Eli tilanne on tämä. Asun yhdessä miesystäväni kanssa. Yhteistä historiaa on takana vain alle kaksi vuotta, mutta yhtä sun toista olemme jo joutuneet yhdessä kokemaan. Olemme jo päättäneet mennä naimisiin, ajankohdastakin olemme yhtä mieltä. "Lain silmissä" olemme siis jo kihloissa, koska avioliittolupaukset on jo tehty.
Sormukset valitsimme muutama viikko sitten, ja sen jälkeen, kun olin valinnut mieleiseni, jätin loppuhomman miehen käsiin. Hän siis sai ottaa yhteyttä liikkeeseen ja ilmoittaa kihlauspäivän, koska hän haluaa, että kosinta on minulle yllätys.
Eli nyt tavallaan "leikimme", etten ole edes nähnyt koko sormusta, ja joudun kärvistelemään jännityksessä, kun en tiedä missä ja milloin hän kosii. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta ja jotenkin koko tilanne tuntuu stressaavalta.
Onko kenelläkään muulla kosinta tapahtunut näin, vai onko se ollut teille ihan täysi yllätys? Vai oletteko sitten vain sopineet asian yhdessä, ja mitään varsinaista kosintatilannetta ei edes ollut?
Sormukset valitsimme muutama viikko sitten, ja sen jälkeen, kun olin valinnut mieleiseni, jätin loppuhomman miehen käsiin. Hän siis sai ottaa yhteyttä liikkeeseen ja ilmoittaa kihlauspäivän, koska hän haluaa, että kosinta on minulle yllätys.
Eli nyt tavallaan "leikimme", etten ole edes nähnyt koko sormusta, ja joudun kärvistelemään jännityksessä, kun en tiedä missä ja milloin hän kosii. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta ja jotenkin koko tilanne tuntuu stressaavalta.
Onko kenelläkään muulla kosinta tapahtunut näin, vai onko se ollut teille ihan täysi yllätys? Vai oletteko sitten vain sopineet asian yhdessä, ja mitään varsinaista kosintatilannetta ei edes ollut?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiköhän tämä ole taas niitä lajeja, joissa kukin taplaa tyylillään? =)
Mekin olemme jo kihloissa, yhteisen keskustelun pohjalta (en muista loppujen lopuksi esitti ratkaisevan kysymyksen). Mutta siitä huolimatta mies haluaa vielä "kosia oikeasti", eli näytelmäleikki tiedossa täälläkin, joskin todennäköisesti ilman sormuksia.
Puoliyllätys tulossa, kun en tiedä ajankohtaa, mutta molemmat tietävät kysymyksen ja vastauksen =) Vähän hulluahan tuo on, mutta jos mies haluaa tehdä romanttisen eleen, niin enhän minä ole niin tyhmä että vastaan pistäisin!
juuri sama homma, että mies haluaa yllättää romanttisesti. Tuntuu vain välillä, että leikki on enemmän miestä varten, koska minulle sopisi ihan hyvin, että vain laittaisimme sormukset sormeen ilman sen kummempia näytelmiä.
Toisaalta onhan se kai hienoa, jos mies polvistuu ja "ihan oikeasti" kosii. Tiedän myös, että mies haluaa myös "kysyä lupaa" isältäni ennen virallista kosimista, joten kai sitäkin täytyy odottaa.
On tämä vaan niin piinaavaa, kun ei voi edes vielä kenellekään kertoa kihlauksesta, koska sitä ei tavallaan ole vielä tapahtunut.:) Arvostan kuitenkin miehen halua panostaa tähän.
Musta toi tuntuisi leikiltä ja vähän näyttelemiseltä. Mutta jos ei kosinta tullut yllätyksenä ja tuntuisi kivalta, että kositaan niin tietysti noinkin voi tehdä. Itse olisin jopa halunnut miehen kosivan toisen kerran, kun eka kerta ei mennyt ihan niin kuin piti... (oltiin maistissa ja mies kosi aiemmin kuin hänen oli pitänyt. Kosinta tuli kyllä yllätyksenä) Mutta sitten ajattelin, että pääasia on että ollaan menossa naimisiin. Ja molemmat sitä todella haluaa. Ei kai sen kosinnan tarvi mennä niin täydellisesti. Eikä se toinen kerta olisi kuitenkaan tuntunut enää samalta. Vaan järjestetyltä jne.
Pääasia, että teette niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Toivottavasti mies ei kauhean kauan odota oikeaa hetkeä, ettet ihan kauheasti stressaannu!
Youtubessa on yli 9000 videota yllätyskosinnasta ja nyt sitä pitää kaikkien yrittää Suomessakin.
Suomalainen perinteinen systeemi on, että ensin kositaan ja sitten yhdessä ostetaan sormukset. Ja jossakin välissä voi kysyä morsiamen isältäkin lupaa.
Amerikoissa vain mies ostaa kihlasormuksen, joten valmisteluiksi riittää sormuksen mitan selvittäminen.
Laittoiko miehet videokameran piiloon tms. vai oliko kamera päällä vain ihan sattumalta (ja osoitti juuri sinne suuntaan), kun miehet yllättäen kosivat? Vai leikkivätkö naiset vain yllättyneitä ja tilanne oli "lavastettu"?
Osa näytti selvästi lavastetuilta. Useimmat olivat sellaisia, että mies oli kätkenyt kameran. Osa oli sellaisia, että nainen luuli tulevansa syntymäpäiväjuhlaan tms. ja paikalla oli tuttavia jotka kuvasivat.
Suurin osa vaikuttaa aidoilta, ei näytellyiltä.
Käy katsomassa www.youtube.com. Pistä hakutekstiksi "proposal" tai "will you marry me"
Mua kosittiin aivan yllättäen ja se teki tilanteesta aivan erityisen hätkähdyttävän, kun mistään ei osannut ees aavistaa. Me ei oltu puhuttu kihloista, mutta ollaan aina tiedetty haluavamme naimisiin joskus. Miehelleni oli tullut sellainen fiilis, että hän haluaa kosia juuri nyt ja marssinut kultasepänliikkeeseen. Edellisenä päivänä mies oli lainannut korurasiastani sormustani, jonka tiesi sopivan nimettömään. (Itse en edes huomannut sormuksen puuttumista silloin.) Mies oli kuulemma pitänyt sormusta 2 viikkoa mukanaan kaikkialla odottaen sopivaa tilaisuutta. Ja lopulta sellainen tuli yhtenä iltana kotona! :-)