Älkää ottako sana tarkasti. Tietysti mä osaan puhua, mutta:
1) Puhelin soi, ajattelen "voi ei, ei taas". En tykkää puhua puhelimessa, ja siksi lähettelen aina tekstiviesteinä asiat.
2) Kun mun pitää selostaa jokin asia jollekin, sekoilen sanoissa ja sit niistä ei saa mitään selvää. Joskus kummastelevat, että mitähän se nyt sanoi.
Joskus ajattelen, että haluaisin menettää ääneni, mutta sitten en voisi laulaa ja tulla laulajaksi (mun haave on tulla ees jonkinlaiseksi laulajaksi, mutta tuskin se onnistuu koskaan).
Ongelma on kai se, että sekoilen sanoissa. Tästä voisi päätellä, että olen ehkä ujo ja hiljainen, mutta ei niin ole. Tietysti ujostelen joskus, niin varmaan kaikki tekee(?). Mutta nojoo.. En tiiä, miks mä ees kirjotan tätä tänne, mutta mutta.. Löytyykö ketään samantapaista ihmistä? Vai oonko muka ainut tällainen?
1) Puhelin soi, ajattelen "voi ei, ei taas". En tykkää puhua puhelimessa, ja siksi lähettelen aina tekstiviesteinä asiat.
2) Kun mun pitää selostaa jokin asia jollekin, sekoilen sanoissa ja sit niistä ei saa mitään selvää. Joskus kummastelevat, että mitähän se nyt sanoi.
Joskus ajattelen, että haluaisin menettää ääneni, mutta sitten en voisi laulaa ja tulla laulajaksi (mun haave on tulla ees jonkinlaiseksi laulajaksi, mutta tuskin se onnistuu koskaan).
Ongelma on kai se, että sekoilen sanoissa. Tästä voisi päätellä, että olen ehkä ujo ja hiljainen, mutta ei niin ole. Tietysti ujostelen joskus, niin varmaan kaikki tekee(?). Mutta nojoo.. En tiiä, miks mä ees kirjotan tätä tänne, mutta mutta.. Löytyykö ketään samantapaista ihmistä? Vai oonko muka ainut tällainen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
juuh, saman tapasta täälläkin päin... välillä menee kieli sekasin ja kumpiki osapuoli ihmettelee että "mitä *ttua?!?!" mutta kaise jännittäminen ja muu kuuluu ikään/asiaan... tai johonki ainenki...
Mutta kun se ei johdu jännittämisestä. En mä nyt kavereita jännitä =)
Et ole ainoa tapaus. Minulla on ikää 20 vuotta ja poden edelleen samaa vaivaa. Se alkoi suunnilleen silloin kun olin yläasteella. Kyllähän se häiritsee, kun ei "osaa" selittä asiaansa tai suusta tulee vain jotain sönkötystä. Olen kuitenkin oppinut elämää sen kanssa ainakin joten kuten. Minäkään en ole kovin ujo enkä hiljainen. Mikä lie meitä vaivaa, sitä en tiedä, mutta nytpä tiedätettet ole ainoa :)
jos pitää puhua jonkun kanssa sanon aina kaiken oudosti..suusta tulee usein sanoja jotka eivät tarkoita mitään tai ovat yhdistelmiä muista sanoista...:P
aina kun pitäisi kertoa jotain tärkeää tai näpäyttää oikein terävästi joudun miettimään kauan etukäteen sanoja.kaikkia tapoja miten voisin sanoa asian lyhyesti.jos puhun pitkästi joutuisin puhumaan hitaasti ja se ei tee älykästä vaikutelmaa