palvelu on perseestä!!
Suomussalmen
Rautian
203042
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
saman oon huomannut..myyjät juoksee asiakkaita karkuun. Tosi palvelualtista porukkaa ku pelkäävät asiakkaita.
on se ollut ina ja näkyy olevan jatkossakin, siksi ostan Kajaanista !!!
valittamista.
Ostin lumilingon vajaat 2 v sitten. Linko oli huollossa eka talvena parhaat tuiskuajat.
Vein sen jälleen huoltoon keväällä "läpikäytäväksi", jotta voisin edes seuraavana talvena heitellä sillä lumet pihalta.
No, huoltomies soitteli ja sanoi, etei hän saa tehdä koneelle mitään, johtaja on sopinut maahantuojan kanssa, että kone vaihdetaan uuteen.
Soitin johtajalle ja ihmettelin asiaa. Hän kertoi, että maahantuoja on luvannut tilalle uuden koneen. Hän katsoi kalenteria ja sanoi, että kone tulee " ensi tiistaina ". Siis marraskuussa 2006.
Tyhmä, kun en kysynyt, missä kuussa tai minä vuonna. Lupauksesta on kulunut nyt noin 8 kuukautta, eikä konetta ole näkynyt.
Vaimo piti pihan siistinä ilta- ja yöaikaan viime talven käsipelissä.
Maahantuojan kone on maannut siitä saakka pressuhallissa ja oottanut vaihtariaan.
Jokohan minä jalaton saanen koneen ensisyksyksi ( tiistaitahan on paljon, varsinkin ensi tiistaita ) vai joudunko ostamaan toisaalta uuden ja laittamaan koipakettiin tuon mahantuojan kappaleen.
Ei myyjä varmasti asiakasta pelkää. Vaan kun sillä on jokin hoidettava asia, joka pitää tehdä sillä välin kun se on mahdollista. Ei se myyjä työ ole pelkästään sitä että siellä odotellaan mahdollisia asiakkaita. Kyllä palvelua saa kun asian esittää asiallisesti.
Sinne pitäisi ensinnäkin palkata lisää henkilökuntaa, itse emme ole saaneet palvelua koskaan, jos on kysyttävää, se harva myyjä on kiinni toisessa asiakkaassa ja sitä keskustellaan turhankin pitkään. Vuoronumerotyyli olisi hyvä asia ja siihen myyjä erikseen niille, joilla olisi kysyttävää.
olisi jos myyjä olisi heti ovella vastassa tyrkyttämässä. Minun mielestäni rautakauppa pitääkin olla sellainen, että saa rauhassa vertailla tuotteita, ilman että myyjä hengittää koko ajan niskaan.Rautakauppaan menijä yleensä tietää mitä on hakemassa ja löytää tarvitsemansa kyllä ennen pitkää.Harvoin sinne mennään "heräteostoksille".
spede tiesi miten rautakaupassa palvelu pelaa.
tyyli ei ole muuttunut, eikä tarvikaan.
kuuluu rautakaupan perinteiseen henkeen ja imagoon.
Kyllä sieltä palvelua saa, kun teet selväksi että olet ostamassa tai olet potentiaalinen ostaja. Alennuksiakin saa ja vieläpä ihan hyviä
- pitää vaan osata muutakin kuin ruikuttaa
Ja olen muutenkin sitä mieltä että turha sitä on täällä märistä jos ei ole saanut palvelua jossain. Siis suora palaute saa asiat rullaamaan parempaan suuntaan. Olen huomannut. Siis jos esitetyt asiat ovat järkevästi perustellut ja eivät ole kohtuuttomia.
Ei muuta kuin veljesten puheille jos homma hiertää. Kehityskelpoisia kavereita....
sain veljeksiltä.
veljeksiltä saa jos sattuvat autokaupoilta palvelemaan joutamaan.. mut kyllä se on muuten sellaista "tulloo torstaina " touhua mikä torstai ja mikä vuosi se on välillä arvoitus.. kirjoittelen tässä paremmalla aikaa oman tarinani kyseisen kaupan asakaspalvelusta kun rakentelin mennä talvena taloa...ja rakentelen edelleen mut en enää rautian kans...
Kyllä Rautiassa saa hyvän palvelun ja myyjätkin ovat paikalla, eivätkä piilossa, jahka vain töiltä/muitten asiakkaitten palvelusta ehtivät.
Olen asioinut usein ko. myymälässä tämän kevään ja kesän aikana.
Toki tiedän mitä olen hakemassa, tai ainakin sen, mitä olen rakentamassa.
Menen myyjän luo ja kerron, mitä aion tehdä. Kysyn, miten ja mistä materiaalista kannattaisi ko. kohde rakentaa ja mitä siinä tulisi huomioida.
Myyjä neuvoo materiaalihankinnoissa ja myös siinä, mitä kiinnikkeitä ja työkaluja tarvitsen materiaalin lisäksi.
Homma on toiminut hyvin, eikä minun ole tarvinnut kirota 60 km:n päässä tajamasta olevassa projektissani, että miksi en älynnyt ottaa sitä tai tuota samalla kertaa. Asiantunteva myyjä oli opastanut ottamaan kaiken tarvittavan kerralla mukaan.
Ylimääräisen tavaranhan liike lunastaa takaisin, joten turhaa kama ei jää.
Oletkos muistanut kiittää koskaan henkilökuntaa saamastasi palvelusta ? Entäs se hymy palkkioksi palvelusta ?
Minä muistan aina nämä asiat ja palvelu pelaa.
ei palavella.
Ostin lumilingon vajaat 2 - siten. Koneesta tippuivat ruuvit ja äänenvaimennin ym. Eka talven linko oli hyvässä huollossa parhainten tuiskujen jälkeen ja aikaan, joten käsin vaimo teki pihatyöt ja kuuliaasti.
Syksyllä 2006 vein koneen huoltoon pyytäen " käy kaikki läpi ".
Parin viikon päästä tiedustellessani laitetta, huoltomies ilmoitti, että johtaja on sopinut uuden koneen vaihtamista ostamani tilalle.
Koneen piti tulla " ensi tiistaina ", ja kotiin.
Tyhmä, kun en kysynyt millä viikolla,minä tistaina, missä kuussa ja minä vuonna.
Kone on edelleen maahantuojalla tai liikeessä. Vanha kone on ollut naftaliinissa koko talven ja vaimo on tehnyt ilta- ja yövuorojen jälkeen noin 3 aarin lumityöt käsin.
En kerjää, joten en ole mennyt kysymään tuotetta myyjältä, koska hän lupasi tuoda sen minulle.
Olen itsepäinen ja suht. koht. varoissani, joten hankin vastaavan lumikoneen muualta.
Sen jälkeen Rautia saa suurempaakin julkisuutta, kuin Suomussalmiosasto.
voi siinä mennä toista kymmentä vuotta ennen kun saat tavaran minulle kävi niin.
mee kysymäänkään, vaan ostan uuden muualta ja viljelen firman maineen kattavuutta muualta. Esim. maahantuojan kautta, jolloin firman luotettavuus punnitaan.
vastaa viestiin.
Hänellähän on pallo eli valta murtaa väitteeni, mutta ei taida sanat riittää.
Eippään tuo näytä lingontekele olevan sinunkaan suurimpia ongelmia, kun näyttäähän tuo dementiakkii nurkilla olovan, kahteen kertaan piti päästä kehuo pataroemaan lingon mokomalla.
Ja tuossahan tuo lempo juolahti mieleen, notta jos mie ite kauppiaan pehtoorinna olisin, niin en mie ainakhan tänne ihan helepolla eksysi epätyytyväisten asiakkaetteni itkuvirren kilipa laulantaa kahtelemmaan.
nimim. paalutinko turhaan?
Se, että oletteko te oikeasti niin saamattomia asiakkaana, ettette saa sanottua suoraan henkilökunnalle, jos ei kauppa/kauppatilanne tyydytä? Täällähän se on varsin helppo pilkkakirveitä viskellä nimimerkin takaa, toisin kuin toiselle ihmiselle kaupoissa asioidessa. Jos Te rakkahimmat suomussalmelaiset haluatte reklamoida, tämä ei mielestäni ole oikea kanava, tai sitten ihan omia nimiä viestien taakse! Nimim. "-happamia, sanoi kettu..."
monta kertaa.. Kuukausien ajan muistuteltu asiasta mutta mitään ei tapahdu!
ja pistä nimi osoite ja puhelinnumero ensimmäisenä. Mitä se sinä täällä kyttäilet jos nämä ovat kerran joutavia palstoja? Kyllä niille on sanottu ja koitettu oottaa ja venyä ja ymmärtää mutta kun ei.. Aina se on jonku muun vika kun heillä hommat tökii.
Käykääpä Rautanetissä, niin sieltä saa palvelua, reippaalla ja ystävällisellä meiningillä. Kannattaisi ottaa muidenkin kauppojen työntekijöiden heistä mallia. Tähän kauppaan mennessä koet olevasi tervetullut!