Aikoinaan tenavatähtikilpailuissakin mukana ollut Leif Lindeman julkaisi kolmannen hengellisen soololevynsä "Täältä Ikuisuuteen" Keuruun Juhannuskonferenssissa viime viikonloppuna. Uusi levy jatkaa pitkälti vuonna 2004 ilmestyneen "Herkkä Mies"-cd:n linjoilla, joten kaikki Kyösti Rothin musiikkityylistä pitävät voivat hankkia äänitteen huoletta. He tykästyvät varmasti.
Tokikaan Köpi, joka laulut on pääosin sovittanut, ei ole säveltänyt levylle kuin kolme laulua. Näistä kaksi hän on myös sanoittanut ja kolmannen teksti on syntynyt yhteistyössä Erno Enrothin kanssa. Leifin omia sävellyksiä levyltä löytyy kolme, joista yhden hän on myöskin sanoittanut. Kahden muun laulun sanat ovat Leevi Launosen käsialaa. Romaniyhteisön ulkopuolelta tulee kolme kappaletta. Näistä kaksi on säveltäjä Lasse Heikkilän ja sanoittaja Anna-Mari Kaskisen tuotantoa muutaman vuoden takaa. Kolmas on Mikko Alatalon vanha klassikko "Suojelusenkeli". Myös nuoret romanimusiikintekijät pääsevät levyllä esille. Marika Lindeman, Miska Nyman ja Jean-Benjamin Roth ovat kukin kynäilleet äänitteelle yhden laulun.
1. Onnen maa (säv./san. Marika Lindeman, sov Kyösti Roth)
Upeasti sovitettu levyn avausraita on menevä "iskelmä", joka kertoo ihmisen taivaskaipuusta. Tämänkaltainen kappale olisi varma menestyshitti myös maailman lavoilla ja radiosoitossa, jos sanat olisivat erityyppiset (ei-hengelliset)
2. Kaarnalaiva (säv/sov. Kyösti Roth, San Erno Enroth & Kyösti Roth)
Tässä laulussa on levyn paras teksti. Kauniisti runoiltu sanoitus siitä, kuinka ihminen rikkinäisen menneisyyden jälkeen herää huomaamaan tarvitsevansa Jeesusta ja Jumalan rauhaa elämäänsä. Minimalistinen, pianovoittoinen sovitus sopii kappaleen henkeen.
3. Kaikki mitä näen (säv. Lasse Heikkilä, san. Anna-Mari Kaskinen, sov Kaj Karjalainen)
Kaunis laulu luomakunnasta ja Jumalan valtasuuruudesta. Sovitus ei anna mitään uutta alkuperäisversioon verrattuna, joten hieman täytebiisin makua.
4. Kahdenlaisia lauluja ( säv. Leif Lindeman, san Leevi Launonen, Sov Kyösti Roth
Tarttuva kappale, jossa kuvaillaan kuinka tämän maailma laulut lohduttavat vain hetken, mutta taivaalliset laulut soivat ja tuovat lohtua iäti.
5. Kuka luonut on (säv./san. Miska Nyman, sov Jean-Benjamin Roth)
Tekstissä kuvataan kauniista kuinka Jumala on luonut sanallaan kaiken ympärillämme olevan. Benjan sovittama tyylikäs kokonaisuus.
6. Kuiskauksen hiljaisen ( säv. Lasse Heikkilä, san. Anna-Mari Kaskinen, sov. Kaj Karjalainen)
Kaskisen hieno runo rukouksia kuulevasta Jumalasta. Tässäkin laulussa sovittaja Karjalainen seuraa liian orjallisesti alkuperäissovitusta ja kokonaisuus jää laimeaksi.
7. Täältä Ikuisuuteen ( säv./san./sov. Kyösti Roth)
Ei turhaan levyn nimikkokappale. Itse ilahdun joka kerta, kun lattarihenkinen intro pyörähtää käyntiin. Sanoma on selkeä. Vain usko Jeesukseen vie taivaaseen. Levyn paras biisi, johon merkittävässä roolissa oleva haitari tuo mustalaismusiikin tunnelmaa.
8 Kuka auttaa voi? (Säv/san. Leif Lindeman, sov. Kyösti Roth)
Peruskappale siitä kuinka vain Jumala voi auttaa maailmaan eksynyttä ja pettynyttä ihmistä. Periaatteessa ihan Ok laulu, mutta joitain siitä jään puuttumaan.
9. Suojelusenkeli ( säv Mikko Alatalo, san Mikko Alatalo-Harri Rinne, sov. Kyösti Roth
Selvä täytebiisi. Tyylikkäästä sovituksesta huolimatta liian kulunut kappale, jonka päätymistä tälle levylle vähän ihmettelen.
10. Varjoista maailman (säv. Leif Lindeman, san. Leevi Launonen, sov, Kyösti Roth)
Laulu siivittää kuulijaa myrskyjen maailmasta taivaankotiin. Erityisen hienot puhallinsovitukset.
11. Surujenkin läpi näen taivaan (säv./san./sov/
Jean-Benjamin Roth)
Benjan kokonaan tekemä rauhallinen laulu, joka kertoo siitä kuinka elämän vastoinkäymistenkin keskellä voi nähdä asioille uuden merkityksen ja Jumalan suuruuden.
12. Rakas ystävä kun on poissa ( säv./san./sov. Kyösti Roth) Ikään kuin jonkun ihmisen muistolle tehty, erilainen laulu. Jättää levyn loppuun hieman surullisen fiiliksen. Itse olisin valinnut kappalejärjestyksen hiukan toisin.
Levyllä on käytetty ammatti muusikoita Anssi Nykäsestä, Joonatan Rautioon ja tausta kuorossa on mukana mm. pelimannet. Kokonaisuutena levy saa kiitettävän arvosanan. Tällaista tuotantoa lisää hengelliseen musiikkiin.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Se tenavatähtihän oli Leif Lindgren !!!!!!!!!!!
Olihan siellä tenavatähti kilpailussa myös Lindeman Leif.
Eikös se ollut Nadja Lindeman joka oli siellä tenavatähdessä ja todellakin Leif on Lindgren. En mä ainakaan muista ketään Leif Lindemania. Tuo Nadja on mun lasten pikkuserkku ja hän ainakin oli laulamassa muistaakseni... "kerrostalon kellarissa on, meillä rockibändi verraton..."
1991 kilpailussa, Lindgrenin Leif 1990 kilpailussa.
Olipa perusteellinen levyn esittely. Miksi pitäisi kuunnella hengellistä humppaa, joka sanat muuttamalla heti kipuaisi listojen kärkisijoille? Pitääkö hengellisen musiikin olla varma menestyshitti? (Siis miellyttää mahdollisimman montaa ihmistä) Tarkoitatko, että esim. kappale 1 varmasti soisi radioaalloilla, mutta sanat nyt sattuvat olemaan liian syvältä. (= liian hengelliset) Onko tarkoitus levyllä päästä radioaalloille, vai ihmisten sydämiin? Ovatko ne sama asia? Miksi hengellistä musiikkia yleensä tehdään? (Miellyttämään vain pientä vähemmistöryhmää eli uskiksia) Raha tekijöiden taskuun ei ole ollenkaan hullumpi juttu, koska elää täytyy, mutta kappale siis voi menestyä vain irroittamalla siitä sanoitus pois.(Sorry, jos vähän liioittelen) Mitä yleensä tarkoitetaan sillä, että hengellinen kappale menestyy? Mitä se on? Levy siis; Myy? Kertoo tuhat tarinaa? Vaikuttaa ihmisen tunne-elämään? Kertoo Jumalasta? Vakavasti puhuen, onhan se hyvä jos ei tarvitse häpeästä punastella, kun kuuntelee ns. hengellistä musaa. Usein hengellinen musiikki on todella huonotasoista. Itselleni kuitenkin on hyvin tärkeää juuri sanoitus. Pelaan sanoilla, rakastan niitä ja olen äärettömän kriittinen juuri sanoituksen suhteen. Jos puhutaan ns. hengellisestä musiikista niin minulle kappale joko seisoo tai kaatu juuri sanoituksensa mukana. Siksi en oikein ymmärrä tuota kommenttiasi, että ollakseen hitti, olisi juuri sanoituksesta tingittävä. Tehtävä siitä niin ympäripyöreää liirumlaarumia, että se kelpaa kaikille ja hyvällä mielikuvituksella kappaleen sanoitus myös kertoo ihan mistä vaan. Sanoituksen on oltava ehdottomasti tätä päivää. Jos kuitenkin haluaa kovasti kivuta radion soittolistoille ehkä silloin kannattaa tyytyä laulelemaan puusta, penkistä ja puistotiestä tai vähän proosallisemmin... (seksistä, menneestä rakkaudesta ja uuden odotuksesta) Radioaallot eivät taida aueta minkäänlaiselle hengelliselle musiikille. Yrittää tietysti sopii. Onnea sille!
Tarkoitin, että esim. "Onnen maa"-kappale ei voisi menestyä radiosoitossa tällaisella hengellisellä tekstillä, vaikka se musiikillisesti on huipputasoa. Enkä tarkoita, että edes pitäisi. Laulu ihan sellaisenaan, kun se nyt levyllä on toimii parhaiten.
Yleensäkin olen samaa mieltä kanssasi siitä, että hengellisen musiikin ensimmäinen päämäärä ei tule olla myynnillinen tuotto tai menestys soittolistoilla. Sanoma eli sanoitus on tärkein. Tässä mielessä esim. Leifin uusi levy puolustaa paikkaansa. Tekstit ovat oikeasti hengelliset, Jumalasta kertovat, ja Häntä korottavat. Korkeatasoinen musiikki ei vähennä sanoitusten arvoa, päinvastoin! Eikä se nyt synti ole, vaikka tuotteesta jäisi jotain tekijöidenkin taskuun.
Kiva kuulla, että levyllä on sanottavaa. Pitänee sitten vissiin kuunnella kyseinen levy.Ymmärrän kyllä, että hengellisellä levyllä on monta kohderyhmää. Tarkoitus varmasti on ensisijaisesti suunnata levy niille, jotka eivät tiedä uskosta mitään. Olen huomannut omassa elämässäni, että silloin kun on vaikeaa mieleen alkaa nousta sellaiset laulut kuin "tuskaa ei pisaraakaan liikaa" ja "niin alhaalla ei kukaan kulje" Ymmärrän kyllä varsin hyvin, että tällaiset sanoitukset (eikä melodiat) eivät pure ihmisiin, jotka eivät ole kiinnostuneita uskosta. Jos tietäisin minkälainen on hyvä/iskevä/puhutteleva sanoitus kirjoittaisin niitä roppakaupalla. Lupaan olla loppupäivän hiljaa, enkä paukuta päätäni asiosta, joista en tiedä tarpeeksi. Se ei tietenkään sulje pois mielipiteen ilmaisun vapautta. (Heh)
..lasten babt.leirillä laulettiin ja kerrottiin ikuisenelämän turvallisen tien ja ainoan valinnan paikalta että
kopululaisten toivomuksesta
tehtiin sovitus
''TAIVAS LYÖ TULTA'';
JEESUS TEKEE TULTA ; JOTEN;:::
en aina tiedä mikä matkii mitäkin, mutta antaahan soida...
hyvä jos ei aina olla jeesustelemassa,
musiikki on hyvä tausta asia ja joskus avautuu!
en ainakaan hallelujaa laulaisi auton ikkunat auki!!!!!!!
... ajatetlin erästä toista asiaa ja kerron siitä, että kun SAA
VAIN OLLA SELLAINEN TEKOHENKINEN RISTITTY,ns perimä-
KIRKOLLINEN , ETTÄ KIRKOSSA YHTEEN ÄÄNEEN KÄDET RISTII;MUUTEI SAA OLLA MUUTA ?? EDUSKUNNASSAKIN ISTUVAT JUMALANPALVELUKSESSA NE;MUTTA AINA OVAT KUIN UNESSA; MISSÄ LIE AJATUKSET?
SITÄ RATAA TÄÄ ARVOSTELU SIITÄ ONKO MUSIIKKI HENGELLSITÄ ALKAA OLLA JO NIIN VANHANAIKAISTA ETTÄ ANTAKAAHAN MUSIIKIT SOIDA !!!!!!!
hyvä POJAT ja taustalla tut.saaranmiehen poikia!!
HYVÄ HEIKKI: ja muut.
..ei suruakaan liikaa!!!!
kyllä mainitsemasi laulut liittyvät syvästi yksityiseen NIIN KUIN TYKKÄÄN SANOA ETTÄ AJATTELEN AIKOJA JOILLA ITKUYVIRSINÄ ELÄMÄÄNI HUUTELEN; siihen kuuluvat myös kuusimetsä eikäs Sinne kukaan tule ja sano mee kotiis.
ett' kyllä näiden laulujen kohteeksi kannattaa
jatkuvasti KYLVÄÄ TIEN OHEEN JA HYVÄÄN MAAHAN; SILLÄ ET TIEDÄ TODELLAKAAN KENELLE SE JUMALAN AURINKO PAISTAA JA KETÄ RUOKKII: kohdentaa ..vaikka kaikki joilla cd-koneet käy.
solele sinulle kesää!
mistä tuon tuotteen eli cd.n voi ostaa tai tilata. ?
ainakin helluntaiseurakuntien kirjamyymälöistä, kristillisistä kirjakaupoista ja piakkoin varmasti myös Aikamedian, Radio Dein ja Elämä ja Valo Ry:n nettikaupoista
Sen verran otan nyt itseni kiinni noista lennokkaista puheistani, että musiikin yksi tehtävä on nimenomaan viihdyttää. Tänään kun päätäni on särkenyt oikein kunnolla on ollut ihanaa kuunnella "sanatonta" musiikkia eli kevyttä klassista. Siinä lähtee oma mielikuvitus laukkaamaan ja pääsee irtoamaan omasta ruumiistaan jonnekin kipujen yläpuolelle. Se on mielettömän hienoa ja tervetullutta.