Kertokaa viisaammat kun mulla on pian 7 kuun ikänen kiltti uros ja sitä on pyydetty astumaan yksi narttu.
Onks tää vielä liian nuori ja haittaako kun ei olla vielä käyty näyttelyssä.
Pevisaa ei meiän rodussa oo.
Onks tää vielä liian nuori ja haittaako kun ei olla vielä käyty näyttelyssä.
Pevisaa ei meiän rodussa oo.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No, hirveä täytyy olla kiirus.
Hei,
tuo koirasi on vielä aivan lapsi, vaikka olisi kuinka hyvistä ja huippuvanhemmista, niin kannattaa hakea ensin ainakin pari virallista näyttelyarvostelua sille, ja sitte vasta aloittaa tuo mahdollinen suvunjatkaminen.
alustavat tutkimukset, polvien osalta. Arvelen että kyse pienestä rodusta, voin olla väärässäkin.
Voi olla että uroksesi ei ymmärrä hölkäyksen pölähtävää nartun päälle vielä. Tiedän kuitenkin kääpiö uroksia jotka ovat aloittaneet jalostusuransa ihan nuorina. Onko se sitten hyvä on jokaisen itse pääteltävissä.
Uros jota ei ole tutkittu perinnöllisten sairausten varalta, ehtii aiheuttaa paljonkin vahinkoa kantaan, mikäli on itse "ei terve" tai kantaja. Myös vaaditut näyttelytulokset/ koetulokset olisi hyvä hakea, joskin se koskee nartun omistajan kukkaroa, rekisteröidessään pentuja kalliimmalla hinnalla.
Toisaalta nyky jalostus tuntuu vaativan laajaa geenipohjaa ja vaatimukset uroksen jälkeläisten enimmäismäärästä pistää aloittamaan aikaisin uroksen käytön ja kysynnän.
Kiitos vastauksista.
Itekin mietin että onko liian nuori ja vastauksenne auttoivat tekeen päätöksen ettei meiän Herkko kyllin vanha taia olla.
uros koira on silloin valmis touhuun kun se tajuaa nartun päälle jotain!
eli uroksenhan voi astuttaa melkein koska vaan kunhan se jotain siitä tajuaa! ei siinä mitää ala rajaa ole toisin kuin nartuilla!
kuinka vanha narttu on? siitä ennemminkin pitäisi huolissaan olla kuinka vanhana ne pennut meinaa sille nartule teettää?
miätis vähä, ei urost astuteta, narttu se astutetaa. ja jos oikee nuaren urokse annat astuu, nii saat siit sit sellasen hormoonihyrrän, et se on ain astumas jotai