Sain vain 4. hakuvaihtoehtooni hyväksymiskirjeen, ajattelin ottaa sen joka tapauksessa vastaan, vaikka toiveeet on AMK:ssa jonka valinnat selviää vasta ensi kuussa. Mutta jos nyt otan tuon 4. vaihtoehtopaikan vastaan, niin entäs sitten vaihtoehtojen 1-3 varasijat? Jos otan ton nyt vastaan, niin voinko enää päästä niihin 1-3 vaihtoehtoihin varasijalta?
varasijakysymys
mätäomppu
2354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän nuorukainen ehti jo ottaa toisen koulupaikan vastaan, tuli tieto että pääsi varasijalta ylempään. Ei ongelmaa. Tosin koulu sama, linja vain eri. Mutta eihän yhteishakusysteemissä olisi mitään järkeäkään jos joutuisi menemään nelostoiveelle ja joku alempana ollut veisi paikan, kun on ilmoittautunut muualle. Jos noin olisi, koko järjestelmä pitäisi uusia.
Empä sitten ollut huomannut että valintaoppaassa mainitaan:
"Jos hakija pääsee esimerkiksi toiselle sijalle merkitsemälleen hakutoiveelle, häntä ei enää voida valita toiveille 3–5 jne. Sitä vastoin hakija
voi saada opiskelupaikkojen peruuntumisten kautta jälkivalinnassa kutsuja varasijoilta ylemmille hakutoiveilleen."