Mitä se kaaso sitten tekee? Kun tämän palstan mukaan "on raatanut meidän häiden eteen", "nähnyt niin paljon vaivaa", "antanut tosi paljon aikaansa" jne. Mitä teidän kaasonne on tehnyt / tulee tekemään? Minkä mittakaavan häitä porukka junailee, jos ei omia kutsukortteja saada askarreltua? Vai onko se halusta kiinni...?
Minä olen ymmärtänyt kaason tehtäväksi sen, että hääpäivänä ollaan morsion henkisenä tukena ja katsotaan, että puuteri ja huulipuna ovat tarvittaessa käsillä. Ei tuon luulisi kovin raskasta olevan? Vaikka toki siitäkin kiitollinen kuuluu olla.
Mitä tekee kaaso?
14
5141
Vastaukset
- meillä
Minä olen parhaan ystäväni kaaso loppukesästä ja olen ottanut tehtävästä paniikkia lähinnä hääpäivän ohjelmasta. Polttareita ollaan järjestelty huhtikuusta asti ja nyt ne sitten koittavat. Kaason tehtävä on ymmärtääkseni organisoida polttarit ja pitää langat käsissä vaikka ainakin meillä koko polttariporukka on osallistunut suunnitteluun. Samalla porukalla ollaan suunnittelemassa myös häihin ohjelmanumero tai pari. Morsian toivoo minun ja bestmanin huolehtivan hääpäivän ohjelman sujumisesta sekä minun puhuvan kirkossa. Ennen hääpäivää mennään koristelemaan kirkko ja hääpäivän sitten pyörin morsiamen matkassa kampaajalla yms. Aiemmin olen ollut mukana muun muassa hääpukujen sovituksissa ja kuuntelemassa suunnitelmia että pysyisin kärryillä kun asun kuitenkin toisella paikkakunnalla. En koe tätä mitenkään ylivoimaiseksi, aika helpolla olen päässyt. Enemmänkin voisin mielelläni tehdä jos pyydettäisiin mutta hääparilla on myös onneksi paljon auttavia käsiä ollut mukana.
- Dooooooris
Kaaso on ensisijaisesti apuna ja tukena hääpäivänä. Hän myös on järkännyt polttarit yhden toisen kaverin kanssa. Kutsukortteja askarreltiin yhdessä ja kaaso itse tarjosi tähän apuaan. Lisäksi hän auttaa hääpaikan koristelussa. Meidän häihin ei tule mitään varsinaista ohjelmaa (vain hääkakunleikkaus, sukkanauhan ja kimpun heitto), mutta en tiedä onko kaaso järjestänyt jotain yllätysohjelmaa.
- Kaaso07
Tähän mennessä olen auttanut paikan ja ruokien valinnassa, ottanut paikasta kuvia, suunnittelut itse tilaisuutta, auttanut kutsujen postittamisessa, testannut eri boolivaihtoehtoja morsiamen kanssa, ostanut askartelutarpeita, ideoinut lasten puuhanurkkaa, miettinyt pöytien järjesteystä ja plaseerausta, hommannut bändiä, järjestänyt musiikkia, auttanut kukkavalinnoissa... Nyt on vielä tarpeiden ostamista, kylttien ja plaseerauskorttien tekoa ja sijoittamista, serviettien laittoa, tavaran roudausta, ohjelma kokonaisuudessaan, polttarit... Ennen juhlaa autan morsianta pukeutumaan, kuskaan ihmisiä, juomaa ja tavaraa, järjestelen tuoleja, laitan yöpalan valmiiksi... Itse tilaisuudessa ohjailen vieraita kahdella kielellä, toivotan tervetulleeksi, käännän kaikki puheet, huolehdin, että kaikki sujuu jouhevasti, sekoitan boolin, pidän puheen ja toteutan kaikki suunnittelemani ohjelmanumerot, järjestän yöruokailun, kaitsen lapsia, kannan juomia... Yövieraille teen aamupalan ja autan tavaroiden poisroudaamisessa.
Tässä muutama esimerkki. Tosi mukavaa tämä on! Koko kesä tässä menee, mutta niin oli tarkoituskin. - järjestin polttari, tein hä...
hääpaikan, ajoin edes takas ostamassa tarvikkeita, tein pöytäkartan, tein listan bändille hääparin suosikkibiiseistä, soittelin sinne ja tänne. Varasin ja maksoin hääparin hotellihuoneen.(josta lähtivät jo ennen amupalaa, kun morsio halusi kotiin ja lenkille..) siivosin bestmänien kanssa juhlapaikan. Olin kuskina kirkkoon morsiamelle ja morsiusneidolle (joka oli morsiamen sisko. Ei edes hääkimppua vaivautunut pitämään sylissään, " onks mun ihan pakko...???" ) Vittu niin itsekeskeinen koko suku..
Juhlapaikalla morsian viljeli vittua niin että sulhanenkin häpes korvat punasena. Haukkui bändin ihan pystyyn, jonka äitini oli sinne hommannut ja juhlaväi nautti. Morsian valitti aivan kaikesta ja joka asiasta.
Minä valvoin puoli kolmeen häitä edeltävänä yönä ja väänsin viimesiä tikkareita. Herätys oli klo 7, mutta morsian herätti jo lenkille lähteissään mut enne kuutta, paiskoi ovia, keitti puuroa, huudatti radiota... tuli vielä lenkiltä tekemään vatsalihasliikkeitä olohuoneeseen jossa nukuin, laitto jalat sohvan väliin, väänteli niitä lihkasiaan ja minä pompin mukana. Ei ollut peittoa, lakanan otin pyykkinarulta. Ikkuna auki ja lokit kirkui. Tuuletin huusi kylppärissä eikä sitä saanut laittaa pois kun lakanat kuivumassa. Meteli oli kun laivan konehuoneessa.
Kaiken huippu oli morsiamen sisko ja sen äiti. Ei ollut kauas omenat puusta pudonneet...
Hääpaikalla juhlan jälkeen isäpuoleni teki sen mtä olisin halunnut kuulla morsiamen suusta.. Kun morsiuspari teki lähtöään, hän kilisti lasia, pysäytti porukan ja kuulutti kiitoksen MINULLE, " Kiitos kaasolle erittäin hyvin järjestetyitä häistä". Tämän jälkee moriamen äiti kiukutteli siitä että milläs kyydillä HÄN sitten menee nukkumaan...äitini totesi, että ihan samalla tavalla kun muutkin, OTA TAKSI! ja ei, hän änki morsiusparin kyytiin, kun bestman lähti viemään morsiusparia hotelliin.. Ja heitti ensin tämän äidin tyttärensä kotiin ja sitten vasta morsiamen ja sulhasen hotelliin... Ja minä en enää välittänyt tuon taivaaallista. Hain pullon viiniä keittiöstä ja menin kalliolle tupakalle... Mietin vaan ittekseni, että NEVER AGAIN!!!- skeptinen
Niin, tämähän ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun kuulimme tämän tarinan. Eikös noista häistäkin nyt jo ala olla pari vuotta aikaa ? (mikäli tämä stoori nyt ylipäätään pitää paikkaansa kirkuvine lokkeineen sun muine hassuine yksityiskohtineen)
Sinulle on jo aikaisemminkin vastattu, että järjen käyttö sallittu. Olisit voinut jo järjestelyvaiheessa jättää osan tekemättä ja yksinkertaisesti kieltäytyä ottamasta noin paljon hommia. Jos tähän et kerta kaikkiaan kyennyt, koita silti päästä yli katkeruudestasi. - eikä tässä enää kukaan katk...
skeptinen kirjoitti:
Niin, tämähän ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun kuulimme tämän tarinan. Eikös noista häistäkin nyt jo ala olla pari vuotta aikaa ? (mikäli tämä stoori nyt ylipäätään pitää paikkaansa kirkuvine lokkeineen sun muine hassuine yksityiskohtineen)
Sinulle on jo aikaisemminkin vastattu, että järjen käyttö sallittu. Olisit voinut jo järjestelyvaiheessa jättää osan tekemättä ja yksinkertaisesti kieltäytyä ottamasta noin paljon hommia. Jos tähän et kerta kaikkiaan kyennyt, koita silti päästä yli katkeruudestasi.alkuperäinenhän kyseli, että mitä kaikkea kaasolle kuuluu... olen minä taas tänä kesänäkin kaasona, tosin huomattavasti suppeammalla toimenkuvalla, ja sairaan siistii nakittaa tekemiset muille!
- joen vielä
skeptinen kirjoitti:
Niin, tämähän ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun kuulimme tämän tarinan. Eikös noista häistäkin nyt jo ala olla pari vuotta aikaa ? (mikäli tämä stoori nyt ylipäätään pitää paikkaansa kirkuvine lokkeineen sun muine hassuine yksityiskohtineen)
Sinulle on jo aikaisemminkin vastattu, että järjen käyttö sallittu. Olisit voinut jo järjestelyvaiheessa jättää osan tekemättä ja yksinkertaisesti kieltäytyä ottamasta noin paljon hommia. Jos tähän et kerta kaikkiaan kyennyt, koita silti päästä yli katkeruudestasi.suht. tuoreessa muistissa...
- pohjankukka
joen vielä kirjoitti:
suht. tuoreessa muistissa...
olla morsiamen tukena hääpäivänä,seistä kirkossa lähellä morsianta,pitää morsiuskimppua vihkimisen ajan ja katsoa,että morsiamen puku ja mahdollinen laahus ovat kauniisti alttarilla ja sieltä lähtiessä. Häätilaisuudessa kaaso on morsiamen lähettyvillä ja auttaa tarvitessa morsianta puvun ym.n kanssa.Alkuaan kaason tehtävä uskottiin jollekin vanhemmalle vaimolle,joka neuvoi morsianta,missä neuvoa tarvittiin.Kaason tehtävä ei missään tapauksessa ole häiden järjestäminen,auttaahan saa aina niin paljon,kun haluaa.Kaason oletetaan myöskin itse pukeutuvan kauniisti ja kantavan jonkinlaista kukkajuttua,suosittelen ranneviehettä.
kaasot (2) järjestivät hupaisat polttarit, sekä auttavat juhlapaikan koristelussa ja hääpäivän tapahtumissa (kampaukseen ja meikkiin meno, pukeutuminen, kuvien otto ym. ym.) Valmistelut, kuten kutsukortit ja koristeet olen yksin itse tehnyt ja suurimman osan suunnittelustakin, mutta vuosi sitten alotin sen kaiken niin eipä ollut suuri homma ja tykkään näprätä kaikkee. Mutta sehän riippuu paljon kaasostakin tietty mitä on valmis tekemään asian eteen ja kuinka paljon pystyy/haluaa aikaa asian suhteen käyttää. Itse olen yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon vaivaamatta kaasojani. Mutta kuka kaasoksi suostuu, luulen hänen tietävän mihin on lupautunut ja on usein valmis myös ystävänsä eteen tekemään usein enemmänkin kuin kaason tarvitsisi.
- kaasotin07
Olen sisareni kaasona heinäkuun alussa ja tähän mennessä en ainakaan ole kokenut tehtävääni ylivoimaiseksi. Olen auttanut paikka- ja kutsukorttien sekä hääkarkkien askartelussa, ollut mukana puvun etsinnässä ja suunnitellut polttarit muiden morisamen ystävien avustuksella. Nyt viimeisillä viikoilla on lautasliinojen taittelua ja koristeluissa auttelemista, myös polttarikansio pitäisi tehdä. Itse hääpäivänä menen ensin morsiamen kanssa kampaajalle, ja käymme vielä tarkistamassa juhlapaikan koristelun. Kirkossa olen luvannut lukea tekstit, hääpaikalla sitten toimin morsiamen oikeana kätenä, eli huolehdin, että kaikki mitä hän tarvitsee on saatavilla. Itsekin olen ihmetellyt miten monet valittavat työmäärästä, itse olisin ollut valmis tekemään enemmänkin...
- Kaaso07
Minä en edes ajattele, että tämä ja se ja tuo homma olisi joku kaason pakkopulla, sillä olemme ystäväni kanssa AINA auttaneet toisiamme, kysyneet toisen mielipidettä jne. Kaksi minun parhaista ystävistäni menee keskenään naimisiin, on se silloin minunkin juhlani, jota en kertakaikkiaan osaa ajatella minään muuna kuin iloisena, isona tapahtumana, johon kuuluu ihanaa valmistelua ja odotuksen kutinaa.
En ymmärrä niitä, jotka hoitavan kaason hommia pitkin hampain, eikö jokaisella tytöllä ole se yksi luottoystävä, joka ilolla jakaa kokemuksen? Ja jos ei, niin eikö jokainen tunne lähipiiriään sen verran hyvin, että osaa pyytää sitä ihmistä, joka lähtee ilolla mukaan?
- hääpäivänä ja seuraavana
On tähän mennessä järjestellyt polttareita ja käynyt katsomassa kanssani pukuja yhtenä päivänä, ei muuta. Hääpäivää ennen auttaa juhlapaikan koristelussa, hääpäivänä pitää kukkakimppua yms. ja hääpäivän jälkeen auttaa juhlapaikalla siivoamisessa.
- kesällä -05
eli oli parhaan kaverini ja lapsuudenystäväni kaasona. Hänellä kun ei ole muista sisaruksia ja tavallaan minä olen ollut hänelle myös se puuttuva sisko.
Aluksi tuleva morsian kyseli lähinnä mielipiteitä. Että pistetäänkö vaaleansiniset servetit vai vaaleanvihreät? Käytiin kukkakaupassa tilaamassa kimput, kampaajalla koekampauksessa, ostamassa kaulakoru korvikset, suurinpiirtein pähkäiltiin illan kulkua ja ohjelmia ym. missä järjestyksessä ja missä vaiheessa.
Järkkäsin polttarit muutaman kaverin ja serkun kanssa. Oli kiva ja aurinkoinen päivä. Käytiin syömässä ja oli pari tehtävää jne. Illalla baariin jne.
Hääpäivänä kuskasin morsiamen kampaajalle, sieltä sulhasen kotiin vaihtamaan hääpuku, katsoin että kaikki on kunnossa. Kyyditsin kirkkoon jne. Morsian oli ostanut minulle pienen käsilaukun jonne mahtui molempien puuterit ja huulipunat, nenäliinoja ja laastaria jos sattuu että kengät hiertävät ym.
Kirkossa ennen vihkimistä minä taisin jännittää enemmän. Pidin morsiamen kimppua jne. Hääpaikalla vein lahjoja lahjapöydälle. Puhetta en pitänyt, eikä pitänyt bestmanikaan. Mutta yhteistyössä bestmanin, morsiamen äidin ja keittiöhenkilökunnan kanssa pidettiin tapahtumien kulusta huolta. Bestman piti juonnot ym. minä kävin kyselemässä keittiöltä että koska kahvi on katettu (oli erillisessä rakennuksessa) jne.
Varmasti tein paljon muutakin. Mutta lopussa kiitos seisoo! Morsiamen äiti kiitteli vuolaasti kaikesta ja että kuinka paljon olen nähnyt vaivaa. Kaiketi tiesi että morsian soitteli useita kertoja päivässä pari kuukautta ennen häitä ja kyseli ja varmisteli kaikkea. Samana vuonna sain joululahjaksi vielä morsiamen vanhemmilta pari kahvikuppia sarjasta jota keräilen.
Todennäköisesti joudun kaasoksi tai "varakaasoksi" vielä ainakin nelisen kertaa elämäni aikana. Kaveripiirini on niin tiivis että heiltä olisi epäkohteliasta kieltää jotakin osallistumasta kaason tehtäviin.
- kun ei ole vielä
tapana palkata hääkoordinaattoria, niin sen hommat hoidatetaan kaasolla... No säästäähän ahneet morsmaikut kunnolla, kun pääsee jollain valokuvakehyksellä kaikesta siitä vaivasta ja ajasta, minkä ulkomailla hoitaa palkattu hääsuunnittelija...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62453- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561191- 521095
- 1131092
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60892