Virtuaalinen kirjoittajapiiri

Joskus aikanaan minäkin sain kunnian kuulua nyt jo unohtuneeseen piiriin, jossa kirjoiteltiin toisillemme lähinnä vaan kirjoittamisen ilosta. Toki perimäinen tarkoitus oli harjoitella kirjoittamista, saada tyylistään palautetta sekä myös kokeilla itselle hieman tuntemattomampaa tyyliä.

Olisko tällä palstalla kiinnostuneita tällaiseen toimintaan? Lähinnä tämän piirin aloittamiseen tarvitsee sen toisen ja ehkä kolmannen henkilön, jotka voisivat ainakin kerran pari kuussa iskeytyä koneelle ja jutustella jollain näistä netin suomista keskustelukanavoista. Irc/mese ovat hyväksi todettuja.

Tässä vaiheessa varmasti on sanomattakin selvää, että mielenkiinnottomuuttasi on turha ilmaista muutoin kuin olla vastaamatta. Tosin taitaa olla turha toive. Mielenkiinnon voi ilmaista ja sitten voidaan vaihtaa vaikkapa mailiosotteita.

Millään maallisilla hommilla ei ole väliä, eikä myöskään tyylilläsi tai millään muullakaan. Kunhan olet toiminnasta kiinnostunut ja tahdot kirjoitella, niin se riittää. Vastailkaa ihmeessä!
6409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tässä, vaikkapa jatkokertomuksen teossa, miten yhteistyö sujuu.


JATKOKERTOMUS

Länsi-Siperian suoalueella asui merkillisiä ihmisiä ...

Äänestä
  • heidän juttujaan tänä kesänä.

    Äänestä

  • sanoi yksi.

    Äänestä

  • huusi toinen. Hän oli piiloutuneena puskassa mättään takana.

    Äänestä

  • on matkamme pää.

    Äänestä

  • pinkoliina kirjoitti:

    on matkamme pää.

    kuulimme hiljaisen äänen joka oli ja on jo kaikkialla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Accipiteri kirjoitti:

Joskus aikanaan minäkin sain kunnian kuulua nyt jo unohtuneeseen piiriin, jossa kirjoiteltiin toisillemme lähinnä vaan kirjoittamisen ilosta. Toki perimäinen tarkoitus oli harjoitella kirjoittamista, saada tyylistään palautetta sekä myös kokeilla itselle hieman tuntemattomampaa tyyliä.

Olisko tällä palstalla kiinnostuneita tällaiseen toimintaan? Lähinnä tämän piirin aloittamiseen tarvitsee sen toisen ja ehkä kolmannen henkilön, jotka voisivat ainakin kerran pari kuussa iskeytyä koneelle ja jutustella jollain näistä netin suomista keskustelukanavoista. Irc/mese ovat hyväksi todettuja.

Tässä vaiheessa varmasti on sanomattakin selvää, että mielenkiinnottomuuttasi on turha ilmaista muutoin kuin olla vastaamatta. Tosin taitaa olla turha toive. Mielenkiinnon voi ilmaista ja sitten voidaan vaihtaa vaikkapa mailiosotteita.

Millään maallisilla hommilla ei ole väliä, eikä myöskään tyylilläsi tai millään muullakaan. Kunhan olet toiminnasta kiinnostunut ja tahdot kirjoitella, niin se riittää. Vastailkaa ihmeessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu