Kissaperhe

Kovasti mainostetaan elukkaperheisiin kovaa 31 tai 32 luokan laminaattia. Saako parketteja eri kovuuksilla? Onko lakkoja eri kovuuksisia? Vai kannattaako unohtaa parketit? Kissanrontit kun turmelivat koko koivuparketin vuodessa. Kissat ovat suuria 9kg painoisia. Edellisen perheen pikku maatiaiset eivät olleet saaneet naarmuakaan aikaiseksi...
4643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kommentteja laminaatista... (tosin puhe oli koirista) että laminaatti on eläimille tosi kurja alusta; kova ja liukas ja varsinkin vanhalle eläimelle todella hankala. Tuli jopa mieleen, että laminaatti ei ole eläinystävän lattia, vaikka sitä niin markkinoidaankin. Meillä on kolme koiraa (kaksi isoa) ja tammiparketissa on kyllä naarmuja jonkin verran, mutta se on ELÄMÄÄ.

Äänestä
  • Olen myös huomannut miten lipsuvaa menoa tuo kissojen meno on makkarin laminaatilla. Varsinkin kun kissa on puolipitkäkarvainen ja tassujen pohjat täynnä karvaa. EI meinaa pitoa löytyä.

    Äänestä

Kissani kynnet ei pysty laminaattiin, eli huono on siinä sitten juosta. Pakosta juoksee jonkin verran sisäkissa kun on, mutta ei varmaankaan kovin mukava kissan mielestä.
Lisäksi pöly tuntee vetovoimaa laminaattiin, joten sopivampi se parketti tai muovi taitaa elukkaperheessä olla, varsinkin jos pitää siististä ja aurinko paistaa lattialle. Parketin kovuuksista en tiedä.

Äänestä

Muovimatto ihan ehdoton valinta.Katin on siinä mukava tepastella ja vaikka vähän lorauttaakkin lattialle.Tosin muovi on mukavin pinta ihmisellekkin pehmeä lämmin ja liukumaton helppo puhtaanapidettävä ja äänetön.Laminaatti taas ei ole mitään noista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parkettiako? kirjoitti:

Kovasti mainostetaan elukkaperheisiin kovaa 31 tai 32 luokan laminaattia. Saako parketteja eri kovuuksilla? Onko lakkoja eri kovuuksisia? Vai kannattaako unohtaa parketit? Kissanrontit kun turmelivat koko koivuparketin vuodessa. Kissat ovat suuria 9kg painoisia. Edellisen perheen pikku maatiaiset eivät olleet saaneet naarmuakaan aikaiseksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu