Siis, kysymys 90-luvun alun laman aikoihin tyoelamaan siirtyneille, seka akateemisille etta opisto/amk-koulutetuille.
Olet vaikeiden tyomarkkinoiden veteraani :D Miten paasit leivan syrjaan kiinni, miten paasit edes jossain maarin koulutusta vastaaviin tehtaviin? Minkalaisia kiertoteita tuli matkalle?
Olet vaikeiden tyomarkkinoiden veteraani :D Miten paasit leivan syrjaan kiinni, miten paasit edes jossain maarin koulutusta vastaaviin tehtaviin? Minkalaisia kiertoteita tuli matkalle?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Työpaikka meni firman suuruuden hullujen kuvitelmien ja laajentumisten myötä kaaduttuaan (1988) 2 viikkoa, jonka jälkeen perustin oman pienyrityksen, ja siinäpä sitä kituutellaan edelleen. Rahassa ei ryvetä, mutta työ on ja voita leivän päällä. Ja toki, pienyrityksessä työtä riittää kirjanpidosta siivoukseen, 6, joskus 7 pvä työviikkoihinkin, ei alkoholisoitumaankaan pääse...
Jos olisin lähtenyt työelämään ennen gradun valmistumista, tilanne olisi toinen.
Aluksi sinnittelin pari vuotta lisää yliopistolla. Tein jatko-opintoja toisessa yliopistossa, jotka hyödynsin lisensiaatintyössä. Muuten olisin valmistunut viidessä vuodessa.
Sen jälkeen otin oman alan osa-aikaisen työn. Huvittaa, että osa-aikaisena olin esimiesasemassa ja johtokunnan jäsen sekä tein töitä iltakymmeneen. Liian tunnollinen..
Siirryin sieltä jatko-opiskelijaksi yliopistolle. Tein töitä sovitellulla palkalla, välillä apurahalla.. Kävin jossakin välissä työllisyyskurssin, kun rahoitus oli katkolla.
Opettelin erikoistaitoja, mm. GIS:in käyttöä. Tein osa-aikaisia töitä. Nyt puolestaan projektipäällikkönä ja opettelin kirjanpitoa. Illat saattoivat venyä kello kymmeneen. Työn lisäksi tein lisensiaatintyöni valmiiksi. Sain aikaiseksi 700 000n euron hankehakemuksen, joka meni läpi. En hakenut projektipäällikyyttä, koska altistuin työpaikalla homeelle. Jääminen taloon olisi aiheuttanut astman.
Siirryin täysin vieraalle paikkakunnalle, jossa ei ollut ennestään tuttuja. Tein siellä pari vuotta töitä. Nyt ihan normaalilla palkalla ja edelleenkin pirusti töitä. Vaihdoin projektista toiseen ilman lomia. Yhden kuukauden vietin kahdessa eri projektissa kahdessa eri laitoksessa. Siirryin kolmanteen projektiin ilman lomia..
Edelleenkin parannellut valmiuksiani, mm. viestintätaidoilla.. Miettinyt alanvaihtoa.. Siirtymistä yrittäjäksi..
Eli ei ainakaan minulla ole ollut helppoa. Töitä olen painanut aivan pir..sti ilman kunnollista palkkaa. Toisaalta olen tehnyt sellaisia töitä, jotka ovat lisänneet ammattitaitoani. En ole mennyt sieltä, mistä aita on matalin.
Nykyisin en sitoudu työyhteisöön. Sitoudun tekemään sen työn hyvin, josta minulle maksetaan. En kadu sitä, että lähdin aikoinaan yliopistolle. Sitä kadun, etten ole opetellut olemaan röyhkeämpi.
Mitä voisin sanoa.. Pyrin olemaan liikkeellä ja aina löytämään uusia näkökulmia ja ratkaisuja. Pyrin nauttimaan myös sen hetkisestä työstä. Sulkeamaan kaiken muun ulkopuolelle. Hankkimaan uusia taitoja ja päivittämällä vanhoja.
Lopulta en tiedä, miten minun käy.. Suomalainen yhteiskunta on aika näköalaton..
No kerronpa minäkin oman tarinani. Valmistuin 90-luvun alussa yliopistosta suoraan työttömäksi. Työvoimatoimisto ohjasi minut täysin älyvapaalle urasuunnittelukurssille. Ainoatakaan työtarjousta ei tosin tämän lisäksi tullut työvoimatoimiston kautta. Hain kaikkia mahdollisia avoimina olevina paikkoja ja lähetin lisäksi varmaan 100 avointa hakemusta, joiden jälkeen vielä soitin useammankin kerran ko. paikkoihin, vailla tuloksia.
Oltuani sitten vuoden työttömänä sain työllistämistukea ja pääsin alaani vastaaviin töihin. Sen jälkeen täydensin opintojani ja taas olin vuoden "seisokissa". Sitten sain taas työllistämistuen ja menin samaan paikkaan, jossa olin ollut aikaisemminkin työllistettynä. Tähän prosessin kului neljä vuotta, ja alkoi jo usko mennä koko touhuun ja omaan ammantinvalintaan.
Ihme ja kumma, sitten sain määräaikaisen sopimuksen työllistämiseni jatkoksi, kymmenen vuotta olen nyt sitten ollut pätkissä tässä samassa paikassa, ja nyt pari kuukautta sitten minut vakinaistettiin. Pitkä ja raskas on ollut tämä tie, eikä varman päällä tunne vieläkään olevansa
koulutusta on jo liikaakin, kaikenmaailman kurssit käytynä, pätkätöitä postinjaosta alkaen siivoojan lomituksiin..
-vuoden työharjoittelujakso työllistämistuella ilman että siitä pääsi eteenpäin ja seuraavana syksynä taas kurssille, pätkätöihin, työttömäksi ja nyt sitten olen taas työttömänä, kun minuun ei saanutkaan työllistämistukea jotta työnantaja olisi voinut palkata töihin... ei valoa näkyvissä ja hakemuksia kuitenkin on taas 5 paikkaa, (kuvan kanssa ja ilman)ei mitään toiveita ja kohta ei varmaan enää ole muuta kuin kurssille päivittämään tiedot/taidot?
Luin vastauksia ja halusin vielä lisätä vielä seuraavaa. Liikkeellä olo on tärkeää. Vaikka työ on hyvin tärkeä arvo elämässä, niin sen puutteen ei pitäisi lamauttaa tai muuten viedä ihmisarvoa.
Monesti työllistyminen on hyvien sattumusten summa. Ei ole monesti kysymys pätevyydestä. Samalla viivalla olevia on sen verran paljon. Mitä enemmän on liikkeellä, sitä enemmän on myös mahdollisuuksia työllistyä.
Joku jo edellä mainitsi avoimet työpaikkahakemukset. Olen myös harrastanut niitä. Mitä useamman lähettää kerralla, sitä vähemmän tunteella suhtautuu hakuun. Samalla yhden hyvän hakemuksen vaivalla voi hakea useampaan paikkaan.
Aloituksesi oli hyvä ja tärkeästä asiasta.
on itse asiassa se, etta olen itse valmistumassa oleva akateeminen, ja minulle kaymassa ns. kusisesti. Ei tyopaikkaa nakyvissa missaan. Tuntuu vahan "syrjaytetylta", varsinkin kun en edes ole mikaan humanisti muinaiskreikan tutkimuksen lukija tjsp. jonka kohdalla olisi luonnollistakin, ettei saa mitaan koulutukseen liittyvaa tyota.
Nykyaan tyomarkkinat ovat aika omituiset; "uraputkeen" pitaisi paasta kiinni heti lukion jalkeen, riippumatta opiskeluista. Jos ei heti paase kiinni uraan, niin tyonnetaan syrjaan. Tutkintoon valmistuessa on jo liian myohaista, paikat auringossa on jaettu jo vuosia sitten.
Koulutusta vastaaviin tehtaviin ei ole mitaan mahdollisuutta paasta, jos ei ole tehnyt jo monta vuotta alan toita. Koulutustasoa vastaamattomia oman alan toita hakiessa sanotaan etta on ylikoulutettu. Hanttihommia jos lahden tekemaan liian pitkaksi aikaa, niin se oli sitten siina; ei tyonantajat ota enaa mihinkaan sitten. Vuosien opiskelut hukkaan, palkaksi loppuelama apumiehena tai siivoojana.
Luulisi, etta silla nyt jotain merkitysta olisi, kuinka suuren maaran toita on tehnyt opiskelujen eteen. Luulisi sen todistavan tyonantajille, etta ihminen on kykeneva oppimaan ja opiskelemaan asioita tehokkaasti. Ei se akateeminen koulutus vielakaan mikaan ihan pienitoinen juttu ole, vaikka koulutusmaarat ovatkin suurentuneet.
Tuli mieleeni tuossa yhtena paivana, etta ehka laman aikaan valmistuneet ihmiset osaisivat kertoa jotain mielenkiintoista liittyen tahan "tyomarkkinoilta syrjayttamiseen". Kysyin tata asiaa seka 30 etta 40 palstoilla, koska kummastakin ryhmasta loytyy varmasti otsikon mukaisia ihmisia. Eikos laman aikaan tyomarkkinoille menneet ole neljankympin molemminpuolin? Vastauksia tuli kuitenkin enemman taalla 40 puolella, kiitos niista! Ja saa laittaa lisaakin nakemyksia ja kokemuksia.
Valmistuin 1993 (FM) ja sen jälkeen on ollut yhtä pätkää ja työllistämistä. Pari kolme vuotta lasten tekoa ja kodinhoitorahalla siinä välissä. Yhden vuoden olin kauko-ulkomailla, ihan oikeissa töissä, ihan oikealla palkalla. Suomessa ulkomaankokemus on enemmän haitta kuin hyöty: kukaan ei sitäkään arvosta. Kursseja ja tietokoneosaamista olen päivitellyt, samoin projektiosaamista ja työmarkkinataitoja ja ja ja.. Nyt olen taas ollut työttömänä, kun osa-aikainen määräaikainen loppui ja tilalleni otettiin joku alaa opiskeleva sukulaistyttö kokoaikaiseksi(valtion laitos).
Olen tullutkin tulokseen, että ei varmaan kannata paljoa panostaa enää lisäkoulutukseen tai osaamiseen. Suhteet täällä kaiken määrää. Tais sitten kieli pitää olla aina nuolaisemassa kun tilaisuus tulee, ja siihen en pysty. Kun pitäisi olla röyhkeä ja tuoda omaa erinomaisuutta esille, niin, yleensä vetäydyn ja odotan että työni tulokset puhuvat puolestaan. Ja se on virhe, mutta minkäs luonnolles teet. Virhe on sekin, ettei mene mukaan pätkätyöpaikkansa juorumyllyihin ja panettelukokonaisuuksiin: yritän tulla juttuun sen aikaa kun siellä ollaan kaikkien kanssa. Hierarkian alimpana totta kai, aina valmiina ylimääräisiin hommiin.
Onkohan työvoimakoulutuksessa härskiyskurssejä, semmoiselle olis nyt käyttöä.
Yritän taas oikeasti kurssille ja ilmaistyöntekijäksi sen päälle jonnekin. Ehkä tulee taas pätkä sen jälkeen oikealla palkalla, puoli vuottakin olisi pitkä aika. Sikäli olen onnellisessa asemassa, että omille lapsilleni olen voinut tämän työttömyyden keskellä olla käytettävissä enemmän kuin uraäitinä olisin koskaan voinut. Se on kuitenkin rooleista tärkein ja osaan olla siitä onnellinen. Maennus tosin on kylkiäisenä pyörinyt enemmän ja vähemmän voimia imien. Mutta sekin on voitolla, koska olen jo antanut itselleni anteeksi sen, ettei musta uraohjusta tullut ja että yhteiskunta näköjään pärjää ihan hyvin ilman minua.
Hyvää kesää kaikille, se on kuitenkin meillekin kokonainen.
Hyvää kesää ketjussa olleille.
Omalta kohdaltakin olen kokenut ongelmaksi sen, että olen tottunut työn puhuvan puolestaan.
Eräs ystäväni sai nyt 50 vuotta täytetettyään ensimmäisen vakituisen työpaikan :) eli en heitä kirvestä kaivoon. Kyllä minä jotakin keksin..
Aloittajalle sen verran, että työllisyyskursseissa on todella suuria eroja. Jos hakeudut niille, niin hakeudu erikoiskursseille, jotka on tarkoitettu akateemisille ja amk-tasoisille. Olen nähnyt vastavalmistuneita työllistyvän tätä kautta. Omalta kohdalta on hyviä kokemuksia Palmenian järjestämistä kursseista.. Katsele tarjontaa myös ympäri maata. Et ole sidottu yhteen paikkaan.
Jos yritän patistaa sinua ajattelemaan valoisasti, niin se johtuu siitä, ettet hyödy pessimisestä, katkerasta ajattelutavasta. Elämä ei ole oikeudenmukaista, mutta ei epäoikeudenmukaisuuksia kohdatessaan kannata jäädä niitä märehtimään. Valoisa ihminen vetää ihmisiä puoleensa ja mahdollisuuksia. Mieluummin itsekkin palkkaisit valoisan ihmisen.
Toinen, johon patistan.. Älä jätä elämää elämättä.. Omalta kohdalta tein tämän virheen.. Olen turvallisuushakuinen. En ole uskaltanut sitoutua ihmissuhteisiin, kun olen kokenut, ettei minulla ole mitään annettavaa epämääräisen tulevaisuuden tähden. Jos tapaat jonkun ja haluat perheen, niin se on lopulta tärkeämpää kuin työelämä. Sen jälkeen sinulla on jotakin, minkä puolesta taistella..
Pysy liikkeellä ja hakeudu sellaisten ihmisten pariin, joilla on yrittämisen meininkiä..
Pääsin vakituiseen työsuhteeseen vuosien pätkittelyn jälkeen silkalla sinnikkyydellä. Osittain liiton tuella, mutta ei kyllä hävetä yhtään, vaikka tilanne olikin silloin ihan kauhea. Nyt on alkanut tuntua, että työnantajakin lopulta arvosti sinnikkyyttäni ja puolieni pitämistä. Nyt olen liki "uraputkessa" eli kiitosta, tilaisuuksia ja bonuksia satelee. Palkka ei silti ole kummoinen ja makselen vielä vanhoja opintolainoja. Vanhemmat ja nuoremmat kollegat eivät ymmärrä lainkaan sukupolveni asemaa, osa opiskelukavereista joutuikin vaihtamaan alaa kokonaan. Mihinkähän kaikki joutuivatkaan? Työpaikalla on ikärakenteessa iso aukko 60-luvun lopulla syntyneistä.
Koskaan en tule pääsemään samaan taloudelliseen tilanteeseen kuin ammattikouluihin menneet kaverini. No työni on kyllä 100 kertaa mielekkäämpää ja aika varmaakin tällä hetkellä. Siksi en kadu. Kohtalon (k)ivaahan tämä kaikki on ollut.