`Mitenköhän tilastokeskuksen tilastoille käy jos `ökytalojen´ hinnat tulevatkin alaspäin niin määrän kuin hinnan osalta; rukataanko rajoja taas toiseen suuntaan, ettei negatiivisia lukuja pääse lipsahtamaan markkinoille?
Tilastokeskuksen puolueettomuus niin tilastojen sisällön, julkistustavan kuin julkistusten korjausmenettelyn osalta on ollut vähintäänkin kyseenalaista markkinatilanteessa, jossa selvästi haetaan suuntaa niin hintojen osalta kuin tarjonnan ja kysynnän suhteen. Tilastokeskuksen toimintatapa on valitettavasti omiaan aiheuttamaan epäilyksiä suomalaisen asuntomarkkinoiden nurkkakuntaisuudesta ja kulissien takaisesta olennaisen markkinadatan manipuloinnista vastaamaan markkinaetupiirien tarpeita.
Fakta on, että nyt okt tilastoihin on tullut mukaan enemmän kalliita kauppoja, jotka ovat kuitenkin marginaalisia keskimääräisen asunnonostajan ostovoiman kannalta. Tutkimustenkin mukaan suomalainen on valmis maksamaan okt:sta noin 200 000 euroa, mikä olisi ollut markka-aikana paljon muttei euroaikana juuri mitään, ilmeisestikään markkinavoimien ja tilastokeskuksen näkemyksen mukaan. Kauppojen määrä tilastoissa vähäinen, joten kalliiden kauppojen osuus painottaa tilastoja yläkanttiin.
Media referoi kärkkäästi tilastoja kritiikittä ja vääristyneet luvut (kuten viime viikolla saimme havaita) leviävät hyvin nopeasti valtamedioissa. Tilastokeskuksen vedettyä epäasialliset luvut pois, ei yksikään media taínnut julkaista korjausuutista. Parhaimmassa tapauksessa uutinen vain vedettiin pois. Sitten julkaistiin uudet tilastot ja uutisoitiin uudet lukemat `tuoreina´ faktoina. Hintojen nousun huomattava taittuminen ja jopa suunnan muuttuminen miinusmerkkiseksi jäi medialta joka huomaamatta tai siitä ei oltu kiinnostuneita. Yle jopa referoi statin uutisen tonttien Q1 9,1% hinnanlaskun peräti 9,1% nousuksi.
Kritiikkiä statia kohtaan voi hyvällä syyllä esittää edelleen sen takia, että stat ei julkaise vanhan laskentatavan mukaisia tilastoja ollenkaan. Vain tästä on kattavaa dataa. Korrektiuden nimissä tilastokeskuksen tulisi julkaista jonkin aikaa luvut sekä vanhalla että uudella laskutavalla. Tämä perustuisi sekä oikeaoppiseen tilastomenetelmien hallintaan että asialliseen tiedottamiseen tilastodatasta, jolloin mediallakin olisi paremmat edellytykset uutisoida kerättyä ja jo valmiiksi analysoituakin tilastoaineistoa. Mikään edellämainituista asioista ei ole toteutunut tilastokeskuksen viimeaikaisissa julkistuksissa ja tilastoinneissa omakotitalojen ja tonttien hintakehityksen osalta.´
Taloussanomien keskusteluista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suoraan tilastokeskukseen asiakas palautteina?? tulisi toivonmukaan tuonkin buulaagin toimintaan suoraselkäisyyttä(toiveajattelua?)!
Tilastokeskushan on luvannut julkaista myös vertailukelpoista tilastuo vähän pidemmältä ajalta, joten parkusi on täysin lapsellista. Näistä tiedoista tulet näkemään missä suhteessa uusi tapa muuttaa tilastoa,
Tilastointikin kehittyy ja jos on huomattu että "ökytalojen" osuus kasvaa, niin ne on syytä ottaa mukaan tilastoon. Uusi tilastohan ei ole mitenkään väärä eikä manipuloitu, päin vastoin sehän on kattavampi kuin vanha. Asia ei ole minkään sortin ongelma, kun tietää että se ei ole aivan yksyhteen vahentuneen tilastointitavan vuoksi.
muutama tärkeän pointin.
- media referoi kritiikittä (vääriäkin) julkistuksia. Näin saadaan aikaiseksi väärää markkinasignaalia.
- hyvän tilastoteknisen ja journalistisen tavan mukaista olisi ilmoittaa tulos sekä vanhalla että uudella laskutavalla kun laskutavan valinnalla on näin suuri merkitys lopputuloksen kannalta.
- faktaa on että stat mokasi jo ja tuskin olisi korjannut virhettään ilman kuluttajien aktiivista toimintaa. Siitä on viitteitä jopa tällä palstalla.
- stat oli korjaustiedotteessaan kovin vähäsanainen eikä ilmeisesti pyrkinytkään kovin aktiivisesti edesauttamaan oikaisujen tekemistä valtamedioissa uutisoinnin osalta. Lehtiversioissa ei ainakaan havaittu median kiinnostusta asiaan. Uudet luvut vain julkaistiin uudestaan sen kummemmin kiinnittämättä huomiota edellisviikkojen virheellisiin tietoihin.