En ole puolesta enkä vastaan. Mutta kysyn vain että mitähän pedagogiikkaa kohdallani harrastettiin kunnallisessa koulussa jossa jouduin 80-luvulla ensimmäiset vuoteni itkulla ja kivulla istumaan käsi selkäni takana koska satuin olemaan vasenkätinen. Opettajan mielestä se ei ollut normaalia... Joten eiköhän se ole niin että se opettaja kuitenkin omalla esimerkillään sen koulun tekee oli se sitten steinerkoulu tai kunnallinen koulu. Kummassakin on varmasti hyvät ja huonot puolensa. Ollaan me vaan niin kummallisia että täällä paasataan mikä on oikeaa uskontoa/koulua kun eduskuntaan on äänestetty asioistamme päättämään jos jonkin uskonnon edustajaa, pilvenpolttajaa, väkivallantekijää. Elämässä pitäisi olla tärkeämpiäkin asioita. Esim. kuinka ehkäiset tavallisessa ev.lut perheessä ja steinerkoululaisen lapsen perheessä seksuaalisen hyväksikäytön ja alkoholisoituneen vanhemman väkivallan. Ihan sama missä koulussa se lapsi on mutta pääasia on kait se että kotonaan voisi olla turvassa meiltä aikuisilta..
Voi voi
sentään
0574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.