HD-joulukuusi

Kymmenen vuotta sitten, kun prätkäharrastus ei ollut muotilaji, vaan harrastajia olivat lähinnä me "elämäntapaintiaanit", oli mukava käydä vielä merkkikokkareissa ja erilaisissa muissakin tapahtumissa.

Harrastajien kasvusta voi olla hyötyä yleisen mielipiteen muokkautumisen kannalta, jos sillä nyt on jotain merkitystä, mutta kyllä hintakin on kova. Jos menee merkkikokoontumiseen, siellä alkaa olla enemmistönä näitä keski-ikäisiä uusiomotoristeja, jotka hakevat teini-ikäisen tavoin toisten hyväksyntää, tässä tapauksessa kailottamalla kahden promillen myötäisessä syvällä rintaäänellä sitä, kuinka heillä on se ainut oikea prätkä ja tätä vahvistaa äijien vaatetus, jossa merkki toistaa itseään kymmeniä kertoja joka nippeliä myöden, aina aitoon huiviin saakka, joka kiskotaan naamalle vaikka 30 asteen helteessä, jotta ollaan coolin näköisiä :) Jotenkin säälittää tuo uhoava hyväksynnän hakeminen olemalla kävelevä Hd-joulukuusi ja räksyttämällä joka käänteessä siitä ainoasta ja oikeasta, vaikka ajokokemus on jotain kolme kuukautta, kun omassa tuttavapiirissäkin on HD -harrastajien lisäksi esim. niitä veteraanimotoristeja, jotka ovat ajaneet 60 -luvulta asti niin kisoja radalla kuin maanteillä vielä silloin, kun ei ollut nopeusrajoituksia eikä kypäräpakkoa, monilla merkeillä ja malleilla, kenties edelleenkin sillä 70 -luvun "tuutilla". Ja nämäkin ovat nyt sitten näiden "coolien" uusiomotoristien silmissä vain ilmaa tai vielä pahemmin, ei oikeita motoristeja... Sitten noiden hemmojen kanssa pitäisi vielä kaveerata ja tuntea yhteyttä, koska he ovat juuri keväällä saaneet syksyllä tilaamansa oikeanmerkkisen pyörän kaikilla tingeltangeleilla.

Ei se kyllä noin mene. Tietty määrätynlainen broterhood pelaa vanhojen, vuosien kautta syntyneiden tuttavuuksien kanssa nimenomaan merkkiharrastuksen parissa, mutta kyllä veljeyttä tunnetaan myös noiden vanhojen tuttujen muun merkin harrastajaveteraanien kanssa, jotka ovat ajaneet oikeilla prätkillä jo silloin, kun meikä vielä kaasutteli PV:llä. Siihen veljeyteen ei taida moni noista uusioharrastajista päästä koskaan, vaikka merkki onkin sama kuin omassa, ellei asenne kasva kokemusta ja yleensä prätkäharrastusta kunnioittavampaan sävyyn. Niinpä on moni kokkari jäänyt kalenterista viime vuosina ja ne harvemmat on huolella valikoitu, ettei sinne kaikenmaailman wanna-be motoristit tule elvistelemään väärällä asenteella. Wanna-Be kun voi olla vielä prätkän hankittuaankin.
121687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tästä teksistäsi voisi äkkiseltään vetää johtopäätöksen, että mielestäsi kaikki uudet tästä merkistä kiinnostuneet ovat aina ja poikkeuksetta väärän tyyppisiä ajamaan harrikalla, heh. Hemmetti olethan sinäkin jossain välissä ostanut itsellesi ensimmäisen pyörän ja alkanut tutustua porukoihin...vai oletko kenties jo syntynyt HD jalkojen välissä?

Nosta toki vapaasti itsesi jalustalle ja dissaa muita, jos koet sen mielekkääksi. Helpomalla kuitenkin pääset, kun hyväksyt, että ajat muuttuvat. Itse vanhenet ja nuorempaa/uutta porukkaa tulee mukaan...sitä totuutta on mahdoton muuksi muuttaa ; ).

Äänestä
  • ymmärtää pointtia mikä jutussa oli. Kaikkihan me olemme joskus olleet aloittelijoita mutta ei sitä silti isottelemaan ruvettu ja toisia mollaamaan. Kyllä noviisilla sen verran rispektiä oli aikoinaan kokeneempia kohtaan. Olen ajanut yli 30 vuotta moottoripyörillä ja jokunen vuosi sitten eräässä rallissa rupesi parikymmpinen poika vittuilemaan minulle että "tekin saatanan papparaiset aloittelette vanhoilla päivillä moottoripyöräilyn. Pysyisitte poissa pilaamasta juhlia" Well, siinä sitä ilosanomaa jälkipolvilta.

    Äänestä

  • Olet ymmärtänyt kirjoitukseni täysin väärin.

    Luepa se uudestaan.

    Äänestä

  • lihaa ja verta kirjoitti:

    Olet ymmärtänyt kirjoitukseni täysin väärin.

    Luepa se uudestaan.

    Lihaa ja verta!

    Jollain tasolla ymmärrän asenteesi ja ärsyyntymisesi, mutta osittain pidän sitä turhasta hermostumisena.

    Tuossa ekassa viestissäni jo totesin aikojen muuttuvan ja ihmisten siinä mukana. Nyt eletään tilanteessa, jossa jengillä tuntuu olevan paljon ylimääräistä sijoitettavaksi uusiin pyöriin ja sitä kautta elämyksien etsimiseen. Toisaalta näiden "uusiosetien" innostus lopahtaa useasti ihan yhtä nopeasti, kun se on alkanutkin.

    Minun on jopa hirveän helppo ymmärtää, miksi se halutuin pyörä sattuu just olemaan tämä kyseinen kaksipyöräinen. Ylivoimaisesti tunnetuin pyörämerkki, jolla vielä ikuisen nuoruuden etsimiseen soveltuva imago : ). Eihän siihen muuta sitten enää tarvita.
    Itse asiassa luin just orgin puolelta, että ovatpa sedät edes pyörää hankkimatta keksineet vetää HD-relettä niskaan, niin on alkanut pildeä irrota rafloissa paljon vähemmällä vaivan näöllä. Konstit on monet : )

    Itse ajelen välillä mukana porukassa, joiden jo ajaessa en ollut vielä edes syntynyt tai ainakin olin termospullon kokoinen. Heille oleellisin juttu tuntuu olevan pyörä, mies ja ajamisen ilo. Kaikki muu räpsistely on loppujen lopuksi turhaa ja niin sen mielestäni pitää mennäkkin.

    Äänestä

  • Sabi kirjoitti:

    "Itse ajelen välillä mukana porukassa, joiden jo ajaessa en ollut vielä edes syntynyt tai ainakin olin termospullon kokoinen. Heille oleellisin juttu tuntuu olevan pyörä, mies ja ajamisen ilo. Kaikki muu räpsistely on loppujen lopuksi turhaa ja niin sen mielestäni pitää mennäkkin."

    Tuosta täysin samaa mieltä.

    Enkä nyt niin hermostunutkaan ollut uusiosetien elvistelystä, mutta on se toisaalta kurja, kun heikolla itsetunnolla varustetut ihmiset pönkittävät sitä hyvällä pyörämerkillä ja huonontavat HD -harrastajien mainetta, tekemällä itsensä naurunalaiseksi jollain "ainut oikea moottoripyörä" elvistelyillään. Ihmisenhän pitäisi jo aikuisuuden kynnyksellä saada kasaan sen verran elämänviisautta, että käsittää ettei mitään ainutta oikeaa elämässä ole olemassa missään suhteessa noin yleisellä tasolla, tietty jokaiselle yksilölle voi jokin asia olla sellainen. Ja kun ihminen pitää jostain asiasta aidosti, hän nauttii siitä nimenomaan ilman toisten halventamisyrityksiä.

    Äänestä

mutta se huivi ei ole pelkästään näön vuoksi,eilen sitä ei ollut mukana ja nyt on naama täynnä pieniä naarmuja kun pienet kivet ja muu roska pääsi tekemään tuhojaan.Kyllähän sillälailla katu-uskottavuus paranee,meikäläisen naamavärkki on vaan jo ennestään sen verta karu ettei oikein kestäis enää lisää "katu-uskottavuutta".

Äänestä
  • Minä olen ajanut jo yli 20 vuotta avopotalla ja naama on edelleen kuin naisen rinta :) Missä ihmeessä sinä oikein ajat, crossimontullako. Ei ole kyllä ikinä ollut tuollaista ongelmaa... Ja onhan umpikypärät sekä visiirit keksitty, jos naamaa haluaa suojata enemmän tai vähemmän...toki huiviakin saa käyttää, se nyt oli vaan yksi juonne jutussa. Nämä huivit on kuitenkin vasta nyttemmin ilmestyneet katukuvaan, kun niitä on oikein voimallisesti ruvettu markkinoimaan. Itse nautin raikkaasta tuulesta vapailla kasvoilla, kun vaan ilma on siihen sen verran lämmin, ettei naama jäädy...

    Äänestä

  • lihaa ja verta kirjoitti:

    Minä olen ajanut jo yli 20 vuotta avopotalla ja naama on edelleen kuin naisen rinta :) Missä ihmeessä sinä oikein ajat, crossimontullako. Ei ole kyllä ikinä ollut tuollaista ongelmaa... Ja onhan umpikypärät sekä visiirit keksitty, jos naamaa haluaa suojata enemmän tai vähemmän...toki huiviakin saa käyttää, se nyt oli vaan yksi juonne jutussa. Nämä huivit on kuitenkin vasta nyttemmin ilmestyneet katukuvaan, kun niitä on oikein voimallisesti ruvettu markkinoimaan. Itse nautin raikkaasta tuulesta vapailla kasvoilla, kun vaan ilma on siihen sen verran lämmin, ettei naama jäädy...

    ajelen,kyllä yli satkun nopeudessa pleksittömällä mopolla aika kivasti tulee edellä ajavan auton renkaista roinaa,kaikenmaailman ampiaiset änkee suuhun ym kivaa,ja postilaatikko päässä en lähde ajeleen ja senkin kyllä ymmärsin että huivi juttu oli vaan yksi pikku juonne jutussa,enkä kyllä ihan paatoksella minäkään huiviani puolusta.

    Äänestä

  • ihan asiaa kirjoitti:

    Mulla sitten vaan on varmaan naama paksua nahkaa, tai ajelen niin kaukana muista ajoneuvoista, ettei hiekkaa tule naamalle muuta kuin hiekkarekoista, joista on sitten pakko purista ohi :)

    Mutta tosiaan kaikki pleksit, umpipotat ym. on sellaisia juttuja, jotka jokainen laittaa ihan kokemuksen ja fiilisten kautta, sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Toinen ääripää on vanha avopotta ilman mitään, toinen on Goldwing tai Electra kaikilla mahdollisilla tuulen ym. suojilla. Jokaiselle mieltymysten mukaan, miten saa parhaat fiilarit ja niin on hyvä. Eihän sporttipyörällä ajaminenkaan ole missään suhteessa sama kuin chopperilla cruisaaminen, joten eipä niitä voi vertailla ja pistää arvojärjestykseen muuta kuin kukin yksilötasolla..

    Äänestä

Avaa sepalus ja anna brotherhoodin tulla pois kaapista. Tunnusta fat boyn kutsu.

Äänestä

vielä "pyärämiähiäkin" :)

Tv. "30 vuotta Coronan vanhalla tuutilla" :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lihaa ja verta... kirjoitti:

Kymmenen vuotta sitten, kun prätkäharrastus ei ollut muotilaji, vaan harrastajia olivat lähinnä me "elämäntapaintiaanit", oli mukava käydä vielä merkkikokkareissa ja erilaisissa muissakin tapahtumissa.

Harrastajien kasvusta voi olla hyötyä yleisen mielipiteen muokkautumisen kannalta, jos sillä nyt on jotain merkitystä, mutta kyllä hintakin on kova. Jos menee merkkikokoontumiseen, siellä alkaa olla enemmistönä näitä keski-ikäisiä uusiomotoristeja, jotka hakevat teini-ikäisen tavoin toisten hyväksyntää, tässä tapauksessa kailottamalla kahden promillen myötäisessä syvällä rintaäänellä sitä, kuinka heillä on se ainut oikea prätkä ja tätä vahvistaa äijien vaatetus, jossa merkki toistaa itseään kymmeniä kertoja joka nippeliä myöden, aina aitoon huiviin saakka, joka kiskotaan naamalle vaikka 30 asteen helteessä, jotta ollaan coolin näköisiä :) Jotenkin säälittää tuo uhoava hyväksynnän hakeminen olemalla kävelevä Hd-joulukuusi ja räksyttämällä joka käänteessä siitä ainoasta ja oikeasta, vaikka ajokokemus on jotain kolme kuukautta, kun omassa tuttavapiirissäkin on HD -harrastajien lisäksi esim. niitä veteraanimotoristeja, jotka ovat ajaneet 60 -luvulta asti niin kisoja radalla kuin maanteillä vielä silloin, kun ei ollut nopeusrajoituksia eikä kypäräpakkoa, monilla merkeillä ja malleilla, kenties edelleenkin sillä 70 -luvun "tuutilla". Ja nämäkin ovat nyt sitten näiden "coolien" uusiomotoristien silmissä vain ilmaa tai vielä pahemmin, ei oikeita motoristeja... Sitten noiden hemmojen kanssa pitäisi vielä kaveerata ja tuntea yhteyttä, koska he ovat juuri keväällä saaneet syksyllä tilaamansa oikeanmerkkisen pyörän kaikilla tingeltangeleilla.

Ei se kyllä noin mene. Tietty määrätynlainen broterhood pelaa vanhojen, vuosien kautta syntyneiden tuttavuuksien kanssa nimenomaan merkkiharrastuksen parissa, mutta kyllä veljeyttä tunnetaan myös noiden vanhojen tuttujen muun merkin harrastajaveteraanien kanssa, jotka ovat ajaneet oikeilla prätkillä jo silloin, kun meikä vielä kaasutteli PV:llä. Siihen veljeyteen ei taida moni noista uusioharrastajista päästä koskaan, vaikka merkki onkin sama kuin omassa, ellei asenne kasva kokemusta ja yleensä prätkäharrastusta kunnioittavampaan sävyyn. Niinpä on moni kokkari jäänyt kalenterista viime vuosina ja ne harvemmat on huolella valikoitu, ettei sinne kaikenmaailman wanna-be motoristit tule elvistelemään väärällä asenteella. Wanna-Be kun voi olla vielä prätkän hankittuaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu