Juhlakalun näköiset juhlat!

Jotkut ihmiset tosiaan ovat niin tylsiä, etteivät halua tulla revityksi yöpaitasillaan autoon tai ryöstetyksi kesken muiden puuhien. Jotkut ovat todellakin niin mänttejä, että kokevat mielestäsi hauskat tehtävät nöyryyttäviksi, eivätkä voisi vähempää kiinnostua jostain stripparista. Jotkut eivät halua olla kännissä kahtatoistatuntia.

Sitten kun sen aika on, tulen olemaan kiitollinen siitä, jos joku on ylipäätään halunnut ja viitsinyt järjestää minulle polttarit. Mutta jotta minulla olisi niillä hauskaa, niiden tulisi olla minun näköiseni. En ole yllätys-ihmisiä. Tätä palstaa selatessa tulee mieleen, että muistaahan kaasot ja bestmanit kenelle ovat juhlia järjestämässä...?
2762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse en halua nolausjuttuja en polttareissa enkä häissä. Mutta ehkäpä ystäväpiirinikin on yhtä "tylsää" kuin minä itse, ettei itsekään sitä halua. meidän molempien vanhemmat ja siten myös muu suku on aikas iäkästä porukkaa, ettei anopin ym. ryöstöt tule kysymykseenkään.

Ja polttarit voi olla hauskaa yhdessä oloa porukan tavallisen tyylin mukaisesti, ehkä tavallisuudesta poikkeavassa ympäristössä.

Äänestä
  • että ystäväni tuntevat minut, vaan eipä ollut asia niin... Tosi paha mieli jäi polttareista, kun minut yllättäen semmoisiin vietiin, ystäviä ei ollut paikalla oikeastaan ketään ja tavoitteena oli juottaa minut (pienen vauvan äiti) känniin ja se olikin yllättävän helppoa, ottaen huomioon sen, että minulla on pienehkö alkoholiongelma...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrittäkää muistaa se kirjoitti:

Jotkut ihmiset tosiaan ovat niin tylsiä, etteivät halua tulla revityksi yöpaitasillaan autoon tai ryöstetyksi kesken muiden puuhien. Jotkut ovat todellakin niin mänttejä, että kokevat mielestäsi hauskat tehtävät nöyryyttäviksi, eivätkä voisi vähempää kiinnostua jostain stripparista. Jotkut eivät halua olla kännissä kahtatoistatuntia.

Sitten kun sen aika on, tulen olemaan kiitollinen siitä, jos joku on ylipäätään halunnut ja viitsinyt järjestää minulle polttarit. Mutta jotta minulla olisi niillä hauskaa, niiden tulisi olla minun näköiseni. En ole yllätys-ihmisiä. Tätä palstaa selatessa tulee mieleen, että muistaahan kaasot ja bestmanit kenelle ovat juhlia järjestämässä...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu