FLUNSSA 10 kk

Poika sai ekan flunssansa. Ollut tätä ennen aina täysin terve. Viime torstaina alkoi. Yhä päällä. Ei kuumetta, olen usein mitannut, koskaan ei mene edes yli 37. Panadol suppoa annan ja nenätippoja. Ja kuumeen olen mitannut ennen kuin annan suppoa.
Lisäksi tuli ensimmäinen hammas.
Poika yleensä helppo muksu, nyt aivan mielettömän vihainen.
Raivoaminen ja itkeminen alkoi viime perjantaina ja jatkuu yhä.
Ei silti itke öisin eli nukkuu ok.
Mutta valveillaoloajat, lähes pelkkää kitinää ja kiukkua joka sitten iltaa kohden vahvistuu ja tunti pari ennen nukkumaanmenoa se on jo sellaista kovaa kiljuntamaista itkua. Mikään ei auta, ei syli, ei lattia, ei mikään.
Tekeekö flunssa ja hampaiden tulo näin kiukkuiseksi lapsen?
Pojalla on lähinnä nuha eli nenä vuotaa koko ajan ja silmät vähän vetistävät.
Lisäksi eilen alkoi yskääkin.
Korviaan ei aristele mutta onko antaa neuvoa missä vaiheessa kannattaa jo epäillä että on mennyt korviin?
Kuten sanoin, kuumetta ei ole.
Kuitenkin luin että vauvan flunssa normaalistikin kestää viikon tai kaksi, siis ilman mitään jälkitauteja ja ei tämä ole toisaalta kestänyt kuin nyt viisi päivää.
Alkaa olla aika väsynyt olotila ja tuntuu niin oudolta kun itku on niin jatkuvaa, siis kaiken hereilläoloajan.
Lisäksi huomaan että pojalla pinna kireällä, sekin vahvistuu iltaa kohden, voi jopa yrittää hiukan "lyödä" ja heittää kiukkuisesti lelut pois kun antaa jonkun käteen.
Mutta neuvoja please......
lähinnä että voiko tavallinen flunssa tehdä näin raivoisaksi lapsen vai onko niin että se kuitenkin nyt on jo mennyt korviin tms... eli pitäisikö huomenna tilata lääkäri.
2783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on niin hermostunut. Korvatulehdus ei kaikilla nosta kuumetta. Hampaat voi tehdä vähän flunssaoireita ja toisilla voi lämpöäkin nostaa, mutta ei lääkärin mukaan koskaan yli 38 hampaiden takia. Meillä nääs sai parikin korvatulehdusta samaan aikaan, kun teki kulmahampaita ja kuume nousi antibiooteista huolimatta. Näyttäiskö Panadol helpottavan pojan oloa? Flunssan aikana sängyn pääpuolta kannattaa korottaa ja tuttia rajoittaa, jotta välttyisi siltä korvatulehdukselta. Nenä olisi myös hyvä pitää auki, jotta ilmanvaihto korviinkin pelaa, luki www.sairaslapsi.fi -sivustolla. Apteekista suosittelivat ihan Nasolin tippoja ja varsinkin yöksi, koska suolaliuos ei sisällä lääkeaineita eikä pidä nenää kauaakaan auki. Myös leikattu sipuli sängyn vieressä ja höyryhengitys on meillä koettu huimaksi helpotukseksi rohinaan ja yskään.

Äänestä

vie lääkäriin jos vaikka on korvat.. kuulostaa ettei kaikki kohdallaan. turhaan ei kannata antaa särkylääkkeitä jos eivät auta.. tukkoisuus saattaa suututtaa myös tai sitten pojalle on tullut vaan omaa tahtoa lisää.. tai hampaat..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks äippeli kirjoitti:

Poika sai ekan flunssansa. Ollut tätä ennen aina täysin terve. Viime torstaina alkoi. Yhä päällä. Ei kuumetta, olen usein mitannut, koskaan ei mene edes yli 37. Panadol suppoa annan ja nenätippoja. Ja kuumeen olen mitannut ennen kuin annan suppoa.
Lisäksi tuli ensimmäinen hammas.
Poika yleensä helppo muksu, nyt aivan mielettömän vihainen.
Raivoaminen ja itkeminen alkoi viime perjantaina ja jatkuu yhä.
Ei silti itke öisin eli nukkuu ok.
Mutta valveillaoloajat, lähes pelkkää kitinää ja kiukkua joka sitten iltaa kohden vahvistuu ja tunti pari ennen nukkumaanmenoa se on jo sellaista kovaa kiljuntamaista itkua. Mikään ei auta, ei syli, ei lattia, ei mikään.
Tekeekö flunssa ja hampaiden tulo näin kiukkuiseksi lapsen?
Pojalla on lähinnä nuha eli nenä vuotaa koko ajan ja silmät vähän vetistävät.
Lisäksi eilen alkoi yskääkin.
Korviaan ei aristele mutta onko antaa neuvoa missä vaiheessa kannattaa jo epäillä että on mennyt korviin?
Kuten sanoin, kuumetta ei ole.
Kuitenkin luin että vauvan flunssa normaalistikin kestää viikon tai kaksi, siis ilman mitään jälkitauteja ja ei tämä ole toisaalta kestänyt kuin nyt viisi päivää.
Alkaa olla aika väsynyt olotila ja tuntuu niin oudolta kun itku on niin jatkuvaa, siis kaiken hereilläoloajan.
Lisäksi huomaan että pojalla pinna kireällä, sekin vahvistuu iltaa kohden, voi jopa yrittää hiukan "lyödä" ja heittää kiukkuisesti lelut pois kun antaa jonkun käteen.
Mutta neuvoja please......
lähinnä että voiko tavallinen flunssa tehdä näin raivoisaksi lapsen vai onko niin että se kuitenkin nyt on jo mennyt korviin tms... eli pitäisikö huomenna tilata lääkäri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu