kuitenkin tehdä ja tuolla tyylillä ne tulee tehtyä, vaikka se jonkun yksittäisen pienen pelinappulan mieliksi ei aina menekään. Olennaista on nähdä kokonaisuus ja saada se kokonaisuus pelaamaan yhteen eikä siten että jokainen sooloilee omiaan. Sillä tavalla ei tule työstä yhtään mitään. Aina löytyy se henkilö, jonka mielestä mikään ei ole hyvin. Ja se henkilö taidat olla juuri sinä.

    Äänestä

asiallisesti kysyä jotain, niinkuin tämä Mepe, niin jo tulee paskaa tuutin täydeltä päälle.
Mielestäni Mepe oli ihan oikeassa siinä, että jos työllistetään ammatti-ihminen, pitää maksaa samaa palkkaa kuin kollegoille (siis peruspalkkaa).

En ole Mepe - niinhän varmasti nyt luullaan, vaan aivan toinen ihminen omine ajatuksineen.

Äänestä
  • oli niin tyhmä kinaaja ettei moni viitsi edes vastata kun tietää että työpaikoilla on juuri pelinhenki tuo että ruskeakielet ja lusmuilijat pärjää. On "sosiaalisoitu" vaan omalle porukalle hyvät oltavat muista viis... Mutta poru olis valtava jos oma palkka putoaisi vaikkapa muutaman euron, ollaan olevinaan NIIIIIN korvaamattomia ja ammattitaitoisia aataminaikaisilla tiedoilla että....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mepe_ kirjoitti:

kun työllistetylle maksetaan esim. 200 euroa pienempää lähtöpalkkaa kuin muille työkavereille? On ympätty kaikki toimistotyöt toimistovirkailijan nimikkeen alle vaikka joutuu tekemään paljon vaativampaa työtä. Toimistovirkailijan palkka on 1500e ja rapiat päälle. Kukahan julkisella sektorilla määrittelee nuo nimikkeet? Näin saadaan pilkkapalkalla vaativaan työhön työntekijä. Eiköhän olisi aika tarkentaa nimikkeitä ja maksaa työllistetylle osastonsihteerille osastonsihteerin lähtöpalkka, etuuskäsitelijälle etuuskäsittelijän palkkaa ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu