Elatusmaksun

Milloin on mahdollista tarkastaa elatusmaksua ALASPÄIN? Itselläni tilanne että erottuamme teimme vain elatusmaksusta sopimuksen. Lasta tapasin ihan alkuun paljon vähemmän. Nyttemmin lapsi on luonani vähintään 5 yötä joka toinen viikko eli toki kulut hänestä myös isommat.
Entä vaikuttaako se että exällänikin uusi suhde. Jos uusi mies virallisesti muuttaa hänen luokse, niin eikö silloin elatusmaksun "laskentakaavassa", joka lastenvalvojan luona tehtiin, pitäisi vaikuttaa exällä asumiskulujen puoliintuminen. Kun siis uusi virallisestikin maksaa asumisestaan siellä.

Miten on? Eli kaksi merkittävää asiaa muuttunut exän päässä: 1. Lapsi on ja kuluttaa siellä vähemmän 2. Exän asumis ym. kuluja jakaa toinen.

Eikö olisi ihan moraalisestikin oikeudenmukaista tarkistaa maksuja alaspäin? Niin ainakin muilla elämänalueiden sopimuksissa tehtäisiin.
241474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

korjata pienemmiksi, jos ETÄvanhemman tulotasossa tapahtuu merkitävä muutos.

Mutta muta... perustelusi ontuu siinä kohden, että lasket exäsi uuden puolison tuohon elättämiskuvioon mukaan! Olisitkos itse valmis maksamaan lisää elatusta, jos sinä otaisit itsellesi kumppanin asuman kanssasi ja jakamaan asumiskustannuksia? Silloinhan sinulla riitäisi rahaa enemmän lapsesi elatukseen tuolla laskukaavalla.

Entäs jos exän nykyinen suhde päättyy? Olisitko siinäkin tapauksessa siten valmis nostaman elatussummaa takaisin ylöspäin? Entäs jos exäsi saa uuden vauvan? Silloinhan exälläsi jää vähemmän rahaa teidän yhteisen lapsen elatukseen ja sun tarttis silloin olla maksamassa lisää elatusta.

Sanoisin kylläkin, että muutosta elatuksesi määrään tuskin tulet saamaan, ainakaan exän uuden miehen perustelulla.

Äänestä
  • molemmin puolin.Nimimerkillä kokemusta on!
    Ne vaikuttaa..luuletteko et kukaan tietää kauanko suhde kestää??

    Äänestä

  • tulot vaikuttaa kirjoitti:

    molemmin puolin.Nimimerkillä kokemusta on!
    Ne vaikuttaa..luuletteko et kukaan tietää kauanko suhde kestää??

    tapauksessa, että etälle on elatussummaksi merkitty kunnan minimi ja minä saan sen sossun kautta ja mies maksaa sossuun, jos maksaa. Jos nyt kävis mulla sellainen tuuri, että löytäisin itselleni rikkaan miehen, niin ei kait sitä minimiä voi enää alentaa?!

    Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    maksaa jäävän osuuen...jos oikeuden päätös asiasta.Lastenvalvoja ei riitä.
    itsellä 60e ja loput kunta maksaa..
    Kaikki on mahollista.Jos taas etällä hyvätulonen vaimoke ni sit taas voi nousta maksut vaikka sullakin olisi hyvätulonen ukko :)

    Äänestä

muutosta maksuihin voi hakea lastenvalvojalta. Silloin tehdään uusi tuloaelvitys ja jos elatusvelvollinen todetaan varattomaksi tai jos hänen tuloissaan on tapahtunut huomattavaa muutosta jompaan kumpaan suuntaan maksua muutetaan. Elari on siis mitä suurimmassa määrin yhteydessä elatusvelvollisen tuloihin ei lähin elämäntilateeseen. Lähin uudet suhteet eivät kuulu millään tavalla elatusmaksuihin. Kyse on sinun osuudestasi elatuksesta. Se ei ole puolet exän asumiskustannuksista tai muutenkaan määritelty puolikas jostain. Kyse on kokonaiskustannuksista. Jos exällä on hyvä tulot ja puoliso elämässään jakamassa menoja lapselle tulee lähin puolelta silloin enemmän. Sinun osuutesi on ja pysyy vaikka lähi rikastuisi tai köyhtyisi.

Äänestä
  • >>>> muutosta maksuihin voi hakea lastenvalvojalta

    Äänestä

  • "Elari on siis mitä suurimmassa määrin yhteydessä elatusvelvollisen tuloihin ei lähin elämäntilateeseen."
    - Outoa! Samalla logiikalla jos valtio saa verotuloja vaikka 20% enemmän kuin budjetoitu, niin nehän ei vaikuta mihinkään???

    Siis lähin elämänmuutokset ja taloudelliset muutokset etenkin ei vaikuta?? Voiko asia olla tosiaan noin? En usko!

    Äänestä

  • Molemmat siis ovat elatusvelvollisia ja maksut määritellään tapaamisten ja tulojen nettosuhteessa.

    Äänestä

  • vaikuttavat kirjoitti:

    Molemmat siis ovat elatusvelvollisia ja maksut määritellään tapaamisten ja tulojen nettosuhteessa.

    Jos elatusmaksujen laskentatilaisuudessa vuokrasi on 660 se otetaan huomioon. Jos löydät uuden kumppanin joka maksaa puolet vuokrasta sitä ei oteta huomioon alentavana tekijänä...Jossain jotain häikkää!!

    Äänestä

  • ymmärtää? kirjoitti:

    Jos elatusmaksujen laskentatilaisuudessa vuokrasi on 660 se otetaan huomioon. Jos löydät uuden kumppanin joka maksaa puolet vuokrasta sitä ei oteta huomioon alentavana tekijänä...Jossain jotain häikkää!!

    Luuletko, ettei se lähihuoltajan asumismenojen puolittuminen näy jo lapsen elintasossa, jonka ei kai tarvitse pysyä stabiilina erohetkestä lähtien. Että jos toisella on nyt enemmän, mistä antaa, ei toisen tarvitse enää sitä summaa maksaa.

    Äänestä

  • redty kirjoitti:

    "Luuletko, ettei se lähihuoltajan asumismenojen puolittuminen näy jo lapsen elintasossa, jonka ei kai tarvitse pysyä stabiilina erohetkestä lähtien."

    - Näin tosiaan kaiketi pitäisi olla!??

    "Että jos toisella on nyt enemmän, mistä antaa, ei toisen tarvitse enää sitä summaa maksaa."

    -Onko jollekin etälle käynyt niin onnellisesti??? :)

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    "-Onko jollekin etälle käynyt niin onnellisesti??? :)"

    Eli lapsestasi et halua huolehtia. Olisit tyytyväinen kun se eläisi pelkällä ilmalla.
    Olisko kannattanut käyttää niitä hieman halvempia kortsuja, kuin maksaa nyt lapsesta mitä näytät halveksivan?
    Toivon että jokainen lapsi jolla on tuollainen vanhempi tajuaa jossakin vaiheessa että vanhempi ei arvosta lasta ollenkaan ja lapsi voisi myös siten unohtaa että hänellä on tuollainen isä tai äiti.
    Oot ällöttävä.

    että lähivanhemman uusi mies elättäisi lapsesi.
    Miket anna hänen adoptoida lastasi? Mitä sinä lapsestas haluat, vai pitääkö se vaan olla todisteena sun 'miehuudestas'???
    Tiedätkö, jokainen mies jolla on toimivat munat voivat tehdä lapsia. Toimivien munien omistajat mutta muuten munattomat eivät tajua tuon taivaallista lapsen kasvatuksesta

    Äänestä

  • olet tehnyt lapsen????? kirjoitti:

    Kyselin vaan sitä että onko joku lähi ollut niin reilu että ei enää vaadi elatusmaksuja lapsen ollessa lähespuolet-puolet etällä, itselleen, vaan antaa etän laittaa ne suoraan lapseen??!...mietipä itsesi etän sijaan!..Ja lapsestani huolehdin vaikka viimeiseen euroon..vääryys vaan v...ttaa!

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    että lähivanhemman uusi mies elättäisi lapsesi.
    Miket anna hänen adoptoida lastasi? Mitä sinä lapsestas haluat, vai pitääkö se vaan olla todisteena sun 'miehuudestas'???
    Tiedätkö, jokainen mies jolla on toimivat munat voivat tehdä lapsia. Toimivien munien omistajat mutta muuten munattomat eivät tajua tuon taivaallista lapsen kasvatuksesta

    mitään. Kaikkien minut tuntevien mielestä olen hyvä isä lapselle.

    Äänestä

aikanaan kun muutin yhteen uuden ihmisen kanssa oli ex heti muuttelemasta alaria ja niin käräjät kuluista totesi etten maksa kuin puolen vuokraa, ruokaa..... koska uusi puoliso maksaa oman osuutensa elämän kuluista

Äänestä
  • Niin toi on siis mielenkiintoista toi ruokapuoli siinä mielessä että jos ajatellaan että kun uusi kumppani tulee kuvioihin niin menee puolet vähemmän ruokaan. Miten niin? Jos nyt ajatellaan että yh on kuluttanut ruokaan 400 kuussa (aik. 200 ja 2 lasta 200) ja sitten kun on mies talossa niin kulutus on 2 aik. 400 ja lapset edelleen vaikka se 200) yht. 600 eli jos jaetaan puoliksi ruokakulut tekee se 300 per aik.
    Kyllä se aikuinen mies syö ja paljon eli kyllä ne kulutkin jotka sitten puolitetaan nousevat.
    Toki siis vähemmän jää maksettavaksi kun yh:na kun on kumppani mutta vain siis silloin jos uusi kumppani maksaa myös puolet lasten ruokakuluista.

    Lisäksi vuokran puolituksesta vois sanoa sen että jos yh on saanut asumistukea niin se on voinut olla jopa enemmänkin kuin puolet vuokrasta eli jos uusi kumppani maksaa sen puolet vuokrasta voi yh:lle jäädä enmmän maksettavaa vuokrasta kuin ennen sitä kumppania.

    Listaa voi vielä jatkaa eli päivähoitomaksut voi nousta eli jos yh on maksanut esim. vain 50 € voi uuden kumppanin tulojen myötä maksu ollakin äkkiä täydet 200 joka puolitettuna tekeekin sen 100 per nenä. Lisäksi lasten lapsilisä tippuu koska yh-korotukset jää pois eli ei se uus kumppani sitä elintasoa nostakaan vaan joskus jopa laskee vaikka kaiken nätisti puolittaisikin...

    Äänestä

  • ei suuntaan eikä toiseen.

    Äänestä

  • kumppanin myötä kirjoitti:

    Niin toi on siis mielenkiintoista toi ruokapuoli siinä mielessä että jos ajatellaan että kun uusi kumppani tulee kuvioihin niin menee puolet vähemmän ruokaan. Miten niin? Jos nyt ajatellaan että yh on kuluttanut ruokaan 400 kuussa (aik. 200 ja 2 lasta 200) ja sitten kun on mies talossa niin kulutus on 2 aik. 400 ja lapset edelleen vaikka se 200) yht. 600 eli jos jaetaan puoliksi ruokakulut tekee se 300 per aik.
    Kyllä se aikuinen mies syö ja paljon eli kyllä ne kulutkin jotka sitten puolitetaan nousevat.
    Toki siis vähemmän jää maksettavaksi kun yh:na kun on kumppani mutta vain siis silloin jos uusi kumppani maksaa myös puolet lasten ruokakuluista.

    Lisäksi vuokran puolituksesta vois sanoa sen että jos yh on saanut asumistukea niin se on voinut olla jopa enemmänkin kuin puolet vuokrasta eli jos uusi kumppani maksaa sen puolet vuokrasta voi yh:lle jäädä enmmän maksettavaa vuokrasta kuin ennen sitä kumppania.

    Listaa voi vielä jatkaa eli päivähoitomaksut voi nousta eli jos yh on maksanut esim. vain 50 € voi uuden kumppanin tulojen myötä maksu ollakin äkkiä täydet 200 joka puolitettuna tekeekin sen 100 per nenä. Lisäksi lasten lapsilisä tippuu koska yh-korotukset jää pois eli ei se uus kumppani sitä elintasoa nostakaan vaan joskus jopa laskee vaikka kaiken nätisti puolittaisikin...

    kait mä nyt noi tiesin enkä vaadi ketään maksaan mun lapsia vaan käräjäoikeus!!!
    Tota mieltä olin kun oikeuteen menin!!
    En enää luota oikeuteen maassa enkä siihen että lapset on biologinen juttu vaan "osoitejuttu".
    En asu miehen kanssa joka joutuu lain mukaan maksaa toisten lapsista, ylpeys on mullakin.

    Tervetuloa Suomen lakiin!!

    Äänestä

Käsittääkseni, ei asumiskulujen muutoksiin reagoida kovin herkästi, sillä eihän sekään välittömästi vaikuta nostavasti jos elatusavun maksajan luokse muuttaa uusi puoliso.

Muistaakseni nettotuloissa piti tapahtua vähintään 20% muutos jotta oikeus ottaa edes asian käsittelyyn. Keskenään voitte toki sopia asiasta.

Tuo lapsen tapaamisen lisääntyminen toki jo vaikuttaa. Laskekaa vaikka uusi maksu lastenvalvojan avustuksella entisen puolisonne kanssa. Ajan varaushan ei maksa mitään ja sitä varten ne sosiaalityypit siellä ovat. Samalla voi tapaamisista tehdä virallisen paperin joka lapsen oikeus vähintään olla luonasi.

Äänestä
  • -Exä ei varmaan vapaaehtoisesti suostu niitä alentamaan, koska "saavutetuista eduista ei tingitä"

    "Tuo lapsen tapaamisen lisääntyminen toki jo vaikuttaa. Laskekaa vaikka uusi maksu lastenvalvojan avustuksella entisen puolisonne kanssa. Ajan varaushan ei maksa mitään ja sitä varten ne sosiaalityypit siellä ovat. Samalla voi tapaamisista tehdä virallisen paperin joka lapsen oikeus vähintään olla luonasi. ."

    - Tuo tapaamisoikeus on tehty juuri määräaikaisena. Elatusmaksusta en uskaltanut puhua koska ehkäpä en olisi niin tehdessäni tavata lastani sitäkään mitä nyt uuteen sopimukseen sain (vuoroviikkoa tosin toivoin)..

    - Eli tuskimpa vapaaehtoisesti saan uuden kun lastenvalvoja kirjaa vain jos ollan samaa mieltä eikä ymmärrä kuin äitiä :(

    Äänestä

  • helppoa? kirjoitti:

    -Exä ei varmaan vapaaehtoisesti suostu niitä alentamaan, koska "saavutetuista eduista ei tingitä"

    "Tuo lapsen tapaamisen lisääntyminen toki jo vaikuttaa. Laskekaa vaikka uusi maksu lastenvalvojan avustuksella entisen puolisonne kanssa. Ajan varaushan ei maksa mitään ja sitä varten ne sosiaalityypit siellä ovat. Samalla voi tapaamisista tehdä virallisen paperin joka lapsen oikeus vähintään olla luonasi. ."

    - Tuo tapaamisoikeus on tehty juuri määräaikaisena. Elatusmaksusta en uskaltanut puhua koska ehkäpä en olisi niin tehdessäni tavata lastani sitäkään mitä nyt uuteen sopimukseen sain (vuoroviikkoa tosin toivoin)..

    - Eli tuskimpa vapaaehtoisesti saan uuden kun lastenvalvoja kirjaa vain jos ollan samaa mieltä eikä ymmärrä kuin äitiä :(

    vanhempien samaa mieltä, kun tehtyjä sopimuksia yrittää muuttaa. Näin toinen halutessaan voi vielä pitkään eron jälkeen hankaloittaa ex:n elämää ja kun lapsia kerta on hankittu, pitäisi pystyä edes jollain tavalla tekemään yhteistyötä, vai kuinka? Onko kokemuksia lasten yht.kasvatuksesta niin, ettei vanhemmat ole koskaan missään tekemisissä toistensa kanssa?

    Äänestä

laittaa lapsi kiirestii tälle uudelle miehelle adoptioon. ei se sun lapsesi ansaitse tollastaa isää, jolla ei ole minkäänlaista kunniaa. äläkä tee niitä lapsia lisää.

t: nimim. oikea vanhempi haluaa antaa lapselleen enemmän kuin kykenee, ei vähemmän

Äänestä
  • Koska et ymmärrä pointtia että maksan kaiken mielelläni ja mieluiten lapselle..en äidin kampaamokulujen kattamiseksi tms. Että ohi meni!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pienentäminen kirjoitti:

Milloin on mahdollista tarkastaa elatusmaksua ALASPÄIN? Itselläni tilanne että erottuamme teimme vain elatusmaksusta sopimuksen. Lasta tapasin ihan alkuun paljon vähemmän. Nyttemmin lapsi on luonani vähintään 5 yötä joka toinen viikko eli toki kulut hänestä myös isommat.
Entä vaikuttaako se että exällänikin uusi suhde. Jos uusi mies virallisesti muuttaa hänen luokse, niin eikö silloin elatusmaksun "laskentakaavassa", joka lastenvalvojan luona tehtiin, pitäisi vaikuttaa exällä asumiskulujen puoliintuminen. Kun siis uusi virallisestikin maksaa asumisestaan siellä.

Miten on? Eli kaksi merkittävää asiaa muuttunut exän päässä: 1. Lapsi on ja kuluttaa siellä vähemmän 2. Exän asumis ym. kuluja jakaa toinen.

Eikö olisi ihan moraalisestikin oikeudenmukaista tarkistaa maksuja alaspäin? Niin ainakin muilla elämänalueiden sopimuksissa tehtäisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu