- Joni soitti, sanoi haluavansa puhua. Tulisi tänne? Kai se käy? Miia kysyi.
Mummi sanoi sen sopivan ja alkoi etsiä takkiaan ja Sirun talutushihnaa. Vielä kakkapussi mukaan eteisen korista ja mummi meni ulos.
Saisivat nuoret selvitellä asioitaan rauhassa. Hän ei halunnut missään tapauksessa joutua erotuomariksi.
Miia istui rauhallisena olohuoneen sohvalla, odottaen... Mitä ?
Joni tuli sisään samalla ovenavauksella, kun mummi meni ulos. Mummi nyökkäsi vaisusti miehelle. Jonin vilkaistessa vanhusta, silmissä paistoi syyllisyys.
Olohuoneessa Jonin silmät etsiytyivät huolestuneena Miian vatsanseutuun.
-Onko sinulla ja vauvalla kaikki hyvin? Oliko ääni huolestunut?
- Vauvalla on hyvin, ihan tutkitusti, mutta minulla ehkä sitten ei? Vastasi Miia vaisusti.
Joni vilkaisi Miiaa ja yritti ymmärtää, mikä viesti Miian lauseeseen sisältyi.
- Pyydän anteeksi kaikkea mieliharmia, Joni tavoitteli Miian kätä omaansa, mutta tyttö väisti taitavasti.
- Luuletko, että selviät pelkällä anteeksipyynnöllä?
- Siitä voisin aloittaa, Jonin ääni oli vakava.
-Katsotaan mitä muuta rauhanehtoihin kuuluu? Joni tavoitteli kevennystä raskaaseen tunnelmaan, epäonnistuen surkeasti.
- Älä sinä selitä rauhanehdoista mitään! Puhuimme tänään mummin kanssa sodasta ja SINULLA ei ole oikeutta käyttää tuota sanaa. TÄhän keskusteluun, eivät sotatermit kuulu! Miian ääni oli loukkaantunut, samoin kasvojen ilme.
- Mitä sinä höpiset, sehän oli vain vitsi? Joni hämmästeli.
-Tämän jutun ainoa vitsi, olet sinä, Miia pamautti.
-Voi helvetti, että sinä olet vaikea! Päästäänkö tässä ollenkaan asiaan? Mies tuskitteli.
- Sehän riippuu tietenkin asiasta!
- Voisitko mitenkään ajatella muuttavasi takaisin kotiin? Joni miltei mateli.
- Istuskelemaan yksin ja odottelemaan sinua?
- Koko lomakin oltiin yhdessä ja oli niin mukavaa. Olenhan minä yrittänyt, Joni vetosi menneeseen.
- Nyt sanoit sen ainoan oikean sanan.
OLI.
Oli mukavaa, nyt sitten ei enää ole. Kukahan sen mahtoi oikein aiheuttaa? Ai niin, minähän se olinkin! Olen tietysti TAAS räpättänyt, pihdannut ja kieltänyt sinua luuhaamasta pitkin kyliä. Ja kieltänyt jahtaamasta naisia. Onpa sinulle sattunut kerrassan kamala akka! Miia puhui nopeasti, kuin peläten Jonin keskyttävän vuodatuksen.
- SINÄ keksit aina tekosyitä reissuillesi, sitä ei muuta mikään, Miia vielä lisäsi.
Joni istui hiljaa. Kerrankin se oli sanaton. Miia mulkaisi vihaisesti , vieressään istuvaan mieheen. Luovuttiko se näin helpolla?
Jumalauta!
Oliko sillä fritsu kaulassa?
Hän yritti katsoa tarkemmin, mutta Joni vaistosi tuijotuksen ja korjasi kiireesti paitansa kaulusta.
- Onko sinulla vielä jotain, jonka haluaisit kertoa minulle? Miia kysyi myrkyllisesti.
- No, me oltiin siellä isäsi mökillä. Olet varmasti kuullut siitä? Mentiin sinne pelkästä tyhmästä päähänpistosta ja se ottaa minua kovasti päähän nyt, kun tajuan, ettei minulla ollut lupa viedä sinne ketään.
Isäsi oli aika kankkusessa aamulla, kun se huomasi meidät ja oli pirun vihainen. Ei kai me heti oltaisi käryttykään, mutta yksi tyyppi oksensi, kuin riivattu ja sotki kaikki paikat niin, että me ajattiin se ulos sieltä aitasta. Se alkoi möykkäämään siihen malliin rantakalliolla, että kaikki niemen asukkaat heräsivät, myös isäsi, Joni veti henkeä, siihen väliin Miia iski.
- Oliko siellä naisiakin?
- Oli siellä kaksi kimmaa. En minä niitä tuntenut. Tunkivat törkeästi samaan taksiin, kun kuulivat meidän menvän mökille. Mitä lie luulivat, sammuivat heti, kun päästiin perille, Jonin selitys kuulosti enemmänkin sepitetyltä, kuin oikeasti tapahtuneelta, Miian mielestä.
- Niinpä, Hän venytti tahallaan sanaa.
- Fritsut sait kuitenkin kaulaan siellä, vai tuliko ne mahdollisesti muualta?
- Hei! Älä yritä! Ei nämä mitään fritsuja ole. Mitä sinä oikein luulet? Jonin ääni oli hätäinen.
- Niin, mitä minä oikein luulen? Mitä luulet? Miia oli armoton.
-Minä menin, perkele sentään , heti nukkumaan, kun perille päästiin, enkä ole VARMASTI tehnyt yhtään mitään, kenenkään kanssa, puolustuksen puheenvuoro oli Miian mielestä surkea.
Hän tuijotti varpaitaan.
Voi helkkari, mikä ääliö, vilahti hänen mielessään.
-Jos tuo oli sinun asiasi, niin heippa! Minä en jaksa tätä enää sekuntiakaan. Luulin, että tahdoit minut ja tämän pienokaisen, mutta luulin väärin.Haluat kaiken. Olla isä, mies ja elää, kuin poikamies. Etkö tajua, ettei se niin mene? Sinun on valittava, tai sitten se on minun tehtäväni!
Miia vaahtosi.
- MINÄ makasin samaan aikaan verta vuotavana sairaalassa, kun sinä hummailit luvatta isäni mökillä, naisten kanssa! Sinähän se olet oikea neropatti, huomaan!
Miia vielä lisäsi ivallisesti.
- Sanoinhan, etä jos tulee joku hätä, soita! Jonin ääni kiihtyi syytöksistä, joita hän piti epäoikeudenmukaisina.
-En tavoittanut sinua kolmeen päivään.Niin ihmeellistä on nykyaika, kun kaikilla on puhelimet taskussa, sanoi Miia lakonisesti.
He tuijottivat hetken toisiaan, Joni käänsi ensimmäiseksi katseensa pois.
-Sinua ei taida tälläiset sairaalajutut oikein kiinnostaa. Voit lähteä samantien, niin emme tuhlaa aikaamme. En halua, että olet täällä, kun mummi palaa, Miia sanoi lopuksi.
- Nyt kyllä lopetat ja kuuntelet, Joni terästäytyi.
- Minä olen siksi tässä, että selvitetään tämä tyhmä juttu, etkä sinä anna edes puheenvuoroa!
- Sinä olet jo vuorosi käyttänyt. Jos sinulla on minulle asiaa, puhu edes totta. Etkö tajua, että näen, milloin valehtelet? Miian suuttumus nosti taas päätään.
- En minä valehtele, kuului surkea vastaus.
- Kerro totuus noista jäljistä, Miia rääkkäsi.
- En ollut kummankaan naisen kanssa, siellä mökillä! Jätkät voi todistaa!
-Juu, umpikänniset jätkät voi todistaa. On sinulla jutut, Miia naurahti kolkon naurun, sanojensa saatteeksi.
Joni oli selvästi nolon näköinen, mutta katsoi kuitenkin naista suoraan silmiin.
- Ei ole muuta kertomista, en voi muuta sanoa, vaikka aseella uhkaisit, mies sanoi.
Miia mietti kuumeisesti uskoako vai ei.
Hänen voimansa valuivat olemattomiin ja hirveä väsymys iski hänen kehoonsa.
Lääkäri oli käskenyt levätä.
Oliko tämä nyt lepäämistä?
Mummi sanoi sen sopivan ja alkoi etsiä takkiaan ja Sirun talutushihnaa. Vielä kakkapussi mukaan eteisen korista ja mummi meni ulos.
Saisivat nuoret selvitellä asioitaan rauhassa. Hän ei halunnut missään tapauksessa joutua erotuomariksi.
Miia istui rauhallisena olohuoneen sohvalla, odottaen... Mitä ?
Joni tuli sisään samalla ovenavauksella, kun mummi meni ulos. Mummi nyökkäsi vaisusti miehelle. Jonin vilkaistessa vanhusta, silmissä paistoi syyllisyys.
Olohuoneessa Jonin silmät etsiytyivät huolestuneena Miian vatsanseutuun.
-Onko sinulla ja vauvalla kaikki hyvin? Oliko ääni huolestunut?
- Vauvalla on hyvin, ihan tutkitusti, mutta minulla ehkä sitten ei? Vastasi Miia vaisusti.
Joni vilkaisi Miiaa ja yritti ymmärtää, mikä viesti Miian lauseeseen sisältyi.
- Pyydän anteeksi kaikkea mieliharmia, Joni tavoitteli Miian kätä omaansa, mutta tyttö väisti taitavasti.
- Luuletko, että selviät pelkällä anteeksipyynnöllä?
- Siitä voisin aloittaa, Jonin ääni oli vakava.
-Katsotaan mitä muuta rauhanehtoihin kuuluu? Joni tavoitteli kevennystä raskaaseen tunnelmaan, epäonnistuen surkeasti.
- Älä sinä selitä rauhanehdoista mitään! Puhuimme tänään mummin kanssa sodasta ja SINULLA ei ole oikeutta käyttää tuota sanaa. TÄhän keskusteluun, eivät sotatermit kuulu! Miian ääni oli loukkaantunut, samoin kasvojen ilme.
- Mitä sinä höpiset, sehän oli vain vitsi? Joni hämmästeli.
-Tämän jutun ainoa vitsi, olet sinä, Miia pamautti.
-Voi helvetti, että sinä olet vaikea! Päästäänkö tässä ollenkaan asiaan? Mies tuskitteli.
- Sehän riippuu tietenkin asiasta!
- Voisitko mitenkään ajatella muuttavasi takaisin kotiin? Joni miltei mateli.
- Istuskelemaan yksin ja odottelemaan sinua?
- Koko lomakin oltiin yhdessä ja oli niin mukavaa. Olenhan minä yrittänyt, Joni vetosi menneeseen.
- Nyt sanoit sen ainoan oikean sanan.
OLI.
Oli mukavaa, nyt sitten ei enää ole. Kukahan sen mahtoi oikein aiheuttaa? Ai niin, minähän se olinkin! Olen tietysti TAAS räpättänyt, pihdannut ja kieltänyt sinua luuhaamasta pitkin kyliä. Ja kieltänyt jahtaamasta naisia. Onpa sinulle sattunut kerrassan kamala akka! Miia puhui nopeasti, kuin peläten Jonin keskyttävän vuodatuksen.
- SINÄ keksit aina tekosyitä reissuillesi, sitä ei muuta mikään, Miia vielä lisäsi.
Joni istui hiljaa. Kerrankin se oli sanaton. Miia mulkaisi vihaisesti , vieressään istuvaan mieheen. Luovuttiko se näin helpolla?
Jumalauta!
Oliko sillä fritsu kaulassa?
Hän yritti katsoa tarkemmin, mutta Joni vaistosi tuijotuksen ja korjasi kiireesti paitansa kaulusta.
- Onko sinulla vielä jotain, jonka haluaisit kertoa minulle? Miia kysyi myrkyllisesti.
- No, me oltiin siellä isäsi mökillä. Olet varmasti kuullut siitä? Mentiin sinne pelkästä tyhmästä päähänpistosta ja se ottaa minua kovasti päähän nyt, kun tajuan, ettei minulla ollut lupa viedä sinne ketään.
Isäsi oli aika kankkusessa aamulla, kun se huomasi meidät ja oli pirun vihainen. Ei kai me heti oltaisi käryttykään, mutta yksi tyyppi oksensi, kuin riivattu ja sotki kaikki paikat niin, että me ajattiin se ulos sieltä aitasta. Se alkoi möykkäämään siihen malliin rantakalliolla, että kaikki niemen asukkaat heräsivät, myös isäsi, Joni veti henkeä, siihen väliin Miia iski.
- Oliko siellä naisiakin?
- Oli siellä kaksi kimmaa. En minä niitä tuntenut. Tunkivat törkeästi samaan taksiin, kun kuulivat meidän menvän mökille. Mitä lie luulivat, sammuivat heti, kun päästiin perille, Jonin selitys kuulosti enemmänkin sepitetyltä, kuin oikeasti tapahtuneelta, Miian mielestä.
- Niinpä, Hän venytti tahallaan sanaa.
- Fritsut sait kuitenkin kaulaan siellä, vai tuliko ne mahdollisesti muualta?
- Hei! Älä yritä! Ei nämä mitään fritsuja ole. Mitä sinä oikein luulet? Jonin ääni oli hätäinen.
- Niin, mitä minä oikein luulen? Mitä luulet? Miia oli armoton.
-Minä menin, perkele sentään , heti nukkumaan, kun perille päästiin, enkä ole VARMASTI tehnyt yhtään mitään, kenenkään kanssa, puolustuksen puheenvuoro oli Miian mielestä surkea.
Hän tuijotti varpaitaan.
Voi helkkari, mikä ääliö, vilahti hänen mielessään.
-Jos tuo oli sinun asiasi, niin heippa! Minä en jaksa tätä enää sekuntiakaan. Luulin, että tahdoit minut ja tämän pienokaisen, mutta luulin väärin.Haluat kaiken. Olla isä, mies ja elää, kuin poikamies. Etkö tajua, ettei se niin mene? Sinun on valittava, tai sitten se on minun tehtäväni!
Miia vaahtosi.
- MINÄ makasin samaan aikaan verta vuotavana sairaalassa, kun sinä hummailit luvatta isäni mökillä, naisten kanssa! Sinähän se olet oikea neropatti, huomaan!
Miia vielä lisäsi ivallisesti.
- Sanoinhan, etä jos tulee joku hätä, soita! Jonin ääni kiihtyi syytöksistä, joita hän piti epäoikeudenmukaisina.
-En tavoittanut sinua kolmeen päivään.Niin ihmeellistä on nykyaika, kun kaikilla on puhelimet taskussa, sanoi Miia lakonisesti.
He tuijottivat hetken toisiaan, Joni käänsi ensimmäiseksi katseensa pois.
-Sinua ei taida tälläiset sairaalajutut oikein kiinnostaa. Voit lähteä samantien, niin emme tuhlaa aikaamme. En halua, että olet täällä, kun mummi palaa, Miia sanoi lopuksi.
- Nyt kyllä lopetat ja kuuntelet, Joni terästäytyi.
- Minä olen siksi tässä, että selvitetään tämä tyhmä juttu, etkä sinä anna edes puheenvuoroa!
- Sinä olet jo vuorosi käyttänyt. Jos sinulla on minulle asiaa, puhu edes totta. Etkö tajua, että näen, milloin valehtelet? Miian suuttumus nosti taas päätään.
- En minä valehtele, kuului surkea vastaus.
- Kerro totuus noista jäljistä, Miia rääkkäsi.
- En ollut kummankaan naisen kanssa, siellä mökillä! Jätkät voi todistaa!
-Juu, umpikänniset jätkät voi todistaa. On sinulla jutut, Miia naurahti kolkon naurun, sanojensa saatteeksi.
Joni oli selvästi nolon näköinen, mutta katsoi kuitenkin naista suoraan silmiin.
- Ei ole muuta kertomista, en voi muuta sanoa, vaikka aseella uhkaisit, mies sanoi.
Miia mietti kuumeisesti uskoako vai ei.
Hänen voimansa valuivat olemattomiin ja hirveä väsymys iski hänen kehoonsa.
Lääkäri oli käskenyt levätä.
Oliko tämä nyt lepäämistä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerronta uskottavaa, mutta puuduttavan pitkä. Kyllästyin, ennen kuin pääsin loppuun. Mitä haluat tällä sanoa? Menehän nopeammin asiaan. Alussa aivan liikaa kysymysmerkkejä lauseissa, joihin ne eivät kuulu.
on todellakin ollut- tai muuttunut olosuhteiden pakosta tuollaiseksi ylivenyväksi ja liian sallivaksi.
(Sivumennen sanoen Jonikin on paljossa Kaukon tapainen)