RAPUJAKO TUPLAVALOLLA?

Marraskuu 2001
– Puolangan kunnan kehitysyhtiö Pukes Oy ostaa kunnanvaltuuston puheenjohtajan yhtiön Tuplavalo Oy:n 31 600 FIM:llä.
– Tuplavalo Oy:n tilillä rahaa n. 31 000 FIM
– tappiota kaupasta Pukes Oy:lle 600 FIM

Talvi 2002 – 2003
– Suolijärveläinen Osuuskunta Ärmätti saa joululahjana Tuplavalo Oy:ltä 3 kk kestävään ”Pohjoista luovuutta rapumaailmaan” -nimisen jokirapuprojektin esiselvityksen tekemiseen 30 000 FIM.

– MIKSI Pukes Oy ei antanut suoraan omista varoistaan Osuuskunta Ärmätille 30 000 FIM, vaan sen piti ostaa ensin tappiollinen kunnanvaltuuston puheenjohtajan yhtiö ja kaiken lisäksi vielä tappiolla?

– Tuplavalo Oy:n yrityskauppaan ei ole vielä tänäkään päivänä annettu hyväksyttävää selitystä. Asianomaisten toimijoiden kehittelemät keinotekoiset ”meriselitykset” haisevat peninkulmien päähän. Yrityskauppaan ei yksinkertaisesti löydy mitään järkevää selitystä muuta kuin se, että …

– Niin, jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä, kuka tai ketkä yrityskaupasta hyötyivät?

PS.
Osuuskunta Ärmätin teettämää esiselvitystä ei ole esitelty julkisuudessa, mutta siitä huolimatta osuuskunta sai puhuttua Puolangan kunnan rapuprojektin jatkohankkeeseen mukaan kunnanhallituksen 5.4.2004 kokouksessa, johon osallistuivat myös yllä mainittu kunnanvaltuuston puheenjohtaja sekä nyt uudeksi kunnanjohtajaksi pyrkivä silloinen kunnansihteeri virkojensa puolesta (kts. alla oleva linkki).
http://www.puolanka.fi/hallinto/ptk/kokous/KOKOUS-88-11.HTM

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se, että Puolangan kunta oli jättänyt omissa nimissään rapuprojektin jatkohankkeesta avustushakemuksen Kainuun TE-keskukseen 26.3.2004, vaikka asia tuotiin hyväksyttäväksi kunnanhallituksen kokoukseen vasta lähes 2 viikkoa myöhemmin eli 5.4.2004. Eipä taida olla ensimmäinen kerta, kun Puolangan kunnanhallinnossa mutkia oiotaan suoriksi oikein olan takaa.

Kunnan jokirapuhankkeelle ei tällä kertaa herunut tuplabonuksia julkisista verovaroista, mutta saihan ainakin esiselvityksen tehnyt taho 3 kk:n työstä muhkeat korvaukset mukaan lukien puolankalaisten veronmaksajien rahoja 30 000 FIM, kenen taskuun ne lienee menneetkin?

Mistähän saisi käsiinsä tuon esiselvitysraportin, kokeilisimme uudelleen julkisten avustusten anomista kyseiseen hankkeeseen, mutta jokiravun tilalle vaihdamme kyllä kunnon hummerit.
192400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

♥ ♥ ♥ Keitettyjä rapuja

♥ ♥ ♥ Uusia perunoita

♥ ♥ ♥♥ Sienikastike

♥○○♥♥☼♥♥

Äänestä

oisit sinähii nauttinu vähän ilolientä,ni ei noin heti aamusta ahistas toisten tekemiset.....

Äänestä

Heti lähtökohdissaan Raimo sinun tietosi ovat väärät!
Pukesille ei tullut tappiota Tuplavalo Oy:n ostamisesta.
Yhtiölle oli tulossa kaupantekohetkellä kolmatta tuhatta markkaa ALV:n palautusta, joten voittoa tuli.....älä viitsi jauhaa paskaa täällä!
Oot sinä kyllä merkillinen mies; kaikki omat kuviosi olet onnistunut sörssimään nurin ja velkaa on niin paljon että heikompia jo hirvittää......silti sinulta heruu kyllä talousneuvoja muille miten olisi pitänyt menetellä.
Tuo on jo sairautta!
Vinkki sinulle:
Perusta yritysten talousasioita konsultoiva yritys yhdessä ystäviesi Ropposen ja Saukon kanssa! Menestys olisi taattua!

Äänestä
  • Jos Tuplavalo Oy:n entiset omistajat halusivat luopua yhtiöstä, niin miksi he eivät yksinkertaisesti lopettaneet yhtiötä (= purkaneet), jolloin he olisivat saanet itselleen osakepääoman palautuksena verovapaasti kaikki yhtiön tilillä olleet rahat 31 600 FIM sekä lisäksi myöhemmin tulevat alv:n palautukset 2 500 FIM. Yhtiön lopettaminen on patentti- ja rekisterihallitukseen maksutonta, joten entisille omistajille olisi jäänyt verovapaasti käteen 34 100 FIM.

    Ihmettelen suuresti, miksei edellä mainitulla tavalla toimittu, vai onko jotain sellaista, mitä ei julkisuudessa ole kerrottu?

    Äänestä

  • Ihmettelevä talousmies kirjoitti:

    Jos Tuplavalo Oy:n entiset omistajat halusivat luopua yhtiöstä, niin miksi he eivät yksinkertaisesti lopettaneet yhtiötä (= purkaneet), jolloin he olisivat saanet itselleen osakepääoman palautuksena verovapaasti kaikki yhtiön tilillä olleet rahat 31 600 FIM sekä lisäksi myöhemmin tulevat alv:n palautukset 2 500 FIM. Yhtiön lopettaminen on patentti- ja rekisterihallitukseen maksutonta, joten entisille omistajille olisi jäänyt verovapaasti käteen 34 100 FIM.

    Ihmettelen suuresti, miksei edellä mainitulla tavalla toimittu, vai onko jotain sellaista, mitä ei julkisuudessa ole kerrottu?

    koko tämän sopan käsittelyn ajan. Jos kerran luvut on sitä mitä julkisuudessa on esitetty, niin miksi ihmeessä yrityskauppa piti ylipäätään tehdä. Olisivat vaan nostaneet rahat tililtä ja kuopanneet firman kaikessa hiljaisuudessa. Jos yritys olisi myyty voitolla, niin sitten sen voisi ymmärtää.

    Äänestä

Sivusta seuranneena minusta vaikuttaa siltä, että on Puolangan kuviot onnistuttu "sörssimään",
samoin kuin koko Kainuun kuntayhtymän, siihen tuskin ketjun aloittaja on syyllinen.
Yksittäisten ihmisten vaikeudet ovat eri luokkaa, koska siinä joutuu vastuun kantamaan yksin.
En ole kommentoinut tätä "poliittista" puolta aiemmin, mutta nyt sanon, että kainuun maakuntayhtymä = Kainuun paskayhtymä.

Äänestä
  • Alla kopio EU:n Fimos hankerekisteristä. Tyhjältä näyttää kuin Puolangan kunnan kassakirstu eli ei myönnetty julkisia tukia saksiniekoille, vaikka kunta vaihdettiin projektin hallinnoijaksi.

    Hankkeen nimi: Pohjoista luovuutta rapumaailmaan
    Hankenumero: 1424165
    Vastuuviranomainen: MMM
    Hakija: Puolangan kunta
    Yhteyshenkilö:
    Postiosoite:
    Puhelin: Fax:

    Kohdealue: Kainuu
    Ohjelmayhteys: Tavoite 1-ohjelma: Itä-Suomi 1A
    Maaseudun kehittäminen: 3
    Elinkeinokalatalouden kehittäminen: 6

    --------------------------------------------------
    Toteutusaika:
    29.03.2004 - 05.05.2004
    Rahoitustietojen yhteenveto:
    Rahoituslähde-Varaukset-Sitoumukset-Maksatukset- Varaukset-maksatukset-Sitoumukset-
    maksatukset
    Kokonaisrahoitus: 0 0 0 0 0
    Julkinen rahoitus yht: 0 0 0 0 0
    EU: 0 0 0 0 0
    Kans. julk. rahoitus: 0 0 0 0 0
    Valtio: 0 0 0 0 0
    Kunta: 0 0 0 0 0
    Muu julk. rahoitus: 0 0 0 0 0
    Muu rahoitus yht: 0 0 0 0 0
    Yksityinen: 0 0 0 0 0
    Kansallinen laina 0 0 0 0 0
    EIB: 0 0 0 0 0
    Tulorahoitus: 0 0 0 0 0

    Hankekuvaus:

    Tavoitekuvaus:

    Äänestä

  • Puolangan saksiniekka kirjoitti:

    Alla kopio EU:n Fimos hankerekisteristä. Tyhjältä näyttää kuin Puolangan kunnan kassakirstu eli ei myönnetty julkisia tukia saksiniekoille, vaikka kunta vaihdettiin projektin hallinnoijaksi.

    Hankkeen nimi: Pohjoista luovuutta rapumaailmaan
    Hankenumero: 1424165
    Vastuuviranomainen: MMM
    Hakija: Puolangan kunta
    Yhteyshenkilö:
    Postiosoite:
    Puhelin: Fax:

    Kohdealue: Kainuu
    Ohjelmayhteys: Tavoite 1-ohjelma: Itä-Suomi 1A
    Maaseudun kehittäminen: 3
    Elinkeinokalatalouden kehittäminen: 6

    --------------------------------------------------
    Toteutusaika:
    29.03.2004 - 05.05.2004
    Rahoitustietojen yhteenveto:
    Rahoituslähde-Varaukset-Sitoumukset-Maksatukset- Varaukset-maksatukset-Sitoumukset-
    maksatukset
    Kokonaisrahoitus: 0 0 0 0 0
    Julkinen rahoitus yht: 0 0 0 0 0
    EU: 0 0 0 0 0
    Kans. julk. rahoitus: 0 0 0 0 0
    Valtio: 0 0 0 0 0
    Kunta: 0 0 0 0 0
    Muu julk. rahoitus: 0 0 0 0 0
    Muu rahoitus yht: 0 0 0 0 0
    Yksityinen: 0 0 0 0 0
    Kansallinen laina 0 0 0 0 0
    EIB: 0 0 0 0 0
    Tulorahoitus: 0 0 0 0 0

    Hankekuvaus:

    Tavoitekuvaus:

    Uusien todisteiden valossa en yhtään ihmettelisi, jos Tuplavalo Oy:n yrityskaupan takaa löytyisi sittenkin salaisia sopimuksia!

    Tavallisen veronmaksajan käsityskykyyn ei mahdu seuraavat asiat:

    1) Miksi Pukes Oy ei suoraan antanut 30 000 FIM Osuuskunta Ärmätille rapuprojektiin?

    2) Miksi rapuprojektin esiselvitys toteutettiin vasta 1 vuosi sen jälkeen, kun Tuplavalo Oy:n yrityskauppa tehtiin, vaikka MOT-ohjelmassa paikallisen pankkiirin lausumasta voi päätellä rapuhankkeella olleen jonkinasteinen kiirekin?

    3) Miksi Tuplavalo Oy:tä ei yksinkertaisesti lopetettu omistajiensa toimesta, vaan se myytiin kunnan kehitysyhtiö Pukes Oy:lle?

    Kun edellä mainittuihin kysymyksiin saadaan vastaukset, niin kansalaisetkin voisivat tehdä yrityskaupasta omat johtopäätöksensä.

    Äänestä

  • En ihmettelisi kirjoitti:

    Jos toinen haluaa tuottamattomasta yhtiöstä eroon ja toisella on tarve saada uusi yhtiö, niin miksi kummassa pitäisi vaivata viranomaisia toisen yhtiön lopettamisella ja toisen perustamisella?

    En yhtään ihmettele että puolangallakin on henkilöitä, jotka ovat keksineet järkevämmän toimintatavan.

    Äänestä

  • minäkään kirjoitti:

    ovat sen niin katsoneet, liekkö kuntalaisille koitunut saatteita,,

    Äänestä

  • minäkään kirjoitti:

    Jos toinen haluaa tuottamattomasta yhtiöstä eroon ja toisella on tarve saada uusi yhtiö, niin miksi kummassa pitäisi vaivata viranomaisia toisen yhtiön lopettamisella ja toisen perustamisella?

    En yhtään ihmettele että puolangallakin on henkilöitä, jotka ovat keksineet järkevämmän toimintatavan.

    työtä se vähentää?

    Esimerkisi tilinpäätöstietojen toimittaminen Patentti- ja Rekisterihallitukselle on turhaa viranomaisten vaivaamista?

    Äänestä

  • vaivaaminen kirjoitti:

    Esimerkisi tilinpäätöstietojen toimittaminen Patentti- ja Rekisterihallitukselle on turhaa viranomaisten vaivaamista?

    Näin se on, että muutamat puolankalaiset isokenkäiset ne ovat pyydystäneet pimeässä ja hämärän rajamailla omilla rapurysillään suoraan sekä edusmiestensä rapurysien kautta miljoonia euroja julkisia verovaroja erilaisten hankkeiden varjolla ja suojissa verovapaasti laareihinsa, eikä loppua näy olevan näkyvissä, jos laillisuusvalvonnan annetaan jatkua tällä mallilla.

    Ehdotan ulkopuolisen ja täysin neutraalin talouskontrollerin palkkaamista tarkkailemaan Puolangan kunnan ja sen omistamien sekä osakkuusyhtiöiden ja yhteistyötahojen liiketoimintaa sekä muita yhteistyöhankkeita. Olen vakuuttunut, että jo vuoden sisällä kontrolleri on säästänyt kuntalaisten verovaroja moninkertaisesti palkkakulunsa verran. Nykyjohdolta luottamusmiehineen ei talouskuri eikä ammatillinen osaaminen onnistu eikä luonnistu, kuten tulokset osoittavat. Selvitystilassa ollaan sieraimia myöten.

    Äänestä

  • Valkoviiniä, kiitos kirjoitti:

    ♥♥ ☺ ☻♫♫ ☺ ☺♪♪♪♫ ☻☻ ♫♫ ♪ ♥♥ ☺☺ ♥♥♪♪ ♫♥♥

    Äänestä

  • minäkään kirjoitti:

    Jos toinen haluaa tuottamattomasta yhtiöstä eroon ja toisella on tarve saada uusi yhtiö, niin miksi kummassa pitäisi vaivata viranomaisia toisen yhtiön lopettamisella ja toisen perustamisella?

    En yhtään ihmettele että puolangallakin on henkilöitä, jotka ovat keksineet järkevämmän toimintatavan.

    näppärät tytöt naputtelee siroin sormin tietojärjestelmään ihan yhtä nopeasti uuden yrityksen perustamisen ja vanhan lopettamisen kun päivittää omistajatiedot yrityskaupan yhteydessä. Verottajalle homma lienee vielä helpompaa, kun ei tarvitse selvittää tarvitseeko myyntivoitosta verottaa ja miten paljon, vaan voi lähteä puhtaalta pöydältä.

    Äänestä

  • En ihmettelisi kirjoitti:

    Uusien todisteiden valossa en yhtään ihmettelisi, jos Tuplavalo Oy:n yrityskaupan takaa löytyisi sittenkin salaisia sopimuksia!

    Tavallisen veronmaksajan käsityskykyyn ei mahdu seuraavat asiat:

    1) Miksi Pukes Oy ei suoraan antanut 30 000 FIM Osuuskunta Ärmätille rapuprojektiin?

    2) Miksi rapuprojektin esiselvitys toteutettiin vasta 1 vuosi sen jälkeen, kun Tuplavalo Oy:n yrityskauppa tehtiin, vaikka MOT-ohjelmassa paikallisen pankkiirin lausumasta voi päätellä rapuhankkeella olleen jonkinasteinen kiirekin?

    3) Miksi Tuplavalo Oy:tä ei yksinkertaisesti lopetettu omistajiensa toimesta, vaan se myytiin kunnan kehitysyhtiö Pukes Oy:lle?

    Kun edellä mainittuihin kysymyksiin saadaan vastaukset, niin kansalaisetkin voisivat tehdä yrityskaupasta omat johtopäätöksensä.

    se yks reppana.Sillä on levy juuttunu päälle,ootteko huomannu sellaista henkilöä?Vaikka vaihtais maisemaa,sitä vois kokeilla jos löytyis uusia aiheita.Minä suosittelen lämpimästi muuten aivot kutistuu.

    Äänestä

Ei tullut tappiota, vaan voittoa ! Kuten kirjoittajakin sanoo, sama se kelle myy ja kuka ostaa ; oy: t ovat myytävissä Hangosta Petsamoon. Kehitysyhtiö sai sen pikaisesti, ei mistään sen halvemmalla ja helposti. Avustushakemuksen viim. päivä oli määrätty, siihen mennessä se oli haettava. Jos jotain uutta on kehitettävä, se vaatii rahaa. 5000 euroa on pieni summa. Hanki se elämäsi !

Äänestä
  • Tutustupas "Kumilenkki" asioiden taustoihin vähän perusteellisemmin, jotta kykenisit erottamaan metsän puilta sekä yrittäisit löytää sen aidan kädessäsi olevalle aidanseipäälle.

    Äänestä

  • Huomioitsija kirjoitti:

    Tutustupas "Kumilenkki" asioiden taustoihin vähän perusteellisemmin, jotta kykenisit erottamaan metsän puilta sekä yrittäisit löytää sen aidan kädessäsi olevalle aidanseipäälle.

    joutaa tutustua meijänki puolesta.Se hämmästyttää kummastuttaa sitä kulkijaa,reppanaa.Säälittääää!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rapurysä-yhdistys kirjoitti:

Marraskuu 2001
– Puolangan kunnan kehitysyhtiö Pukes Oy ostaa kunnanvaltuuston puheenjohtajan yhtiön Tuplavalo Oy:n 31 600 FIM:llä.
– Tuplavalo Oy:n tilillä rahaa n. 31 000 FIM
– tappiota kaupasta Pukes Oy:lle 600 FIM

Talvi 2002 – 2003
– Suolijärveläinen Osuuskunta Ärmätti saa joululahjana Tuplavalo Oy:ltä 3 kk kestävään ”Pohjoista luovuutta rapumaailmaan” -nimisen jokirapuprojektin esiselvityksen tekemiseen 30 000 FIM.

– MIKSI Pukes Oy ei antanut suoraan omista varoistaan Osuuskunta Ärmätille 30 000 FIM, vaan sen piti ostaa ensin tappiollinen kunnanvaltuuston puheenjohtajan yhtiö ja kaiken lisäksi vielä tappiolla?

– Tuplavalo Oy:n yrityskauppaan ei ole vielä tänäkään päivänä annettu hyväksyttävää selitystä. Asianomaisten toimijoiden kehittelemät keinotekoiset ”meriselitykset” haisevat peninkulmien päähän. Yrityskauppaan ei yksinkertaisesti löydy mitään järkevää selitystä muuta kuin se, että …

– Niin, jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä, kuka tai ketkä yrityskaupasta hyötyivät?

PS.
Osuuskunta Ärmätin teettämää esiselvitystä ei ole esitelty julkisuudessa, mutta siitä huolimatta osuuskunta sai puhuttua Puolangan kunnan rapuprojektin jatkohankkeeseen mukaan kunnanhallituksen 5.4.2004 kokouksessa, johon osallistuivat myös yllä mainittu kunnanvaltuuston puheenjohtaja sekä nyt uudeksi kunnanjohtajaksi pyrkivä silloinen kunnansihteeri virkojensa puolesta (kts. alla oleva linkki).
http://www.puolanka.fi/hallinto/ptk/kokous/KOKOUS-88-11.HTM

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se, että Puolangan kunta oli jättänyt omissa nimissään rapuprojektin jatkohankkeesta avustushakemuksen Kainuun TE-keskukseen 26.3.2004, vaikka asia tuotiin hyväksyttäväksi kunnanhallituksen kokoukseen vasta lähes 2 viikkoa myöhemmin eli 5.4.2004. Eipä taida olla ensimmäinen kerta, kun Puolangan kunnanhallinnossa mutkia oiotaan suoriksi oikein olan takaa.

Kunnan jokirapuhankkeelle ei tällä kertaa herunut tuplabonuksia julkisista verovaroista, mutta saihan ainakin esiselvityksen tehnyt taho 3 kk:n työstä muhkeat korvaukset mukaan lukien puolankalaisten veronmaksajien rahoja 30 000 FIM, kenen taskuun ne lienee menneetkin?

Mistähän saisi käsiinsä tuon esiselvitysraportin, kokeilisimme uudelleen julkisten avustusten anomista kyseiseen hankkeeseen, mutta jokiravun tilalle vaihdamme kyllä kunnon hummerit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu