Kristallikallot

Synergy Energy

Onko kukaan kuullut tästä upeasta tositarinasta? Kommentteja?

N. 25 vuotta sitten eurooppalainen liikemies George matkusti Etelä-Amerikassa. Hän sai lahjaksi kristallisen pääkallon eräältä vanhalta, pieneltä, alkuperäiskansanmieheltä pienessä kylässä Andeilla, lähellä Perun, Bolivian ja Chilen rajaa.

Ensin George vastusteli, mutta vanha mies vaati, että hän ottaisi kallon mukaansa. George halusi tietää kallon historiasta ja hänelle kerrottiin, että se oli akaisemmin kuulunut katolilaiselle nunnalle Perussa. Hän oli jo vanha kuollessaan 1800-luvulla. Hän oli antanut sen tälle vanhalle miehelle, joka oli silloin pieni poika. Nunna oli kertonut pojalle ja hänen isälleen, että kallo oli "kadonneen kulttuurin perintö" ja kuten risti, sekin oli symboli hengen voitosta kuoleman yli. Hän sanoi, että se kantoi mukanaan viestiä kuolemattomuudesta. Valaistuksesta, jonka voimme saavuttaa, kun voitamme kuolemanpelkomme.

Hän antoi kallon ja pyysi pitämään niin kauan, kunnes "oikea" henkilö tulee kohdalle. Kuka se on, sen kertoo sydän.

George palasi USA:n vuonna 2001. Hän suunnittelee työkseen koruja ja hän laittoi kristallikallon koristeeksi korunäyttelyynsä.

Kenen toimesta, milloin ja miksi se on tehty? Tiedemiehet ovat tutkineet sitä ja näyttää siltä, ettei totuutta saada koskaan selville. Se on nähtävästi jo planeetalta kadonneen kulttuurin jäänne ja väitetään, että siihen on tallennettuna informaatiota tuosta kadonneesta yhteiskunnasta.

Tästä mm. sivulla www.crystalskull.net

31

9906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristallikalloja on paljon ja niitä myydään jatkuvasti. Joihinkin on yritetty liittää myustisiä kertomuksia, mutta tutkitut kallot on jäljitetty mieheen nimeltä Eugene Boban ja kallot on tehty Saksassa. Tässä paljon tietoa näistä kalloista:

      http://en.wikipedia.org/wiki/Crystal_skull

      Muista kivilajeista kuin kristallista tehtyjä kalloja on myös löydetty; monet niistä ovat aitoja atsteekkiesineitä.

      • kirjan

        jossa kerrottiin myös tuo sama tarina. Siinä kerrottiin myös noista kopioista, joita myydään. Kirjan mukaan oli tuo yksi aito kallo, jonka mukaan oli tehty tämän päivän teknologialla kopioita. Näiden kopioiden annettiin sitten olla samassa tilassa tämän aidon kanssa jonkin aikaa ja uskottiin, että ne "imuroisivat" tiedot aidosta. Sen jälkeen ne myytiin kalliiseen hintaan.

      • Qadesha
        kirjan kirjoitti:

        Lieköhän tuo otsikon kallo se kuuluisin ja kenties jopa aidoin? Ainakin se näyttää parhaimmalta kaikista niistä kalloista joita itse olen ohimennen netissä, kirjoissa tai tv:ssä nähnyt.

        http://www.mitchell-hedges.com/

        http://www.world-mysteries.com/sar_6_1.htm

        http://www.dreamscape.com/morgana/nereid2.htm

        (En noita tarkemmin lukenut, kunhan nopeasti tsekkasin Googlea.)

    • kallo tallella

      Kuulemma uusimman tiedon mukaan (luin jostain, olisiko ollut Tieteen Kuvalehden artikkeli) tuo kristallikallo olisi tehty siten, että tuota olisi hiottu hiomapyörällä, ja nuo alkuasukkaat eivät tunteneet pyörää. Tästäkin seikasta on päätelty, että tuo kuuluisa kristallikallo olisi väärennös.

      • Qadesha

        Miten sen nyt ottaa. Olen nähnyt kuvan lelusta, joka oli eläin millä oli pyörät alla. Tämä muistaakseni oli meksikolainen, jonkin paikallisen menneen korkeakulttuurin jäänne. Toivottavasti kuva tai vastaavaa matskua löytyy vielä joskus jostain, itse en nyt ehdi etsiskellä koko nettiä tai kirjallisuutta läpi - mutta vinkkasinpahan vain ettei se pyörän "tuntemattomuus" niin itsestäänselvää olekaan.

        Zecharia Sitchin sanoo (taisi olla kirja "Lost Realms") että inkoilla olisi ollut kirjoitettu kieli. Siitä he luopuivat jonkin luonnonkatastrofin jälkeen lepytelläkseen jumalia (olettivat kai olleensa liian ylpeitä kun olivat osanneet kirjoittaa ja lukea). Lienevätkö sitten kirjoitelleet vaikka palmulehville ja nakanneet koko roskan tuleen.

        Tuleenhan päätyi ainakin suurin osa mayojen koodekseista, kun espanjalaiset lähetyssaarnaajat pääsivät huseeraamaan mielensä mukaan.

      • Qadesha kirjoitti:

        että pyörä ja hiomapyörä ovat kaksi eri asiaa. Pyörä sinänsä taisi olla tuntematon vain inkoilla, mikä maantiede huomioiden ei ole ihme.

        Inkoilla oli tavallaan "kirjoitettu kieli"; ne narusolminnat, joilla pidettiin kirjanpitoa, ja myös kuvakirjoitus, jota on vieläkin näkyvissä Titihuacassa. Espanjalaiset vain tuhosivat sekä kirjoitukset että kirjoittajat, kuten mayoista mainitsitkin - atsteekit ovat toinen esimerkki.

        Kannattaisi muuten pitää erillään atsteekit, mayat ja inkat. Kulttuureilla oli huomattavat erot muun muassa maantieteellisistä syistä - mahtoivatko edes tuntea toisiaan. Toisaalta Keski- ja Etelä-Amerikassa oli paljon muitakin korkeakulttuureita, samoin osissa Pohjois-Amerikkaa - niitä vain ei populaarikulttuurissa kovin hyvin tunneta. Olmekit, toltekit, kummunrakentajat, anasazit ja niin edelleen.

      • Qadesha
        sharyn kirjoitti:

        Esimerkilläni pyrin osoittamaan että useammassakin korkeakulttuurissa on saatettu taitaa asioita joita nykytiede ei vielä hyväksy. Esim. Egyptistähän on löydetty muistaakseni kivisiä ruukkuja joiden ontot kahvat ovat niin ohkoiset ettei kukaan osaa selittää miten moisia kahvoja on saatu aikaiseksikaan (millä välineillä).

        Minähän olen villeimmissä haaveissani elätellyt teorioita nykyistä sivistystä edeltäneestä varsin yleismaailmallisesti kulttuurista tai _valta_kulttuurista jonka vaikutuksia olisi nähtävissä siellä täällä. Esim. Mahabharatan kuvaukset aseista ja lentokojeista ovat varsin mielenkiintoista tutkittavaa.

      • hiomalaikka.
        Qadesha kirjoitti:

        Miten sen nyt ottaa. Olen nähnyt kuvan lelusta, joka oli eläin millä oli pyörät alla. Tämä muistaakseni oli meksikolainen, jonkin paikallisen menneen korkeakulttuurin jäänne. Toivottavasti kuva tai vastaavaa matskua löytyy vielä joskus jostain, itse en nyt ehdi etsiskellä koko nettiä tai kirjallisuutta läpi - mutta vinkkasinpahan vain ettei se pyörän "tuntemattomuus" niin itsestäänselvää olekaan.

        Zecharia Sitchin sanoo (taisi olla kirja "Lost Realms") että inkoilla olisi ollut kirjoitettu kieli. Siitä he luopuivat jonkin luonnonkatastrofin jälkeen lepytelläkseen jumalia (olettivat kai olleensa liian ylpeitä kun olivat osanneet kirjoittaa ja lukea). Lienevätkö sitten kirjoitelleet vaikka palmulehville ja nakanneet koko roskan tuleen.

        Tuleenhan päätyi ainakin suurin osa mayojen koodekseista, kun espanjalaiset lähetyssaarnaajat pääsivät huseeraamaan mielensä mukaan.

        Korjaisin pari asiaa. Pyörä on eri asia kuin tuhansia kierroksia minuutissa pyörivä hiomalaikka. Voin sanoa sen näin kultaseppänä. Niin ja kumma kun muita atsteekkiesineitä ei koskaan ole valmistettu kristallista. Niiden alueiden esineistössä en ole koskaan nähnyt vilaustakaan vuorikristallita. Monia muita kivilaatuja sitten atsteekeiden esineistöstä sitten löytyykin.

        Mitään todisteita ei ole että inkoilla olisi ollut muutakuin symboleihin perustuva oma kaiverrustyylinsä. Jo ensimmäisten eurooppalaisten mukana matkasi sakkia jotka kirjasivat tapahtumia jälkikäteen. Yksikään ei maininnut mistään kirjoituksesta mitään.

        Lukekaa oikeasti historiaa, älkääkä olettako olevanne oikeassa ilman mitään todisteita.

      • totuus.
        Qadesha kirjoitti:

        Esimerkilläni pyrin osoittamaan että useammassakin korkeakulttuurissa on saatettu taitaa asioita joita nykytiede ei vielä hyväksy. Esim. Egyptistähän on löydetty muistaakseni kivisiä ruukkuja joiden ontot kahvat ovat niin ohkoiset ettei kukaan osaa selittää miten moisia kahvoja on saatu aikaiseksikaan (millä välineillä).

        Minähän olen villeimmissä haaveissani elätellyt teorioita nykyistä sivistystä edeltäneestä varsin yleismaailmallisesti kulttuurista tai _valta_kulttuurista jonka vaikutuksia olisi nähtävissä siellä täällä. Esim. Mahabharatan kuvaukset aseista ja lentokojeista ovat varsin mielenkiintoista tutkittavaa.

        Sinä puhut villejä teorioitasi totuutena ja se on hieman rasittavaa.

        On monia asioita mitä emme tiedä muinaisista kulttuureista. Ihminen on ollut jo kymmeniä tuhansia vuosia samalla aivokapasiteetilla ja vanhin tunnettu uskonto on zen-kansan python jumala 40 000 vuoden takaa. Käsin kaiverrettu patsas on löydetty (tieteen kuvalehdessäkin oli joskus pieni artikkeli). Kulttuureista emme voi tuntea kuin muutamia vuosituhansia vanhoja, koska harva rakennelma ja esine kestää ajan hampaan kulutusta. En kuitenkaan usko että korkeakierroksisia hiomalaikkoja on kyetty valmistamaan ennen kuin vasta suht viime aikoina.

      • Qadesha
        hiomalaikka. kirjoitti:

        Korjaisin pari asiaa. Pyörä on eri asia kuin tuhansia kierroksia minuutissa pyörivä hiomalaikka. Voin sanoa sen näin kultaseppänä. Niin ja kumma kun muita atsteekkiesineitä ei koskaan ole valmistettu kristallista. Niiden alueiden esineistössä en ole koskaan nähnyt vilaustakaan vuorikristallita. Monia muita kivilaatuja sitten atsteekeiden esineistöstä sitten löytyykin.

        Mitään todisteita ei ole että inkoilla olisi ollut muutakuin symboleihin perustuva oma kaiverrustyylinsä. Jo ensimmäisten eurooppalaisten mukana matkasi sakkia jotka kirjasivat tapahtumia jälkikäteen. Yksikään ei maininnut mistään kirjoituksesta mitään.

        Lukekaa oikeasti historiaa, älkääkä olettako olevanne oikeassa ilman mitään todisteita.

        Kommentoin jo aiemmin, mutta päätin poistaa sen ja yrittää parempaa ja selkeämpää vastausta.

        Se että on erittäin kiinnostunut eri asioista ei ole yhtäkuin jonkin asian 100 % totena pitäminen. Mainitsit tuolla toisaalla "villit teoriat" ja perään puhuit Zen-kansasta ja Python-jumalasta - no, varsin villeiltä ne kuulostavat koska en ole itse ikinä kuullutkaan moisista. Ajattelin jopa että vitsailetko. 40.000 v päästä ei todellakaan säily mitään sellaista mistä voimme heittää kehiin jotain zen-nimikkeitä ja tehdä lopullisia johtopäätöksiä yhtään kenenkään jumalista.

        Teoriat joissa mennään varsinaisen konkreettisen todistusaineiston tuolle puolen ovat aina "villejä" teorioita. Se että itse olen kiinnostunut varmaankin sinun mielestäsi sieltä kaikkein villeimmästä päästä olevista teorioista ei tarkoita sitä että pidän niitä absolut totena. Johan teoria käsitteenäkin on jotain muuta kuin totuus. (Tällä palstalla toki liikkuu tyyppejä jotka tietävät kaikenlaisia "totuuksia", mutta en ole heikäläisiä.)

