IHMEPARANTUMINEN

Länsiväylä 20.6.2007

Ihmeparantuminen lastensuojelulaitoksessa

Eräs suomalainen lastensuojelulaitos päätti lopettaa toimintansa. Sijoituspaikassa oli lastensuojelulain nojalla huostaan otettuja nuoria toistakymmentä. Joitakin kuukausia ennen sijoituspaikan toiminnan päättymistä olivat monet tahot sitä mieltä, että paikkaan sijoitetut nuoret tarvitsevat lastensuojelullisia toimenpiteitä.

Sijoituspaikka ilmoitti päätöksestään lastensuojelupalvelua käyttäville kunnille laitoksen ja kuntien välisen sopimuksen mukaisesti. Kuntien sosiaalitoimissa tuli hätä käteen, kesälomat painavat päälle, eikä uutta sijoituspaikkaa mahdollisesti löydetä ennen sijoituspaikan sulkemista.

Osa laitokseen sijoitetuista nuorista ripoteltiin pitkin Suomea sijaitseviin laitoksiin ja osalle tehtiin huostaanoton lopettamispäätös. Tapaus herättää minussa lastensuojeluviranomaisten toimia kriittisesti seuranneena monia kysymyksiä. Päällimmäisenä ehkä kysymyksen, miten sijoituspaikan ilmoittaminen toimintansa lopettamisesta saa samalla aikaan monen huostaanoton lopettamisen.

Sosiaalivirkamiesten ammattitautina on ollut viime vuosina "iästä riippumaton dementia" huostaanoton perusteiden selvittämisessä perheelle tai nuorelle itselleen. Vastaukset "emme me nyt voi tietää" tai "missähän ne paperit taas ovatkaan" antavat sosiaalitoimen osaamisesta erittäin heikon kuvan. Ammattitautiin sairastuvat niin perinteisen tyylin yliopistotaustaiset tai uudenajan amk-taustaiset henkilö, eikä immuniteettia tuo edes virkaan epäpätevä koulutus ja se on sentään nykyisin hyvinkin yleinen lääke sosiaalialalla.

Pelottavinta alussa kertomani esimerkissä on se, että jos sijoituspaikan sulkeutuminen poistaa huostaanoton perusteet, niin mistä voidaan olla varmoja, että perusteita huostaanotolle on koskaan edes ollut tai ovatko mahdolliset perusteet poistuneet jo kauan aikaa sitten.

Lastensuojelulaissa, niin nykyisessä kun tulevassakin, on säädetty huostaanoton lopettamisesta. Kun tarvetta ei ole, tulee viranhaltijan tehdä päätös huostassapidon lopettamisesta, lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian. Kun esimerkkitapauksessa huostaanottoja lopetettiin urakalla, en keksi muuta syytä, kun nuorten (lastensuojeluyksikön) kasvuolosuhteet eivät enää vaaranna nuoren kehitystä tai terveyttä. Sijoituspaikan ylläpitämä huostaanoton peruste on siis poistunut.

Mika Huhtanen
Tuusula
12892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

silti jatkuu vaan. Eli näinhän on meilläkin, sijaisperhe oli niin "mätä", jotta poika pois sieltä, "asumiskotiin", palaverissa kysyin sos.johtajalta, eikö huostaanottoa voisi vihdoin purkaa, kun perusteet poistuneet. Katsos kun nyt on uusi syy: "Uusi hoitojakso" taas alkoi, eli sitä siihen kysymykseen sain vastaukseksi. Katsos, kun tätä sairaalan terveeksi julistamaa poikaa pitää hoitojaksolla yrittää tehdä vielä koulukäyttäytymiskelpoiseksi, kun vain, ja vain yks ope oli niin laiska, tälle ylivilkkaalle, adhd:lle, (ei mbd:tä)jaottelemaan tehtäviä pienempiin eriin, jotta olisi pitkäjännitteisyys kestänyt paremmin. Nyt minä äitinä saan tai joudun miettimään asumiskodin kanssa mitä uudelle opelle (taas uudelle)neuvoksi poikani opettamiseen. Niin kuin se minulle kuuluisi, minä kyllä auttaisin kotona mieheni kanssa koulutehtävissä, mutta nyt kun on katsottu parhaaksi, jotta pojan koulunkäyntiä aloitetaan vielä kuitenkin asumiskodista päin. Vaikka ajattelen jotta eniten poikaa kotona autettaisiin koulun käynnissä. Ei pureta, niin, ei pureta huostaanottoja, tai sitten puretaan mutta ei ne purkamiset minkään lain mukaan Suomessa mene. Ne, menee tilanteiden , mukaan, jos on tarvetta valtion rahoja käyttää, niin ei pureta, jos ei lapselle ole paikkaa muuta, niin puretaan, tämä on julmaa Suomalaisten perheille, niille tarkoitan joilla ei huostaanoton syytä enää ole. Mutta lapsi raasua ei päästetä kotiinsa, ja sydän ahdistus oireisiin asti niin kuin meilläkin. Ja tämän asumiskodin johtajakin sanoi, jotta sosiaalit ovat pelleilleet teidän kanssaan. Katsos, kun on huostaanotetun perhe niin saa pelleillä, ei näissä lailla ole mitään tekemistä, milloin mitenkin, mun poikani on ollut 3:ssa eri koulussa, 4:ssä eri paikassa vaikka sijoitusta ei ole kestänyt kuin 1v ja 3kk., eli silleen, ja katsos eiväthän nämä lapset ole kuin "hernepusseja" sosiaaleille, joilta unohdetaan sosiaalitanttojen lomien takiakin kotitapaamisia. Inhimmillisyys ja linjaukset puuttuu, mitä sanoisit meidän sos.johtajalle, joka antoi eduskunnanoikeusasiamiehelle sellaisen vastauksen valitukseeni, jotta häneltä puuttuu kokemusta tälläisiin. Ihminen, joka jää kohta eläkkeelle. Ja pitäisi olla asiainhoidannan ekspertti. Mihin voi luottaa. Kun näitä ammattitaidottomia sosiaalijohtajia ei velvoiteta täydennyskoulutukseen puutteissaan. Jotain vikaa on kun minun varatuomarinikin sanoo sosiaalivirkailijastammekin: Hän on ihan "pihalla" ja hänen kanssaan ei kannata edes keskustella mistään. On vaikea minunkin enää luottaa näihin. Niin väärin meille on tehty. Kun hyväksyivät vuoden täysin yhteistyöhalutonta sijaisäitiä, joka sai korjaamattomat asiat meidän asioihimme, ja joka ei koskaan halunnut päästää poikaamme kotiinsa, eikä koskaan halunnut tavat meitä. Suomessa siis saa olla tälläisiä sijaisperheitä. Hungingolla koko huostaanotto asia. Tarvittaisiin IHMEPARANTUMINEN Suomen huostaanotto asioihin, IHMEPARANTUMINEN Suomen sosiaalityöntekijöihin ja johtajiin, jotta osaisivat hyvässä yhteistyössä työskennellä huostaanottoperheiden kanssa, jotta kaikki voisivat ilman minkäänlaisia riitoja ja sovussa ajaa perheen ja lapsien asioita eteenpäin, ja ehdottomasti silloin kun perhe tekee kaikkensa asioidensa korjaantumiseksi, mihin jää huomio, jotta perheitäkin on erilaisia, ja ne olisi katsottava yksilöinä, erilaisina, joissa voi olla tosihyvää työskentelyä, ja aivan korjaantumiskykyisiä, ja sydämessään rehellisesti eteenpäin menohaluisia, mikä se on yhteiskunta ja Suomen sosiaalilainsäädäntö, joka antaa niin paljon porsaanreikiä katsoa ja ottaa tekosyyksi sairaalajaksoja, hoidollisia perusteita, ja lapsen edun nimissä, joka ei sitä todellisuudessa ole. Paljonvartijat ovat harhateillä, johtotähti hukassa, toivotaan nyt sitä IHMEPARANNUSTA sosiaalipolitiikkaan, joka voisi muuttua avohoitoisemmaksi ja perheitä enempi kotiin auttavaksi. Sillä onhan muillakin perheillä ongelmia vaikka ei ole mitään huostaanottoja.

Äänestä
  • myös lastensuojeluviranomaisen työtä.

    Teidän kohdalla koko lastensuojelu on ollut kokonaisuudessaaan todella törkeä irvikuva
    suomalaisesta sosiaaliviranomaisen työskentelystä.

    !! Asiakas sosiaalihuollossa
    (mm. lastensuojelun asiakasperhe)

    "Laki «sosiaalihuollon» asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812
    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
    1 luku
    Yleiset säännökset
    1 §
    Lain tarkoitus
    Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa.
    2 luku
    Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet...
    ....
    4 §
    Oikeus laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun
    Asiakkaalla on oikeus saada «sosiaalihuollon» toteuttajalta laadultaan
    hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää.
    Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.
    Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa.
    ......
    5 §
    Asiakkaan oikeus saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista
    «Sosiaalihuollon» henkilöstön on selvitettävä asiakkaalle hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset samoin kuin muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan.
    Selvitys on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen........"

    !!Ja hyvästä hallinosta muutama ote

    "Hallintolaki 6.6.2003/434

    I OSA
    YLEISET SÄÄNNÖKSET
    1 luku
    Lain tarkoitus ja soveltamisala
    1 §
    Lain tarkoitus
    Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.
    2 §
    Soveltamisala
    Tässä laissa säädetään hyvän hallinnon perusteista sekä hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä.
    Tätä lakia sovelletaan valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa ja itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä eduskunnan virastoissa ja tasavallan presidentin kansliassa (viranomainen).
    Tätä lakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sekä yksityisissä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.
    3 §
    Soveltaminen hallintosopimuksiin
    Tätä lakia sovellettaessa hallintosopimuksella tarkoitetaan viranomaisen toimivaltaan kuuluvaa sopimusta julkisen hallintotehtävän hoitamisesta tai sopimusta, joka liittyy julkisen vallan käyttöön.
    Hallintosopimusta tehtäessä on noudatettava hyvän hallinnon perusteita ja riittävällä tavalla turvattava niiden henkilöiden oikeudet sopimuksen valmistelussa sekä mahdollisuudet vaikuttaa sopimuksen sisältöön, joita sovittava asia koskee.
    ................
    ................
    Käsiteltäessä hallintokanteluasioita muissa kuin 2 momentissa tarkoitetuissa viranomaisissa on noudatettava hyvän hallinnon perusteita sekä turvattava niiden henkilöiden oikeudet, joita asia välittömästi koskee. Kanteluasiassa annettavaan ratkaisuun ja sen tiedoksiantoon sovelletaan tämän lain säännöksiä.
    ......
    .....
    2 luku
    Hyvän hallinnon perusteet
    6 §
    Hallinnon oikeusperiaatteet
    Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
    7 §
    Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus
    Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.
    8 §
    Neuvonta
    Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta.
    Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen.
    9 §
    Hyvän kielenkäytön vaatimus
    Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä...."

    Äänestä

  • ......................... kirjoitti:

    myös lastensuojeluviranomaisen työtä.

    viranomaista

    "......118 §
    Vastuu virkatoimista

    Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut.

    Esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään.

    Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Tässä tarkoitettua syyteoikeutta ei kuitenkaan ole, jos syyte on perustuslain mukaan käsiteltävä valtakunnanoikeudessa......."    

    Äänestä

  • Jos ei asumiskodissa ole lääkäreitä, niin mistään hoidosta ei voida puhua vaan vapaudenriistosta. Vetäisin syytteeseen henkilöt, jotka antavat "hoitoa" sairaaksi määrittelemälleen lapselle ilman lääketieteellistä koulutusta ja ilman lääkärin tai hoitohenkilökunnan valaa. Asumiskodeissa asutaan, ei anneta hoitoa, kun ei ole kykyä sairaanhoitoa antaa. Sosiaaliviranomainen, joka on sijoittanut mielestään hoitoa tarvitsevan lapsen asumiskotiin eikä hoitolaitokseen on tehnyt tarkoituksella virkavirheen. Lapsi kotiin, jos kerran sairaalassa hänet on todettu terveeksi. Sosiaaliviranomainen ei voi kirjata tervettä lasta hoidon tarpeessa olevaksi. Virkavirhe ja virkarikos on kyseessä. Ilmoita puoskareista poliisille.

    Äänestä

  • ......................... kirjoitti:

    myös lastensuojeluviranomaisen työtä.

    Teidän kohdalla koko lastensuojelu on ollut kokonaisuudessaaan todella törkeä irvikuva
    suomalaisesta sosiaaliviranomaisen työskentelystä.

    !! Asiakas sosiaalihuollossa
    (mm. lastensuojelun asiakasperhe)

    "Laki «sosiaalihuollon» asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812
    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
    1 luku
    Yleiset säännökset
    1 §
    Lain tarkoitus
    Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa.
    2 luku
    Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet...
    ....
    4 §
    Oikeus laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun
    Asiakkaalla on oikeus saada «sosiaalihuollon» toteuttajalta laadultaan
    hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää.
    Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.
    Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa.
    ......
    5 §
    Asiakkaan oikeus saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista
    «Sosiaalihuollon» henkilöstön on selvitettävä asiakkaalle hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset samoin kuin muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan.
    Selvitys on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen........"

    !!Ja hyvästä hallinosta muutama ote

    "Hallintolaki 6.6.2003/434
    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
    I OSA
    YLEISET SÄÄNNÖKSET
    1 luku
    Lain tarkoitus ja soveltamisala
    1 §
    Lain tarkoitus
    Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.
    2 §
    Soveltamisala
    Tässä laissa säädetään hyvän hallinnon perusteista sekä hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä.
    Tätä lakia sovelletaan valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa ja itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä eduskunnan virastoissa ja tasavallan presidentin kansliassa (viranomainen).
    Tätä lakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sekä yksityisissä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.
    3 §
    Soveltaminen hallintosopimuksiin
    Tätä lakia sovellettaessa hallintosopimuksella tarkoitetaan viranomaisen toimivaltaan kuuluvaa sopimusta julkisen hallintotehtävän hoitamisesta tai sopimusta, joka liittyy julkisen vallan käyttöön.
    Hallintosopimusta tehtäessä on noudatettava hyvän hallinnon perusteita ja riittävällä tavalla turvattava niiden henkilöiden oikeudet sopimuksen valmistelussa sekä mahdollisuudet vaikuttaa sopimuksen sisältöön, joita sovittava asia koskee.
    ................
    ................
    Käsiteltäessä hallintokanteluasioita muissa kuin 2 momentissa tarkoitetuissa viranomaisissa on noudatettava hyvän hallinnon perusteita sekä turvattava niiden henkilöiden oikeudet, joita asia välittömästi koskee. Kanteluasiassa annettavaan ratkaisuun ja sen tiedoksiantoon sovelletaan tämän lain säännöksiä.
    ......
    .....
    2 luku
    Hyvän hallinnon perusteet
    6 §
    Hallinnon oikeusperiaatteet
    Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
    7 §
    Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus
    Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.
    8 §
    Neuvonta
    Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta.
    Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen.
    9 §
    Hyvän kielenkäytön vaatimus
    Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä...."

    eivät nuo itse centin vertaa nuosta näytä välittävän. Hehkuvat sisällepäin mielihyvää, kun heille on tehty lakeja, joita he voivat aina tilanteen mukaan käyttää, napsimalla tekstin sieltä toisen täältä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Jos ei asumiskodissa ole lääkäreitä, niin mistään hoidosta ei voida puhua vaan vapaudenriistosta. Vetäisin syytteeseen henkilöt, jotka antavat "hoitoa" sairaaksi määrittelemälleen lapselle ilman lääketieteellistä koulutusta ja ilman lääkärin tai hoitohenkilökunnan valaa. Asumiskodeissa asutaan, ei anneta hoitoa, kun ei ole kykyä sairaanhoitoa antaa. Sosiaaliviranomainen, joka on sijoittanut mielestään hoitoa tarvitsevan lapsen asumiskotiin eikä hoitolaitokseen on tehnyt tarkoituksella virkavirheen. Lapsi kotiin, jos kerran sairaalassa hänet on todettu terveeksi. Sosiaaliviranomainen ei voi kirjata tervettä lasta hoidon tarpeessa olevaksi. Virkavirhe ja virkarikos on kyseessä. Ilmoita puoskareista poliisille.

    Onhan niillä nettilistassa omalääkäri, joka olisi erikoistunut adhd:hen, ja tämä henkilökunta on sairaalasta värvättyä henkilökuntaa, sai kuulemma ihan asumiskodin "johtaja" itse valita, ja ehdotella, tuu meille töihin. Mielenterveyshoitajia, ohjaajia jne...Ainut hyvä piirre oli asumiskodin "hengessä" se, jotta sieltä puuttui kanamaisuus, koska naispuolisia hoitajia ei ollut kuin yksi johtajan lisäksi, eli nainen on tehnyt siinä viisaasti kun on valinnut miehiä. Jotka eivät jaksa juonitella, kieroilla, juoruilla, lörpötellä jonninjoutavaa paskaa toisen seläntakana.
    Joo, siinä se "johtaja" on ollut viisas, ja hän on ollut itse ennen töissä vanhustenhuollossa, jossa kuulemma alistettiin vanhuksia pesutilanteissa, kiireen nimissä, heidän alastomuudellaan ja ei saanut kuulemma mennä heti vastaamaan yösoittajalle kyselemällä mikä hätänä, jotta hoidokit eivät totu nopeaan palveluun. Hän tämä "johtaja" ei kuulemma sietänyt moista henkistä julmuutta, ja perusti tämän asumiskodin lapsille ja nuorille, soveltaakseen inhimmillisyyttään paremmin käytäntöön.
    Mitään virikkeellisyyttähän ei "maalla" ole, siellä he "hoidossaan" nököttävät kesäkuumalla pirttikalusteiden välissä ihmetelleen toisiaan. Sääliksi käy taas poikaa, kun siellä on suurinpiirtein kaikki murkkuja jne. ja mun poika on 9v. Asumiskodin ruohonleikkuuseen se yksi "mielenterveyshoitaja -mies" oli viemässä mun poikaani, on siinä pojalle virikettä kerrakseen, no, onhan se parempi kuin se sairaalan kapea huone, sänky,kirjoituspöytä, ja yksi hylly. Johon meinasi sosiaalijohtaja poikani työntää taas kesäksi, kun sijaisäiti menetti uhkakirjeittensä keskellä lopullisesti mielenterveytensä. Niin, sairaala torjui poikani oton, ja sosiaali valehteli minulle, jottei sinne mahtunut.
    En tiedä miksi minulle ei voida avoimesti selittää termejä millä rahaa liikutellaan nyt mistäkin: kun johtaja paukautti mappinsa kiinni ja totesi sos.johtajalle, jotta hän laittaa tämän nyt kelalle kuntoutuksenloppuhoitona??Joo, mä oon aina ollutkin sitä mieltä, jotta rehellinen työ parantaa kaikista joutavat päänvaivat, joten..onhan se asumiskodin ruohonleikkuu varmaan oikeaa kuntoutusta pojalleni 9v:lle, ei ainakaan joudu katsomaan jotain hulluja psyk.os:ton persialaista lääkäriä, joka kävelee hienot kenkänsäkin linttaan laiskuuksissaan kun ei viitsi laittaa niitä kunnolla jalkaansa. Hänen hoitonsa kun oli juonittelua, ja kun hänkin meni sekaisin, kun ei tiennyt lopuksi kumartaako sosiaalille vai sille hullulle sijaisäidille, joka näytti ja paljastikin mielipuolisuutensa siinä lopuksi, sääli.
    Kai se on nyt sitten hoitoa lapselleni, kun minä menen sinne syksyllä neuvottelemaan uuden open kanssa miten HÄNEN pitäisi poikaani opettaa??? Katsos, kun se viisaus pitää tulla vanhemman suusta, en minä näe tässä mitään hoitoa, en ymmärrä, kun täällä kirjoitetuista hoidollisesta huostaanotetun lapsen äidin kirjoitus, (onko tämä Suomi niin jonotusten maa , sairaanhoidollisissa asioissa, kun lapsen pitää odottaa vuositolkulla päästäkseen saamaan hänelle kuuluvaa neurologiaa, erityisopetusta sairaalan, vai laitoksen vai minkä,,mutta vuositolkulla, ja sitten tämä äiti rukka on onnellinen, kun asiat alkavat mennä vähänkin oikeaan suuntaan lapsensa kohdalla. Kun ottaa huomioon, jotta terveyskeskuksenkin on järjestettävä hoito 3päivän aikana. Mitä puhetta tämä on jotta lapsen pitää odottaa melkein vuosi päästäkseen...menemään sinne,,ja tänne,,joka nyt on oikea paikka,,hänelle.. Hoidolliset "HUOSTAANOTOT", EIHÄN SELLAISIA saisi OLLAKAAN. Tämähän on YHTEISKUNNAN ja SUOMEN VALTION hyväksymää raskaan sarjan huiputusta, suomalaisille perheille. Ottaa päähän tämä sonta.
    No, parempi kun lapseni, juoksee kesälaitumilla kun kirmaileva karitsa, kun katsoo persialaisen kanssa sairaalan valkoista seinää...
    Lupasi tämä asumiskodin "johtaja"nainen soittaa ja järjestää pikaisesti lapsni "kokopäivä" kotiin tulon. Jotta päästään sitten niihin öihin ja aamupuuroihin kotilieden ääreen. En muuta kun odotan ja odotan. En ymmärrä kuinka nuo jotkut voivat odottaa 6vuotta, kun minulle joka viikko on kuin kuukausi, kun on kysymys pojastani.

    Jos ei meuhua ja mesoo niin asiapaperit alkaa ennen hometta kasvaa, ennen kuin mikään muuttuisi, jos ei ole itse aktiivinen. Sos.virkailija ja sos.johtajakin ne vaan lomaansa odottaa, ei niille lapsen etu ole ikinä mitään merkinnyt.

    Ryöstö mikä ryöstö, siis lapsenryöstö, kun ei ole mitään syytä enää huostaanottoa jatkaa.Ja lasta pidetään asumiskodin ruohonleikkaajana koko kesän.

    Lakia saisivat muuttaa sanamuotoon, huostaanottoa ei saa jatkaa sairaanhoidollisiin syihin viitaten tai jos lapsen etu ei selvästi vaadi ruohonleikkuuta. No, se siitä. Helinä-keiju3 oot ihana, kun jaksat mesoa näitä yhteiskunnan wc-kulttuuriakin alempaa perhepoliittisia "kokonaisratkaisuja", eikö ne nössöt ja nörtit siellä eduskunnassakaan huomaa miten huostaanottoja jatketaan , HUOSTAANOTTO2 - sarjassa, onko siitä olemassa OMAT LAIT? täytyyhän olla kun hoitokodit, sijaiskodit, asumiskodit, ym. laitoskodit pursuavat ylikapasiteeteilla, kun jatkuvasti hakevat "ylituotanto" ongelmassa, "erityislupaa" pitää tätäkin, ja tätäkin lasta "YLIPAIKALLA", TURVAAMASSA, laitoksien rahantuloa. Porukan pitäisi alkaa miettimään uutta sana"politiikkaa" MILLOIN HUOSTAANOTTO TODELLISUUDESSA PITÄISI LOPPUA. Eiköhän kaikilla asioilla pitäisi joku järki löytyä. MIKÄ järki tässä on. Onko HYÖTYJIÄ liian paljon, kun maiskutus sen kun vain jatkuu.

    Äänestä

  • piilipuu kirjoitti:

    Näen tässä teidän tapauksessa selkeästi mistä on kyse viranomaispuolella. Siellä ei lapsi sinänsä merkitse mitään, vaan viranomaisen kirjaukset pitää näyttää paperilla joltisenkin järkeviltä, jotta ei jälkeenpäin päästä osoittamaan sormella tapahtuneita epäkohtia ja virkavirheitä. Siksi teidänkään pojan "hoitoura" saadaan näyttämään paperilta nyt loogiselta ja teidät pakotetaan odottelemaan omaan kotiin pääsyä lapsen kallisarvoista aikaa härskisti tuhlaten. Eli lievästi kerrottuna lapsi on menty hätiköidysti ottamaan huostaan ja sijotettu taitamattomasti. Kun viranomaisen toilailut ja virhe tuli ilmi, sitä ei voida tunnustaa, vaan se peitellään sijoittamalla lapsi muka jonkun suunnitelman mukaisesti perhesijoituksen jälkeiseen "kuntoutuksen loppuhoitoon", jotta paperilla näyttäisi virkamiesten toimineen ihan suunnitelmallisesti lapsen parhaaksi eikä kuten todellisuudessa tapahtui kuin "päättömät kanat". Paperillahan kaikki hoitohistoria näyttää järkevältä "hoidollinen huostaanotto, perhekuntoutus (sijaisperheessä) jonka jälkeen kuntoutuksen loppuhoito ja sitten terve ja hoideltu lapsi kotiin. Tältähän se saadaan näyttämään ja virkavalta saa säilyttää kasvonsa lapsen elämän ja lapsuuden ja kärsimyksen kustannuksella. Jos lapsi olisi päästetty kotiin suoraan kauhusijarilta, olis se samalla ollut viranomaisten virheen ilmeinen tunnustaminen. Sitähän ei voitu tehdä sillä maassamme virkamiehen kasvojen menetys on pahempi asia kuin lapsen pitkitetty kärsimys. Säilytä kaikki dokumentit, jotta lapsesi voi halutessaan joskus isona vaatia noiden virkamiespellejen eläkkeistä oman osuutensa. Kliffaa hei, hänellä on ainakin vahingonkorvausten myöstä taloudellisesti turvattu tulevaisuus, eikä tarvi panna sen eteen rikkaa ristiin varsinkaan nyt, kun emme ole enää Suomen olemattomien kansalaisten perusoikeuksien varassa vaan juuri juhannuksen alla tuli EU:n perustuslakisopimus. Hyvästi suomalainen oikeus, buy, buy.

    Ihan oikeassa varmasti olet, muodollisesti näyttäisi nyt suunnitelmaa olevan, vaikka sos.johtaja ollut täysin "hakoteillä", kun ei ole osannut puuttua, sijarin "kapselisoitumis"yritykseen, naamiointi yrityksessä, jossa olisi saanut lapsemme tuntumaan adoptio-lapselta.

    Sitähän se sijari halusi, kun ei halunnut nähdä vanhempia.

    Sossujohtaja suosi siinä aluksi niin tätä sijaria "periaatteen" vuoksi, jotta itse unohti KAIKKI LAITKIN mitä oli säädetty, lapsi-vanhempien suhteen turvaamiseksi.

    Nyt toki näyttää kuin olisi ollut joku järkevä kaari, alussa ja lopussa.

    Ja niin kuin sossujohtaja olisi "munaustaan" viisaampi.

    Kai se Kela- on nyt jonkun osan rahoittajana tässä. Sossun "munassa".

    Mistähän se KELA tässä nyt sitten asumiskodille maksaa, siitä kun poikani saa leikata siellä ruohoa, vai siitä kun poikani "kiemurtelee" päivisin niiden "löhötuolissa" sisäisessä yksinäisyydessään, ja tekemättömyydessään, aina ruohon kasvuvaiheiden välillä.

    Kai niillä rahoilla sitten hoitaja-miehet saavat kahvia ostaa kuntoutuksen nimessä. Pitäisi kai vaatia KELALTA, selvitys, kirjallisena, MITÄ KUULUU POIKANI KUNTOUTUKSEN LOPPUJAKSOON, ja millaista hoitoa hän tulee saamaan, ja mitkä ovat kuntoutuksen perusteet: onko se epäpätevä sosiaalijohtajan asianinhoito. Vai mikä?
    Kai siitäkin asiasta olisi ja voisi KELAa velvoittaa laittamaan paperille ja lähettää minulle asiaa, jotta voisin lukea :MITÄ HOITOA ASUMISKOTI ON VELVOITETTU POJALLENI ANTAMAAN, MITÄ KUULUU KUNTOUTUKSEEn, jotta ei tarvitsisi ostaa sikaa säkissä, ja näkisi miten asumiskoti tämän ostetun ja KELAN maksaman nimikkeellisen KUNTOUTUSJAKSONSA hoitaa!

    Äänestä

suojelussa? Siitä vaan joku saarnaaja tanttoja kaatamaan, jos se pieni pipi vainoharhainen pää vähän paranisi.

Paljonkohan niitä ihmeparantumisia tulisi kun JOKAINEN muka hoitoa tarvitseva lapsi/nuori oikein puolueettomasti tutkittaisiin sijaishuollossa?

HAH! Kyllähän tuo on tiedetty, että terveitä lapsia sinne lähetetään, joilla on aivan täydet edellytykset asua kotonaankin.

Äänestä

vahvistaa hyvin pitkälti sen käsityksen minkä olen tätäkin palstaa lukiessa saanut. Ts. niitä aiheettomia huostia siis tehdään näiden yksityisten lastenkotien tarpeisiin, ei siis sijaiskotien, vaan ammatillisten busines-kotien ja näiteä käsitteitä ei pitäisi sotkea.
Kun busines-kodin rahantarve loppuu, loppuu samalla myös huost.oton tarve.
Meillä sijareilla on edessä se tosiasia, että vaikka kuinka lopettaisimme näiden lasten hoitamisen, heidän huost.ottonsa jatkuu, eikä heillä olisi mitään paikkaa mihin mennä. Tässä se suuri ristiriita juuri on, kun toinen puhuu aidasta ja toinen seipäistä.
Älkää biot syyllistäkö meitä tavis-sijareita busineksen teosta, kun sitä meidän työmme ei todellakaan ole. Kyllä ne on aivan muut tahot, jotka lapsillanne rahastaa. Ei köyhät tavis-sijarit. Uskokaa jo.

Äänestä
  • usko sitä, että me emme vastusta aiheesta tehtyjä huostaanottoja?

    Äänestä

  • perheissä?

    Heitä annetaan koekappaleiksi, että joku sijariksi opetteleva saa kokeilla, jos mielenkiintoa riittää, ymmärtämään lapsen ongelmia. Ei väliä, miten harjoittelu sujuu ja miten lasta kohdellaan, kunhan vain sijarin korotetut korvaukset juoksevat, hoitotuet pyörii jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lastensuojelulaitoksessa kirjoitti:

Länsiväylä 20.6.2007

Ihmeparantuminen lastensuojelulaitoksessa

Eräs suomalainen lastensuojelulaitos päätti lopettaa toimintansa. Sijoituspaikassa oli lastensuojelulain nojalla huostaan otettuja nuoria toistakymmentä. Joitakin kuukausia ennen sijoituspaikan toiminnan päättymistä olivat monet tahot sitä mieltä, että paikkaan sijoitetut nuoret tarvitsevat lastensuojelullisia toimenpiteitä.

Sijoituspaikka ilmoitti päätöksestään lastensuojelupalvelua käyttäville kunnille laitoksen ja kuntien välisen sopimuksen mukaisesti. Kuntien sosiaalitoimissa tuli hätä käteen, kesälomat painavat päälle, eikä uutta sijoituspaikkaa mahdollisesti löydetä ennen sijoituspaikan sulkemista.

Osa laitokseen sijoitetuista nuorista ripoteltiin pitkin Suomea sijaitseviin laitoksiin ja osalle tehtiin huostaanoton lopettamispäätös. Tapaus herättää minussa lastensuojeluviranomaisten toimia kriittisesti seuranneena monia kysymyksiä. Päällimmäisenä ehkä kysymyksen, miten sijoituspaikan ilmoittaminen toimintansa lopettamisesta saa samalla aikaan monen huostaanoton lopettamisen.

Sosiaalivirkamiesten ammattitautina on ollut viime vuosina "iästä riippumaton dementia" huostaanoton perusteiden selvittämisessä perheelle tai nuorelle itselleen. Vastaukset "emme me nyt voi tietää" tai "missähän ne paperit taas ovatkaan" antavat sosiaalitoimen osaamisesta erittäin heikon kuvan. Ammattitautiin sairastuvat niin perinteisen tyylin yliopistotaustaiset tai uudenajan amk-taustaiset henkilö, eikä immuniteettia tuo edes virkaan epäpätevä koulutus ja se on sentään nykyisin hyvinkin yleinen lääke sosiaalialalla.

Pelottavinta alussa kertomani esimerkissä on se, että jos sijoituspaikan sulkeutuminen poistaa huostaanoton perusteet, niin mistä voidaan olla varmoja, että perusteita huostaanotolle on koskaan edes ollut tai ovatko mahdolliset perusteet poistuneet jo kauan aikaa sitten.

Lastensuojelulaissa, niin nykyisessä kun tulevassakin, on säädetty huostaanoton lopettamisesta. Kun tarvetta ei ole, tulee viranhaltijan tehdä päätös huostassapidon lopettamisesta, lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian. Kun esimerkkitapauksessa huostaanottoja lopetettiin urakalla, en keksi muuta syytä, kun nuorten (lastensuojeluyksikön) kasvuolosuhteet eivät enää vaaranna nuoren kehitystä tai terveyttä. Sijoituspaikan ylläpitämä huostaanoton peruste on siis poistunut.

Mika Huhtanen
Tuusula

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu