Vai ei RAHASTA?

Hah, hah, en voi muuta kun nauraa...kun Helinä-keijun kanssa tuli puhe Kelan kuntoutuksen-nimissä kaaren loppupään hoitoa..soitin KELAan siellä virkailija kertoi sivussa minulle, jotta pojastani on haettu hoitotukea, kysyin kuka on hakija, hah..ha.. se sijari..jolta poikani lopuksi otettiin pois.
Eli tärkeää ei sijarille ollut pojan kanssa yhdessä olo, kun kerran oli aina silloin töissä, kun poikani siellä oli,,vaan taas kerran hänen etunsa eli ihan oma etu hakea pojastani hoitotukea..no, olihan sillä soitollani hyväkin puoli se, jotta sitä asiaa ei vielä kumottu, vaikka päivämäärä vielä lisäselvityksille päättyikin tänään, joten asumiskoti haki lisä aikaa tänään päättyvälle hoitotuki asialle, ja saikin jatkoaikaa, koska asiat ovat niin epäselviä tai sekavia olleet.. nyt kuitenkaan kela ei tule myöntämään edes takautuvasti hoitotukea sijarille joka ei enää kuulu poikani
elämään, eikä sille mitään hyvää koskaan kyennyt antamaankaan. MUTTA ETTÄ PITÄÄKIN OLLA SAIRASTA TOUHUA. Jos poikani olisi ollut kotona en koskaan olisi mitään hoitotukeja hänestä hakenut.. TURHA sanoa, että ette olisi helpon rahan perässä sijarit, tai ei kaikki sijarit EN YLEISTÄ EN, EN..anteeksi.
211257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Sen takia noita neurologisia oireyhtymiäkin yritetään väen väkisin vääntää eräiden taholta vain kasvatuksen puutteesta johtuviksi, että rahanahneilla olisi rohkeutta ottaa vaikeahoitoisia lapsia hoitotuen ja korotetun sijarikorvauksen toivossa.

Ilman muuta!

Itse en edes viitsisi puhua rahasta, jos täällä ei aina aloitettaisi tuota järjetöntä raivoamista ja valehtelua, että aiheesta ei muka huostia saisi tehdä.

Äänestä

hyvä, ettet yleistä. Onneksi myös poikasi ex-sijari on ja pysyykin ex-sijarina.
Noin niitä epärehellisiä tippuu porukasta pikkuhiljaa.

Äänestä

Kaikille ja serkun kummille on selvää, että sulle Piilipuu on sattunut huono kokemus. Tulee jos korvista tuota sun sekavaa jorinaa!

Ja suututtaa oman tutun sijaisperheen puolesta. Todellakin ovat lasten asialla!! Mutta samalla se on heille tapa saada talouteen tuloa. Ei nämä asiat sulje pois toisiaan. Hyviä ihmisiä ovat ja tekevät paljon lasten eteen, mikä todellakin näkyy myös lapsista.

Ottaa aivoon lukea täältä joka ketjusta sun jatkuvaa jankutusta jankuti jankuti jäkäti jäkäti jäkäti mmmmmminä tiedän että kaikki sijarit on vaan rahan perässä nalkuti nalkuti jäkäti kamalia rahanahneita ihmisiä ovat kaikki jankuti jankuti mmminä tiedä kun minä-minä-mulla on ollut tällainen huono kokemus jankuti jankuti.

Äänestä

Hoitotukea on haettava, että saisi kelan kautta terapiaa. Sellainen käytäntö on, ei sitä rahan ahneutta haeta.
Koita nyt rauhoittua siinä sijareita haukkuessa.

Äänestä
  • Piilipuun poikahan oli sairaalassa todettu terveeksi, joten miksi hänelle piti terapiaa saada, hoitotuen takia ilmeisesti.

    Äänestä

  • jankuti jankuti jäkätyksen ja kaikkien bio-vanhempien samaan muottiin survomisen.

    Olen Piilipuun puolella tuossa asiassa, koska tiedän tasan tarkkaan mille tuntuu kun sijaishuollossa lasta kohdellaan väärin, tärkeintä vain, että lapsella rahastetaan.

    Ja onhan nyt eri juttu hakea terveelle lapselle terapiaa, kuin todelliseen tarpeeseen. Minun mielestäni kyllä jokainen huostaanotettu lapsi ansaitsisi jonkinlaisen traumaterapian. Sillä vaikka kotiolot olisivat kuinka hyvät, on pelkkä vanhemmista erottaminen sellainen järkytys lapselle, että apu saattaisi olla paikallaan.

    Äänestä

Luin hämmästyneenä kirjoituksesi!

Meillä Kelassa on salassapitovelvollisuus!
Eli joko virkailija on rikkonut salassapitovelv. tai sinä valehtelet!
Jos sijaisvanhempi on hakenut etuutta, ei se tarkoita, että hänelle sitä automaattisesti tulisi.
Kelan prosessit ovat hyvin tarkkoja, ja näissä mainitsemissasi hakemuksissa ei riitä hakemus, vaan on oltava hoitavan lääkärin todistus ja sen jälkeen Kelan lääkäri tekee päätöksen.
Ja kuten moni tietää, sitä myönteistä päätösta ei tule kuin erikoislääkärin lausunnon perusteella, jos silloinkaan.
Soitto Kelaan ei anna näitä tietoja, jota kirjoituksessasi mainitset.
Toivottavasti selvensin asiaa myös toisille asiaa miettiville.
Hyvää kesää kaikille
T.Lomalainen

Äänestä
  • Kyllä äidillä on oikeus tietää alaikäisen lapsensa asiat kelasta. KUKA ne muka on oikeutetumpi tietämään kuin ÄITI. Salassapidettäviä ne ovat ulkopuolisilta, kuten sijareilta. Piilipuu ei ole kysynyt sijarin asioita kelasta, vaan oman lapsensa etuuksien perään ja siihen hänellä on paitsi oikeus myös velvollisuus huoltajana.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Kyllä äidillä on oikeus tietää alaikäisen lapsensa asiat kelasta. KUKA ne muka on oikeutetumpi tietämään kuin ÄITI. Salassapidettäviä ne ovat ulkopuolisilta, kuten sijareilta. Piilipuu ei ole kysynyt sijarin asioita kelasta, vaan oman lapsensa etuuksien perään ja siihen hänellä on paitsi oikeus myös velvollisuus huoltajana.

    niinhän sinä luulet!

    Äänestä

  • Keijuseni3 kirjoitti:

    niinhän sinä luulet!

    puoli, että huoltajuus on vanhemmalla, vaikka lapsi on huostaanotettu. Kyllä minullekin on aina kerrottu Kelasta lapseni etuuksiin ja niiden käsittelyyn/hakemuksiin liittyvistä asioista. Se on harmi tietysti sijarin mielestä. En tiedä, rikotaanko tuolla nyt sitten jotain käytäntöä, mutta kyllä tiedot Kelasta saa jos haluaa.

    Äänestä

  • Minun ei tarvitse valehtelemaan ruveta, arvoisa kelalainen, näin kävi, kelalainen kertoi minulle, ja minä soitin asumiskodin johtajallekin jotta tälläistä sijari on hakenut, ja asumiskodin johtaja soitti kelaan ja sieltä vielä kerrottiin päivämäärä, jolloin lääkärinlausunto oli tullut, ja jotta asia voidaan "jäädyttää" kun asianlaidat ovat nyt niin muuttuneet, kun sijari ei ole enään ollutkaan meille sijari pariin viikkoon, eikä tule enää koskaan olemaan meille mitään. Joten tämän asian ottaa uudelleen asumiskodinkin lääkäri esille ja laittaa vielä oman lausunnon lapsesta, jos vahvistaa lapsen jo 5-vuotiaana todettua adhd:tä, ja vielä kelan virkailija oli ihmetellyt miksi sossu ei ole ilmoittanut pojan uutta muuttunutta tilannetta ja osoitetta heille kelaan, joten en valehtele, eikä tarvitse koskaan valehdella, tuo oli kyllä pahasti Sinulta sanottu kelalainen, näin on käynyt.

    Äänestä

  • piilipuu kirjoitti:

    Minun ei tarvitse valehtelemaan ruveta, arvoisa kelalainen, näin kävi, kelalainen kertoi minulle, ja minä soitin asumiskodin johtajallekin jotta tälläistä sijari on hakenut, ja asumiskodin johtaja soitti kelaan ja sieltä vielä kerrottiin päivämäärä, jolloin lääkärinlausunto oli tullut, ja jotta asia voidaan "jäädyttää" kun asianlaidat ovat nyt niin muuttuneet, kun sijari ei ole enään ollutkaan meille sijari pariin viikkoon, eikä tule enää koskaan olemaan meille mitään. Joten tämän asian ottaa uudelleen asumiskodinkin lääkäri esille ja laittaa vielä oman lausunnon lapsesta, jos vahvistaa lapsen jo 5-vuotiaana todettua adhd:tä, ja vielä kelan virkailija oli ihmetellyt miksi sossu ei ole ilmoittanut pojan uutta muuttunutta tilannetta ja osoitetta heille kelaan, joten en valehtele, eikä tarvitse koskaan valehdella, tuo oli kyllä pahasti Sinulta sanottu kelalainen, näin on käynyt.

    Ettei vaan Piilipuun pojan ex-sijari yrittänyt huijata kelalta ylimääräistä etua itselleen, kun oli "unohtanut" ilmoittaa, että poika on muuttanut sieltä pois. Vieläköhän mahdollisesti lapsilisät, asumistuet sun muut etuudet juoksee ex-sijarille kuin poika muka siellä vielä asuisi. Näistähän muutoksista on velvollisuus ilmoittaa kelaan viipymättä, muuten saa petossyytteen.

    Olet Helinä-keiju3 tarkka "tyttö", Sinua ei kyllä huijata eikä huiputeta. Ei ni,ja tässä asiassa asumiskodin mielipide oli, jotta varmaan sijari yritti etuutta 6kk:delta takautuvasti, joten että sillei.

    Äänestä

Kerros nyt sitten Piilipuu, että mitä sulla on tarjota huostaanotton tarpeessa oleville lapsille? Lämmintä kättä ja takaisin hortoilemaan neulojen ja paskan sekaan? Vai kaikki vaan laitokseen? On tämä ihanaa tämä perisuomalainen KATEUS. Se vie kalatkin vedestä...

Äänestä
  • muut yleistää kuin sijarit?

    Äänestä

  • montako lasta tai nuorta on huostaanotettuna
    heidän vanhempiensa huumeiden käytön vuoksi?

    Kun tiedät luvun, niin ilmoita.

    Äänestä

  • bisnekseen verrattuna, mihin sijarit osallistuvat!

    Ei paljon lasten oikeudet kiinnosta tätä herrasväkeä! Ne ovat sijareiden oikeudet A ja O kaikessa, kyllä siinä alkoholistivanhemmilta kannattaa estää päihdekuntoutuksen kehittäminen ja valehdella muutaman viikon katkojakin oikeaksi hoidoksi.

    Uusin valhe on se, että sossu on tukiautomaatti, josta päihdevanhemmat saavat nappia painamalla täyttää toiveitaan HA HA HAAAAA... Sijareiden on pakko pitää yllä tuollaista valhemaailmaa, että se nostaisi teidät sossujen yläpuolelle YMMÄRTÄMÄÄN, mikä on lapsen paras. OKSETTAVAA VALEHTELUA JA KIEROILUA!

    Äänestä

  • vastaustasi, jota ei näytä tulevan.
    Hei! eikö hakuteoksessasi ole mitään asiaan liittyvää????
    Olet tehnyt lapsiin liittyvää työtä, ja näkösi huonontuessa menetit lapsesi!!!?

    Olet pystynyt luomaan täällä fiktiivisen hahmon, johon joku jopa uskoo.
    1. alussa irjoituksesi oli tosi onnetonta, selittelit sitä näkövammalla.....
    2. lapsesi menetit näkövamman takia?....
    3. tekstisi vain paranee koko ajan???
    4. lapsikin on palaamassa kotiin..

    olen itse näkövammainen 4 lapsen äiti, ystäväni johdatti minut tänne "lukemaan" kirjoituksiasi.

    OLET USKOMATON

    VALEHTELIJA!!!

    Äänestä

  • odotamme kirjoitti:

    vastaustasi, jota ei näytä tulevan.

    menee asioita sekaisin ja päällekkäin, kun olen seurannut ja lukenut juttuja!
    En ole joka asiassa samaa mieltä, toisissa taas olen, enkä ala erotteleen missä ja mitä!
    Siis tarkoitan just piilipuun juttuja!

    On nääs tosikokemuksia s-lapsista vuosien ajalta!

    Kaikki ovat olleet meillä ns."loppuun asti" eli kun on koulut päättyneet, esim. lukiot tai amikset, ikää siis yli 18v!
    Sitten sossun jälkihuolto on jatkunut kaikilla ok, ja "meidän yksityinen jälkihuolto" vieläkin Ok!

    Äänestä

  • odotamme kirjoitti:

    vastaustasi, jota ei näytä tulevan.
    Hei! eikö hakuteoksessasi ole mitään asiaan liittyvää????
    Olet tehnyt lapsiin liittyvää työtä, ja näkösi huonontuessa menetit lapsesi!!!?

    Olet pystynyt luomaan täällä fiktiivisen hahmon, johon joku jopa uskoo.
    1. alussa irjoituksesi oli tosi onnetonta, selittelit sitä näkövammalla.....
    2. lapsesi menetit näkövamman takia?....
    3. tekstisi vain paranee koko ajan???
    4. lapsikin on palaamassa kotiin..

    olen itse näkövammainen 4 lapsen äiti, ystäväni johdatti minut tänne "lukemaan" kirjoituksiasi.

    OLET USKOMATON

    VALEHTELIJA!!!

    jotta olet lukenut huonosti juttuni. Ethän nyt näytä mitään lukeneen, kun tuollaista kirjoitat. En nyt kyllä varmasti ala alusta asti Sinulle selittelemään.
    En minä niitä tekstejä ole yhden päivän aikana kirjoittanut. Joten huomaan, jotta olet niin ulkona, että ...
    Onko se "ystäväsikin" noin pihalla?
    Ja yleensä ottaen en arvosta ala-arvoista esitys tyyliä missään, en edes keskustelulinjalla.

    ovat välillä ristiriitaisia, kuten joku mainitsi!

    Olen jo siinä iässä, että s-lapset on maailmalla ja kohta olen eläkkeellä, olen kova lukemaan, ennen kirjoja, nykyisin kun netistä voi lukea mitä haluaa!

    Huvittaa joskus lukea, en tarkoita sun juttujas, sääli on sairautta, sanotaan, ja eihän ne aina mukavia asioita ole juttusi, eikä muidenkaan!, ei todella, mutta elämä antaa, elämä ottaa! Mutta noita biojen ja Helinän ym. juttuja ja sitä s-tanan jatkuvaa tappelua, eikös ihmisillä ole elämässä muuta, kun riidellään tietämättömistä asioista ja toisten pitäisi todistella heille asioiden todellisuus!
    Se on hyvä kun itse tietää missä mennään, turhaa sitä on ulkopuolisille ja tuntemattomille selitellä!
    Luulkoon mitä haluavat!
    Elämä jatkuu, maapallo pyörii!
    Hyvää kesän jatkoa kaikille!
    Sorry, piilipuu, ei olla pihalla, katsantokanta oli muualta "johdettu"!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

piilipuu kirjoitti:

Hah, hah, en voi muuta kun nauraa...kun Helinä-keijun kanssa tuli puhe Kelan kuntoutuksen-nimissä kaaren loppupään hoitoa..soitin KELAan siellä virkailija kertoi sivussa minulle, jotta pojastani on haettu hoitotukea, kysyin kuka on hakija, hah..ha.. se sijari..jolta poikani lopuksi otettiin pois.
Eli tärkeää ei sijarille ollut pojan kanssa yhdessä olo, kun kerran oli aina silloin töissä, kun poikani siellä oli,,vaan taas kerran hänen etunsa eli ihan oma etu hakea pojastani hoitotukea..no, olihan sillä soitollani hyväkin puoli se, jotta sitä asiaa ei vielä kumottu, vaikka päivämäärä vielä lisäselvityksille päättyikin tänään, joten asumiskoti haki lisä aikaa tänään päättyvälle hoitotuki asialle, ja saikin jatkoaikaa, koska asiat ovat niin epäselviä tai sekavia olleet.. nyt kuitenkaan kela ei tule myöntämään edes takautuvasti hoitotukea sijarille joka ei enää kuulu poikani
elämään, eikä sille mitään hyvää koskaan kyennyt antamaankaan. MUTTA ETTÄ PITÄÄKIN OLLA SAIRASTA TOUHUA. Jos poikani olisi ollut kotona en koskaan olisi mitään hoitotukeja hänestä hakenut.. TURHA sanoa, että ette olisi helpon rahan perässä sijarit, tai ei kaikki sijarit EN YLEISTÄ EN, EN..anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu