vähän kummastuttaa

Itse en ole koskaan nähnyt mitään outoa lentävää härpätintä, mutta se ei estä mitenkään uskomasta, etteikö niitä pörräisi tuolla avaruudessa.
Kyllähän noita luotettavia havaitoja on vaikka kuinka paljon, vaikka niistä karsisi 95% poiskin.
Ihmetyttää vain tuo, että hyvin monet eivät millään luota tällaisiin havaintoihin.
Mutta vieläkin suurempi porukka uskoo johonkin satukirjaan (joka on levinnyt-levitetty-hyvin laajalle alueelle) ja jonka totuudesta ja näytöstä ei ole mitään takeita.
Se, että onko avaruudessa elämää, on näyttöä, riittää kun katsoo ikkunasta pihalle. Siellä sitä on.

Nykytietämyksellä vain tähtien väliset etäisyydet ovat probleema, mutta onko 200 vuoden päästä?
Kuinkahan moni olisi 200 v sitten uskonut, että ihminen liikkuu ilmassa, tai etenee maata pitkin 500 km:n tuntinopeudella?
151042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Skeptikot epäilivät että ihminen ei pysty tekemään lentolaitetta eikä puhelinta. Mutta sitten yhtenä päivänä yksi keksijä tekikin tämmöisen käyttämällä mielikuvitusta ja seuraamalla lintuja. Skeptikot sitten alkoivat puhumaan että kyllä me tiedettiin että se on mahdollista ja meillä oli kaikki tutkimustulokset siitä valmiina. Skeptikot ei taida koskaan ymmärtää sitä että keksimällä ne keksinnötkin syntyvät eikä kritisoimalla itse keksintöjä ettei tuo muka olisi mahdollista rakentaa kun fysiikan lait menevät näin ja nuin.

Skeptikoiden asennekkin yleensä tulee siitä että ne on laiskapaskajalkoja jotka ei jaksa yhtään ottaa itse selvää mistään asioista. Ne vain kritisoivat, ei muuta. Jos kaikki olisi skeptikoita, istuisimme varmaan vieläkin kivet kädessä ja kritisoisimme ettei tämän parempaa työkalu välinettä ole olemassa eikä parempaa pysty tekemään, koska se on fysiikan laiden mukaan mahdotonta. ;)

Äänestä
  • on skepoja. Heidän on jopa pakko olla.

    "Skeptikoiden asennekkin yleensä tulee siitä että ne on laiskapaskajalkoja jotka ei jaksa yhtään ottaa itse selvää mistään asioista. (Tutkijat ja tiedemiehetkö ? Nyt en ymmärrä???) Ne vain kritisoivat, ei muuta. Jos kaikki olisi skeptikoita, istuisimme varmaan vieläkin kivet kädessä ja kritisoisimme..."

    Nimenomaan aidot tutkijaskepot ovat vieneet, vievät nyt ja tulevat viemään kehitystä eteenpäin.
    Jos taas kehitys olisi haaveilevien hörhöjen varassa, istuisimme kai vieläkin puussa. He kun varmasti uskoisivat saavansa siivet saavutetuaan korkeamman henkisen tason ja jättäisivät niin älylliset kuin fyysisetkin ponnistelut kehityksen eteen tekemättä.
    (Kähmis)

    Äänestä

  • että fysiikan lait on ihmiset luonnosta havaitsemia ja teoretisoimia yleistyksiä eikä ne ole mitään lopullisesti lukkoon löytyjä ehdottomia totuuksia vaikka jotkut niin kuvittelevatkin.

    Äänestä

  • osa tutkijjoista kirjoitti:

    on skepoja. Heidän on jopa pakko olla.

    "Skeptikoiden asennekkin yleensä tulee siitä että ne on laiskapaskajalkoja jotka ei jaksa yhtään ottaa itse selvää mistään asioista. (Tutkijat ja tiedemiehetkö ? Nyt en ymmärrä???) Ne vain kritisoivat, ei muuta. Jos kaikki olisi skeptikoita, istuisimme varmaan vieläkin kivet kädessä ja kritisoisimme..."

    Nimenomaan aidot tutkijaskepot ovat vieneet, vievät nyt ja tulevat viemään kehitystä eteenpäin.
    Jos taas kehitys olisi haaveilevien hörhöjen varassa, istuisimme kai vieläkin puussa. He kun varmasti uskoisivat saavansa siivet saavutetuaan korkeamman henkisen tason ja jättäisivät niin älylliset kuin fyysisetkin ponnistelut kehityksen eteen tekemättä.
    (Kähmis)

    Miksikäs te väititte että puhelimia ei voi tehdä. Miksikäs te väititte että lentäminen ei ole mahdollista. Miksikäs te väititte myös että avaruutta ei ole että meidän maapallo olisi muka se koko maailma. Siinä juttuja mitä skepojen maailmassa tapahtui historian aikana, niin ja jos skepoja olisivat olleet kaikki historian aikana, ei olisi mikään kehittynyt. Jos kaikkea kritisoidaan niin se ei vie kehitystä eteenpäin, niinkuin teillä skepoilla on tapana kritisoida kaikkea kunnes joku teille näyttää että se on mahdollista (Odotatte että joku tuo todisteet silmienne eteen, muuten ette usko että se on mahdollista). On lisääkin nuita mitä skepot kritisoivat historian aikana.

    Hei!

    että just skepot veivät(ja vievät) kehitystä
    "eteenpäin"..missäs sitä nyt mennäänkään,
    ai niin koko maapallohan on ihan katastrofaalisessa tilassa;).

    K.

    Äänestä

  • Huuhaa-mies: "Näin tuossa eilen illalla lentäviä lautasia toisesta galaksista. Todennäköisesti Harmaita muukalaisia Ison Karhun tähdistöstä. Uskotko?"

    Skeptikko: "Öh, voisitko jotenkin todistaa väitteesi?"

    Huuhaa-mies: "Sinä senkin tyhmä laiskapaskajalka! Voisitko ottaa itse edes selvää asioista? Te skeptikot vain kritisoitte, ettekä muuta!

    Äänestä

  • Skepojen krittarisointia kirjoitti:

    Miksikäs te väititte että puhelimia ei voi tehdä. Miksikäs te väititte että lentäminen ei ole mahdollista. Miksikäs te väititte myös että avaruutta ei ole että meidän maapallo olisi muka se koko maailma. Siinä juttuja mitä skepojen maailmassa tapahtui historian aikana, niin ja jos skepoja olisivat olleet kaikki historian aikana, ei olisi mikään kehittynyt. Jos kaikkea kritisoidaan niin se ei vie kehitystä eteenpäin, niinkuin teillä skepoilla on tapana kritisoida kaikkea kunnes joku teille näyttää että se on mahdollista (Odotatte että joku tuo todisteet silmienne eteen, muuten ette usko että se on mahdollista). On lisääkin nuita mitä skepot kritisoivat historian aikana.

    Eli heikkoa argumentointa.
    "Miksikäs te väititte että puhelimia ei voi tehdä."
    En minä ainakaan väittänyt. Missäköhän väite on alunperin esitetty? Pelkää nettilegendaako?
    "Te?" Ei skeptikot ole mikään yhtenäinen ryhmä. Skeptismi on ajattelutapa.
    Puhelimesta ja lentämisestä sen verran, että sekä Wrightin veljekset, että A G Bell olivat mitä suuremmissa määrin tutkijoita ja tieteen tekijöitä. Oman alansa uranuurtajia. Eivät he todellakaan tehneet keksintöjään pelkän intuition varassa.

    Tieteeseen on aina kuulunut epäilys. "Ei pidetä mahdollisena" ei tarkoita tutkjan kielenkäytössää samaa, kuin että asia olisi varmuudella mahdoton.

    "...skepoilla on tapana kritisoida kaikkea kunnes joku teille näyttää että se on mahdollista"

    Tieteessä kyseenalaistetaan koko ajan varmoiltakin tuntuvia teorioita (myös, tai etenkin tieteellisiä-). Kukahan olisi se "joku", koka ilman tutkjan koulutusta vie oikeasti tietämystämme eteenpäin??? Hyvällä arvauksellako luulet sen onnistuvan.

    "Miksikäs te väititte myös että avaruutta ei ole että meidän maapallo olisi muka se koko maailma."

    Tieteen hisorian harrastajana en ole ikinä törmännyt tuollaiseen väitteeseen. Taas raapaistu omasta päästä? Maasta erheellisesti maailmankaikkeuden keskuksen tekivät kirkolliset piirit. Heitä tuskin voi pitää skeptikkoina.
    Brahe, Kepler, Kopernikus ja Galilei osoittivat vakuuttavasti maan kiertävän aurinkoa, eikä päin vastoin, niinkuin Ptolemaioksen opin mukaan, ja katolisen kirkon tukemana oli uskotu satoja vuosia.
    Eivätkö kyseiset herrat mielestäsi edusta juuri tiedettä. Kirkkoisistä ei saa skeptikkoja; he kun uskovat vankasti asioihin, joita ei ole todistettu. Sekoitatko todella skepot ja uskovaiset?

    Väitteesi tuntuvat kolahtavan omaan nilkkaasi.

    "On lisääkin nuita mitä skepot kritisoivat historian aikana."

    Joo. Varmasti. kerron itsekin pari esimerkkiä. Erittäin tunnustetu astronomi Fred Hoyle kritisoi Big Bang (Hoylen keksimä "pilkkanimi") teoriaa hautaansa asti. Hän uskoi ns. aineen (ja avaruuden) jakuvaan syntymiseen.
    A Einstein kritisoi kvanttiteoriaa koko loppu-uransa, vaikka oli itse yksi teorian alkuunpanioista.
    Molemmissa tapauksissa kritiikki vahvisti vallitsevaa teoriaa, kun teorian kannattajat joutuivat perustelemaan ja testaamaan päätelmiään yhä tarkemmin.
    Näin tiede vaan toimii. Testaus perustuu paljolti kritiikkiin.
    Mites hörhöily ja sen totuuksien testaaminen???

    Skeptikko ei oikeastaan voi esittää TÄYSIN varmaa väitettä mistään, kun taas hörhöilijä väittää useinkin varmuudella tietävänsä asioita, joista ei ole mitään pitävää näyttöä.
    Kumpaa ajattelutapaa itse pidät järkevämpänä?
    (Kähmis)

    Äänestä

  • Hyvä kun kirjoitit kirjoitti:

    Hei!

    että just skepot veivät(ja vievät) kehitystä
    "eteenpäin"..missäs sitä nyt mennäänkään,
    ai niin koko maapallohan on ihan katastrofaalisessa tilassa;).

    K.

    "...koko maapallohan on ihan katastrofaalisessa tilassa;)."

    Olen melkein samaa mieltä. Olisiko kuitenkin parempi, että asustaisimme vielä puissa tai korkeitaan luolissa?

    Tieto itsessään on neutraalia. Se, miten tietämystämme käytetään on arvoratkaisu. Niinkuin Bibliassa sanotaan, puu, josta Aatami ja Eeva söivät, oli HYVÄN- ja PAHAN tiedon puu.
    Moraaliset valinnat tekevät useimmiten poliitikot, eivät tieteen tekijät.

    Voisit omalta osaltasi siirtyä esitieteelliseen yhteiskuntaan. Kärrää ensin tietsikkasi, telkkarisi ja kännykkäsi elektroniikkaromun käsittelypisteeseen. Sitten voit luopua terveydenhoidosta, sähköstä, kaikista teollisesti valmistetuista tuotteista ja muuttaa metsään elämään luontaistaloudessa. Näin voit omasta elämästäsi eliminoida tieteen tuomat kiroukset. Vaikka maailma on persiillään, riittää Suomessa kuitenkin vielä sinun elinikäsi ajan lähes koskematonta luontoa.
    Asioissa on yleensä kaksi puolta....
    (Kähmis)

    Äänestä

  • vahvahko ilmaisu kirjoitti:

    "Olisiko kuitenkin parempi, että asustaisimme vielä puissa tai korkeitaan luolissa?"

    Totta kai olisi ollut parempi maapallolle jos keikuttais vielä puissa ja öristäis luolissa.Jos
    kehitystä ei olisi tapahtunut,niin eihän sitä
    osattais kaivatakkaan mitään sen mukanaan tuomaa ..sitä edistystä kuitenkin tapahtui
    ja takaisin paluuta ei ole.

    "Voisit omalta osaltasi siirtyä esitieteelliseen yhteiskuntaan. Kärrää ensin tietsikkasi, telkkarisi ja kännykkäsi elektroniikkaromun käsittelypisteeseen. Sitten voit luopua terveydenhoidosta, sähköstä,"

    Tuo ei itse asiassa ole ollut kummonenkaan temppu,sillä hyvin olen tullut aikoinaan toimeen ilman noita puolisen vuotta kerrallaan,hyvin siihen tottu:).

    K.

    Äänestä

"Kyllähän noita luotettavia havaitoja on vaikka kuinka paljon, vaikka niistä karsisi 95% poiskin."

Jep! Ja kun näitä havaintoja on tehnyt myös viranomaiset, julkkikset ja jopa edesmennyt Yhdysvaltain Presidentti! Kaikki ei todellakaan ole ns. kylähullujen tekemiä havaintoja..

Ja esim. Phoenixin ufolla joka oli niin suuri että peitti kilometrien alueelta koko tähtitaivaan, oli noin 10000 silminnäkijää. Oliko sekin vain jokin joukkohallusinaatio.. EPÄILEN ETTEI OLLUT! Ja Phoenixin kuvernöörikin myönsi nähneensä sen ja kommentoi jotenkin tyylin näin " En tiedä mikä h**vetti se oli, mutta tästä maailmasta se ei ollut"

Että miettikääpä sitä..

Äänestä

Huomionarvoisia näkökohtia kaikissa kommenteissa. Tämä skeptisyys ei ole yksinomaan maallikoiden ominaisuus. Muistan kun arvostettu tietotekniikan tutkijaprofessori Teuvo Kohonen sanoi ufoista jotenkin näin ”…kerrotut suuret kiihtyvyydet ja hidastuvuudet jo yksin riittävät osoittamaan ne hölynpölyksi”. Minulla, tavallisella koneinsinöörillä oli selityksenä se, että näissä lentolaitteissa kiihtyvyysvoimat vaikuttavat painovoiman tavoin jokaiseen atomiin aluksen sisällä, jolloin ne eivät aiheuta ongelmia. 1900- luvun alkupuolella tiedemaailmassa oli myös yleinen käsitys, että luonnonlait ovat suhteellisen täydellisesti selvitetty, eikä tutkittavaa kovinkaan paljon ollut jäljellä. Nyt tiedetään, että 70% maailmankaikkeuden materiasta on ns. ”pimeää ainetta”, jonka rakenteesta ei ole tietoa, ei liioin siihen liittyvästä painovoimalle käänteisestä ”pimeästä energiasta”. Tutkimuskohteista ei tosiaan ole pulaa. Yksi syy skeptisyyteen on nähdäkseni myös vaistonomainen psykologinen torjuntareaktio, mullistaisihan käsitys ihmiskuntaa korkeampien sivilisaatioiden olemassaolosta perustavalla tavalla monia uskonnollisia maailmankuvia. Myös vilkkaan tai sairaan mielikuvituksen tuottamat selitystarinat (profeetat, henkimaailman hierarkiat ym.) haittaavat objektiivisen käsityksen muodostumista. Yksi järjettömimmistä argumenteista mitä olen kuullut on: ”Jos niitä on, mikseivät suorita julkista esiintymistä”, kuitenkaan minkään uskonnollisen hahmon olemassaolon todistukseksi ei vaadita ”julkista esiintymistä”, miksiköhän näin? Siteeraan lopuksi erästä aiemmin lähettämääni kirjoitusta omasta ufo havainnostani:
-----------------------
Joskus vuoden 1957 tienoissa H:gin taivaan yli kiiti hitsausliekin värinen, teräväreunainen kiekko suurella nopeudella. Oli näkyvissä ehkä kymmenisen sekuntia. Lentorata
suoraviivainen, lentoradasta ei jäänyt mitään jälkiä taivaalle. Etäisyyttä arvatenkin useita kilometrejä, näennäinen koko ehkä pari täysikuun halkaisijaa. Parikymppisenä varusmiehenä olin tapauksen näkijänä tuhansien helsinkiläisten tavoin. Tapaus oli näkyvästi esillä paikallisessa lehdistössä, se oli havaittu Ruotsissakin. Alkuperä ei selvinnyt, yleiseksi arveluksi jäi Neuvostoliiton suorittamat rakettikokeet, Sputnikhan laukaistiin noihin aikoihin.
Kantoraketti tai muu ihmisen konstruoima laite se ei mielestäni missään tapauksessa ollut. Olen koko ikäni harrastanut tähtitiedettä ja nähnyt monenkaltaisia ilmakehän valoilmiöitä: meteoreja, revontulia, lentokoneita, satelliitteja (esim. Echo, Iridium, ISS jne.), kantoraketteja ja niiden osia, maahan putoavaa hehkuvassa tilassa olevaa avaruusromua jne. Nyt ikää yli 70 v., ja ainoaksi ufoksi luokittelemaksi ilmiöksi on jäänyt tuo kuvaamani kiekko.
Terveisin: Ufoäijä

Äänestä
  • Kirjoitit asian hyvin selvä sanaisesti ! Eipä tuohon tässä vaiheessa ole paljoakaan lisättävää - on paljon asioita viellä joita edes tutkijat ja tiedemiehet eivät ymmärrä tai käsitä asioiden vaikutuksia toisiinsa. Eräs hyvä esimerkki on tämä kvanttimaailman ihmeellisyydet...tai eri ulottuvuudetkin universumissa...

    Itsellänikin on eräs hyvä havainto ufosta, joskin noin 15 vuoden takaa.

    Äänestä

Pääkirjoittajalla on aivan oikeat ajatukset. Sitten kun siihen vielä lisätään se että jos ajatellaan että täällä meillä käy vieraita sivilisaatioita, emme me voi ymmärtää heidän tekniikkaansa. Jospa heillä on nopeudet toisenlaisia, taikka vaikka koko liikkumisen idea... Jospa he liikkuvat paljon puhutuista "madonreistä" jne. jne. On aivan totta että ei pidä tuijottaa vaan siihen mitä ihmisen luoma tiede tuntee ja tietää.

Äänestä
  • Olen enemmän ja enemmän alkanut ajattelemaan ihmistä apinana ja "vierailijoita" ihmisenä..

    Me ihmiset, ainakin massat, olemme niin helposti johdateltavissa milloin mihinkin suuntaan ilman että epäilyksen häivääkään esiintyy, tai jos joku on erimieltä, sitä ei ajatella enempää, kuin vain kapinamielisenä herjauksena "yhteisöä" vastaan.

    Ja televisio / päivittäis-aikakausilehdet on laki. Ei enään osata ajatella muuta tietoa kuin mitä televisiosta tai radiosta on tullut "totena".

    Ongelma lähtee siitä että pelätään muutosta, ja luotetaan liikaa siihen että vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia :D ..

    Äänestä

  • Viskoosi78 kirjoitti:

    Olen enemmän ja enemmän alkanut ajattelemaan ihmistä apinana ja "vierailijoita" ihmisenä..

    Me ihmiset, ainakin massat, olemme niin helposti johdateltavissa milloin mihinkin suuntaan ilman että epäilyksen häivääkään esiintyy, tai jos joku on erimieltä, sitä ei ajatella enempää, kuin vain kapinamielisenä herjauksena "yhteisöä" vastaan.

    Ja televisio / päivittäis-aikakausilehdet on laki. Ei enään osata ajatella muuta tietoa kuin mitä televisiosta tai radiosta on tullut "totena".

    Ongelma lähtee siitä että pelätään muutosta, ja luotetaan liikaa siihen että vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia :D ..

    suhde on sama, eli apina osaa rikkoa kivellä pähkinän, ja sitä verrataan nykyihmiseen ja tekniikkaan. Tekninen kehitys on huimasti pitemmällä siis, mutta metkaa, että henkinen kehitys ei ole sen ylempänä kuin apinallakaan.(loukkaanko apinaa)?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

repa r kirjoitti:

Itse en ole koskaan nähnyt mitään outoa lentävää härpätintä, mutta se ei estä mitenkään uskomasta, etteikö niitä pörräisi tuolla avaruudessa.
Kyllähän noita luotettavia havaitoja on vaikka kuinka paljon, vaikka niistä karsisi 95% poiskin.
Ihmetyttää vain tuo, että hyvin monet eivät millään luota tällaisiin havaintoihin.
Mutta vieläkin suurempi porukka uskoo johonkin satukirjaan (joka on levinnyt-levitetty-hyvin laajalle alueelle) ja jonka totuudesta ja näytöstä ei ole mitään takeita.
Se, että onko avaruudessa elämää, on näyttöä, riittää kun katsoo ikkunasta pihalle. Siellä sitä on.

Nykytietämyksellä vain tähtien väliset etäisyydet ovat probleema, mutta onko 200 vuoden päästä?
Kuinkahan moni olisi 200 v sitten uskonut, että ihminen liikkuu ilmassa, tai etenee maata pitkin 500 km:n tuntinopeudella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu