Mielenkiintoinen on nyt tämä tilanne Räikkönen - Ferrari.
Kun Kimi vielä ajoi McLarenilla ja auto aina hajosi, sanottiin että Kimi olisi paras kuski mutta kun sen auto ei kestä mitään. McLarenilla oli siis huono auto. Kumma kyllä Kimin tallikavereilla autot kesti huomattavasti paremmin.
Samaan aikaan Renault ja Ferrari olivat erittäin nopeita ja luotettavia Alonson ja Schumacherin käytössä eikä huonosti mennyt heidän tallikavereillakaan. Selvästi siis AUTOT olivat heillä parempia kuin Kimillä.
Sitten "oikeus" tapahtui, Kimi pääsi voittajatalliin näyttämään todelliset taitonsa.
Mutta kas kummaa. Ferrarista oli tullut talven aikana hidas ja epäluotettavakin. Auto ei muutenkaan tunnu sopivan Kimille koska tallikaveri pärjää paremmin. Samaan aikaan McLaren on talven aikana saanut viilattua autonsa ennennäkemättömään kuntoon. Sillä ei ole merkitystä että kuskina on Alonso, koska ei Alonso voi olla ajotaidoiltaan parempi kuin Kimi.
Myös Renaultista on hieman kadonnut tehoja kun auto ei kulje enää kuten viime kaudella. Sillähän ei ole merkitystä että kuskina ei enää ole Alonso.
Nyt on jo nähty kommentteja että Kimin pitäisi mennä McLarenille. Kimillä on myös sanottu olevan paljon huonoa onnea.
En muista kuka viisas se oli joka kerran totesi että "mestareilla aina näyttää olevan hyvää onnea, mutta loppujen lopuksi hyvä onnikin on lähes kokonaan taidoista kiinni".

Vastaukset 8
Vanhimmat
Yllätyin, että Kimi oli yllätykseksini niinkin heikko ajaja kuin nyt näyttää olevan.
En uskonut, että räpeltää tähän tahtiin vaan kuvittelin hänen olevan suvereeni ykköskuski Ferrarilla.
Hyvä kommentti. Olisi hauska kuulla innokkaimpien Kimi-fanien vastaväitteet.
En malta olla taas kerran toteamatta että ainakaan minulle tämän kauden tapahtumat eivät tulleet yllätyksenä. Tunnistin näes Kimin ylimainostetuksi ja McLarenin paremmaksi autoksi mitä viime kaudet näyttivät.
Muistetaan silti että Ferrari on ollut tämän kauden nopein auto, parissa viimeisessä kisassa vauhti näyttäisi hieman hiipuneen. Syynä joko kuskien vaisut esitykset tai Schumin kehitystyön vaikutus alkaa hävitä nopeammin kuin odotettua.
Jos Ferrarin kuljettajaparina jatkaa ensi kaudella Massa ja Kimi, niin auton vauhti hiipuu entisestään muihin verrattuna. Kimin tarttis ottaa mestaruus nyt kun sitä tarjotaan, tai se jää kokonaan ottamatta.
Sinullahan on tunnetusti valtava tietotaito formuloiden parissa :D Mene vaikka räpiköimään tuulitunneliin ja kehitä itseäsi.
Niin siitä tuulitunnelin tarpeesta ja tallien kehitystyöstä vielä kauden tässä vaiheessa.
Esimerkiksi Ferrarin pääsuunnitelija Nigel Stepney on parhaillaan neljän viikon lomalla jossakin thaimassa tai vinku-intiassa ja tallinsa tavoittamattomissa (ei vastaanota puheluja). Eli ei taida kovasti olla kehitystyöt meneillään ja tuulitunnelissakin tuivertaa vain luonnon tuulet tällä hetkellä.
Tarkistappa tietosi.
Kannattaa muistaa, että myös Häkkinen menetti mestaruuden Mclarenin luotettavuusongelmien vuoksi.
Yleensä Räikkönen oli tallikavereitaan suvereenisti parempi Mäkillä. Kuten kovalla itseluottamuksella talliin tullut Montoya. Ja mitenkä kävi? Räikkönen pesi Montoyan 6-0. Kukaan ei voi väittää, että Montoya ei ollut hyvä kuski. Williamsilla voitti tallikaverinsa ja on INDY-500 voittaja.
Renaultille olikin jossain vaiheessa odotettavissa vaikeampi vuosi. Ei Ferrarikaan joka vuosi ole ollut kärkitaisteluissa. Ja silti kuski ei autoa tee vaan auto tehdään kuskille.
Enpä sanois, että Massallakaan viime vuosi mikään loistokas ollut. Räikkönen selvästi huonommalla autolla ei jäänyt kuin muutaman pisteen massasta kauden lopussa. Siksi sanon, että huono auto koska Alonsokin totesi ettei ole mikään ihme kun räikkönen ei pärjännyt viime kaudella koska auto oli ihan surkea.
Jälkiviisaana voisi sanoa, että Räikkönen teki virheen vaihtaessa tallia mutta se olisi liian aikaista todeta, kun kausi ei edes ole vielä puolivälissä. Mäkillä sattuu olemaan joskus aivan suvereeni vuosi kuten 1998 mutta pitkässä juoksussa väitän, että Ferrarille siirtyminen oli viisas ratkaisu. Kimillä vaan on hieman sopeutumisongelmia joihin on tullut jo ratkaisuja esim. USA:n kisa jos ei lähtöä lasketa toi jo valoa. Onhan Alonsollakin sopeutumisongelmia mäkillä.
Lopuksi totean Ross Brawnin sanoin: On turha väittää, että kuljettaja voisi kertoa insinööreille, kuinka autoa saadaan nopeammaksi. Kuljettajan rooli on rajattu ja hän voi ainoastaan raportoida insinööreille auton käyttäytymisestä.
Huipputallit ei pelaa pikapeliä. Linjat on paljon kauaskantoisempia kuin pelkkä yksi kausi. Lyhytnäköiset ei vain tajua sitä.
Autourheilu on paljon raviurheilun kaltaista. Huippuohjastajat "kuskaa" ja ihan eri henkilöt vastaa valmennuksesta ja kehitystyöstä.
PS: täällä on tietyt henkilöt aivan oistonaan haukkumassa Räikköstä, suorastaan pakkomieleteisesti. Minun, eikä monen muunkaan tarvitse edes vaivautua puolustelemaan Kimin tekoja ja taitoja. Näiden haukkujien on sitä vastoin suorastaan pakko aina päästä mainitsemaan jotain negatiivista hänen elämästään ja urastaan.
Kuljettajissa on kuitenkin suuria eroja kuinka kykenee kuvailemaan ajokkinsa käyttäytymistä.
Itse motcrossissa kilpailleena tiedän testaamisen merkityksen. mm. mx:n 6-kertainen maailmanmestari Joel Robert oli aikoinaan häikäisevä kuski radalla mutta testaajana hänellä ei ollut mitään arvoa; kun hän hyppäsi uuden pyörän selkään, hän sanoi "erinomainen, tälle ei tarvitse tehdä yhtään mitään". Toisaalta Mikkolan Hessu oli erinomainen pyörän kehittäjä.
Jos kuljettaja ei kykene kuvailemaan autoon tehtyjen muutosten vaikutusta, ovat insinöörienkin mahdollisuudet kehitystyössä huomattavasti rajallisemmat.
Brawn huomautti myös M.Schumacherin loistaneen radalla, ei insinööripuolella. Juuri näin sen pitääkin olla - myös testaustyössä.