Jeesus on humanoidi

Uskokaa jo

Neitsyt Maria synnytti, vaikka oli neitsyt. Humanoidit hedelmöittivät hänet. Eli Jeesus oli/on itseasiassa starseed eli tähteläinen, puoliksi humanoidi ja puoliksi ihminen, humanoidin hengellisin kyvyin tehdä ihmeitä. Hänen syntyessään kirkas, suuri tähti näytti suunnan tietäjille talliin. Se tähti oli ufo.

24

1886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      että mekin olemme niitä, humanoideja. Näinhän se menee..

      • Anonyymi

        Humanoideja olemme silloin jos menemme ja laskeudumme tai vaikka kierrämme jonkun toisen kappaleen ilma tai muussa kaasukehässä. Mutta humanoideja EMME OLE TÄLLÄ PLANEETALLA ! Vaan jossain muualla toisella planeetalla olisimme kyllä. Ihminen / ihmiset ovat olleet kuussa humanoideina eivät astronautteina . . . jos ovat olleet ? Se voi olla paksua Amerikan yhdysvaltojen syöttämää PAJUN KÖYTTÄ. Sillä tuo geeni virheellinen luonne vikainen tappaja rotu sekä riistäjä kansakunta ovat parhaimmillaan VALEHTELUSSA ! Kaiken edellä mainitsemani lisäksi. Kas se menee näin ei omalla planeetallan voi olla humanoidi, vaikka olisi sen jälkeläinenkin. Vaan ihmiskunnan nimitys kuuluu ALKUPERÄIS VÄESTÖLÄINEN. Humanoidi on aina sellainen, joka tulee oman planeetan ulkopuolelta. Me emme ole tulleet, vaan olemme pilkistäneet ja putkahtaneet tänne . . . äitimme kohdusta. PARKAISTEN !! . . . PYÄÄÄÄ ! YÄÄÄääää ! . . . mikä paska paikka tämä ON!!.

        Tähtitieteilijä Timoteus Itärajalta.

    • Maitreya,illuminati,AntiKri...

      Älä sotke saatanan kätyreitä Jeesukseen Kristukseen!Alienit ovat saatanalle alamaisia!Tutki Raamattua,älä eksy aika on loppumassa!

      • Kaunalo Mikrufooni

        Luojan luomilta nuo minusta näyttävät

      • Maitreya,illuminati,AntiKri...
        Kaunalo Mikrufooni kirjoitti:

        Luojan luomilta nuo minusta näyttävät

        Kyllä,mutta heidän ns.opetuksensa eivät ole Jumalasta,valhetta vain!

        "Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. 2 Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä." (Ef.2:2)

        ”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen (Ef 6:10-13).

        http://www.mantta.fi/~patato/cef1500.html

        "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget,

        ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt

        maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen:

        jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan

        tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta,

        ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet

        olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä

        Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He

        ovat maailmasta; sen tähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu,

        ja maailma kuulee heitä.
        Me olemme Jumalasta.

        Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä;

        joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme

        totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
        Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on

        Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja

        tuntee Jumalan.
        Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus”

        (1 Joh. 4:1-8).

      • Maitreya,illuminati,AntiKri... kirjoitti:

        Kun sinulla on sana hallussa, kerro onko nyt jo menossa se varsinainen "lopun aika" maanpiirissä ?
        Tiedät kyllä mitä ajanjaksoa sillä tarkoitetaan...

        Odotan asiallista vastausta sinulta tähän.

        ps: Mitä nuo ns. heidän "opetuksensa" ovat mielestäsi ? Mistä olet niistä päässyt selvillekin ?

      • humanoiditkin ovat,
        Maitreya,illuminati,AntiKri... kirjoitti:

        Kyllä,mutta heidän ns.opetuksensa eivät ole Jumalasta,valhetta vain!

        "Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. 2 Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä." (Ef.2:2)

        ”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen (Ef 6:10-13).

        http://www.mantta.fi/~patato/cef1500.html

        "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget,

        ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt

        maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen:

        jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan

        tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta,

        ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet

        olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä

        Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He

        ovat maailmasta; sen tähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu,

        ja maailma kuulee heitä.
        Me olemme Jumalasta.

        Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä;

        joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme

        totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
        Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on

        Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja

        tuntee Jumalan.
        Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus”

        (1 Joh. 4:1-8).

        vai mitä? Kyllä kai Jumala kun on luonut koko universumin, niin eikö hän muka ole luonut myös toisille planeetoille asukkaita. Humanoiditkin ovat Jumalan lapsia. Tottakai heissäkin voi olla pahiksia kuten ihmisissäkin. Ja suurin peto on markkinatalouden ahne peto, joka pahimmillaan aiheuttaa sotia, kuten nyt Irakissa.

      • Uskis palstaa
        Maitreya,illuminati,AntiKri... kirjoitti:

        Kyllä,mutta heidän ns.opetuksensa eivät ole Jumalasta,valhetta vain!

        "Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. 2 Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä." (Ef.2:2)

        ”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen (Ef 6:10-13).

        http://www.mantta.fi/~patato/cef1500.html

        "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget,

        ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt

        maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen:

        jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan

        tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta,

        ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet

        olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä

        Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He

        ovat maailmasta; sen tähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu,

        ja maailma kuulee heitä.
        Me olemme Jumalasta.

        Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä;

        joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme

        totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
        Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on

        Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja

        tuntee Jumalan.
        Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus”

        (1 Joh. 4:1-8).

        Eiks uskiksilla ole enää tilaa omilla palstoillaan? Palatkaa takaisin sinne Helvetti palstoillenne! Olkaa hyvät.

      • Hesus el saviour christ

        Mistä tiedät ettet ole itse eksynyt luojasta? Mikä olisikaan "saatanalle", valheiden kuninkaalle, loistavampi tapa huijata ihmisiä kuin kirkon miesten kautta, miesten jotka oikeasti janoavat valtaa ja rikkauksia ja itsensä kirkon kautta, mikä ei oikeasti edes tottele "Jumalansa" sanaa (kts. Katolista kirkkoa, äärikristittyjä jne.). Saatana kulkee kirkossa, ja hänen äänensä kuuluu kirkon vastustuksessa totuudelle.

        Jumala tuskin loi meitä yksin tänne ja suosii yksin meitä. Millainen isä haluaisi jättää lapsensa yksin? Millainen isä haluasi hänen olevan ilman samanikäistensä seuraa? Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan?

        Luuletko tuntevasi Jumalan? Luuletko tietäväsi hänet? Et tiedä mitään! Mitä enemmän saarnaat myrkkyäsi muille sen kauemmaksi joudut hänestä.

      • Folio Mulder

        Ufolaiset ovat hyviä ja Jeesuksen lahjoittautumistehtäväkäynti maassa teki lopun saatanan joukoista täällä.

        Kaikki nykyajan ja entisaikojen pahuus on ihmisen omaa mielen rappioituneisuutta ja viisauden puutetta sekä kenties jäämää Luciferin ajoista 200 000 vuotta sitten mm:ssa.

        Universumissa ei hillu ja matkustele pirkuleet, vaan sellaiset eristetään. Avaruuksien Tutkimusmatkailjat ovat hyvyyteen pitkälle kehittyneitä olentoja mitä erillaisimmilla tehtäväkäynneillään. Saatanalla pelottelu on muinaista.

        Pelkää mielluummin ihmisen omaa rappeutuneisuutta, joka tuhoaa elinolosuhteita ja tappaa toisiaan ja keksii kaikkea mahdollista pahaa maan päällä. Vastuu ihmisen teoista on ihmisellä ja ihmiskunnalla itsellään.

      • Anonyymi

        Raamattua on tutkittu JA MYÖS LUKEMANI YMMÄRTÄNYT !! . . . . miten lienee sinun laitasi ? Aikaa on todellakin vähän ennusmerkit antavat osviittaa. Porvarit nuo pikku perkeleet sielunvihollisen SAATANAN PERKELEEN ! kätyrit. Heille on kello kilkattanut jo viimmeiselle kierrokselle. Ja kun se tulee täyteen sivaltajat sivaltavat miekalla PÄÄT IRTI ! Syöttävät ne SIJOILLE ! Se on tuleva olemaan RIISTÄJIEN PERINTÖ !!

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      Jes. 14:12 "Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja."

      Jeesuksesta puhuttaessa Kointähti tulee vastaan raamatun teksteissä.
      Ihmisen rajallisuuden vuoksi taivaalta ei putoilla, mutta jos sittenkin 'jokin' 'putosi' tai pudotettiin ihmisen nimeltä [suom.] Jeesus ominaisuuksiksi hänen sisäiseen maailmaansa?

      • ceronimolla

        tänään raamattupäivä, eilen oli sekopää-päivä:

        "Hiljaa kun henget puhuu" [praaath!]
        Kirjoittanut: cybo-ceronimo-cabriel-61 25.6.2007 klo 11.06:
        Jos minusta tulee kummitus kuoltuani ei haju-haitat ole tuota
        luokkaa, ne ovat aivan toista luokkaa.

      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        ceronimolla kirjoitti:

        Kyllä se oli eilen huumori-päivä. ;)

      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        Tähti? kirjoitti:

        http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/puheenvuoroja/?num=13303

        Lusifer, niinpä, mitäs jos toteaisin että kyse on samasta olemuksesta---> Lusifer = Kristus?

        Selityksen olen velkaa ja tuo velka saa nyt jäädä korkoa kasvamaan, sillä tarina on pitkä ja mutkainen ja minä väsynyt, se seli,seli on kuitenkin looginen ja ymmärrettävä, siispä ota itse selvää, osaat näköjään linkittääkin, eikun haku päälle.

      • sinua...
        cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

        Lusifer, niinpä, mitäs jos toteaisin että kyse on samasta olemuksesta---> Lusifer = Kristus?

        Selityksen olen velkaa ja tuo velka saa nyt jäädä korkoa kasvamaan, sillä tarina on pitkä ja mutkainen ja minä väsynyt, se seli,seli on kuitenkin looginen ja ymmärrettävä, siispä ota itse selvää, osaat näköjään linkittääkin, eikun haku päälle.

        Ikävä. Kerro.

    • Kaapro Kelponen

      Niin, ja millä muulla selitetään Metusalemin ja lukuisten muiden satojen vuosien iät: aikamatkailulla tietysti. Ufot pistivät liian hitaasti kehittyvään apinasukuun vauhtia omilla konsteillaan. Olemme eksemplaariväkeä.

      • Kähmis

        Metusalem ja kumppanit on helppo selittää. He elivät ennen vedenpaisumusta. Genesis kertoo, kuinka Jumala erotti taivaanvahvuudella maassa ja ilmassa olevat vedet. Nooan edeltäjien aikana maa oli paksun pilviverhon peitossa. Ensimäinen sateenkaarihan tuli vasta vedenpaisumuksen jälkeen merkiksi siitä, ettei Jumala enää hukuta maata vedellä.

        No, se paksu pilviverho suodatti huomattavasti nykyistä otsonikerrosta paremmin avaruuden ionisoivaa säteilyä ja sen takia solujemme uudistuminen oli joko hitaampaa tai "rajalaskuri" oli kymmenisen kertaa myöhäisemmällä.
        Nykyäänhän on niin, että ihmisen maksimi-ikä on n. 12o vuoden kinthaalla. (Niin kuin Bibliakin sanoo vedenpaisumuksen jälkeen ihmisiäksi) Johtuu siitä, että ihmisen solujen uudistumista kyttää kello (jakautumisten määrä on rajattu.) Kun tinki tulee täyteen, kuolee ihminen vanhuuttaan.
        Clark: Kuoleman toiset kasvot Julkaisija Art House.

        Ennen vedenpaisumusta paksu pilvi maan ympärillä -> suodatti ionisoivan säteilyn-> ihminen eli kymmenisen kertaa pidempään.
        Siis näin.
        Ei siihen UFO:ja tarvita. Ripaus uskoa riittää :)

      • Kaapro
        Kähmis kirjoitti:

        Miten tähdet näkyivät tuon sumun läpi? (Eka Mooseksen kirja, mulla eka luku ja 16-17 jae, joissa tähdetkin paistaa maan päälle).

        Paistoivatko kenties nykyistä kirkkaammin?

      • Kähmis
        Kaapro kirjoitti:

        Joo 17 sanoo selvästi "paistamaan maan päälle"

        Luikertelen.

        Jumala, jolle koko kosmoksen historia on kuin avoin kirja tai alkuräjähdyksestä sammumiseen yksi pitkittynyt NYT-hetki, tarkoitti tällä tietysti vedenpaisumuksen jälkeistä aikaa, jolloin kaiken peittävä pilviverho oli jo poistunut.

        Onko se nyt niin vaikea ymmärtää, että pitää ihan rautalangasta vääntää :)

    • Kähmis

      Ja sitten kun joku uskis käy selitämässä, että UFO:t ovat demonisia henkivaltoja (sillä meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa. Huomaatko; osaan ulkoa), niin nostetaan hirveä äläkkä.
      Väitteesi on samaa luokkaa ja lähes yhtä hyvin perusteltu.

    • epes12

      tiesi ainoana mikä jeesus todella oli.....valo olento..jolla oli tehtävä maanpäällä..! Ottakaa ITE selvää onko toi totta!...juudaksen evankeliumi......

    • Anonyymi

      jeesus oli ajanut taivaassa ufolla ylinopeutta ja sai sakot.
      Sakko tarkoittaa yötä papin kanssa ja sen kainalossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe