Viipuri

Onko täällä muita paitsi minä joiden suku on Viipurista? Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä miten reagoitte kun katsotte kuvia tuhotusta kotikaupungistamme jota vietiin isovanhemmiltamme.

No, asialle ei voi enään mitään mutta kuinka moni teistä tiesi että NL allekirjoitti sopimuksen -43 jonka päämääränä on ettei sodassa vallattuja alueita saa liittää omaan valtioonsa?
http://www.finlandun.org/edustusto/historia/

Mitä tästäkin opimme? Ei ole ry**iin luottamista!

Itse voin sanoa että minua järkyttää vitusti katsella kuvia ja ajatella että miten suvuni hautoja on tuhottu?
2370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No ei nyt ihan Viipurista, mutta samasta läänistä. Lavansaaresta nimittäin.
Olihan se varmasti aika pyllystä kun niiden piti lähteä sieltä parin tunnin varotusajalla ja jättää kaikki sinne.

En mä itse venäläisiä vihaa, mutta ymmärrän kyllä, miksi mummoni niin tekee.. Eipä kuulu enää Suomelle se saari, vaikka tuskinpa Venäjäkään sillä paljon mitään tekee..

Äänestä
  • täysin ahdattu jollain venäläisten sotilasteknologialla, eli romulla.

    Minä vihaan heitä ihan sydämmeni pohjasta asti.
    Jos päättävät vielä joskus valloittaa enemmän Suomelta, olen valmis tekemään saman jota isovanhemmatkin teki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuhottu kaupunki kirjoitti:

Onko täällä muita paitsi minä joiden suku on Viipurista? Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä miten reagoitte kun katsotte kuvia tuhotusta kotikaupungistamme jota vietiin isovanhemmiltamme.

No, asialle ei voi enään mitään mutta kuinka moni teistä tiesi että NL allekirjoitti sopimuksen -43 jonka päämääränä on ettei sodassa vallattuja alueita saa liittää omaan valtioonsa?
http://www.finlandun.org/edustusto/historia/

Mitä tästäkin opimme? Ei ole ry**iin luottamista!

Itse voin sanoa että minua järkyttää vitusti katsella kuvia ja ajatella että miten suvuni hautoja on tuhottu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu