Pettynyt itseeni

Ikävän keskeltä kirjoitti:

Juhannus meni, kuten niin monet juhlat aiemminkin,yksin. Näin juhlapäivinä tajuan viimein niin kipeästi, kuinka yksin olen. Arkena, kun näen vaikka edes vilaukselta ihastukseni kohteen, saan siitä voimaa. Olen ja elän. Olen iloinen ja elän toivossa, että hänkin on minusta kiinnostunut. Muistan kuinka hän katsoi suoraan silmiin, kuinka hän hymyili, kuinka jutteli kanssani iloisesti. Kuvittelen siis kaiken. Hänen katseensa, hänen sanansa, esim. miten hän mainitsee nimeni tai miten hän hymyilikään minulle, vitsaili kanssani. En ajattele sitä, että hän ei otakaan vapaalla minuun yhteyttä, ei yritä tavoittaa minua. Ajattelen, että kenties hänkin on niin ujo, että ei uskalla tässä heteroiden maailamssa. Mutta näin juhlien aikaan, kun hänellä on vapaata ja lomatkin kai menossa, tajuan viimeinkin, että ihastukseni olikin jälleen kupla. Olemassa vain oman pääni sisällä. Hän ei ole ollut edes samassa kaupungissa, saatikka että olisi yhteyttä koittanut ottaa. Hölmö minä, kun tein tämän taas. Ihastuin naiseen, jonka kuvittelin olevsn ystvällinen siksi, että oli myös kiinnostunut. Järki hyvä, ymmärrä: jos rakkaani, unelmani, olisi minusts kiinnostunut, olisi hän sen jo osoittanut. Yrittänyt jotenkin minut nähdä näin kauneimman kesän aikaan, jolloin kaikki ovat rakkaimpiensa kanssa. Kuinka voisi saada järkeä tähän tyhmään päähän. Tämä tuska on juuri nyt niin suuri, että en taida enää jaksaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä