Ei ikinä

omaa! kirjoitti:

Ajattelin, kun ikää oli noin 20 v. Kun perheessä oli 2 lasta noin 30v ja vuokralla Lauttasaaressa 56 m2 kolmiossa, niin jotain piti tehdä. Nöyrästi valtion asuntosäästötiliä kartuttamaan asentajan palkalla ja lopputulema oli Hitas Pohjois-Helsingistä. Avio-onni keikkui ja erotessa suunnattiin omiin asuntoihin, jotka myytiin, kun taas lempi leiskui. Välittäjät kääri kymmeniä tuhansia, tottakai. Seuraavaks Espoon rivarissa tilaa piti saada lisää, mutta väliraha yhteen ekstrahuoneeseen tuntui poskettomalta. No ostettiin tontti Kirkkonummelta. Kolmisen vuotta ja oltiin kypsiä hyppäämään vuokraluukkuun ja rakennuttamaan omakotitalo väljällä tontilla mukavaan naapuristoon. Välirahaa naurettavat 50 000 € Espoon 70-luvun rivariin. Tarinan ydin on siinä, etten koskaan ole laskelmoinut tai laittanut isoa kk-kulua asumiseen, enkä myöskään epäillyt, etteikö tässä maailmassa pärjäisi, jos muutkin pärjäävät. Eikä siihen keski-iän asuntoon tarvitse kiinnittyä heti kakskymppisenä. Toisaalta, ruottalaiset on aina luottaneet tulevaan, niin kuin pitääkin. Siellä eletään tilavissa asunnoissa, mökeissä ja veneissä pitkillä lainoilla. Joko sitä uskoo pitkällä aikavälillä asioiden lutviutumiseen tai sitten ei. JOs uskot olevasi kyky talouden ennusmerkien lukemiseen, laita rahas pörssiin. Mun mielestä asuminen ei koskaan ole ollut sijoittamista muuhun kuin asumisen/elämisen tasoon. Sitä rahanenää toivottavasti käytetään sitten ihan muuhun...Sijoitusasunnot on tottakai luku sinänsä, mutta mulla ei kyllä into niin pitkälle yllä. Lähempänä veneen päivitys isompaan ja lomamatkat, missä niissäkään ei tuottoa ole odotettavissa, vaan ihan muut näkökulmat. Rommaa, jos rommaa, ei mulla oo kompetenssia ennustaa suuntaan, jos toiseenkaan. Älä usko ikuiseen nousuun, äläkä siihen, että asunnot ois tavalliselle palkansaajalle halpoja. Näihin sanoihin ja tunelmiin nelikymppinen päättää ja lähtee hämmentämään kompostia...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä