ahdistaa kun ei tiedä mitä haluaisi tulevaisuudelta, tuntuu että kaikki alat kiinnostaisivat vähän mutta mihinkään ei uskalla sitoutua jos se ei olekaan sitten se oma juttu tai vaihtuu taas mieli. Nyt 19v ja ylioppilas- ja ammatillinen perustutkinto. Jotain lyhyttä tutkintoo olen ajatellut kun ei uskalla sitoutua pidempään mutta en sitten tiedä mikä sekään olisi. Onko parempi vain mennä johonkin kouluun ja katsoa oisko se se kiinnostava ala, vai odottaako vielä jos ajatukset selkiytyisivät? Mitään töitäkään en ole vielä löytänyt kun ei ole kokemusta mistään, ja tuolle ammattitutkinnolleni ei ole työpaikkoja, yrittäjäksikö tässä pitää ruveta? ärsyttää kun monet muut tuntuvat löytäneen oman juttunsa ja pelottaa että jää luuseriksi tai valmistuu joskus nelikymppisenä, perhekin ois kiva jossain välissä perustaa, miten aikaa kaikkeen jos vielä emmin. Aina haaveeni oli vain se ammatti ja työ josta todella nauttisin ja olisi omasta mielestä hieno, mutta epätoivo alkaa tulla tässä.
epätoivoa ja ahdistuneisuutta
mitä tehdä?
4593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siitä vaan lähdet opiskelemaan, valitset vain ensin sen oman alan (onko se sitten tekniikka, talous, sosiaali, terveys, taide, liikunta jne jne...) ja sitten menet jotain siihen alaan liittyvää lukemaan joko yliopistoon tai ammattikorkeaan.
Tekniikan alaltakin löytyy sellaisia "yleislinjoja", jotka liittyvät vähän kaikkeen, kuten tuotantotalous ja logistiikka, joista valmistuneilla on aika laaja kirjo erilaisia työpaikkoja mihin heidän koulutus antaa valmiudet. Tai sitten joku sosionomin koulutus, jossa perusopinnot ovat samat kaikilla ja vasta myöhemmin sitten suuntaudutaan johonkin, kuten vaikka vammaistyöhön tai varhaiskasvatukseen. Ja kun sinulla on tutkinto joltain alalta, niin uuden tutkinnon saaminen samalta alalta on kohtuullisen helppoa kun saat hyväksiluettua paljon opintojasi. Opiskelu ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa, mutta opiskelun lykkääminen monesti on. Mutta en kuitenkaan suosittele että "käyt kokeilemassa" jotain linjaa. Se ei nimittäin onnistu, voin sanoa. Sitä pitää sitoa itsensä johonkin niin että siitä innostuu ja sen voi ottaa tosissaan.
Jos et todellakaan saa sidottua itseäsi millekkään alalle, niin ainoa järkevä vaihtoehto on hakea töitä, mitä nyt ikinä löydätkään. Joku siivoojakin näkee paljon eri ammatteja työssään, itsekkin sain kipinän sille omalle alalleni kun tein tehdasduunia ja siellä sitten tutustuin erilaisiin ammatteihin, ja löysin sieltä sen omani jota lähdin opiskelemaan.
Eikä kannata ajatella välttämättä että haluat yhden ainoan työn josta pidät ja jota voit tehdä 40 vuotta. Koska sellaiset ammattit ovat todella harvassa, ei kukaan jaksa aina hymyissä suin tehdä 40 vuotta samaa hommaa. Mikäs pakko sitä on yhteen duunipaikkaan jumittua. Työllisyyskin on parempi kuin vuosikausiin, joten uuden työpaikan saaminenkaan ei ole mikään mission impossible.
Pärjäile.
Ei muuta kuin haet jonnekkin kouluun, mikä sua kiinnostaa, jos siis on valinnanvaikeutta. Kannattaa hakea moneen samalla kertaa, että jonnekkin edes pääsis. Itse opiskelin vuoden tekniikkaa ja sitten vaihdoin alaa, ku ei kiinnostanutkaan. Aikaa kyllä on paljon, ku oot noin nuori, ei siinä mitään menetä vaikka vasta valmistumisen jälkeen huomaat, ettei se ookaan sun alaa. Koulutuksesta on aina hyötyä!
Tsemppiä valinnoissasi!
Ymmärrän niin hyvin! Itsestänikin tuntuu, ettei mikään ala ole minulle sopiva! Tosin sillä erotuksella, että olen jo opiskellut pari vuotta. Luulen, ettei kyseinen ala ole minua varten, mutten toisaalta uskalla lopettakaan opiskelujani, sillä en tiedä parempaakaan vaihtoehtoa ja toisaalta moniin opiskelupaikkoihin on usein niin vaikea päästä. Tuntuu vain, että nämä pari vuotta olisi hukkaan heitettyä aikaa, mutta en oikeastaan edes yritä tehdä asialle mitään, sillä en tiedä mitä tekisin. Samoin myös perheenperustamispaineet ja vanheneminen yleensä ahdistavat. Todella turhauttavaa. =( Sinulla sentään on ammatillinen perustutkinto, onnea siitä!
Moikka.
Käy ihmeessä ammatinvalintaneuvonnassa; ei maksa mitään, ja voit saada siitä apua sen hahmottamiseen, mikä ala suunnilleen voisi sopia sinulle.
http://mol.fi/mol/fi/01_tyovoimapalvelut/03_w_01_nuoret/mika_isona/index.jsp
Älä stressaa ikääsi tai sitä kuinka kauan oman jutun saavuttaminen kestää. Se vie sen aikansa kuin vie, eikä onnistumisen mittaaminen ikävuosissa ainakaan auta asiaa.
Itse olin ikäisenäsi vielä pahasti masentunut, ja se täysin oma ala napsahti eteen vasta reilusti yli kaksikymppisenä. Valmistun ehkä "nelikymppisenä luuserina", mutta se on ollut minun polkuni, eikä siitä angstaaminen asiaa miksikään muuta.
Sinulla tuskin kestää aivan niin kauan; varmaa kuitenkin on, että mitä enemmän keskityt asiasta stressaamaan, sitä enemmän aristelet mihinkään sitoutumista kun pelkäät, että löytynyt ala ei olekaan lopulta sopiva ja hukkaat vain aikaasi.
Ei se tietyn sopivan alan löytäminen tule kuin salama kirkkaalta taivaalta tai ahaa-elämyksenä, siksi kannattaa kiinnittää pieniinkin kiinnostuksenkohteisiin huomiota.
Oman alan löytäminen on tietoinen päätös, johon pitää myös sitoutua suunnitelmallisesti.
Jos aina ei tunnu kivalta ja oikealta, sitä ei saa pitää merkkinä alan sopimattomuudesta tai muustakaan. Kaikilla aloilla, kaikissa töissä on ikävät aikansa. Kuitenkin: jos töissä tai tietyssä opiskelupaikassa on jatkuvasti ahdistavaa ja stressaavaa kuukaudesta toiseen, ei sitä tunnetta kannata sivuuttaa. Pitää uskaltaa liikkua eteenpäin ja kohti uusia asioita.
Pidä mielessä, että kaikki opiskelu kehittää sinua jollakin tavalla (vaikka vain siten, että tiedät ettei se ala ollut sulle), ja elämä menee koko ajan eteenpäin teit mitä tahansa. Olet vielä todella nuori ja sulla on koko elämä edessä.
Älä unohda nykypäivää katsomalla pelkäävin silmin vain koko ajan potentiaalisiin tulevaisuusvaihtoehtoihin; muista nauttia nuoruudestasi, kesästä, elämästä.
Mene rohkeasti ammatinvalintaan juttelemaan huolistasi.
Onnea matkaan, kyllä se elämä siitä urkenee.
Terv. lähes kolmekymppinen luuseritäti :-)