        Lempparivillit teoriani ovat lähinnä teoria(t) kadonneista kulttuureista joiden tietämys oli korkeatasoista mutta silti ehkä erilaista kuin nykyisemme, sekä ancient astronaut -teoria. Esim. Zecharia Sitchin edustaa näkemyksissään jälkimmäistä, mutta katson että ZS on venytellyt vähän turhankin pitkälle teoriaansa ja puhuu paljon asioista joista ei voi tietää ja jotka eivät ehkä todellakaan ole niinkuin hän sanoo. Silti perusajatus siitä että "jumalat" olisivat olleet avaruudesta tulleita ihmismäisiä olentoja on mielestäni kiinnostavampi kuin uskonnollinen hömppä joka lurittelee niitä näitä Jahvesta ja muista huru-ukoista. (Voi silti uskoa Jumalaan vaikkei ns. pyhien kirjoitusten jumalia pitäisikään ihmistä kummoisempana.)

        En väitä että kristallikallo on välttämättä tehty hiomalaikalla tai että inkoilla _taatusti_ oli kirjoitusta (jos oli, taisin mainita että hävittivät sen itse, helpostikos esim. palmulehvät nuotiossa palavat!) Mainitsin nuo pyörälliset lelut osoittaakseni että pyörä kyllä tunnettiin edes jossain muodossa - ts. siis menneillä kulttuureilla on saattanut olla sellaista tietämystä jota emme suvaitsisi heillä olleen. Jos sieltä ei nimenomaan hiomalaikkaa löydy niin ei paljon haittaa. En nyt sentään heittäisi ensimmäiseksi että uhvomiehet kävivät lasermiekoilla sohimassa sitä ja tätä tasaiseksi, mutta olen avoimempi eri vaihtoehdoille kuin kyyniset skeptikot, siinä ero teikäläisiin. Ei siinä että uskoisin _aina_ kaiken (kun taas skeptikot eivät halua kuullakaan tietyistä asioista puhuttavan), eikä siinä että pitäisin jotain asiaa täytenä totena (sehän on pelkkää uskomista).

        Maailmassa nyt vaan valitettavasti on kaikenlaista jännää, kuten enempi lentokoneen peräsintä muistuttava pyrstö kultaisessa "linnussa" muinaisesta Egyptistä, patteriksi arveltuja ruukkuja Turkista, Antikytheran värkkiä ja sen sellaista. Ancient astronaut -teoriaa en aina edes lähtisi painottamaankaan, vaan enemmän minua kuitenkin kiinnostaa ajatus siitä että todellakin Homo sapiens sapiensilla on ollut niin paljon aikaa täällä huhkia että voisi hyvin mahtua edes yksi korkeampi kulttuuri jonnekin vedenpaisumuksenkin edelle. Nimittäin siis kun moisesta voi puhua ilman että alkaa nooalaiset hillua - vedenpaisumusteorioista mielenkiintoisin on mielestäni sellainen että viimeisen jääkauden loppu aiheutti jokusen melko äkillisen merenpinnan nousun ja siten hukutti alleen rannikkoseutujen mahdolliset kaupunkikulttuurit. Tästähän meillä on esim. Graham Hancockin kirja "Underworld", ja jos se ei kelpaa niin muutakin kautta voi etsiä matskua merenalaisista raunioista joita väitetään löytyvän lähes ympäri maailman jostain 20 m syvyydestä.

        Että silleen. Onhan se nyt kumma jos ei mistään voi puhua ilman että tullaan heristelemään sormea että ei tuollaisista saa puhua ja väität sitä ja tätä. En oikeasti väitä kuin olevani näistä kiinnostunut ja se on totuus että olen, heh. Mitenkähän mahtaisit suhtautua kanavoijiin ja enkeleitä tapaaviin todella HC-nyyeitsareihin (jos nyt edes vaivaudut tälle palstalle enää palaamaankaan)?

      • fgr

        ei ole väärennös mitche hetge kirstalli kallo.

    • Synergy Energy

      Tässä vähän lisää. Kommentteja pyydetään myös tästä. Itsellä ei ole mielipidettä. Ihmetyttää ja kiinnostaa vain.
      "
      Miksi kristallikallot ovat siis niin tärkeitä?

      Tarvitsisimme hyvän kirjan (jota olemme tekemässä), kyetäksemme vastaamaan tähän kysymykseen, niinpä heitän muutaman ajatuksen lukijoille:

      •   “Muinaiset kristallikallot ovat tietokoneita muinaisilta ajoilta, jotka sisältävät tärkeää informaatiota, jolla voi auttaa ihmiskuntaa sen nykyisissä haasteissa kohti kultaista aikaa.”

      •   “Ne ovat muinaisten sivilisaatioiden (kuten mayat ja atlantiksilaiset) voimakkaita parannusvälineitä (keho mieli henki).”

      •   “Olemme nyt päässeet todistamaan, kuinka niin monien ihmisten elämä on syvästi muuttunut, kun heillä on ollut mahdollisuus oleskella MUINAISEN kristallikallon läheisyydessä (kaikenlaisten sairauksien parantuminen, henkilökohtaisen henkisen tietoisuuden laajeneminen, emotionaalisten kasaumien poistuminen, ollen katalysaattorina myönteiseen muutokseen ihmisen elämässä, lista on loputon) tai kuten nyt, nämä ilmiöt alkavat tapahtua myös UUSIEN kristallikallojen ympärillä. ”

      Onko kallojen ymmärtämiseksi tehty tutkimusta?

      Kyllä, the Crystal Skull Society International in California, kristallikallojen asiantuntijan , F. R. “Nick” Nocerinon johtamana, on tehnyt tutkimuksia lähes 60 vuoden ajan. Lisäksi, vuonna 2001, ryhmämme perusti the World Mystery Research Centerin (kotipaikkana USA ja Hollanti) jossa painotimme kahta aspektia kristallikallojen yhteydessä

      1. Käytämme erilaisia elektronisia laitteita nähdäksemme, kykenemmekö tuottamaan jotain todistusaineistoa ja ymmärrystä sille, miksi energialla tai kristallikallolla on niin suuri vaikutus ihmisiin sen läheisyydessä (ja testimme näyttivät meille, että tätä todella tapahtui käyttäessämme meridiaanipohjaisia laitteita, EEGtä, Krilian laitteita jne., herkkiä tunnistamaan ja näyttämään auran. )

      2. Löysimme myös kristallikallojen salaiset koodit kuvien muodossa, kun käytimme erityistä analyysiprosessia skannatuille kristallikallokuville. Ja erityisen tärkeää, raamatun koodin (Torah’iin koodattu informaatio) joka lopullisesti linkitti kristallikallot mayoihin ja ennustuksiin kristallikalloista tietokoneina ja parantajina.

      Kirjoittajan viimeinen kommentti
      Uskon, että kristallikallot ovat yksi tärkeimmistä ihmiskäden aikaansaamista töistä, joka ovat saaneet yleisön huomion ja ovat olemassa tänään. Uskon, että kristallikallot pitävät sisällään avaintietoa, joka tuo maailmaamme rauhaa ja harmoniaa vuoteen 2013 mennessä (tai vuonna nolla, 21.12.2012 kuten mayat ovat sanoneet)
      Huolimatta siitä, mistä kallot ovat peräisin (muista maailmoista ET:n tuomana, Atlantikselta, Lemuriasta, maan sydämestä jne.) ne auttavat tällä hetkellä monia ihmisiä heräämään todellisiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään, että olemme kaikki henkisen perheen jäseniä, joiden tulee pitää yhtä ja työskennellä yhdessä luodaksemme rauhan ja harmonian maailman itsellemme ja tuleville sukupolville. Kristallikallot ovat maailmankaikkeuden viestejä, että ennustettu aika on käsissämme.

      Joshua & Desy Shapiro,
      The Crystal Skull Explorers"

      Mitä sanotte?

      • 667 vihtahousun naapuri

        PASKAA!

      • Hm...?
        667 vihtahousun naapuri kirjoitti:

        PASKAA!

        Millä perusteella? Koska isi sanoi että se on?

      • fgr

        kristallissa mutta en vieläkään oo vakuuttunut, ja se että vaihtaa väriä. Yuotube videot cyrtal skulls

      • LightAqua

        On kahdeksan kalloa joista kuusi on maanulkopuolisia.

    • Starperson

      YLE:n TV1 lähetti joskus 90-luvun lopussa dokumentin kristallikalloista (Kristallikallojen salaisuus - The mystery of the crystal skulls).

      Siinä tutkitut kallot antoivat mm. selvänäkijöille informaatiota ja yksi joka on British museumissa liikkui museon henkilökunnan mukaan itsestään.
      Kalloista ei löytynyt merkkejä nykyaikaisten työvälineiden käytöstä ja perinteisillä menetelmillä sellaisen teko kestäisi tutkijan mukaan vuosikymmeniä, eli taitavaa työtä.

      Mayat pitävät kristallikalloja erittäin tärkeinä ja jotkut sanovat että ne ovat peräisin avaruudesta ja pitävät sisällään maailmankaikkeuden salaisuudet ja ihmiskunnan pelastuksen.

      Harvoilla on mahdollisuus tutusta kristallikalloihin livenä, mutta sellaisen ilmestyminen vaikka uneen, saattaa olla erittäin vaikuttava kokemus.

      • I know

        Kristalli pääkalloja on vielä 11 piilossa. ja ne ovat atlantiksen ajoilta. jokainen kallo sisältää tiedon sivilisaatioiden rakennukseen ja paljon muuta. kallot löytyvät kun on oikea aika, ja aika lähestyy.

      • Portti avautui
        I know kirjoitti:

        Kristallikallot ovat tietoisuudessamme. Kun olemme saavuttaneet tietyn oktaavin energiassamme, hengessämme, sielutietoisuus aukeaa kuin portti ja samalla ymmärämme sen merkityksen. Merkkinä avautumisesta kristallikallon silmistä loistaa valtava kirkkaus.

      • frg
        I know kirjoitti:

        Kristalli pääkalloja on vielä 11 piilossa. ja ne ovat atlantiksen ajoilta. jokainen kallo sisältää tiedon sivilisaatioiden rakennukseen ja paljon muuta. kallot löytyvät kun on oikea aika, ja aika lähestyy.

        mitä jos se hautautunut laavan alle.

    • alkuperäinen kristallikallokin

      Kristallikallot todettiin feikeiksi       

      British Museumin ja Smithsonian Institutionin kokoelmissa on kaksi kristallikalloa, jotka eivät uuden tutkimuksen mukaan olekaan peräisin muinaisesta Meksikosta. Brittikallon uskotaan valmistetun 1800-luvulla Euroopassa, jenkkikallon vasta 1900-luvulla.

      British Museum hankki yhdestä kristallikimpaleesta veistetyn, aidon kokoisen kallon Tiffany and Company -yritykseltä 1897. Kallon alkuperä oli tuntematon, mutta sen uskottiin olevan kotoisin Meksikosta. Väitettiinpä esineellä olevan parantavia voimiakin.

      Aitoutta on epäilty 1930-luvulta lähtien. Elektronimikroskooppisella analyysilla selvitettiin, että työstöjäljet kielivät työkaluna käytetystä pyörivästä levystä, jollaista muinaisilla meksikolaisilla ei ole ollut käytettävissään. British Museumin kallon kvartsi on louhittu Brasiliasta tai Madagaskarilta, siis meksikolaisten kauppareittien ulkopuolella.

      Lähde The origin of two purportedly pre-Columbian Mexican crystal skulls. Sax et al. Journal of Archaeological Science. May 2008. Cardiff University.

      • j323

        Jeesus Kristus on Jumala ja Hän rakastaa sinua niin paljon että kuoli syntiesi sovitukseksi.Usko Jeesukseen niin saat elää IKUISESTI!!! Lue Raamattua!

    • hologrammi

      En ole koskaan ollut kiinnostunut kristallikalloista tai edes uskonut niihin. Visusti ohitin kirjoitukset niistä hölynpölynä. Kuinkas ollakaan, pari vuotta sitten kristallikallo ilmestyi omassa hiljentymishetkessä. Se pyöri ympäri ja sen vieressä oli kuin ihmisen hologrammi,joka myös pyöri. Se tuli uudelleen, vaikken ollut siitä erityisen kiinnostunut. Tällä kertaa se vei maan alle.

      On erään suomalaisen taholta on ilmestynyt kirjakin,jonka luin heti sen ilmestyttyä. Ohessa linkki ja lyhyt ote kirjan sivulta. Adamonin aika - kaikkien unien loppu. Suosittelen lukemaan kirjan.

      http://solarel.nettisivu.org/adamon-oppaan-kanavointia-sanoja-valosta/

      • hologr.

        Tuo ylläoleva kirja linkki,jonka laitoin,on kanavoitua tekstiä,joka on tullut kristallikallo nro 4:ltä.

      • The hirviö

        No voi hyvää päivää ...

    • Enkeli 2012

      Minä tiedän mistä se on peräisin, ulkoavaruuden vierailijat ovat jättäneet sen todistus aineistoksi, että elämää on muuallakin kuin maassa. He kumartavat myös ihmiskuntaa ja siellä olevaa Jeesus Kristusta Joka on tuleva hallitsemaan koko maailman kaikkeutta.

    • Anonyymi

      Nosta esille tämän vanhan ketjun kysyäkseni yksityiskohtaa, jota olen jossain koettanut aiemminkin kysellä, mutta en ole siihen vastausta saanut :

      Eli kun mainitaan "13 kristallikalloa" (alukuperäiset kallot, jotka olisi myytin mukaan ne aidot "maan muinaisilta ajoilta" peräisin olevat), niin mistä tämän maininta 13 kallosta on alunpitäen peräisin?! Onko olemassa niistä mainintaa ennen newage - aikakautta, ja esim.noita löytöjä mitä tehtiin Belizessä yms.1900 luvun alkupuolella?!

      En halua kuulostaa liian epälevältä, mutta jossainhan ne maininnat aina ensiksi on, josta tarinan lähtevät myytin lailla vyörymään. Tämäkin tarina kristallikalloista on varmasti kehittynyt tietyn kaavan mukaan, johon tulee vuosien sekä vuosikymmenten saatossa aina uuttaa ja uutta tarinaan lisää. Ja mikäs siinä, onhan noissa paljon kiintoisaa pohdittavaa, mutta jokin aikajana olisi tarinan suhteen jo mielestäni ihan hyvä tietää ...

    • Anonyymi

      Ikivanha juttu, todettu huuhaaksi jo aikoja sitten. Miksi tällainen aihe?

    • Anonyymi

      "Ikivanha juttu, todettu huuhaaksi jo aikoja sitten. Miksi tällainen aihe?"

      Missä on todettu, ja millä perustein?!! Onko skeptikoita ollut jo paljonkin ennen kuin kristallikalloja??!

      Kysyin yksinkertaisen kysymyksen, en pyytänyt vastaamaan vastaamattomuudella, kenenkään mielipiteet eivät juuri kiinnosta, eivät skeptikoidet, eivät hörhöjen, ja minkä samansukuisen sanan vielä tähän nyt laittaakaan ...

      Kysyin, että tietääkö joku, missä on ensi kertaa mainittu että kristallikalloja ("muinaisilta ajoilta" tms.) on 13 kappaletta, tai vaikka, että niitä on joskus tehty jossakin tarkoituksessa enemmän kuin yksi. Lisäksi kiinnostaisi todistettu tieto näitten kallojen historiasta, milloin ja missä on ensimmäinen maininta, että on löydetty tämän kaltainen kallo, sekä mitä "tyylisuuntaa" (mm.hiontatekniikka) tällöin edusti?!

      Toivottavasti yksinkertaiset päät (edustivat he itse mitä "tyyliä" hyvänsä) ymmärtävät, että en heidän mielipiteistään ole paljon kiinnostunut, vaan faktoista, painetussa tekstissa (samoin kuin esim.Platonin teksteissä "Atlantis" - manner mainitaan ensi kerran), ja sitä kautta siitä, missä "kristallikalloista" ja niiden muinaisuudessa, ja etenkin noista 13 ("muinaisesta") kallosta on mainittu aivan ensimmäisenä??!!

    • Indiana Jones -elokuvien neljäs osa "Idiana Jones ja kristallikallon valtakunta" =)

    • Anonyymi

      Yleensä näitten kallojen yhteydessä on mainittu Mayat, ja että heillä olisi ollut näitä kalloja taikka tietoa niistä. Onko tämä Maya - yhteys ihan nykyajan ja nex agen aikaantuoma, vaiko onko jossain lähde, että tämä yhteys olisi jollain tavalla historiallisesti todennettu (=epäilen kovasti) ?!! ...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe