kallis. Rahalla saa ja hevosella pääsee oli sananlasku silloin kun oli markka.
Nyt ei enään voi aivan niin sanoa koska raha hupenee melkein käsistä eikä vieläkään ole mitään erikoista saanut.
Nyt se on sitten todettu ... että kallis mikä..
54
2417
Vastaukset
- KristaTee
pistänyt rahaa haisemaan, vai? Mutta totta on, että sitä tuntuu nyt kuluvan enemmän kuin markka-aikaan. Siis tuntuu, eihän se välttämättä niin ole.
melkein kuin entinen markka, ainakin jossain hinnoissa. Hyvä esimerkki on kahvikupin hinta, ennen sen sai markalla ja nyt on hinta euron.
Minulla on ainakin jollain lailla hämärtynyt koko rahan arvo - ei osaa enää arvioida hintoja markoissakaan ja euroissa ajatellen voi hinnat tuntua halvoilta.
"Vanhuuden" oireita varmaan!- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
melkein kuin entinen markka, ainakin jossain hinnoissa. Hyvä esimerkki on kahvikupin hinta, ennen sen sai markalla ja nyt on hinta euron.
Minulla on ainakin jollain lailla hämärtynyt koko rahan arvo - ei osaa enää arvioida hintoja markoissakaan ja euroissa ajatellen voi hinnat tuntua halvoilta.
"Vanhuuden" oireita varmaan!halvoilta tunnu. Minä muunnan aina eurot markoiksi, kun kaupassa käyn. Tulee ainakin kertotaulu tutuksi.
Kahvikupin hinta, niin. Entäs pussillinen rairuohoa. Maksoi ennen 50 penniä, nyt euron. - Angi *
Mutten yhtään enempää kuin oli tarkoitus. Elikä pidin pintani että riittää määrätylle ajalle. Yksi kohokohta oli se että menin viimeisellä 2 Eellä pelaamaan ja voitin sillä 35.50 euroa että sain hiukan extra rahaa. Joskus mulla on älytön tuuri näissä rahapeleissä. Näin totta tosiaan miten kallista oli kaikki, mutta se oli hyvä opin yhtäkkiä tajuamaan Euron arvon ja käytön. En enään kerännyt kolikoita taskut täyteen vaan vaihdoin paperiin sitämukaan kun ilmestyi tarpeeksi.
- Angi *
Tellastiina kirjoitti:
melkein kuin entinen markka, ainakin jossain hinnoissa. Hyvä esimerkki on kahvikupin hinta, ennen sen sai markalla ja nyt on hinta euron.
Minulla on ainakin jollain lailla hämärtynyt koko rahan arvo - ei osaa enää arvioida hintoja markoissakaan ja euroissa ajatellen voi hinnat tuntua halvoilta.
"Vanhuuden" oireita varmaan!laitella jokaiselle päivälle oma rahamäärä.Niin ja pakolliset maksut ensin sivuun. Tulet jonain päivänä tajuamaan kuinka paljon saat säästöön ja kuinka paljon voit kuluttaa syömiseen. Olen varma ettet käytä yhtenä päivänä sitä yhtä kasaa kokonaan voit jopa jättää kauppaan menon. Silloin voit säästää sen päivän rahan tilillesi ja ajatella minne matkustat tai mitä ostat uutta.Tietysti se edellyttää että jätät kaiken turhan kauppaan etkä osta mitä vaan. Ja jollei sinulla ole tuuria niin et tietenkään pelaa.
Angi * kirjoitti:
laitella jokaiselle päivälle oma rahamäärä.Niin ja pakolliset maksut ensin sivuun. Tulet jonain päivänä tajuamaan kuinka paljon saat säästöön ja kuinka paljon voit kuluttaa syömiseen. Olen varma ettet käytä yhtenä päivänä sitä yhtä kasaa kokonaan voit jopa jättää kauppaan menon. Silloin voit säästää sen päivän rahan tilillesi ja ajatella minne matkustat tai mitä ostat uutta.Tietysti se edellyttää että jätät kaiken turhan kauppaan etkä osta mitä vaan. Ja jollei sinulla ole tuuria niin et tietenkään pelaa.
pankkikortti, ei voi tehdä eurojonoja, enkä muutenkaan oikein tajua mitä tarkoitat.
Vaikka sanoin rahan arvon hämärtyneen, en silti ole mikään tuhlari. Olen aina tottunut katsomaan mihin markkani laitan, enkä paljon tarpeetonta ostele euroillakaan.
Kyllä nyt meni hyvät neuvot hukkaan!- Angi *
Tellastiina kirjoitti:
pankkikortti, ei voi tehdä eurojonoja, enkä muutenkaan oikein tajua mitä tarkoitat.
Vaikka sanoin rahan arvon hämärtyneen, en silti ole mikään tuhlari. Olen aina tottunut katsomaan mihin markkani laitan, enkä paljon tarpeetonta ostele euroillakaan.
Kyllä nyt meni hyvät neuvot hukkaan!En tosiaankaan meinannut että olisit joku hyypiö ehei ei sinne päinkään. Vastasin vain kuten ymmärin kysymyksen. Sillä ei ole mitään väljä miten meni. Pää asia on se että pärjäät. Sillekkään en voi mitään tehdä jollet pärjää. Toivon kuitenkin että sinulla menisi hyvin.
Angi * kirjoitti:
En tosiaankaan meinannut että olisit joku hyypiö ehei ei sinne päinkään. Vastasin vain kuten ymmärin kysymyksen. Sillä ei ole mitään väljä miten meni. Pää asia on se että pärjäät. Sillekkään en voi mitään tehdä jollet pärjää. Toivon kuitenkin että sinulla menisi hyvin.
en viestissäni kysynyt yhtään mitään!
Enkä myös valittanut ettenkö pärjäisi - ei vielä ainakaan siltä näytä!- suomi hinnoiteltu ulos
Tellastiina kirjoitti:
melkein kuin entinen markka, ainakin jossain hinnoissa. Hyvä esimerkki on kahvikupin hinta, ennen sen sai markalla ja nyt on hinta euron.
Minulla on ainakin jollain lailla hämärtynyt koko rahan arvo - ei osaa enää arvioida hintoja markoissakaan ja euroissa ajatellen voi hinnat tuntua halvoilta.
"Vanhuuden" oireita varmaan!Ei tässä enään ole mitään järkeä politikot sanoo, että hyvin mene ja kuitenkin kaikki menee päin helvettiä. Niinkuin on nähty kahvi maksaa euron ja ennen markan ainakin minun laskuopienimukaan hinta on yli kuusinkertainen. sama suunta on ollut muissakin välttämättömyys tarvikkeissa. tietenkin lapsityövoimalla teetetty elektroniikka maksaa vähemmän vaikka onkin osin täyttä paskaa. Eläkkeiden ja palkkojen ostovoima on mennyt alaspäin. Jos tätä suuntaa ei saada pysähtymään niin piru meidät nokkii.Vain avainpaikoila olevat rosvot jäävät mutta sehän on niille oikein.
- Kaikki on
kalliimpaa kuin ennen. Kahvikupillinen Galaxylla 1.80 euroa. Kuka markka-aikana olisi maksanut kahhvikupposesta yli 10 mk?????????
- angi
suomi hinnoiteltu ulos kirjoitti:
Ei tässä enään ole mitään järkeä politikot sanoo, että hyvin mene ja kuitenkin kaikki menee päin helvettiä. Niinkuin on nähty kahvi maksaa euron ja ennen markan ainakin minun laskuopienimukaan hinta on yli kuusinkertainen. sama suunta on ollut muissakin välttämättömyys tarvikkeissa. tietenkin lapsityövoimalla teetetty elektroniikka maksaa vähemmän vaikka onkin osin täyttä paskaa. Eläkkeiden ja palkkojen ostovoima on mennyt alaspäin. Jos tätä suuntaa ei saada pysähtymään niin piru meidät nokkii.Vain avainpaikoila olevat rosvot jäävät mutta sehän on niille oikein.
Nyt sitten nuollaan näppejä kun ollaan annettu valta heille. Totta heillä hyvin pyyhkii onhan heillä millä mällätä. Toista se on eläkelläisillä ja nuorilla joilla heikkotuloiset vanhemmat, tai jopa työttömät.
- angi
Kaikki on kirjoitti:
kalliimpaa kuin ennen. Kahvikupillinen Galaxylla 1.80 euroa. Kuka markka-aikana olisi maksanut kahhvikupposesta yli 10 mk?????????
Markka oli vahva raha vaikkei sitä itse maan asukas missään huomannut. Mutta jos meni Ruotsiin vaihtamaan Kruunuja sai kymmenellä markalla neljätoista ruotsin kruunua, se oli jotain se. Sitä kun siihen aikaan kävi Suomalaiset ruotsissa niin tunsivat itsensä upporikkaiksi.
Nyt on hommat päinvastoin. - Anu.1
Angi * kirjoitti:
laitella jokaiselle päivälle oma rahamäärä.Niin ja pakolliset maksut ensin sivuun. Tulet jonain päivänä tajuamaan kuinka paljon saat säästöön ja kuinka paljon voit kuluttaa syömiseen. Olen varma ettet käytä yhtenä päivänä sitä yhtä kasaa kokonaan voit jopa jättää kauppaan menon. Silloin voit säästää sen päivän rahan tilillesi ja ajatella minne matkustat tai mitä ostat uutta.Tietysti se edellyttää että jätät kaiken turhan kauppaan etkä osta mitä vaan. Ja jollei sinulla ole tuuria niin et tietenkään pelaa.
Mitkä eurot jonoon, mitähän eläkkeistä jää, kun pakolliset maksut on maksettu?
Loppu meneekin lääkäreissä käynteihin ja lääkkeisiin, siks toiseks pitäisi vielä elääkkin.
Ehkä se on pariskunnilla helpompi, kun saa kaikki maksut laittaa tasan, esimerkiksi tv-lupa maksut ja sähköt,sun muut sellaiset. - Anu.1
Kaikki on kirjoitti:
kalliimpaa kuin ennen. Kahvikupillinen Galaxylla 1.80 euroa. Kuka markka-aikana olisi maksanut kahhvikupposesta yli 10 mk?????????
Vessassa käynti marketeissa maksaa 1 euro, ennen oli 50 penniä.Sitten nousi 1 markkaan, nyt kun 1 euro on 6 markkaa, niin eikö ole kallistunut, tarttis jotain tehdä.Entä tv-lupamaksut. Ennen 100 markkaa nyt 110 euroa.sen kertoo kuudella mitähän tekee. Kysynpäs vain huvikseni.
Paljonko on eläkkeet nousseet
3000 markan eläke on nykyään 500 euroa, sen kun kertoo kuudella niin eikös vain olekkin se sama vanha eläke.
Että silleen. Mitä opimme tästä? - Angi *
Anu.1 kirjoitti:
Mitkä eurot jonoon, mitähän eläkkeistä jää, kun pakolliset maksut on maksettu?
Loppu meneekin lääkäreissä käynteihin ja lääkkeisiin, siks toiseks pitäisi vielä elääkkin.
Ehkä se on pariskunnilla helpompi, kun saa kaikki maksut laittaa tasan, esimerkiksi tv-lupa maksut ja sähköt,sun muut sellaiset.että voisi laittaa jonoon. Kunhan hiukan heitin löylyä kiukaaseen.
- jesper#
Anu.1 kirjoitti:
Vessassa käynti marketeissa maksaa 1 euro, ennen oli 50 penniä.Sitten nousi 1 markkaan, nyt kun 1 euro on 6 markkaa, niin eikö ole kallistunut, tarttis jotain tehdä.Entä tv-lupamaksut. Ennen 100 markkaa nyt 110 euroa.sen kertoo kuudella mitähän tekee. Kysynpäs vain huvikseni.
Paljonko on eläkkeet nousseet
3000 markan eläke on nykyään 500 euroa, sen kun kertoo kuudella niin eikös vain olekkin se sama vanha eläke.
Että silleen. Mitä opimme tästä?kaikki makassaa paljon enemmän siksi minullakin on vaikeuksia auttaa poikaa maailmalla kun ei ole itsellekkään tarpeeksi.
- jesper#
Tellastiina kirjoitti:
melkein kuin entinen markka, ainakin jossain hinnoissa. Hyvä esimerkki on kahvikupin hinta, ennen sen sai markalla ja nyt on hinta euron.
Minulla on ainakin jollain lailla hämärtynyt koko rahan arvo - ei osaa enää arvioida hintoja markoissakaan ja euroissa ajatellen voi hinnat tuntua halvoilta.
"Vanhuuden" oireita varmaan!toisten taskuihin!
- Anu1
Angi * kirjoitti:
että voisi laittaa jonoon. Kunhan hiukan heitin löylyä kiukaaseen.
Tiesin kyllä että niin teit,
kiva vain antaa vähän ojennusta
Heh,hee
Jatka vain ei olla tosikkoja.
Olet hyvä kun aloitat aina kivoja
juttuja. - nurinoihin
Anu.1 kirjoitti:
Vessassa käynti marketeissa maksaa 1 euro, ennen oli 50 penniä.Sitten nousi 1 markkaan, nyt kun 1 euro on 6 markkaa, niin eikö ole kallistunut, tarttis jotain tehdä.Entä tv-lupamaksut. Ennen 100 markkaa nyt 110 euroa.sen kertoo kuudella mitähän tekee. Kysynpäs vain huvikseni.
Paljonko on eläkkeet nousseet
3000 markan eläke on nykyään 500 euroa, sen kun kertoo kuudella niin eikös vain olekkin se sama vanha eläke.
Että silleen. Mitä opimme tästä?En ymmärrä valituksia kahvikupin hinnoista, tai yleisen vessan hinnoista? Itse en ole koskaan maksanut yleisen vessan käytöstä, enkä ole maksanut kiskuri hintoja kahvikupista. Kysyn vaan? MISSÄ ON OMAN ELÄMÄNNE HALLINTA
- hallintaa
nurinoihin kirjoitti:
En ymmärrä valituksia kahvikupin hinnoista, tai yleisen vessan hinnoista? Itse en ole koskaan maksanut yleisen vessan käytöstä, enkä ole maksanut kiskuri hintoja kahvikupista. Kysyn vaan? MISSÄ ON OMAN ELÄMÄNNE HALLINTA
Oman elämän hallinta on siin', kun kiertää vähän muutakin kuin tahkoa.
- kaikki kallistui euron myötä
Tellastiina kirjoitti:
melkein kuin entinen markka, ainakin jossain hinnoissa. Hyvä esimerkki on kahvikupin hinta, ennen sen sai markalla ja nyt on hinta euron.
Minulla on ainakin jollain lailla hämärtynyt koko rahan arvo - ei osaa enää arvioida hintoja markoissakaan ja euroissa ajatellen voi hinnat tuntua halvoilta.
"Vanhuuden" oireita varmaan!Huomaa että euro on 6 markkaa,
ei enää saa markalla kahvikupposta. - tajuta
Tellastiina kirjoitti:
melkein kuin entinen markka, ainakin jossain hinnoissa. Hyvä esimerkki on kahvikupin hinta, ennen sen sai markalla ja nyt on hinta euron.
Minulla on ainakin jollain lailla hämärtynyt koko rahan arvo - ei osaa enää arvioida hintoja markoissakaan ja euroissa ajatellen voi hinnat tuntua halvoilta.
"Vanhuuden" oireita varmaan!Ei ole euro kuin entinen markka, vaan se on 6 markkaa.
- keskustellaan
nurinoihin kirjoitti:
En ymmärrä valituksia kahvikupin hinnoista, tai yleisen vessan hinnoista? Itse en ole koskaan maksanut yleisen vessan käytöstä, enkä ole maksanut kiskuri hintoja kahvikupista. Kysyn vaan? MISSÄ ON OMAN ELÄMÄNNE HALLINTA
et varmaan liikukkaan missään, kun et tarvi vessamaksuja suorittaa,etkä kahvikupposia ostella, taidat olla kotona viihtyvä ihminen.
Eikä täällä purnata, keskustellaan vain euron ja markan eroista, jos et niinkuin satu huomaamaan. - teitä
keskustellaan kirjoitti:
et varmaan liikukkaan missään, kun et tarvi vessamaksuja suorittaa,etkä kahvikupposia ostella, taidat olla kotona viihtyvä ihminen.
Eikä täällä purnata, keskustellaan vain euron ja markan eroista, jos et niinkuin satu huomaamaan.Enkö liiku missään? No varmasti liikun, todella paljon.Jo lapsille opetetaan tarpeitten hoitaminen,ennenkuin lähdetään minnekkään! Jos sitten lähdetään päiväkausiksi jonnekkin täysihoitoon,ei siellä vessamaksuja peritä erikseenn.Missä maailmassa oikein elätte? Onko unohtunut että ihmisellä on tasainen tarve ulostaa? Tätäkin tarvetta voi pikkasen hoitaa etukäteen.Ellei nyt sitten koneisto ole aivan sekaisin. Minulla ei ole todellakaan ole tarvetta maksaa ulostuksistani erikseen,ULOSTUS MAKSUA!
- mielekästä jutustelua
teitä kirjoitti:
Enkö liiku missään? No varmasti liikun, todella paljon.Jo lapsille opetetaan tarpeitten hoitaminen,ennenkuin lähdetään minnekkään! Jos sitten lähdetään päiväkausiksi jonnekkin täysihoitoon,ei siellä vessamaksuja peritä erikseenn.Missä maailmassa oikein elätte? Onko unohtunut että ihmisellä on tasainen tarve ulostaa? Tätäkin tarvetta voi pikkasen hoitaa etukäteen.Ellei nyt sitten koneisto ole aivan sekaisin. Minulla ei ole todellakaan ole tarvetta maksaa ulostuksistani erikseen,ULOSTUS MAKSUA!
No kyllä on hyvä että sinun ei tarvitse maksaa
mitään näistä mukavuuslaitoksista,
mutta lapsille se on kauheaa pinnaamista, jos on
monta tuntiakin kaupungilla soppailemassa.
Siksi sinä et sitten tiedäkkään mitään
rahanarvon vaihtumisesta, vai taidat
kyllä tietää, muuten vain vastaan laitat.
Sanopas miksi euro on 6 markkaa, eikö
ole taksat muuttuneet, käytätkö vessoja
vai et, sillä se koskee muitakin tuotteita. - tahkon vääntämiseksi
mielekästä jutustelua kirjoitti:
No kyllä on hyvä että sinun ei tarvitse maksaa
mitään näistä mukavuuslaitoksista,
mutta lapsille se on kauheaa pinnaamista, jos on
monta tuntiakin kaupungilla soppailemassa.
Siksi sinä et sitten tiedäkkään mitään
rahanarvon vaihtumisesta, vai taidat
kyllä tietää, muuten vain vastaan laitat.
Sanopas miksi euro on 6 markkaa, eikö
ole taksat muuttuneet, käytätkö vessoja
vai et, sillä se koskee muitakin tuotteita.Kyllä minä jotakin tiedän eurosta ja markoista.Tiedän minä senkin että omia tapojaan ja tottumuksiaan,vähän viilaamalla, voi pidättäytyä monen euron, turhalta luovutukselta.Kyllä sitäkin voi vähän ohjailla,missä ja millä hinnalla ulostuksensa suorittaa.Se vessojen taksoista.
- perille
tahkon vääntämiseksi kirjoitti:
Kyllä minä jotakin tiedän eurosta ja markoista.Tiedän minä senkin että omia tapojaan ja tottumuksiaan,vähän viilaamalla, voi pidättäytyä monen euron, turhalta luovutukselta.Kyllä sitäkin voi vähän ohjailla,missä ja millä hinnalla ulostuksensa suorittaa.Se vessojen taksoista.
Tässähän oli kyse euron ja markan
eroavaisuudesta, että euro on 6 mk
jota sinäkään et pysty muuttamaan,
samaten en minäkään. siis kaikki
hinnat nousi euron myötä.
Ojalan laskuopin mukaan.
- asian vierestä
Voi kun muistan aikoja, jolloin vielä olit 50 palstalla. Sulla oli hyviä aloituksia ja ajatuksia. En tiedä enkä tajua, miksi sen palstan hylkäsit! Ainakaan ikä ei voi olla este, siellä on hyviä kirjoittajia, jotka eivät ehkä kuuluisi "laillisesti" sinne.
Olen vasta 53-vuotias, mutta luen eri-ikäisten palstoja enkä voi kuvitella, että muuttaisin kokonaan palstaa kun jokin ikä tulee täyteen. Olin "alaikäinen" kun aloitin palstajuttelut, siis 50 vaikken ikäni puolesta sinne kuulunutkaan.
Sinulle toivon ja toivotan kaunista kesän jatkoa!- myöskin
Ei ole pitkää aikaa, kun selvästi siellä viiskymppisissä joku antoi ymmärtää, että 60:lle
on oma palstansa! - luin
myöskin kirjoitti:
Ei ole pitkää aikaa, kun selvästi siellä viiskymppisissä joku antoi ymmärtää, että 60:lle
on oma palstansa!ja otti ihmisten typeryys päähän. Minusta täältä on siellä vieraillut todella mukavaa porukkaa joten tervetuloa. Jotkut eivät ilmeisesti kestä omaa vanhenemistaan kun pois ovat ajamassa.
t. sama 53-vuotias, joka anqiakin kaipaili luin kirjoitti:
ja otti ihmisten typeryys päähän. Minusta täältä on siellä vieraillut todella mukavaa porukkaa joten tervetuloa. Jotkut eivät ilmeisesti kestä omaa vanhenemistaan kun pois ovat ajamassa.
t. sama 53-vuotias, joka anqiakin kaipailiOnhan se hyvä tietää, ettei vallan karsaasti katsota, kun sinne tulee mielipiteinensä.
Olen siellä aina silloin tällöin käynyt kuin myös seitsemänkymppistenkin palstalla.
En osaa pitää mitään ikärajoja, onhan sitä oikeassakin elämässä kanssakäymistä kaiken ikäisten kanssa.- Angi *
Miksi lopetin jaa-a sitä en tullutkaan koskaan ajatelleeksi aikaisemmin. Ehkä jotenkin huomasin että harvemmin sain nekatiivistä palautetta 60 ikäisiltä, tai olinko ehkä vanhentunut mieleltäni kun olen paljon 60-95vuotiaiden kanssa päivittäin tekemisissä. Täytyy pitää mielessään tämä ja joskus tulla jälleen höpinöimään yhtävuosikymmentä nuorempien kanssa.
Hyvää jatkoa sinullekkin toivotaan kauniita ilmoja lisää.. - tosikko**
Tellastiina kirjoitti:
Onhan se hyvä tietää, ettei vallan karsaasti katsota, kun sinne tulee mielipiteinensä.
Olen siellä aina silloin tällöin käynyt kuin myös seitsemänkymppistenkin palstalla.
En osaa pitää mitään ikärajoja, onhan sitä oikeassakin elämässä kanssakäymistä kaiken ikäisten kanssa.Eiköhän se ole siitä kiinni mitkä asiat kiinnostaa. Itse käyn päivittäin 70 palstalla, vaikka en kuulu siihen ikäryhmään. Siellä on hyviä asiakeskusteluja, pitkiä kiinnostavia ketjuja. Niihin voi osallistua saamatta haukkumisia niskaansa, jos on kiinnostunut maailman menosta.
Tälläkin palstalla on kovin paljon hömppää, mikä ei minua tosikkoa kiinnosta. - Angi *
myöskin kirjoitti:
Ei ole pitkää aikaa, kun selvästi siellä viiskymppisissä joku antoi ymmärtää, että 60:lle
on oma palstansa!kenenkään iän?
- Angi *
Tellastiina kirjoitti:
Onhan se hyvä tietää, ettei vallan karsaasti katsota, kun sinne tulee mielipiteinensä.
Olen siellä aina silloin tällöin käynyt kuin myös seitsemänkymppistenkin palstalla.
En osaa pitää mitään ikärajoja, onhan sitä oikeassakin elämässä kanssakäymistä kaiken ikäisten kanssa.Minun mielestäni on täällä valloillaan ikärasismi.
Jos ruvetaan laittamaan ihmisiä ikä ryhmiin niin etteivät he saisi olla tekemisissä kuin omanikäkymmenyksen kanssa niin tämä maailmahan menis aivan pyllylleen. Totta jokainen sen ymmärtää ettei kaikki vanhene samaan tahtiin eikä osaa kuusikymppisenä yhtähyvin asioita kuin esimerkiksi viisikymppiset. Minä seimerkiksi kuuntelen aina tytärtäni mitä hänellä on sanomista asiaan koska voin häneltä saada erittäin hyviä ideoita. Sitten joku kuusikymppinen on niin viisas ettei voi omasta mielestään sekaantua viisikymppisten keskusteluun kun he pitävät itseään paljonälykkäämpinä etteivät siksi halua kinata. - jesper#
Angi * kirjoitti:
kenenkään iän?
ylleen niin kyllä kaduilla olis nopeesti pyörtyneitä immeisiä. Ainaskin nauruun kuolleita.
- Angi *
jesper# kirjoitti:
ylleen niin kyllä kaduilla olis nopeesti pyörtyneitä immeisiä. Ainaskin nauruun kuolleita.
arvostella? Sinä katselet äitiäsi liian vahvalla suurennuslasilla. Ei täällä maailmassa kaikki ole täydellisiä. Nekin jotka ovat päällisin puolin eivät ole sitä sisältä. Uskon että sinun äitisi on herttainen ja sinua rakastava.
- vierestä
minäkin. Kolmen rivin aloitukset vievät kirjoitukset kolme kertaa nopeammin unholaan.
Kaikella ystävyydellä.
- . .
"Jos voittaisin miljoonan:
Lahjoittaisin sen hyväntekeväisyyteen"
jos noin ajattelet, ei raha luonasi viihdy.
mutta onhan se katoavaista,
varsinki jos on eläkkeellä,
joka vuisi on jäänyt jälkeen 2-3 % ja tulevina noin 4-5 %,
pakkojen ja hintojen nuosusta.
Toki tuli sitä viidessä vuodesa yli 2 % kototus, josta verot veivä osansa, Jäi 1,1 %, köteen.- angi
Olen kokonaan unohtanut nuo kysymykset. Nyt olen korjannut virheen. Rakastan vanhoja ja uusia Iskelmiä sekä nautin klassisesta musiikista kun olen yksin. Ne ovat myös välillä vaihtaneet paikkaa.
- Atolfia
angi kirjoitti:
Olen kokonaan unohtanut nuo kysymykset. Nyt olen korjannut virheen. Rakastan vanhoja ja uusia Iskelmiä sekä nautin klassisesta musiikista kun olen yksin. Ne ovat myös välillä vaihtaneet paikkaa.
Tänään kuuntelin noita juhannuslaulajaisia Tallinnasta. Oli aivan ihanasti vedetty koko tilaisuus. Laulut olivat hyvin valittuja ja otin osaa koko ääneni volyymilla laulajaisiin.
Oli pitkästä aikaa kiva laulaa ja eestin kieltäkin sai harjoitella. Oikein mukavaa.
Minäkin pidän musiikista ja olen melkein kaikki ruokainen.
Linnanmäellä pidetään tänä kesänä myös laulajaisia, mutta sikäli kuin olen kuunnellut, laulut eivät ole minun makuuni. Yleensä ovat uusia ja vaikeahkoja laulaa yhteisesti.
Tämä juttu taisi mennä hieman sivuun, mutta haitanneeko tuo. Atolfia kirjoitti:
Tänään kuuntelin noita juhannuslaulajaisia Tallinnasta. Oli aivan ihanasti vedetty koko tilaisuus. Laulut olivat hyvin valittuja ja otin osaa koko ääneni volyymilla laulajaisiin.
Oli pitkästä aikaa kiva laulaa ja eestin kieltäkin sai harjoitella. Oikein mukavaa.
Minäkin pidän musiikista ja olen melkein kaikki ruokainen.
Linnanmäellä pidetään tänä kesänä myös laulajaisia, mutta sikäli kuin olen kuunnellut, laulut eivät ole minun makuuni. Yleensä ovat uusia ja vaikeahkoja laulaa yhteisesti.
Tämä juttu taisi mennä hieman sivuun, mutta haitanneeko tuo.myös niitä juhannuslaulajaisia ja tykkäsin ohjelmasta.
Kyllä Alatalon Tammerkosken sillalla hakkaisi mennen tullen Lintsin yhteislaulutilaisuuden.
Olihan sielläkin sitten jo Kuoppamäki ja Malin veljeksistäkin toinen vetämässä lauluja, mutta kuinka on, että melkein joka ohjelmassa tykkää parhaaksi sen ensimmäisen.- Angi *
Atolfia kirjoitti:
Tänään kuuntelin noita juhannuslaulajaisia Tallinnasta. Oli aivan ihanasti vedetty koko tilaisuus. Laulut olivat hyvin valittuja ja otin osaa koko ääneni volyymilla laulajaisiin.
Oli pitkästä aikaa kiva laulaa ja eestin kieltäkin sai harjoitella. Oikein mukavaa.
Minäkin pidän musiikista ja olen melkein kaikki ruokainen.
Linnanmäellä pidetään tänä kesänä myös laulajaisia, mutta sikäli kuin olen kuunnellut, laulut eivät ole minun makuuni. Yleensä ovat uusia ja vaikeahkoja laulaa yhteisesti.
Tämä juttu taisi mennä hieman sivuun, mutta haitanneeko tuo.mukavaa kun jutellaan vaan.
- minäkin 2005
mihinkään. Minulla on aina jokin lasku myöhässä. Olen melkein hermoromahduksen partaalla..
- Angi *
Oletko keskustellut asiastasi vanhempiesi kanssa tai jos olet vanhempi niin kyllä asiasta voi mennä jonnekkin valittaan esimerkiksi sosiaalitoimistoon. Täytyyhän rahojen riittää tavallisiin elämää koskeviin asioihin.
- palstalla

joka on 60:lle, käsketään mennä kysymään vanhemmilta neuvoa!
- KristaTee
palstalla kirjoitti:
joka on 60:lle, käsketään mennä kysymään vanhemmilta neuvoa!
täällä nuorempiakin. :)
- angi
palstalla kirjoitti:
joka on 60:lle, käsketään mennä kysymään vanhemmilta neuvoa!
koko kirjoitustani. Joskus minulla on äärettömän voimakast tunne minkäikäinen on kirjoituksen takana..
- kaunis kiitoa
angi kirjoitti:
koko kirjoitustani. Joskus minulla on äärettömän voimakast tunne minkäikäinen on kirjoituksen takana..
ei hän ehkä halunnut lukea kokonaan kirjoitustasi,mutta hyvä kun summissa kommentoi.
Älä sinä siitä perusta, aloituksesi on aina niin hyvä, ettei täällä paljon muita olekkaan.
Saathan palautusta ja kaiken otat vastaan nurisematta, vaikka katkeransuolaisia joskus ovatkin.
Kiitos kun jaksat: - angi
kaunis kiitoa kirjoitti:
ei hän ehkä halunnut lukea kokonaan kirjoitustasi,mutta hyvä kun summissa kommentoi.
Älä sinä siitä perusta, aloituksesi on aina niin hyvä, ettei täällä paljon muita olekkaan.
Saathan palautusta ja kaiken otat vastaan nurisematta, vaikka katkeransuolaisia joskus ovatkin.
Kiitos kun jaksat:sitä kun joskus saa ystävällistä palautetta niin hölmistyy sanattomaksi. Olen kyllä saanut ihan mukavia juttuja ja se innostaa aloittamaan uudelleen ja uudelleen aiheita. Kiva kun ihmiset juttelevat niitä näitä en ollenkaan pistä pahakseni jos joskus asiat luiskahtaa asian viereen päin vastoin.
Ajatellaan esimerkiksi sitä kun seisot tuolla ulkona jonkun kanssa ja juttelet niin hetken kuluttua siinä seisoo iso porukka jotka kaikki innokkaana puhuvat ja kohta ei kukaan muista mistä juttu alkoi. Yhtä hyvin voi käydä täällä. Toisen sanat herättää uusia muistoja.
- käynyt
käynyt melkosesti samalla lailla. £ rahat vaan katos. Mutta mun likkakaveri syytti mua että olisin rahani pelannut. Enhän mää pelannu kun muutamilla euroilla, meni siinä kourallinen 1-2£
- angi
kirjoittaa palturia?
- hintansa juu
En tiedä mitä tässä on oikein todettu, kun kaikki ei osaa laskea vanhaa markkaa, että se on kuusi euroa.
Ei tarvitse maksaa käymälöihin, ei tarvitse ostaa
kahvikupposta, ei tarvitse kaiketi ostaa yhtään mitään, siis jos ei muuta kierrä kuin kotipihaa, niin siinähän ei raha kulu eikä mene hukkaan, saa kääriä vain sukanvartee, sillä jos pankkiin säästää niin siitäkin pitää maksaa.- Angi *
Pankki on huono ratkaisu parempi laittaa patjapussiin ja tyynyliinan sisään kaikki ylijäämä.
Minäkin päätin etten rikastuta enään kauppioita vaan teen mahdollisimman paljon itse ja sitten käytän rahat vaikka Esbanjanmatkaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata962703Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2051705- 1171628
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411491Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641252Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻781038- 56999
- 82959
- 45887
- 62859