Apua haluttomuuteen

Olen seurustellut muutaman vuoden maailman ihanimman naisen kanssa, jonka kanssa haluaisin ja aion jakaa loppuelämäni, jos se vaan hänelle sopii. Välejämme vaivaa kuitenkin suuri ongelma, hänen haluttomuutensa, joka alkoi reilu vuosi sitten.

En tiedä enää mitä tehdä. Aluksi tunsin itseni riittämättömäksi, mutta sekin vaihe on jo ylitetty ja olen ymmärtänyt, etten ole haluttomuuden syy. Luotan häneen ja tiedän hänen olevan lesbo, joten sisäisen heterouden löytymisestä ei ole kyse. Olemme puhuneet tästä kaiken mahdollisen puhumisen, mutta mitä tehdä kun puheet eivätkä lääkärissä käymisetkään tunnu auttavan.

Onko teistä kukaan ollut tällaisessa parisuhteessa ja miten halut ovat löytyneet lopulta? En kaipaa provo-kommentteja siitä, kuinka lesbojen seksihalut ovat aina hukassa vaan niitä ihan aitoja tarinoita siitä, miten tästä voisi päästä eteenpäin.
192708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

syökää mustaa suklaata runsaasti, kaakaojauhe on afrosidiaccia ja nostattaa haluja. voi myös kokeilla erilaisia visuaalisia stimulantteja, kuten eroottisia videoita. naiset voivat myös käyttää viagraa. nettikaupasta ulkomailta saa edullisesti erilaisia "lääke"valmisteita.

Äänestä
  • älkää vaan ottako mitään viagraa tai muita myrkkyjä varsinkaan hämäräperäisistä nettikaupoista ja pilatko terveyttänne turhaan. Seuratkaa apuritytön ohjetta alempana:)

    Äänestä

Moi!No ei se ole mistään seksuaalisesta suuntauksesta tms. kyse, vaan pelkästään siitä että eri ihmiset katsomatta mihinkään (suklaan syömiseen tms..heh..) haluavat ja tarvitsevat jne.. eri juttuja erilailla, ja näyttävät asiat eritavalla. Todella vaikea selittää, mutta itse kuulun myös tähän ns. "haluttomaan" kategoriaan, ja Rakastan Puolisoani sydänjuuriani myötä kybällä, mutta mieluiten rakastelisin n. 2krt/kk.
Ainoa mitä voisin neuvoa (omakohtaisesti siis..) niin ÄLÄ PAINOSTA/ VIHJAILE se vaan pahentaa. Mielummin hellyyttä ilman seksiä, ja varmaan myös löydätte kultaisen keskitien juttelemalla romanttiseen sävyyn,ei painostaen, puoli jos toisin! Good lack!

Äänestä

Samantyyppisen ongelman (?) kanssa eletään meilläkin. Meillä on ihana koti, muutama vuosi jo yhteisoloa takana, vakituiset työt, yhteiset unelmat ja kissat jne.. KAIKKI kunnossa, paitsi makkari ei kiinnosta kumpaakaan. Kumpikin on fyysisesti kunnossa ja naamakaan ei ihan viimeinen naamari, mikä oli arpajaisissa tarjolla.

Meillä oli ihana hullaantumisvaihe, tuijotettiin toisiamme posket kipeenä hymystä, rakasteltiin paljon. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmaa makkaripuolella. Se on ihanaa kummankin mielestä, mutta nykyään TODella harvoin kiinnostaa.

On toki paljon kiireitä ja stressiä ja väsy jne.. Oikeitakin syitä, miksi valitsee unen seksin sijaan.

Mutta. Kai me ainakin aika äimistyneenä vähän ihmetellään, että miksi ei haluta?

Lähinnä kai me yritetään erottaa itsemme jotenkin parista kaveruksia, jotka elää arkea keskenään. Kyllä me haluttaisiin, että on halua. Sitä ei vain nyt jostain syystä ole.

Noh, me otettiin ja tilattiin Dr Philin kirja "Pelasta parisuhteesi", ja ajateltiin, että tohtori kertoo meille, miten me voitais olla vieläkin onnellisempia ja saada vähän intoa rakasteluunkin.

Jos ei se auta, niin mennään pariterapiaan juttelemaan. Onko tämä oikea ongelma vai voidaanko olla näinkin onnellisia...?

Äänestä
  • Jos kumpikin on oikeasti tyytyväinen tilanteeseen, niin miksi tehdä vähästä seksistä ongelma. Onhan parisuhde paljon muutakin, seksi on vain osa sitä. Ihana osa tietenkin mutta ei sitä ole pakko haluta. Kuulostaa vähän siltä, että olette antaneet nykyajan ylikorostuneen seksuaalisuuden hämätä itsenne luulemaan olevanne jotenkin huonompia. Kunhan ette unohda hellyyttä ja sen osoittamista...

    Äänestä

Kokeilkaa vaikka roolileikkejä tai uusia yllättäviä paikkoja seksin harrastamiseen. Ei ketään jaksa kiinnostaa, jos aina tehdään samalla tavalla ja samassa paikassa. Itse en ainakaan voisi kuvitellakaan sellaista. Luovuutta peliin:)

Äänestä
  • Roolileikkeihin yms voi lähteä sitten, kun edes jonkinlainen halu taas löytyy. Ensin olisi kuitenkin löydyttävä edes sellainen pienen pieni liekki, mitä lähteä herättelemään. Ja 2 krt/kk olisi mielestäni aika hyvä, ei siinä olisi valittamista :)

    Mutta eiköhän uusintakäynti lääkärillä ole edessä ja googlettamalla löytyi jotain itseapukirjoja millä halukkuutta voi houkutella takaisin. Ja haluaisin ehdottomasti kuulla miten Dr Philin parisuhdekirja tepsii :)

    Äänestä

  • juhannus meni jo :) kirjoitti:

    Roolileikkeihin yms voi lähteä sitten, kun edes jonkinlainen halu taas löytyy. Ensin olisi kuitenkin löydyttävä edes sellainen pienen pieni liekki, mitä lähteä herättelemään. Ja 2 krt/kk olisi mielestäni aika hyvä, ei siinä olisi valittamista :)

    Mutta eiköhän uusintakäynti lääkärillä ole edessä ja googlettamalla löytyi jotain itseapukirjoja millä halukkuutta voi houkutella takaisin. Ja haluaisin ehdottomasti kuulla miten Dr Philin parisuhdekirja tepsii :)

    erikoisissa paikoissa tai vetimissä kuin tylsässä sängyssä pyjama päällä! Mitä lääkäriä siinä tarvitaan, ei haluttomuus ole mikään sairaus. Yllätyksellisyys on yleensä varma keino:)

    Äänestä

  • tavaratalon veskissä tai sovituskopissa. Olis jännää, tunteet heräis...!

    Äänestä

  • Marquerita kirjoitti:

    tavaratalon veskissä tai sovituskopissa. Olis jännää, tunteet heräis...!

    romanttista!

    Äänestä

  • naisilla siis, että kun ei innosta niin kokeillaanpa naija sovituskopissa tai yms. Mitä minä nyt olen oppinut niin sen että kun seksi ei suju silloin koko suhteessa on kommunikointikatkos ja ainoa mikä auttaa huonoon seksiin on asioiden selvittäminen ja puhuminen.
    Minä en oikein jaksa uskoa että naisilla auttaa asiaa se että kokeilee uusia temppuja, ne on vain mauste ei itse ruoka.

    Äänestä

  • se noin, kirjoitti:

    naisilla siis, että kun ei innosta niin kokeillaanpa naija sovituskopissa tai yms. Mitä minä nyt olen oppinut niin sen että kun seksi ei suju silloin koko suhteessa on kommunikointikatkos ja ainoa mikä auttaa huonoon seksiin on asioiden selvittäminen ja puhuminen.
    Minä en oikein jaksa uskoa että naisilla auttaa asiaa se että kokeilee uusia temppuja, ne on vain mauste ei itse ruoka.

    kovastikin, jos rakastellaan välillä jossain erikoisessa paikassa tai tehdään muuta jännittävää. Minusta kun seksi ei suju, on usein kyseessä suhteen latistuminen eikä mikään kommunikointikatkos. Ei sitä jaksa yhtä ja samaa kaavaa kovin kauaa.

    Äänestä

  • että auttaa kirjoitti:

    ole ihan eri asia kuin että seksi ei suju? Jos on haluton, auttaako siihen se että ehdottaa seksiä naapurin ovea vasten?

    Äänestä

  • haluttomuus kirjoitti:

    ole ihan eri asia kuin että seksi ei suju? Jos on haluton, auttaako siihen se että ehdottaa seksiä naapurin ovea vasten?

    Minulla ainakin auttaisi ja tiedän monta muutakin joilla auttaisi.

    Tietysti haluttomuuteen voi olla monia syitä, eikä pidä yleistää, mutta kyllä monilla on syynä juuri seksielämän latteus. Jos kumppani ei ikinä halua/uskalla/osaa tehdä mitään kivaa, niin on se aika tylsää pidemmän päälle.

    Äänestä

  • haluttomuus kirjoitti:

    ole ihan eri asia kuin että seksi ei suju? Jos on haluton, auttaako siihen se että ehdottaa seksiä naapurin ovea vasten?

    on takuulla onnesta soikeana, kun sinulla on noin hyvä mielikuvitus! Minä ainakin olisin innoissani, jos tuollaista ehdotettaisiin.

    Äänestä

  • Naisystäväsi kirjoitti:

    on takuulla onnesta soikeana, kun sinulla on noin hyvä mielikuvitus! Minä ainakin olisin innoissani, jos tuollaista ehdotettaisiin.

    viehättää. Kun seksissä on parhaat päällä, on ihanaa tulla yllätetyksi. Jos niin käy, niin on mahkeeta kun saa näytellä, ettei muka huomaa, kun joku katselee, on ihanaa jatkaa seksiä huippu orgasmiin saakka. Olla niinku tähtenä näytelmässä. Sit kun orkut on ohi,saa näytellä mukamas peljästyttä "voi kauheeta" tyyliin.

    Äänestä

  • haluttomuus kirjoitti:

    ole ihan eri asia kuin että seksi ei suju? Jos on haluton, auttaako siihen se että ehdottaa seksiä naapurin ovea vasten?

    että ei auta. Haluttomuus juontaa juurensa usein arkielämän ongelmista ja parisuhteen toimimattomuudesta. Joskus haluttoman osapuolen on helpompi vedota siihen, ettei seksi jostakin syystä huvita kuin lähteä pohtimaan niitä - usein kipeitäkin - perimmäisiä ongelmia.

    Naapurin ovi olisi helppo ratkaisu, mutta, ikävä kyllä, usein riittämätön :D

    Äänestä

  • Emmanuelle' kirjoitti:

    viehättää. Kun seksissä on parhaat päällä, on ihanaa tulla yllätetyksi. Jos niin käy, niin on mahkeeta kun saa näytellä, ettei muka huomaa, kun joku katselee, on ihanaa jatkaa seksiä huippu orgasmiin saakka. Olla niinku tähtenä näytelmässä. Sit kun orkut on ohi,saa näytellä mukamas peljästyttä "voi kauheeta" tyyliin.

    ..No ketää viehättää ja ketää ei.
    en kyllä antais kellekkään sitä "iloa tirkistellä", yms. Mutta jos tykkäät, niin mikäs siinä, kandeisko mennä alan filmeihin, niin saisit siitä lisäks ehkä vähän rahaakin?
    Kaikki ei kyllä tykkää katsellakkaan kun muut muhinoi, niin ne voisivat katoo jotka tykkäävät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

juhannusta odotellessa kirjoitti:

Olen seurustellut muutaman vuoden maailman ihanimman naisen kanssa, jonka kanssa haluaisin ja aion jakaa loppuelämäni, jos se vaan hänelle sopii. Välejämme vaivaa kuitenkin suuri ongelma, hänen haluttomuutensa, joka alkoi reilu vuosi sitten.

En tiedä enää mitä tehdä. Aluksi tunsin itseni riittämättömäksi, mutta sekin vaihe on jo ylitetty ja olen ymmärtänyt, etten ole haluttomuuden syy. Luotan häneen ja tiedän hänen olevan lesbo, joten sisäisen heterouden löytymisestä ei ole kyse. Olemme puhuneet tästä kaiken mahdollisen puhumisen, mutta mitä tehdä kun puheet eivätkä lääkärissä käymisetkään tunnu auttavan.

Onko teistä kukaan ollut tällaisessa parisuhteessa ja miten halut ovat löytyneet lopulta? En kaipaa provo-kommentteja siitä, kuinka lesbojen seksihalut ovat aina hukassa vaan niitä ihan aitoja tarinoita siitä, miten tästä voisi päästä eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu