Hyvää JUHANNUSTA

joka joutuu, kun ei ole paikkaa mihin mennä, istumaan kerrostalossa koko Juhannuksen?
Ei se mitään täällä on toivottavasti rauhallista kun kaikki melutoosat ovat missä kukakin, rannoilla häiritsemässä kesämökkielämistä.
Katsos kun häirikkö on häirikkö eikä muuksi muutu, sama pää sillä kesät talvet.
Toivottavasti häirikkö vaikka hukkuu tänä Juhannuksena ettei sitten enää häiriköi ketään....

Kaikille kunnollisille Hyvää Juhannusta kuitenkin, toivottavasti tiellenne ei osu meidän talon haisevat häiriköt.
14938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Odotan suurin toivein, että mahdollisimman moni mölisevä häirikkö hukkuu tai muuten menehtyy matkoillaan.

Äänestä

Toive on kova,mutta oikeutettu jos se on ainoa keino päästä häiriköivistä naapureista.
Meidän talosta on nyt onneksemme lähtenyt pahimmat häiriköt landelle jytäämään joten luulisin että nyt on kerrankin rauha talossa ainakin muutaman yön.

Merkillinen asia ettei voida elää toistemme kanssa ilman että häirköidään ja samalla tehdään joskus lähes sietämättömäksi naapureidemme elämä ja kotirauha jonka pitäisi olla lailla suojattu vaan kun se ei toimi koska asioista vastaavat ovat välinpitämättömiä jos heille valittaa ja yrittää saada asioihin korjauksen.
Isännöitsijät vaan tekevät niitä mukavia töitä ja laskuttavat kuitenkin aina raskaimman mukaan eikä viitsi pureutua häiriköintiin.

Äänestä

jäämään kaupunkiasuntoon,vaan ihan vapaaehtoisesti nautin vallitsevasta rauhasta. Tämä on parasta aikaa taloyhtiössämme, koska väki lähtee muualle Juhannusta viettämään ja voin elää ja olla ihan vapaasti. Pahin juoppo tosin vielä eilen kärvisteli nurkilla ja puhui taas tapansa mukaan "taloyhtiön asiat halki" , mikä tarkoittaa lähinnä ikivanhojen asioiden kaivelua ihan turhaan. Mutta hänkin lähtee tänään jonnekin päin Suomea,ihanaa!

Omalla mökillä on naapureissa niin paljon vieraita ja muuta menoa, etten jaksaisi nauttia siellä mistään. Keuhkotkoon nyt paineet ulos koko kesän edestä.

Äänestä

kantapäiden hakkausta. Aamulla lähtivät viimeisetkin kolistelijat! Toisaalta taas meinaa ahdistaa kun on liiankin hiljaista.
Mutta kyllähän tämän nyt kestää. Kohta saa nauttia saunan löylyistä ilman naapurin kailotusta!
Ihme kyllä ei vieläkään taida olla yhtään hukkunutta.
Raumallahan on jo kolme miestä kuollut. Ehkä joku heistä oli jonkun meidän se häirikkönaapuri?!

Äänestä
  • Asioiden hyvä puoli.Toisen suru on nyt toisen onni.
    Hyvää ja hauskaa juhannuksen taika-aikaa.

    Äänestä

  • niimpä. kirjoitti:

    Asioiden hyvä puoli.Toisen suru on nyt toisen onni.
    Hyvää ja hauskaa juhannuksen taika-aikaa.

    vääntää nupit kaakkoon kun tämä talo tyhjeni ja olen kai ihan yksin ja nyt en häiritse ketään ja ajattelin kerrankin irrotella ihan rauhassa ei tartte välittää kenestäkään kunhan vain juhlin.
    kiiiivvvvvvvaaaaaaaaahhhhh.Sorry vaan äskeinen huudahdus.

    Äänestä

  • Pitäisköhän.... kirjoitti:

    vääntää nupit kaakkoon kun tämä talo tyhjeni ja olen kai ihan yksin ja nyt en häiritse ketään ja ajattelin kerrankin irrotella ihan rauhassa ei tartte välittää kenestäkään kunhan vain juhlin.
    kiiiivvvvvvvaaaaaaaaahhhhh.Sorry vaan äskeinen huudahdus.

    pelkään jos joku naapuri tuleekin huonon kelin takia takas kotia. Paistas nyt aurinko ihan täysiä koko helevetin juhannuksen.
    Ainoo aika vuodesta kun on oikeesti tunne niinkuin asuisit yksin koko pallolla.

    Äänestä

  • Nauti hiljaisuudesta nyt kun voit!
    Niin minäkin teen. Seinän takana on oudon hiljaista.. ei kuulu norsunaskeleet. Onkohan ne päikkäreillä, että jaksavat sitten mesota kunnolla aamuyöhön!
    Apua jos näin on! Pitäkää peukkuja että eivät ole kotona koko jussina!

    Äänestä

  • kärsimään ahdistuksesta! kirjoitti:

    Nauti hiljaisuudesta nyt kun voit!
    Niin minäkin teen. Seinän takana on oudon hiljaista.. ei kuulu norsunaskeleet. Onkohan ne päikkäreillä, että jaksavat sitten mesota kunnolla aamuyöhön!
    Apua jos näin on! Pitäkää peukkuja että eivät ole kotona koko jussina!

    hyvä lähteä vaikka tutkimaan mitä ihmisillä on varastoissa tms. joutavaa.
    Toisaalta sitten taas ei vois vähempää kiinnostaa.
    Kellarista saattas kyllä löytyä jotakin jos vähän näkis vaivaa..
    Naapurirapun mies taitaa olla myös kotosalla, pitäis varmaan lähteä sinne tekemään tuttavuutta!!

    Äänestä

  • Nyt olis kyllä kirjoitti:

    tooooosi hiljasta.
    Naapurin kakarapariskunta ei ole inahtanutkaan = eivät ainakaan kotona bailaa.
    Jotenkin muutenkin seutu on rauhottunut.

    Uskaltaa viedä koiruudet lenkille. Saas nähdä mitä ulkona näkee muutaku spurguja nurtseilla kuset housuissa :o)

    Äänestä

joka istuu kerrostalossa koko juhannuksen. Täällä yksi joka ei lähde minnekään. Ja kunnolla olen tottakai.

Toivottavasti täälläkin on rauhallista.. yhdet häiriköt jo kyllä lähti aamulla, toivon mukaan ovat poissa mahdollisimman monta päivää. Ei ole väliä vaikkeivät tulisi takasin ollenkaan.
Aika rauhallista on jo nyt.

Äänestä
  • Niin tiedät kuinka siistiä sillä sun ns. häirikkönaapurilla on!
    Naapurit saa tehdä mitä lystää onko selvä!?

    Äänestä

Täällä meidän talossa kuuluu olevan muitakin Jussin viettäjiä kuin minä, mutta aika hiljaisia ja rauhallisia onneksi kuuluvat olevan.
Huomenaamulla aikaisin töihin pitäsi jaksaa nousta, joten eletään toivossa että yöllä saa nukkua..
HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

Äänestä
  • Kyllä on kivaa kun ei tartte kuunnella naapureiden örinöitä.:-D JEEEEEESSSS.
    Jussia vaan kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olenko ainoa kirjoitti:

joka joutuu, kun ei ole paikkaa mihin mennä, istumaan kerrostalossa koko Juhannuksen?
Ei se mitään täällä on toivottavasti rauhallista kun kaikki melutoosat ovat missä kukakin, rannoilla häiritsemässä kesämökkielämistä.
Katsos kun häirikkö on häirikkö eikä muuksi muutu, sama pää sillä kesät talvet.
Toivottavasti häirikkö vaikka hukkuu tänä Juhannuksena ettei sitten enää häiriköi ketään....

Kaikille kunnollisille Hyvää Juhannusta kuitenkin, toivottavasti tiellenne ei osu meidän talon haisevat häiriköt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu