Onko ketään nelikymppistä, joka miettii vielä näitä asioita ? Miksi rakas äiti osaa aina masentaa, vetää maton pois jalkojen alta. Yksi sana, repliikki. Miksi ? Äiti on rakas ja tärkeä, eihän äitiä saa arvostella eikä hänen sanojaan tai ajatuksiaan. Kaukaa näkee paremmin lapsuuteensa ja alkaa tajuamaan monia varjoja mitä mukanaan rahaa...Vieläkin olen kuin avuton lapsi kun äiti käyttää valtaansa sanoillaan,äidin sanoja ei voi kyseenalaistaa. No onneksi näkee senkin että ajatuksen voimalla pystyy muuttamaan omaa suhtautumistaan, eikä tarvitse katsoa taakseppäin. Kunhan vain ei siirtäisi omiin lapsiinsa omia odotuksiansa ja pyrkimyksiänsä ja pelkojansa. osaisi olla taustatukena silloin kun lapsi tukea tarvitsee. Kannustaa ja olla positiivinen vaikka tilanne ei nyt aina niin valoisalta näyttäisikään. Narina, huokailu ja voivottelu ärsyttää eikä auta ketään !
kipeä äitisuhde
rakastan ja vihaan...
72512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei pelkkä äitiys tuo mitään erikoisoikeuksia tai etuoikeuksia ihmissuhteisiin.
Minun äitini lannisti, nolasi ja kritisoi minua koko lapsuuden ja nuoruuden ja osan aikuisuudestakin. Olin meidän perheen jätesankko, jolle kaikki saivat purkaa pahan olonsa, tyytymättömyytensä jne. Minä olin myös perheen rumilus, jonka vartaloa, silmälaseja jne, arvosteltiin kaikkien kuullen. Tuloksen aoli uskomattoman huono itsetunto ja täysin väärä käsitys itsestä.
Jaksoin tuota peliä vuosikausia mutta vanhetessa ja viisastuessa kysyin yhä useammin itseltäni, täytyykö minun sietää tätä oman hyvinvointini kustannuksella. Vastaus on tietenkin EI!
Sen lisäski, että äitini käytti henkistä väkivaltaa ja manipulointia, hän teki muutaman todella ilkeän tempun, jonka jälkeen pistin välit totaalisesti poikki. Sinällään mitään välejä meillä ei koskaan ollut ollutkaan, tunnesiteestä puhumattakaan.
Nyt olen tasapainoinen äiti, hyvä aviovaimoa ja elän tyytyväisenä perhe-elämää ja itsetuntonikin on terveellä pohjalla kun tiedän mitä oikeasti olen ja mihin kykenen. Äitiäni en kaipaa enkä edes tiedä mitä hänelle kuuluu.
En ole ainoa, etkä siis myöskään sinä, jolla on todella hankala äitisuhde, johtuen usein äideillä elämättömästä elämästä tai tyytymättömyydestä omaan olotilaan. Toisen ystäväni kestävät hammasta purien koska kuitenkin välittävät äidistään, toiset taas tekevät radikaalimpia ratkaisuja kukin minkä syyn perusteella.
Minusta ylipäätään ihmissuhteet, jotka eivät anna mitään vaan nakertavat omaa hyvinvointia ja heiluttavat heikinsät jaksamista, eivät ole ihmissuhteita vaan jotakin aivan muuta. Miksi kukaan haluaisi olla vapaaehtoinen uhri? - kai jokainen sen verran omasta hyvinoinnistaan välittää!
Suhteeni omiin vanhempiini isään ja etenkin äitiin ovat aina olleet ongelmalliset, johtuen heidän omasta käyttäytymisestään.
Juomista, riitoja , pahoinpitelyjä ym.
Lapsesta huolehtimattomuutta, rakkaudettomuutta.
Kun kasvoin ja tajusin,miten muissa perheissä eletään ja ollaan, olin ensin kateellinen ja sitten surullinen ja lapsuuden tapahtumat ovat nyt aikuisena vieneet pohajan elämältäni.
Kärsin asiasta kovasti ja erään onnettomuuden jälkeen masennuin ja kaikki paskat ponkaisivat silmilleni.
Nyt olen juossut terapiass jo kuukausia, eivätkä solmut oikein tunnu aukevan.
Toivon sinulle voimia, kanssasisaria ja veljiä on Suomi pullollaan !
Totta, tuntuu kuin joku nostaisi näitä muistoja lapsuudesta pintaan, onko se tämä ikä ? valtavana aaltona välillä tyhjyys ja yksinäisyys palaa. Ne asiat varmaan sit vaan täytyis työstää pois. Ja olla armollinen itselleen ja vanhemmilleen. Itse olen kokenut insestiä (sukulaisedän taholta) ja raiskauksen murkkuna ja olen ainoa lapsi joten yksin piti aina pärjätä, siskoa tai veljeä kaipaisin vieläkin. Suhteellisen selväpäisenä on porskutettu muutamaa masennusta lukuunottamatta. En tiennyt että se on masennusta ja siihen voisi hakea apuakin. Luulin että elämä nyt vaan on tätä.. Koitahan eheytyä ! Pystyt kyllä ja sinusta tulee entistä vahvempi. Aurinkoista kesää.
Äiti hakkasi remmillä.
Onko se auttanut ? vieläkö paskot housuusi samalla kun ruokailet ?
kyllä sulla on ollut vaikea äiti, onko suhdekin vaikea?
Keski-iän kynnys lienee aika monelle aika, jolloin pohditaan elettyä elämää oikein vakavasti. Siinä tilanteessa ollaan ikään kuin elämän puolivälissä ja välitilinpäätöshän on joskus tehtävä. Ei siis ihme, että mietiskelet ja samalla hämmennyt ajatuksistasi. Miksi äitiä ei saisi arvostella, hänen sanomisiaan ja tekojaan kyseenalaistaa? Olethan aikuinen ihminen, jolla on oma elämä elettävänä. Napanuora on joskus katkaistava kuitenkin, joten mikset tekisi sitä nyt. Ei ole oikein, että sinulle rakas ihminen saa sinut noin ahdistuneeksi ja lähes pois tolaltasi. Itse olen aikoinani tehnyt asiat selväksi äitini kanssa. Aikuisena ja itsellisenä ihmisenä minulla ei ole enää raportointivelvollisuutta mistään. Kunnioitan ja rakastan toki äitiäni, mutta en suostunut menemään mukaan hänen valtapeliinsä. Rakkaus ei saa olla sitä, että koko ikänsä saa kokea olevansa vain pieni tyttö, jota muut mielihalujensa mukaan kuljettavat. Dominointi loppui siihen kun puhuin suuni puhtaaksi. Loukkasin toki olemalla suora ja rehellinen tunteissani, mutta ah, minkä vapauden se toikaan. Mykkäkoulua kesti oman aikansa, mutta sekin lienee tehnyt hyvää, sillä välit ovat nykyisin mitä parhaimmat. Kunnioitan äitiäni nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin. Hän on viisas nainen, paljon surua ja iloa kokenut.
Ja suotta pelkäät omien lapsiesi puolesta. Luotat vain omiin kykyihisi, vaikka ei se emona olo aina niin luottavaisella mielellä mene- kuten tiedät. Muistathan, että kun se oma mussukka tarvitsee sitä tukea mistä viestissäsi mainitsit, älä jää taustalle, vaan tule vierelle ja kulje palan makaa kanssaan. Siivet sitten kyllä kantavat ajallaan.
Iloa sinulle elämään ja voimia selvittää asiat parhain päin.