ostin stereot parisen vuotta sitten, toimivat niinkuin pitikin, kunnes vaihdoin asuntoa vuoden vaihteessa. Aluksi sterkat toimivat samalla tavalla kuin aiemmin, kunnes toukokuun alkupuolella la-su välisenä yönä heräsin kauheaan mekkalaan: Stereot olivat menneet itsestään päälle, virittäneet itsensä radiotaajuudelle ja vääntäneet volumen täysille. Noh hiukka humalassa sitä oltiin oltu, joten pistin asian ihan oman mokan piikkiin. Mutta kun seikka toistui vielä parina seuraavanakin yönä alkoi asia kummastuttaa.
Muutaman havainnon tein, a)Jätin stereot yöksi cd-asentoon ennenkuin menin nukkumaan b)olin vääntänyt volume napista äänet kokonaan pois c)taajuus johon radio oli virittynt oli 98,5 MHz, tämä taajuus ei ole lyhytvalinnoissa eikä myöskään taajuuskentän alussa eikä lopussa d)kahtena yönä stereot alkoivat huutaa klo 3.01 ja 3.13, joten mistään tiedostamattomasta ajastuksestakaan ei ole kyse.
Noh, selvisin asiasta repimällä virtajohdon seinästä(takaisin en ole laittanut).
Kun sain stereot hiljaiseksi, vika siirtyi televisioon, sama juttu käynnistyy kello kolmen jälkeen aamuyöllä (tosin volumet pysyy hiljaisena), kanava on aina yle1, josta kuuluu yösin tuo sama radiokanava 98,5 MHz eli radio Suomi. Tätä ilmiötä jatkui muutaman päivän ajan, kunnes rupesin sammuttamaan television sen päävirtakytkimestä enkä jättänyt sitä herätevirralle.
Olen tässä miettinyt onko kysymyksessä jokin sähköpiikki joka saa laittet heräämään? Nämä asiat ovat kuitenkin asunnon ainoat ilmiöt tähän asti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hajoo siihen.
"Olen tässä miettinyt onko kysymyksessä jokin sähköpiikki joka saa laittet heräämään?"
-Juuri niin. Joskus laitteistoissa ilmenee tällaisia vikoja. Asiaa taidettiin käsitellä Hesarin Kysy Kirstiltä -palstalla pari vuotta sitten. Mitään yliluonnollista ei tässäkään ole.
Mielenkiintoinen tuo seikka, miten tälläisissä (yleensä ministereo/matkaradio -tyyppisten)äänilaitteiden kummittelutapauksissa laite alkaa pauhaamaan "volumet täysillä". Onko silloin todellakin äänenvoimakkuus mennyt täysille? Jos kyseessä on elektronininen voimakkuudensäätö, volumet voi mennä täysille ilman fyysistä toimenpidettä. Mutta potentiometrillä varustetut laitteet vaativat jonkun voiman ruuvaamaan ns. nupin kaakkoon. Toisaalta kummittelussa ei useinkaan ole mitää kovin loogista ja järjellistä... Mutta harvemmin paremman tason hifilaitteet kummittelevat. Tehokkaalla vahvistimella tulisikin pahaa jälkeä jos kummitus erehtyisi säätämään volumen täysille.
Radio suomea :D ja on ilmeisesti yökyöpeli...
Et ole ainoa jolle on kummiteltu kotona