lievä petos? menettely?

huolestunutmies

Elikkä ajattelin täältä palstalta kysyä hieman neuvoa.
Voisin alottaa kertomalla hieman taustoja. Eli oon hieman yli parikymppinen mies. Olen aina ollut todella kiltti ihminen enkä ole tehnyt mitään rikoksia eikä siis rekisteriä todellakaan ole. Nyt kuitenkin olen tämän vuoden joutunut elämään toimeentulotuen turvin ja rahaa ei ole ollut. Velkoja minulla on aika paljon,tiedän että oma vika mutta se on jo tehty. Osa niistä on ulosotossa jonne niitä koitan maksaa takaisin.

Sain tuossa maaliskuun..olisiko ollut 26-29 päivä tietää saaneeni uuden työpaikan. Aloitin 1.pvä huhtikuuta. En ilmoittanut tästä työvoimatoimistoon enkä sosiaalivirastoon koska halusin ensin katsoa miten työ menee ja menisihän siinä joka tapauksessa ainakin kuukausi ennenkuin mitään rahaa sieltä tienaisin. Noh, lopetin ko. firmassa työt 25.5. Eli ehdin tienata pari palkkaa. Ensimmäinen palkkani oli vain jotain 450e miinus verot eli noin 320 euroa.

olin saanut 15.3.2007 päätöksen sosiaalitoimistosta että minulle on myönnetty toimeentulotukea 30.4 saakka.
Eli tuo päätös oli myönnetty ennnenkuin sain tietää uudesta työpaikastani.
Hain toukokuun alussa sitten uutta toimeentulotukea 25.5.2007 tarkalleen.
Minulta pyydettiin nuo normaalit paperit eli mm tiliote. Tähän asti minulle oli sanottu että itsetulostettu tiliote verkkopankista käy koska minulle ei sitä paperisena versiona pankista enää tule ja pankista hakiessa se maksaa. Noh nyt kuitenkin vaadittiin ihan alkuperäinen.
tässä kohtaa tein elämäni isoimman virheen ja sitä olen katunut jo silloin kun sen postilaatikkoon olin laittanut. Eli tilasin nordeasta tiliotteen huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun. En halunnut että tuo palkka yms asiat näkyisivät siellä joten skannasin ko paperin koneelle ja muokkasin nuo siirrot pois ja tulostin paperin uudelleen. Ja tämän sitten lähetin sosiaalitoimistoon. Sieltä sitten tuli nyt kirje, että he tulevat pyytämään pankiltani suoraan alkuperäiset tiliotteet koko vuoden ajalta. Ja liittävät "väärentämäni" tiliotteen selvityspyyntöön pankille mukaan.

Eli jos ette tuosta tajunnut niin olen syyllistynyt omasta mielestäni petokseen siinä mielessä että 1. en ilmoittanut virastoon saadessani uuden työpaikan ja 2. koska väärensin pankin tiliotteen saadakseni toimeentulotukea.

En todellakaan tehnyt tuota rikosta jotta olisin itse siitä niinkään hyötynyt ja lähtenyt esim lomalle tai vastaavaa. Halusin vain saada maksettua laskujani koska olen todella pulassa niiden suhteen. tuskin olen ainoa kuka näin on tehnyt.

Tienasin siis toukokuun lopussa loppupalkaksi noin 900 euroa nettona. Tälle ajalle siis sosiaalitoimistohan ei myöntänyt minulle tukea eli sitä ei ainakaan voida periä takaisin mikä on hyvä juttu.

Mitä olette mieltä mitä minulle tulee nyt tapahtumaan? Ilmeisesti saan kutsun käräjille ja syytteen lievästä petoksesta? Vai onko tuo jo PETOS eikä niinkään lievä? Kuitenkin tuosta saatu hyöty ei ole kuin sadoissa euroissa. Tuleeko rikosrekisteri vai..? Saanko siis sakkoja?

Pitääkö minun mennä itse oikeuteen vai olisiko tälläisessä tapauksessa mahdollista sopia asia ilman käräjiä? Eli että jos sosiaalitoimisto haluaa minulta rahoja takaisin niin maksan ne ja jonkin verran sakkoja mutta ei muuta sitten?
Entä jos asia menee poliisille niin onko tuo kuulustelu mahdollista hoitaa puhelimessa kun myönnän kuitenkin kaiken. Olen kuullut että lievissä tapauksissa näin voidaan tehdä.

Ei sitten mitään vittuilua kiitos! tiedän todellakin tehneeni väärin mutta painotan että en IKINÄ olisi tehnyt tälläistä ellen olisi ollut ihan hajalla laskuistani enkä enää tiennyt mitä tehdä. En oikeastaan edes tainnut tajuta mitä tein kun väärensin papereita.

20

10476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....................

      Ensin et ilmoittanut työvoimatoimistoon. (Toivottavasti et nostanut myös työttömyyspäivärahaa).
      Et ilmoittanut sosiaalitoimistoon ja väärensit virallisen asiakirjan. Eikö epäily herännyt kun sossu pyysi pankin virallista kuittia?

      Kaipa se petoksena menee, asiakirjaväärennös, viranomaisen harhauttaminen ym.
      Karenssia kaupanpäälle ja valitettavasti epäilen että oikeuteen menee.
      Toimintasi vaikuttaa aika suoralta ja harkitulta.

      Tällaista huijausta sattuu kyllä aika yleisesti.
      Sinun toimintasi oli amatöörimäistä joten jäit kiinni.

      • huolestunutmies

        En ole koskaan saanut työkkäristä mitään korvauksia eli sikäli ei sieltä suunnalta mitään ongelmia. En vain ilmoittanut työllistyneeni. Tämäkin johtui osaltaan siitä että en uskonut tuon työsuhteen kestävän kauaa eikä se siis kestänytkään.
        Onhan varmasti mahdollista sopia asioista kuitenkin? Eikös sitäpaitsi tuollaiset asiat käsitellä ihan papereilla käräjäoikeuden kansiassa tms eli ns paperituomiona.? Eli osanotto ei ole tarpeen. Käsittääkseni pitäisi tulla syyte lievästä petoksesta sekä sakot maksettavaksi ja sossu jos perii jotain takaisin niin perii. Ja sitten tuota karenssia. Mutta ei muuta?

      • ..........................
        huolestunutmies kirjoitti:

        No ei siitä mitään isoa juttua tule.
        Sen verran on yleisiä vastaavat tapaukset.
        Onneksi et ehtinyt tienata kovin paljoa.
        Jos olen rehellinen on tullut sitä itsekin harrastettua paitsi en ole jäänyt kiinni.

        Hyvä ettet saanut kelalta mitään. Juttu olis paisunut kaksinkertaiseksi.
        Työkkäri varmasti laittaa sen karenssin. En usko että työkkäri muuta pystyy tekemäänkään.
        Yritä selittää työkkärille jotain potaskaa ettet tiennyt asioista.

        Sosiaalitoimisto perii varmasti rahansa takaisin.
        Kun itse huijasin sosiaalitoimistoa minulta perittiin takaisin se vähitellen. Muutenhan olisin joutunut asunnottomaksi. Tosin en huijannut yhtä raakasti kuin sinä ja se laitettiin osaksi sossun syyksi.
        Ei sinua voida rahattomaksi jättää ja sen tietää myös sossu. Kalliimmaksi sossulle tulee jos ei tuota sovitella jotenkin.
        Yritä selvittää sossulle jotenkin että olit ajoista sekaisin ja terveydentilasi oli stressin vuoksi lujilla. Selitä ne rahaongelmat ja paineet ym. Se on varma että sossu laittaa sinut suurennuslasin alle tarkkailuun. Sitä et voi välttää.

        Viimeiseksi jää nyt tuo kuittiväärennös. Siitä et voi keksiä mitään joten kannattaa olla täysin rehellinen. Kerro että olit paineiden alla ja täysin epätoivoinen. Eli mitä sanoit eka viestissäsi. En ole varma onko pankilla tässä mitään tekemistä. Pankki toimitti paperin ja sinä vähän korjailit sitä. Miksi sossun pitää välttämättä lähettää se korjailemasi kuitti pankille? Yritä puhua siitä jos ei ole jo myöhäistä. Eihän ne tartte kuin uuden kuitin jossa näkyy kaikki.
        Suosittelen kuitenkin vaihtamaan pankkia jos se sinne menee.

        Kyllä tuo sakoilla menee ja jos hyvä tuuri käy pääset tosi vähällä. Joka tapauksessa juttu menee reilusti yli vuoden päähän ennenkuin saat edes sakkolappua. Kun sakko tulee odota että menee muuntoon ja maksa vähitellen. 10egee kk:ssa.
        Jos rekisteriin menee niin sille ei mitään voi.

        Siis älä nyt pelkää mitään suurta oikeudenkäyntiä jossa herrat katsoo sinua pahasti ja laitetaan kaikki syyniin.

      • huolestunutmies
        .......................... kirjoitti:

        asiallisesta vastauksesta.

        Kelalta en ole saanu työttömyyspäivärahaa euroakaan mutta asumistukea kylläkin. Tosin ei nuo minun tuloni sitä olisi käsittääkseni mitenkään muuttaneet. Eikä asumistuki ole pahemmin sidonnaisissa omaan omaisuuteen. Ei sinne tarvitse mitään tiliotteita koskaan toimittaa jos sattuu vaikka voittamaan lotossa pari sataa euroa.
        Luin jostain että asia voitaisiin ratkaista kanslia päätöksenä eli minulle tulee kotiin tiedoksiantona sitten joskus vain tuomio. Mikä todennäköisesti on lievä petos ja sakot. Tietysti huono puoli on se, että jos tuo käsittely venyy ja tarvitsisin tukea sossusta niin saanko sitä?
        Voiko muuten pankki nostaa syytettä minua vastaan kun heidän allekirjoittama asiakirjan olen väärentänyt...?
        Miten tuo sossu sitten perii rahat takaisin? Jos nyt tarkkoja ollaan niin eihän noissa tilitiedoissa niin paljoa ole poikkeamia että pitäisi periä koko kuukauden tukea takaisin?

      • .............................

        Laskea kuinka paljon tienasit siitä duunista koko ajalta.
        Vertaa sitä siihen mitä olisit normaalisti saanut sossusta niin pääset lukuihin. Tuskin kovin paljoa voittoa.
        Asumistuesta en tiedä mutta joku ilmoitus sinnekin täytyis tehdä jos tulot ylittyy reilusti.
        Sinulla tuskin ehti ylittyä.

        Itse pidän kahta tiliä kun sossu kyyläsi ahkerasti. Varmistin että pankkisalaisuus säilyy ja tilimuoto on minulle mieleinen.
        Aina niitä sivutuloja tulee ja kaverit maksaa velkojaan tai voittaa lotossa. :)

        Kansliapäätöksenä tai minkälaisena hyvänsä ei noin pientä juttua viedä saliin. Saat varmaan kirjallisena. Jos haluat tarkempia tietoja mene käymään oikeusavustajalla ja pienillä tuloilla se käynti on ilmainen. Siis oikeusaputoimisto. Sinne tarvitsee esittää tuloista vaan kuitti.

        Kuten sanoin ei ihmistä voi jättää täysin ilman rahaa. Oli sitten tehnyt mitä tahansa. Sossu kyllä tietää että kalliimmaksi tulee jos menetät esim. asunnon ja sitten sossu joutuu kustantamaan sinulle uuden.

        Haitko kuitin pankin sisältä vai automaatista? Onhan se vähän hankalampi tapaus jos kassalta. Kun siinä on virkailijan allekirjoitus.
        Mutta tuotakin voit kysyä oikeusaputoimistosta. Löytyy varmaan sinun paikkakuntasi kaupungintalolta. Aikaa tilaamaan vaan.

        Jos menee samallalailla kuin minulla ja muutamalla kaverilla sossu perii sitä vähitellen takaisin. Eihän niillä ole muuta vaihtoehtoa.

        Ei käsittelyn venyminen vaikuta sossun tukeen. Jos vaikuttaisi olisi aika monta huijaria kusessa :) Sossun valvonta tosin voi lisääntyä.

        Hoidat vaan sen sossun ja oikeusaputoimiston niin saat vähän mielenrauhaa.

      • ..............................
        ............................. kirjoitti:

        sanomisiani.
        Sinulla näyttää olevan omatunto niin et varmaan tykkää että sinua verrataan varsinaiseen/ammattimaiseen huijariin. Siitä esitän anteeksipyyntöni. Eikä sinulla ole rekisteriä josta muuten voit olla tyytyväinen. Vaikuttaa paljon jutun käsittelyyn.

        Itselläni on paha tapa aina vähän huijata ja minulla ei ole omatuntoa.
        Erehtyy luulemaan muitakin samanlaisiksi.

    • paz

      Toi sun tiliotteen väärentäminen on näköjään sit vaikuttanu meidänki sossun toimintaan..joudun joka kuukaus hakemaan kassalta 3.8e tiliotteen ku ei pankki enää niitä ilmaseksi toimita kotia.et kiitti vaan vitusti...sun kohalta tulee syytekyselyyn tahallinen harhauttaminen ja lievä petos "rahallinen hyöty pieni" ..sakkoja saat jos et keksi jotain rakentavaa käräjäoikeudessa.

      • Vaihda pankkia, jos omasi veloittaa tiliotteesta. Nordea postittaa tiliotteen suoraan kotiin ilman mitään maksuja.

    • Olet urpo

      Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!
      Saat sakkoja.

      • huolestunutmies

        Että joku täällä alkaa heti vittuilemaan kun ei asiasta tiedä yhtään tarkemmin. En ole todellakaan tyhmä. Enkä myöskään rikollinen tai muuten vaan paha ihminen. Epätoivoinen? Ehkä. Siinä on iso ero.

      • No kyllä hieman olet
        huolestunutmies kirjoitti:

        Että joku täällä alkaa heti vittuilemaan kun ei asiasta tiedä yhtään tarkemmin. En ole todellakaan tyhmä. Enkä myöskään rikollinen tai muuten vaan paha ihminen. Epätoivoinen? Ehkä. Siinä on iso ero.

        > En ole todellakaan tyhmä

        No hei, kyllä sinun pitää ihan suosiolla myöntää että ainakin hieman tyhmä olet jos oikeasti luulit sossua niin avuttomaksi ja typeräksi että eivät erota itse skannamaasi, muokkaamaasi ja tulostamaasi tiliotetta pankin alkuperäisestä! Hehän näkevät noita tiliotteita kymmeniä päivässä. Surkea väärennöksesi on paljastanut alta viiden sekunnin, sillä hetkellä kun joku on sen ekan kerran nähnyt.

        Että kyllä tuo että edes kuvittelit voivasi selvitä tuosta on aika tyhmää!

    • hengessä mukana

      Neuvoisin sinua menemään oikeusaputoimistoon pyytämään apua tilanteesi selvittämisessä. Sinne vaan kaikki kuitit mukaan tuloista ja kaikista mahdollisista laskuista maalis-, huhti-, ja toukokuun ajalta , jotta näkevät todelliset menot, mitä olet joutunut maksamaan.
      Toimeentulotukea haettaessahan kaikkia laskuja ei hyväksytä menoihin vaan heillähän on vain ne tietyt normit joiden mukaan he myöntävät tukea. Mutta täytyyhän ihmisen myös syödäkin jotain ja jos kaikki tulot menee pakollisiin laskuihin eikä jää rahaa todellisesti ruokaan ,niin sos.toimiston täytyy myöntää harkinnanvaraista toimeentulotukea todellisten kulujen mukaan.
      Sinuna yrittäisin ottaa yhteyttä suoraan myös sos.toimistoon siihen henkilöön kuka on toimeentulotukiasiaasi käsitellyt ja kertoisit vaikeasta toimeentulo tilanteestasi rehellisesti. Kerro miten olet ollut suuren paineen alla jatkuvan rahan puutteen takia ja koet tilanteesi olleen hyvin epätoivoinen. Ole oikeasti pahoillasi aiheuttamastasi tilanteesta ja esitä anteeksi pyyntösi.
      Pelkällä anteeksi pyynnöllä et tule tilanteesta selviämään, mutta luulen että tällaiset asiat hoituvat esim virkamies tasolla. Ole itse halukas selvittämään asiasi, se varmasti auttaa.
      Miksi sos.toimisto pyytää tiliotteesi koko alkuvuoden ajalta? Saitko toimeentulotukea myös tammi- ja helmikuulta? Jos et saanut, niin sos.toimistolla ei mielestäni ole oikeutta pyytää pankilta ko. ajalta tiliotteita. Selvitä myös tämä asia.
      Jotkut sos.toimiston virkailijat ovat liian virkaintoisia päätöksiä tehdessään ikäänkuin toimeentulotukirahat lähtisivät heidän omasta lompsastaan. Onnea matkaan asian selvittelyyn!

      • huolestunutmies

        Juttelin tänään lakimiehen kanssa tilanteestani ja hän kehoitti minua olemaan tässä vaiheessa aktiivisesti yhteydessä sossuun. Näin olin itsekkin jo ajatellut. Yritin soitella etuuskäsittelijöiden esimiehelle mutten häntä saanut kiinni, joten laitoin sähköpostia. Siinä mailissa myönsin rehellisesti että olen väärentänyt pankin tiliotteen ja että olin palkkatyössä huhti-toukokuussa vaikkakin palkkatuloni olivat pienet. Kerroin myös velkatilanteestani ja että olen kuin umpikujassa tällä hetkellä. Asianajaja sanoi myös että sovittelua kannattaisi yrittää,niinpä sitäkin ehdotin. Eli että maksan takaisin mitä he haluavat periä ja sovittaisiin asia ilman käräjiä.

        Sain vastaukseksi että hän palaa asiaan.

        Juuri ennen tuota viestin lähettämistä kuitenkin sain puhelinsoiton vuokranantajaltani. Hän sanoi että sossun minulle myöntämä vuokra toukokuulle ei ollut tullut koskaan hänelle. Näin ollen hän irtisanoi tänään vuokrasopimukseni! Tästä vihaisena laitoin tuohon etuuskäsittelijän esimiehelle yllä olevan viestin lisäksi selvityspyynnön tapahtumista.
        Hän vastasi että vuokra oli maksettu kyllä, mutta vanhan vuokranantajani tilille. Tämä oli mielestäni outoa sillä olin hakemukseen laittanut liitteeksi tuolloin UUDEN VUOKRASOPIMUKSEN sekä ilmoittanut vielä erikseen että vuokranantaja on vaihtunut ja annoin hänen tilinumeronsa.
        Vahvistin äsken myös että tosiaan tuo summa oli mennyt edelliselle vuokranantajalle ja hän lupasi siirtää summan tälle nykyiselle. Tosin se on nyt myöhäistä kun vuokrantantaja on todella tiukka.

        mitäs olette mieltä..? Onko minulla oikeus vaatia jotakin sossulta kun heidän takia multa lähti kämppä alta. Pahinta vielä se, että kämppä oli kalustettu. Nyt mulla ei ole mitään kalusteita eikä rahaakaan niitä ostaa. Ja aikaa 3kk hommaa kämppä...ja maksuhäiriökin löytyy.

        Kysyin sossulta mahdollisuutta saada harkinnanvaraista toimeentulotukea mm sänkyyn ja pesukoneeseen. Näihin tiedän joskus myönnettävän rahaa. En tuohon vielä ainakaan saanut minkäänlaista vastausta.

        Luulisi ainakin sossun vähän antavan periksi tuon tuomion suhteen kun ovat itsekkin nyt tälläisen mokan tehneet..tiedä sitten. :/ Pistää kyllä vituttamaan.

      • olettyhmämies

        "mitäs olette mieltä..? Onko minulla oikeus vaatia jotakin sossulta kun heidän takia multa lähti kämppä alta. Pahinta vielä se, että kämppä oli kalustettu."

        Ei sinulla ole oikeutta heiltä vaatia. Itsesi takia olet velkaantunut ja kämpätön.

    • .............................

      Perustoimeentulotuki
      Perustoimeentulotukeen sisältyy perusosa, jolla pitää LAIN mukaan kattaa ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot, paikallisliikenteen maksut, lehtitilaukset, televisioluvat ja puhelimen käyttö. Perusosa on yksin asuvalla ihmisellä 389,37 euroa kuukaudessa ensimmäisessä kuntaryhmässä ja 372,62 euroa kuukaudessa toisessa kuntaryhmässä vuonna 2007.

      Perusosan lisäksi perustoimeentulotuella katettavia menoja ovat asumistukilain 6 §:n mukaiset asumismenot (esim. vuokra tai vastike, vesimaksu, lämmityssähkö), vähäistä suuremmat terveydenhuollon menot, taloussähkölasku ja kotivakuutusmaksu.

      Täydentävä toimeentulotuki
      Täydentävään toimeentulotukeen sisältyvät niin sanotut erityismenot, joita ovat lasten päivähoidon maksu, muut kuin perusmenoina hyväksyttävät asumismenot (esim. muutosta aiheutuvat kustannukset) sekä henkilön tai perheen erityisistä olosuhteista aiheutuvat menot.

      Vuonna 2002 käynnistynyttä kokeilua, jossa osa ansiotuloista jätetään huomioimatta toimeentulotukea myönnettäessä, jatketaan vuoden 2008 loppuun. Toimeentulotukea hakevan henkilön tai perheen ansiotuloista vähintään 20 prosenttia mutta enintään 150 euroa kuukaudessa voidaan jättää huomioimatta tukea myönnettäessä. Kokeilun tavoitteena on edistää toimeentulotukea saavien työllistymistä.

      Ehkäisevä toimeentulotuki
      Varsinaisen toimeentulotuen lisäksi voidaan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea, jonka tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja tukea henkilön ja perheen omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta. Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi.

    • joopa joo taas yksi

      On ihan yleinen virhe kuvitella, että sosiaalitoimisto olisi jonkinlainen palkanjatke tai oikeudenmukaisuustoimisto. Kaikkein raskaimminhan tässä systeemissä häviää ne, jotka ovat ottaneet velkaa vaikka heillä olisi ollut oikeus toimeentulotukeen. Huom! Olisi ollut. Kun raha on saatu muualta niin oikeutta ei ole. Toimeentulotuki on juuri sitä mitä nimi kertoo. Viimeinen turva juuri tämän hetken menoihin eikä mitään muuta.

      Tapaus on nyt ohi ja arvaukseni on, ettet ole saanut mitään kunnollista rangaistusta.

    • dgsgsg

      Ei paljon järki päätä pakota?

      "En todellakaan tehnyt tuota rikosta jotta olisin itse siitä niinkään hyötynyt ja lähtenyt esim lomalle tai vastaavaa. Halusin vain saada maksettua laskujani koska olen todella pulassa niiden suhteen. tuskin olen ainoa kuka näin on tehnyt."

      Kuka pöljä sinun lisäksi muka yrittäisi väärentää tiliotteen sen jälkeen kun sossu pyytää pankin alkuperäisen tulosteen? Siis tulosi tiedot menee suoraan verotoimistoonkin, joka on valtion laitos siinä missä sosiaalitoimistokin you know? Työkkäri ja sossukin ovat yhteydessä.

      Petoshan tuo on. asiakirjaväärennös lisäksi.

      Isot sakot saat ja karenssia varmasti.

      Kyllä sinä sinne käräjille joudut osallistumaan. Saat ilmaisen oikeusneuvojan valtiolta. VÄhemmästäkin sinne on jouduttu.

      Tosin saat ootella useita kuukausia niitä käräjiä ja tuomiota. Ittellä meni ainaki reilusti yli puoli vuotta.

    • tttt12

      "Että joku täällä alkaa heti vittuilemaan kun ei asiasta tiedä yhtään tarkemmin. En ole todellakaan tyhmä. Enkä myöskään rikollinen tai muuten vaan paha ihminen. Epätoivoinen? Ehkä. Siinä on iso ero. "

      Voi kuule kyllä sinä tyhmä olet, ja lisäksi rikollinen. myöskin epätoivoinen. ainakin tyhmyys ja rikollisuus on tullut jo todistettua. Valitettavasti.

    • Juhanivm69

      Asiakirjaväärennöksellä Jyrki Katainen on noussut EU-komissaariksi ja poliisi jätti asiakirjaväärennöksen syyttämättä, koska kyseessä oli vähäarvoinen rikos.

    • Anonyymi

      Itse vissiin vähän vastaavassa tilanteessa... Minulla on 2 tiliä ja toinen niistä on äitini käytössä ollut vuosia... No minulle sattui potilas vahinko ja anoin korvauksia joita myös sain.... Olen ollut äidilleni vuosia velkaa isoja summia joten laitoin rahat äitini tilille ja kuittasin osan velasta... Kelasta kertoivat että nämä summat näkyvät tulos rekisterissä..... Ja tosiaan tili on nimelläni mutta siellä on äitini rahat... En tätäkään ollut tajunnut et niin mun nimillä mun rahat... Olen aina yrittänyt toimia oikein parhaan osaamiseni mukaan... Jotenkin ajattelin että tämä raha on jotenkin minulle suunnattu koska kärsin kovista kivuista ja pysyvästä vammasta.... Mitäköhän tässä pitäisi tehdä olen stressistä ihan paniikissa.... Apua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10320
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      422
      4594
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3114
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1899
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1650
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe