PARIS HILTON VAPAUTUI - VIHDOIN

Perijätär Paris Hilton vapautui vihdoin vankilasta.

Syyskuussa 2006 Hilton pidätettiin ajamasta autoa 0.8 promillen humalassa, ja seurauksena hän muun muassa menetti ajoluvan viideksi kuukaudeksi. Hilton kuitenkin ajoi autoa pariin otteeseen ennen ajokiellon päättymistä, ja lopulta 5.5.2007 hänet tuomittiin 45 päiväksi vankilaan ehdonalaismääräyksen rikkomisesta. Puolustuksen todistuksessa Hilton kertoi toimineensa sen mukaan, mitä hänelle oli neuvottu, ja perijättären tiedottaja todistikin antaneensa tietämättömyyttään asiakkaalleen väärää informaatiota ajokiellosta. Hilton asteli vankilaan 3.6.2007

Poikkeuksellisesti oikeuden tuomari kielsi ilman perusteita Hiltonilta Los Angeles County Seriff's Deprtmentin muille suoman early release -ohjelman, jonka mukaisesti kaikki alle 90 päivän tuomion saaneet ei-väkivaltaiset naisvangit vapautetaan kokonaan välittömästi vankilaan kirjautumisen yhteydessä. Jo ennen tätä käytäntöä Hiltonin kanssa vastaavasta rikkeestä tuomitut ovat istuneet vain 10% tuomiostaan vankiloiden ylikuormittumisen johdosta.

Hiltonin viidentenä vankilavuorokautena LASD päätti kuitenkin ohittaa tuomarin määräykset early release -ohjelmaan liittyen, mihin sillä oli täysi laillinen oikeus, ja uudelleensijoittaa Hiltonin kotiarestiin kärsimään koko jäljellä oleva 40 päivän tuomio. Hiltonin tuomari kuitenkin eväsi jo täyttöönpannun uudelleensijoituksen seuraavana päivänä palauttaen perijättären vankilaan, ja tämä herätti ison keskustelun oikeusoppineiden piirissä, sillä päätöksellään tuomari on ensimmäinen tuomari, joka rikkoo LASD:n arvovallan vankeinhoitoon liittyvissä tapauksissa. Oikeudellisen proseduurin rikkominen saattaa jopa tulevaisuudessa muuttaa sitä.

Hyvän käytöksen johdosta Hilton vapautettiin jo tänään 26.6.2007 oltuaan vankilassa puolet tuomiostaan eli 23 päivää. Hilton on sanonut tajunneensa vankilassa, että media on käyttänyt häntä hyväkseen tehden hänestä naurunalaisen ja että hän on nykyään paljon kiitollisempi kaikesta, mitä hänellä on. Myös kasvatuksessa annattu hengellinen pääoma on tullut enemmän esille, kun Hilton on todennut Jumalan vapauttaneen hänet ja antaneen hänelle uuden mahdollisuuden. Hiltonin mukaan tyhmän esittäminen saa nyt loppua, ja hän toivoo kokemuksensa olevan esimerkkinä muille ja että saisi käytettyä julkisuuttaan yhä enemmän hyväntekeväisyyden hyväksi.

Kuten tuomio, uudelleensijoitus ja sen evääminen, niin myös vapautuminen on Yhdysvalloissa suuri mediatapahtuma. Uutishelikopterit sekä lukemattomat toimittajat ja kuvaajat seuraavat suorana tapahtumia ja suuret tv-kanavat välittävät live-kuvaa. Hilton on arvostetun ja maineikkaan journalisti Larry Kingin tunnin pituisessa ohjelmassa vieraana CNN:llä huomenna keskiviikkona 27.6.2007.

http://www.blogsmithmedia.com/www.tmz.com/media/2007/06/0626_paris_exit_cnn1.jpg
2718688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kun niin suuri osa kansasta elättää näitä seiskoja y.m paskalehtiä ahmimalla noita julkkisjuttuja ja turhan usein noita juttuja postataan tällekin palstalle.
Ketä vittua kiinnostaa joku paris hilton tai vastaava turhis ja miksi?
Ennen vanhaan kylän mediana toimi juoruämmät, jotka potkukelkalla kaahasivat talosta toiseen, jos oli jotain "tiedotettavaa".
Nykyisin sen hoitaa roskajournalismi, johon myös iltapäivälehdet kuuluu.
En ole kahteenkymmeneen vuoteen ostanut yhtään iltapäivälehteä, enkä tule ostamaan.

Äänestä

Kunnioitettavan paljon haaskasit aikaasi tuon juttusi kirjoittamiseen.

Onko se sinulle "elämää suurempaa" seurata jonkun tyhjäpääjulkun
edesottamuksia.

"Hiltonin mukaan tyhmän esittäminen saa nyt loppua"
Onko hän siis tähän saakka ESITTÄNYT tyhmää?

Jos tällaiset parishiltonjutut tuo sisältöä elämääsi, niin voi, voi.

Äänestä
  • paris se on vaan niin turha eihän siitä siis oo pitkääs aikaaa edes kerrottu mitään kivaaa siis sanon sen et jos olisin paris kävelisin paperi pussi päässä koko ajan se on niin nolo muija kun oola ja osaa se uikkari juttukin siitä hyi v###u

    Äänestä

höh.paris sai mitä kerjäsikin olkoon tuo lievä ''opetus''

Äänestä

Miten ihmeessä tähän juttuun ovat kirjoittaneet jotain jälleen kaikki, joita tämä aihe ei kiinnosta!?

Heh-heh.. Taitaa sittenkin kiinnostaa, kun tuhlaa pari minuuttia elämästä vastatakseen johonkin asiaan joka ei kiinnosta...?

Äänestä
  • olen aivan samaa mieltä.miten mämä melkein kaikki kirjoittavat aiheesta ,kun eivät ole lukeneet, eivätkä ole kiinnostuneita.

    Äänestä

  • vaimoke kirjoitti:

    olen aivan samaa mieltä.miten mämä melkein kaikki kirjoittavat aiheesta ,kun eivät ole lukeneet, eivätkä ole kiinnostuneita.

    pääse pakoon millään tavalla. Kaikki lehdet purusaa jotain hemmetin Paris Hiltonia. Ällöttävän näköinen ämmä muutenkin.

    Äänestä

"Hiltonin mukaan tyhmän esittäminen saa nyt loppua, ja hän toivoo kokemuksensa olevan esimerkkinä muille ja että saisi käytettyä julkisuuttaan yhä enemmän hyväntekeväisyyden hyväksi. "

Niin taas. Pidetäämpä tämä mielessä ja katsotaan meneekö Paris Hilton jossain vaiheessa taas juomaan viinaa ja näyttelee pimppaansa Lindsay Lohanin ja Britney Spearsin kanssa!

Äänestä

siis taas jostain vitun seiska lehest ottui juorui.

Äänestä

Mut hei! Parisille linnassa istuminenhan teki ulkomuodollekkin hyvää.. hitsi kun mimmi näyttää paremmalta kuin koskaan, olisikohan aidonvärisissä silmissä se.. en tiedä mut jokatapauksessa...

Äänestä
  • voishan sitä tökkäistä

    Äänestä

..Paris Hilton..

Äänestä

yhden turhakkeen takia. Eikös sinulle ole yhdentekevää missä se Hilton seikkailee, ei kai vaikuta sinun päivärytmiin millään tavalla.

Äänestä

Hei,
muistetaanpa nyt, että tämä typy on tehnyt rikoksen, jonka vuoksi hän on joutunut vankilaan. Naurattaa kun media spiidaa sen vaikeita oloja linnassa. Missään ei paheksuta kortitta/kännissä ajamista.
Linnaan ei kukaan joudu syyttä!

Äänestä

Äärimmäisen puolueellisesti ja paskasti kirjoitettu juttu. Vaikka toimittaja onkin Parisin fani, niin silti saisi hieman ajatella...

Helvetin oikein, että se tyhmä muija joutui vankilaan. Itse on itselleen vankilareissun aiheuttanut. Vittu, että nyt suojellaan jotain rattijuoppoa...

Äänestä

huomasin että oli eri vaatteet päällä kun sisään mennessä? miten mahdollista??

Äänestä
  • kaunis nainen

    Äänestä

  • hjh kirjoitti:

    kaunis nainen

    lopettakaa neitin mollaaminen,tykkään hiltonista

    Äänestä

USA:ssa monia syyttömiä ihmisiä pidäetään ja heitä pidetään vankilassa pitkiäkin aikoja kertomatta heille syytä tai edes sitä kuinka kauan heidän vaupautensa riisto jatkuu. Ehkä he ovat terrorisit epäiltyä tms koska he asuvat väärässä paikassa, ovat väärästä maasta kotoisin tai ovat väärän uskonnon edustajia.

Sitten kehdataan vatvoa tuollaista Paris Hiltonin muutaman päivän istumista ja siihen liittyviä muodollisuuksia ja pitää näitä asioita jotenkin erityisen merkittävinä.

Kaikkien USA:n ihmisoikeusloukkausten ja oikeusjärjestelmän mädännäisyyden keskellä tämä pelleily on suorastaan kuvottavaa. Vielä kun niin paljon korruptiota on tullut tämän asian tiimoilta päivänvaloon eikä kukaan kiinnitä oikeasti tärkeisiin asioihin edes huomiota.

Äänestä
  • 17-v poika ja 15-v tyttö harrastivat vapaaehtoisesti seksiä. Tulos, poika 10 vuodeksi (!!!) vankilaan, koska paljastui että tyttö oli tarjonnut hänelle suuseksiä, joka oli osavaltion sodomialain mukaan laitonta. Poika on nyt istunut muistaakseni yli 2 v jo linnassa ja asianajajat yrittävät saada häntä vapaaksi. Lain porsaanreikä, joka johti vankilatuomioon, on sittemmin kumottu, mutta pojan tuomiota ei ole takautuvasti peruttu.

    P.S. En ole mikään vapaan seksin kannattaja, mutta eiköhän lähes jokainen pidä vapaaehtoista kahden teinin välistä seksiä pienempänä rikoksena kuin jotain, mistä kuuluu saada 10 vuotta vankilaa?

    Äänestä

Miksi vaivaudutte vastaamaan/lukemaan tämän viestiketjun ensimmäisen viestin (ja muutekin), jos teitä ei kiinnosta? Kukakohan siitä hyötyy, että tänne tullaan kirosanojen ja huutomerkkien, solvauksien ynnä muiden kanssa huutamaan, että EVVK? Jos ei kiinnosta, niin älkää lukeko tai uhratko kallista hyvän ihmisen (joka ei lue juoruja) - aikaanne tälläisiin keskusteluihin. Niin yksinkertaista - VAI esitättekö tekin tyhmää?

Äänestä

Olikohan sillä tuomarilla tarkoitus oikeasti muuttaa sitä vallalla olevaa menettelyä jonka mukaan nuo naisvangit päästetään vapaaksi vaikka niille on tuomio annettu, vai halusiko vain näpäyttää perijätärtä?

Pitäisi varmaan hommata enempi vankilapaikkoja, jos pitää rangaistuja käännyttää ovelta.

Äänestä

vaaatttu mikä muija. taitaaa olla perusarvot vähä hukas.

ei paljo järki päätä pakota

Äänestä

Paris on fiksu, herttainen ja suloinen, sekä ulkoisesti että sisäisesti. Hänestä ei saa pahaa kuvaa millään.
Vankila on varmasti opettanut häntä ja antanut paljon ajattelemisen aihetta.
Uskon että siellä vietetty aika oli hänelle hyväksi opetukseksi.

Äänestä
  • Fiksut, herttaiset ja suloiset siis läträävät viinalla samalla kun ajavat autolla?

    Äänestä

Missä Paris Hilton on tällä hetkellä?
Ovatko Paris ja Nicole Richie ystäviä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Heiress kirjoitti:

Perijätär Paris Hilton vapautui vihdoin vankilasta.

Syyskuussa 2006 Hilton pidätettiin ajamasta autoa 0.8 promillen humalassa, ja seurauksena hän muun muassa menetti ajoluvan viideksi kuukaudeksi. Hilton kuitenkin ajoi autoa pariin otteeseen ennen ajokiellon päättymistä, ja lopulta 5.5.2007 hänet tuomittiin 45 päiväksi vankilaan ehdonalaismääräyksen rikkomisesta. Puolustuksen todistuksessa Hilton kertoi toimineensa sen mukaan, mitä hänelle oli neuvottu, ja perijättären tiedottaja todistikin antaneensa tietämättömyyttään asiakkaalleen väärää informaatiota ajokiellosta. Hilton asteli vankilaan 3.6.2007

Poikkeuksellisesti oikeuden tuomari kielsi ilman perusteita Hiltonilta Los Angeles County Seriff's Deprtmentin muille suoman early release -ohjelman, jonka mukaisesti kaikki alle 90 päivän tuomion saaneet ei-väkivaltaiset naisvangit vapautetaan kokonaan välittömästi vankilaan kirjautumisen yhteydessä. Jo ennen tätä käytäntöä Hiltonin kanssa vastaavasta rikkeestä tuomitut ovat istuneet vain 10% tuomiostaan vankiloiden ylikuormittumisen johdosta.

Hiltonin viidentenä vankilavuorokautena LASD päätti kuitenkin ohittaa tuomarin määräykset early release -ohjelmaan liittyen, mihin sillä oli täysi laillinen oikeus, ja uudelleensijoittaa Hiltonin kotiarestiin kärsimään koko jäljellä oleva 40 päivän tuomio. Hiltonin tuomari kuitenkin eväsi jo täyttöönpannun uudelleensijoituksen seuraavana päivänä palauttaen perijättären vankilaan, ja tämä herätti ison keskustelun oikeusoppineiden piirissä, sillä päätöksellään tuomari on ensimmäinen tuomari, joka rikkoo LASD:n arvovallan vankeinhoitoon liittyvissä tapauksissa. Oikeudellisen proseduurin rikkominen saattaa jopa tulevaisuudessa muuttaa sitä.

Hyvän käytöksen johdosta Hilton vapautettiin jo tänään 26.6.2007 oltuaan vankilassa puolet tuomiostaan eli 23 päivää. Hilton on sanonut tajunneensa vankilassa, että media on käyttänyt häntä hyväkseen tehden hänestä naurunalaisen ja että hän on nykyään paljon kiitollisempi kaikesta, mitä hänellä on. Myös kasvatuksessa annattu hengellinen pääoma on tullut enemmän esille, kun Hilton on todennut Jumalan vapauttaneen hänet ja antaneen hänelle uuden mahdollisuuden. Hiltonin mukaan tyhmän esittäminen saa nyt loppua, ja hän toivoo kokemuksensa olevan esimerkkinä muille ja että saisi käytettyä julkisuuttaan yhä enemmän hyväntekeväisyyden hyväksi.

Kuten tuomio, uudelleensijoitus ja sen evääminen, niin myös vapautuminen on Yhdysvalloissa suuri mediatapahtuma. Uutishelikopterit sekä lukemattomat toimittajat ja kuvaajat seuraavat suorana tapahtumia ja suuret tv-kanavat välittävät live-kuvaa. Hilton on arvostetun ja maineikkaan journalisti Larry Kingin tunnin pituisessa ohjelmassa vieraana CNN:llä huomenna keskiviikkona 27.6.2007.

http://www.blogsmithmedia.com/www.tmz.com/media/2007/06/0626_paris_exit_cnn1.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu