Kultaisennoutajan hinnat nousseet?

-noutajat on elämä-

Hei, olenko oikeasssa että noutajien hinnat ovat nyt nousussa? Ennen sai jo 800 eurolla. Mutta nyt ne hipoo jo likes 1200 euroa?

12

2919

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moon

      Olet oikeassa.

      • dorthea

        Kultsupennun keskihinnat on olleet jo pitkään tonnin puoleen toiseen. Joskus 90-luvulla (markka-aikana) koiran sai 3-4 tonnilla, mutta euroihin siirtymisen myötä hinta on n. 900-1000 euroa.

        Sekarotuisia/rekisteröimättömiä kyllä saa 500-600 eurolla, mutta aikamoisen pommin siinä itselleen hankkii.

        Itse etsin pari vuotta sitten kultsua ja oman havaintoni mukaan tuolla n. 900 eurolla saa pennun koulun laatuasteikolla 7-9. Toisaalta löytyy täysin terveiden (AA lonkat, 0 kyynärpäät) ja palkittujen (sert, mva) vanhempien pentuja, toisaalta ei-erityisen hyvien vanhempien (B/C lonkat, ei kummoisia näyttelytuloksia) pentuja.

        Kannattaa siis pitää silmät auki ja soittaa useampaan kuin yhteen paikkaan, jotta selviää mistä parhaat pentueet sillä hetkellä löytyy.


    • tatjaanaa

      Niinhän se taitaa olla.
      Mutta jos viitsii hieman pitempään seurata niin huomaa, että välillä on 850 kultaisianoutajia. Itsekkin huomasin, mutta liian myöhään. ;)

    • pentuja

      löytyy välityksestä 900 euron hintaan.

    • nimestä.

      Jos nimi olisi pörröinen noutaja, niitä saisi halvemmalla. Mutta ihmisillä on tarve kultaiselle noutajalle.

      • jallu

        mun kultsu maksoi muistaakseni 3700mk eli noin620euroa. Kovasti ovat hinnat niistä ajoista nousseet.


      • nousseet
        jallu kirjoitti:

        mun kultsu maksoi muistaakseni 3700mk eli noin620euroa. Kovasti ovat hinnat niistä ajoista nousseet.

        kaikkien muidenkin asioiden hinnat...

        ja niinhän sitä sanotaan, että se joka pyytää ei ole tyhmä vaan se, joka maksaa.

        Uskoisin, että hintojen nousuun vaikuttaa myös se, että jos yksi uskaltaa pyytää sen 1200e, niin kukaan ei uskalla myydä 800e hintaan, ettei tulisi kuva, että pennut ovat paljon huonompia.


      • onnellinen kultsun omistaja
        nousseet kirjoitti:

        kaikkien muidenkin asioiden hinnat...

        ja niinhän sitä sanotaan, että se joka pyytää ei ole tyhmä vaan se, joka maksaa.

        Uskoisin, että hintojen nousuun vaikuttaa myös se, että jos yksi uskaltaa pyytää sen 1200e, niin kukaan ei uskalla myydä 800e hintaan, ettei tulisi kuva, että pennut ovat paljon huonompia.

        meijen kultsu maksoi 950e joka vasta tässäkuussa ostettiin. mutta päätä jo huimaa jos ne maksaa peräti 1200e :D on ne kultsut vaan niin söpöjä


      • 10 vuotta sitten...
        jallu kirjoitti:

        mun kultsu maksoi muistaakseni 3700mk eli noin620euroa. Kovasti ovat hinnat niistä ajoista nousseet.

        No mikä nyt ei olisi markka-ajoista noussut ;)


    • kn

      Me haluttas mun pikkuveljen kanssa kultastanoutajaa ja äiti on jo suostumassa miten paljon mahtas maksaa se koira sekä sen tavarat yhteensä ja millä netti sivuilla sen hoidosta olisi tietoa?

      • sinne!!

        www.goldenring.fi ja sieltä pentuvälitys. samoilta sivuilra löytyy paljon muutakin kultsutietoa.


    • Hyvä koira jne...

      Me ostettiin meidän neiti 2009 ja maksoi 1250,- eli oikeastaan ovat tuosta vähän laskeneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1296
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      60
      1065
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      963
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      938
    5. 69
      806
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      791
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      698
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      635
    Aihe