kysyisin

pojan ollessa 8kk eli silloin kun hän lähti ryömimään. Se näkyi niin, että kaveri ryömi puolen metrin päähän ja kipaisi äkkiä takaisin äidin luo syliin. Eli itsenäinen liikkuminen pelotti, ja käytännössä istuin viikon verran pojan käytettävissä lattialla...sitten kun huomasi, ettei äiti mihinkään katoakaan, uskaltautui ja rohkaistui omille teilleen. Muita "oireita" oli mm. isän syli ei kelvannut eli tuli itku jos iskä lähti vaipanvaihtoon tai pesuille pojan kanssa. Jonkin verran yöllistä heräämistä ja äidin läsnäolon tarkistusta varsinkin alkuillasta. Ehkä kaikenkaikkiaan ahdistusta kesti parisen kuukautta, mutta tosiaankin vain viikon verran "lahkeessa roikkumista" eli lattialla istumista...

kun lapsi alkaa tajuta, että hän on oma yksilönsä eikä äidin jatke. Esiintyy esim. itkuherkkyytenä, ei malta päästää äitiä/isiä näkyvistä, ripustautuu iholle, ei hetkeä viihdy yksin ja kauhea huuto, jos poistut vaikka toiseen huoneeseen. Nukahtaminen tai nukkuminen voi olla vaikeaa, kun se tuntuu lapsesta lopulliselta erolta vanhemmasta ja on erityisen pelottava kokemus. Pahin vaihe varmaan on tossa alle vuoden iässä, mutta huomaan omasta 1,5-vuotiaasta, että kyllä hän ottaa edelleen aika lailla joka askeleen mun perässä ja hakee hirveesti huomiota tahallisella ilkeyden teolla tai roikkuu vaatteissa, jos yritän tehdä jotakin eikä herra mielestään saa tarpeeksi huomiota.

Nukkumiseen ja lohdutukseen päivisinkin voi kokeilla riepua tai pehmolelua, vaikka ainakin meillä uninalle on ollut syntymästä lähtien, mutta vasta nyt 1,5-vuotiaana on alkanut kiintymään pehmoleluihin ja ne pitää olla jo kauppareissullakin mukana. Meillä pelastus oli se, että otin suosiolla pojan viereen nukkuun yöllä, niin ei herännyt enää kuin pari kertaa yössä tuttia hamuamaan. Sitä ennen heräsi 15 min välein.