moderni taide, kaksi termiä, joista näilläkin palstoilla on taitettu peistä. Wassily Kandinsky, yksi modernin taiteen suurista nimistä oli myös terävä ajattelija ja kriitikko. Kirjansa "Taiteen henkisestä sisällöstä" hän aloittaa seuraavasti:
"Jokainen taideteos on aikansa lapsi, usein se on tunteittemme äiti.
Näin jokainen kultuurikausi synnyttää oman taiteensa, jota ei voida enää toistaa. Entisten taideperiaatteiden elvyttämispyrkimyksestä voi olla seurauksena enintään taideteoksia, jotka muistuttavat kuolleena syntynyttä lasta. Meidän on esimerkiksi mahdotonta tuntea ja elää sisäisesti kuten muinaiset kreikkalaiset. Niinpä voivat ponnistelut esim. kreikkalaisten periaatteiden soveltamiseksi kuvanveistoon tuottaa vain kreikkalaisten kaltaisia muotoja, jolloin teos jää vaille sielua ikiajoiksi. Sellainen jäljittely muistuttaa apinoiden matkimista. Ulkonaisesti apinoiden liikkeet ovat täysin samanlaiset kuin ihmisen. Apina istuu ja pitelee kirjaa nenänsä edessä, selailee sitä, ottaa miettiväisen ilmeen, mutta näiltä liikkeiltä puuttuu täysin sisäinen mielekkyys."
Siteerauksen ensimmäisen virkkeen totuudellisuuden voi hyvin varmentaa tutustumalla samanaikaisesti 1900-luvun taidevirtauksiin ja samanaikaisiin yhteiskunnallisiin ja kultturellisiin ympäristöihin. Yllättävän hyvin tulee ymmärrettäväksi miksi mitäkin taidetta on aikanaan tehty. Oma aikamme on liian lähellä vastaavan vertailun tekemiseen, jälkipolvet saavat ilon todeta asian.
"Jokainen taideteos on aikansa lapsi, usein se on tunteittemme äiti.
Näin jokainen kultuurikausi synnyttää oman taiteensa, jota ei voida enää toistaa. Entisten taideperiaatteiden elvyttämispyrkimyksestä voi olla seurauksena enintään taideteoksia, jotka muistuttavat kuolleena syntynyttä lasta. Meidän on esimerkiksi mahdotonta tuntea ja elää sisäisesti kuten muinaiset kreikkalaiset. Niinpä voivat ponnistelut esim. kreikkalaisten periaatteiden soveltamiseksi kuvanveistoon tuottaa vain kreikkalaisten kaltaisia muotoja, jolloin teos jää vaille sielua ikiajoiksi. Sellainen jäljittely muistuttaa apinoiden matkimista. Ulkonaisesti apinoiden liikkeet ovat täysin samanlaiset kuin ihmisen. Apina istuu ja pitelee kirjaa nenänsä edessä, selailee sitä, ottaa miettiväisen ilmeen, mutta näiltä liikkeiltä puuttuu täysin sisäinen mielekkyys."
Siteerauksen ensimmäisen virkkeen totuudellisuuden voi hyvin varmentaa tutustumalla samanaikaisesti 1900-luvun taidevirtauksiin ja samanaikaisiin yhteiskunnallisiin ja kultturellisiin ympäristöihin. Yllättävän hyvin tulee ymmärrettäväksi miksi mitäkin taidetta on aikanaan tehty. Oma aikamme on liian lähellä vastaavan vertailun tekemiseen, jälkipolvet saavat ilon todeta asian.
Vastaukset 41
Vanhimmat
kun vimmaa näkyy löytyvän. Siteeraat -missä omat ajatukset jälleen? Loistavat poissaoloaan.
'Sellainen jäljittely muistuttaa apinoiden matkimista' -samaa mieltä. 'Sivistyskin' voi olla vain toisten ajatusten kopiointia. Pelkkää omaksumista. Toisten lausumia sanoja vailla omaa sisältöä.
keskusteluja? Kun kirjoitat "Siteeraat -missä omat ajatukset jälleen?", niin tulet suoraan pystymetsästä. Olen esittänyt omia ajatuksiani palstakaupalla (jos nyt taiteesta keskustelussa kenelläkään enää voi olla mitään omaa) ja vaihteeksi päätin lainata kun sanoja ja sanottu sattuivat olemaan osuvasta päästä.
Sivistyskeskustelu taannoin eri palstoilla Niinluodon yleissivistysepäilyn jälkeen osoitti, ettei veteen piirrettyä viivaa kannata etsiä ellei se ole jäässä.
muihin töihin,eikä pilaamaan katuja naurettavilla metalli häkkyröillä.
Minkä takia suurimmat kuvanveiston nimet silti opetteleviat kreikkalaisten tavan tehdä patsaita?
Ei joka aikakautena tarvitse keksiä kaikkea uudestaan. Katsoppa vaikkapa jacob collinsia, jota voidaan pitää hyvinkin uutena tuulena kuvataiteen maailmassa ja yhtenä 2000-luvun alun suurena mestarina. http://www.jacobcollinspaintings.com/
Ei hän rupea keksimään kaikkea uudestaan. Ilman vanhojen mestarien tekniikoihin keskittymistä hän tuskin olisi ollut koskaan mitään.
Onko vanhoilla tekniikoilla tehty teos, jonka on sitten tehnyt tänä päivänä elänyt taiteilija sitten jotain "vanhaa taidetta". Mun mielestä nykytaide on vaan tässä hetkessä tehtyä taidetta, eikä jotain helvetin tämän päivän yhteiskunnan heijastamaa sontaa.
"Taidevirtauksia" voidaan aika helposti ohjailla ylhäältä käsin. Esim. nykyisesti post-modernista taiteesta jota esim. kiasma on pullollaan ei näytä olevan kiinostunut kuin ihmis ryhmä joka haluaa leikkiä olevansa taiteilijoita tai haluaa jotenkin yleisesti ottaen leikkiä tajuvansa jostain syvästä sanomasta, joka on piilotettu banaanin kuoriin jotka on naulattu lastauslavaan.
Mun mielestä esim. Daniel Gravesin taide muistuttaa velazquezia http://www.danielgraves.com/
http://www.artrenewal.org/asp/database/art.asp?aid=132
ja Pietro Annigoni http://www.artrenewal.org/asp/database/art.asp?aid=191
Muistuttaa aika selvästikkin Italian renesanssin taiteilijoita, mutta mitä vitun väliä? Eikö ole tärkeää että taide on kaunista? Koet luonnon kauneuden teoksen kautta, samalla tavalla kuin joku kaunis klassinen sävellys muistuttaa sinua elämän kauneudesta. Se on kaikki mitä tarvitaan, ei taiteen tarvitse olla joku hassu pikku piilotettu yhteiskunnallinen viesti, se on jotain asioitten kertomista vammasesti, eikä taidetta.
Kiitos, tuo Jacob Collins oli minulle uusi nimi ja innokkaasti tutkin hänen tuotoksiaan.
Olen eläkkeelle päästyäni enemmänkin voinut maalailla ja juosta kaikenlaisilla maalauskursseilla, kun lopultakin aikaa on ihan siihen mihin itse haluan sen käyttää. Akvarellia, akryyliä, pastellia ja nyt myös öljyllä olen työskennellyt ja opinhalu on aivan valtava, mutta taitaa ikä loppua ennen "valmistumista". Nautin valmiiden teosten tutkimisesta jo aivan oppimismielessäkin. :)
Vanhaa taidetta esim. Etelä-Euroopan taidemuseoissa näkemiäni arvostan kyllä, mutta niiden aihepiireistä ei yleensä saa kiksejä niin, että ne olisivat kovinkaan virikkeitä antavia omaan työskentelyyn. Paremminkin Kiasman
mitä kummallisimmista virittelyistä tulee yllättäviä jos ei nyt voi sanoa oivalluksiksi niin ainakin antavat mielikuvitukselle lisälentoa. Voivat tuoda yllättävää uutta omaan työskentelyyn.
Vaikka olen vain harrastelija, maalauksiani on nyt yhden kirjan kuvituksena, pyydettynä, mutta kun itse en niitä mihinkään tyrkyttele, niin voi olla ettei painettuna niitä enemmälti nähdä. Kun maalaus on puhtaasti harrastukseni, itselle mielihyvää tuottava luova prosessi. Puhuttelevatko ne toisia, on minulle aina ihan arvaamatonta eikä välttämättä edes tärkeää.
Kannttaa tarkistaa myös:
Juliette Aristides http://www.aristidesarts.com/
Yuqi Wang http://www.yuqiwangart.net/
Kate Lehman http://www.katelehman.net
Patricia Watwood http://www.patriciawatwood.com/
Daniela Astone http://www.inklink.it/inklink/archivio.php?toc=161
Jacob Collins http://www.jacobcollinspaintings.com/
Edward Minoff http://www.edwardminoff.com/
Louise Fenne http://www.annlongfineart.com/artists/fenne/
Douglas Flynt http://douglasflynt.com/postindex.html
Adrian Gottlieb http://www.adriangottlieb.com/
Daniel Graves http://www.danielgraves.com/
Anthony Ryder http://www.tonyryder.com/
Marc Dalessio http://marcdalessio.com/
Jura Bedic http://www.annlongfineart.com/artists/bedic/
Joakim Ericsson http://www.grenninggallery.com/index.php?cPath=320_358&osCsid=4bcee3513c3ff21a47e2bec4b9d0bb02
Angel Ramiro Sanchez
http://www.grenninggallery.com/index.php?cPath=320_129&osCsid=4bcee3513c3ff21a47e2bec4b9d0bb02
Burton Silverman http://www.burtonsilverman.com/
David Leffel http://www.totalartsgallery.com/artist/David_Leffel.html
Per Olav Olsen http://www.anders-ramberg.com/photo_album_view?path=plone/portfolio/per_malerier
Richard Schmid http://www.richardschmid.com/Default.htm
Dan Thompson http://www.danthompsonart.com/
Suurin osahan heistä tulee joko Waterstreet atelierista tai florence academy of artiststa.
http://www.florenceacademyofart.com/Home2.html
Gallerioita, jotka esittelevät vain nykypäivän realismia on:
http://www.florenceacademyofart.com/Home2.html
http://www.johnpence.com/visuals/index.htm
http://www.annlongfineart.com/
nähdä tosi hyvää taidetta ja liikut Helsingissä päin niin kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan Rut Brykin näyttely Design-museossa. Mummina sinua varman kiinnostaa myös siellä oleva Vuokko Nurmesniemen tuotannon takautuva näyttely.
Taiteellahan ei ole rajoja ja Bryk on oiva esimerkki sitä, kuinka niin arkisesta ja maanläheisestä keramiikasta sujuvasti liukuu puhtaan taiteen puolelle. Olen kaiken muun ohella myös suuri kermiikka-fani ja jo vuosia on toiveena ollut saada joku Howard Smith´in oikein suuri vati.
Toki olen surffaillut omin päin netissä kerran jos toisenkin ja taideosoitteita on kertynyt aika lailla, mutta ei lisä haittaa tee. :) Mutta kyltymätön on tarve katsella, katsella ja katsella. Vaikea on monesti eritellä tarkkaa syytä, miksi jokin maalaus tai muu taideteos jättää mieleen jotakin ainutlaatuista elämyksentapaista. Tai miksi itse pitää taidenäyttelyn tietystä maalauksesta erityisesti, kun mukanakatsoja mieltyy täysin toisenlaiseen.
katsella tunteella eikä järjellä, jättää kaikki erittelyt sikseen ja jättäytyä teoksen vietäväksi. Toki taidetta voi ja pitääkin katsoa myös eritellen mutta yleensä teoksen kokonaisuus on se, joka siitä saa pitämään.
Yksityiskohtien tarkastelu vie yleensä tekemisen tekniikan pariin ja ne voivat olla yhtä suuren ihastuksen aihe kuin koko teos. Sama pätee monasti myös sellaisiin teoksiin, jotka kokonaisuutena eivät puhuttele mutta jotka joissakin yksityiskohdissaan voivat olla mestarillisia. Onneksi netissä näkee teoksen vain kokonaisuutena ja yksityiskohdat jäävät sivurooliin.
Helsingissä on tarjontaa vaikka kuinka, kaikkeen ei kiireinen nörttimummi ehdi millään. :) Viimeksi kävin Didrichsenin taidemuseossa katselemassa Elin Danielson-Gambogin sekä hänen miehensä maalauksia, ihan kiva kooste, kauniita ja varmasti taitavia, mutta ei niistä itselleni juuri jäänyt sellaisia mielikuvia, joita olisin jälkeenpäin märehtinyt ja pohdiskellut, kuten yleensä haluaisin näyttelyn jälkeen tapahtuvan. Ilmeisesti aiheet oli käsitelty niin pedantisti "loppuun", että niitä ei tarvinnut "jatkaa" mielessään. Asia tuli kerralla selväksi. :)
Mikä kumman vimma taiteilijoilla on yleensäkään selittää [parhainpäin] teostensa oikeutusta, kenties raha?
Niin nykyisin kuin eilenkin ihminen on perustaltaan sama, samojen tarpeiden ja toiveiden täyttämä [pohjimmiltaan], taide heijastaa aikaansa, sen tapahtumia, pelkoja, mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia verraten tuohon perus-ihmisen kauneus-käsitykseen.
Muoto-kieli, 'mandalamainen-sisäinen-totuus' muodosta on se pohja johon kontraa kaikki muu muoto-kieli, tuo mandalamainen muodokkuus haastaa taiteilijat joko rikkomaan sitä tai myötäilemään sitä 'nyky-taiteessakin'.
Suurin ongelma tai puute taiteessa on nähdäkseni epä-pätevyys, siis perus-taitojen ja tekniikoiden puute[joskus puuttuminen kokonaan], taiteilijat hakevat erikoisuudella ja 'helpoilla kikoilla' julkisuutta ja sitä kautta rahallista ja egoistista 'voittoa'.
Asia erikseen ovat nerokkaat ihmiset kuten mm. musiikissa Sibeliuksen Janne, joka itse totesi musiikiansa joidenkin kipaleiden kohdalta ymmärrettävän vasta uusien/tulevien sukupolvien myötä ja totta vieköön hän oli siinäkin oikeassa.
Mistäs sinä tiedät mitä ne kreikkalaiset ajatteli tehdessään niitä veistoksiaan. Ja jos puhutaan antiikin kreikkalaisten taiteesta klassismin nimellä, niin voidaan huomata miten se aika ajoin taidehistoriassa on palannut pinnalla.
Ei ne kreikkalaisten periaatteet ole mitään aikaan sidottuja, vaan perustuvat ihan käytännön harmoniaan. Eikä niitä muuten olisi toisteltu roomalaisten, renesanssi ja uusklassismin edustajien piirissä. Taiteesta vaan tuntuu unohtuvan aika ajoin joitain seikkoja, ja juuri klassismi voi olla yksi piste mihin palata saadakseen jotain kosketusta johonkin aitoon.
Kandinskyn kuten Munchinkin varhaiset työt ovat mielestänmi hienoja, varhaisemmat eivät niinkään. Molemmat joutuivat modernismin huuman pauloihin. Ja mitä Bauhausiin tulee, niin ehkä taideteollisuuden alalle se loi jotakin mielenkiintoista, mutta taiteeseen se toi tappavan tylsyyden.
Totta. Samoja ajatuksia pyörii päässä.
siteerasin Kandinskya, en esittänyt omia ajatuksiani, toisekseen ajatuksena ei olekaan menneiden polvien ajatusmaailmaan paneutuminen tai paneutumatta jättäminen.
Siteeraus pitää lukea ajatellen mitä siinä sanotaan. Se ei ole manifesti klassisen taiteen vastaisuudesta vaan manifesti jokaisen ajan oman taiteen puolesta. Maailma muuttuu kaiken aikaa ja olisi todella absurdia jos taide polkisi paikallaan ihmisen kaiken muun toiminan muuttuessa jatkuvasti.
Tämä nykyhetken ja menneisyyden välinen ristiriita on ominaista kaikelle taiteelle. Musiikki, kirjallisuus, tanssi, kuvataiteet, arkkitehtuuri, kaikki ne muuttuvat maailman muun muutoksen mukana. Kaikessa taiteessa on mukana jatkuvuus, uusi rakentuu entiselle mutta ei toista sitä vaan suodattaa siitä aineksia uuteen.
Klassismi kuvataiteissa ei ole sen aidompaa kuin mikään muu taidemuoto ennen sitä tai sen jälkeen, kaikki ne ovat oman aikansa aitoja edustajia. Kaikkeen taiteeseen liittyy myös subjektiivinen kokemus, joista sinun luonnehdintasi Kandinskyn ja Munchin töistä sekä Bauhausista ovat tyypillisiä esimerkkejä.
Siteerasit kuitenkin juuri Kandiskya ja varmastikin yritit tuoda näin myös omaa ajatteluasi esille. Vain Kandiskyn sanoin.
Mielestäni vaan nykytaide usein juuri lähtee klassisen taiteen vastaisuudesta liikkeelle. Maailma muuttuu, mutta miten paljon todellakin ihmiset muuttuvat. Ihmiset kokivat samoja tunteita sata vuotta sitten kuin nyt,heillä oli samoja unelmia, he jopa käyttivät pitkälti samoja välineitä kuin taiteilijat nykyisin. Tämä jatkuvan muuttumisen illuusio on jonkinlainen nykyajan rasite. On pakko muuttua, minkä takia? Käsityö, miten vähän se merkitseekään nykyisin. Kant lähti vapauttamaan taidetta käsityön taakasta, ja suuntaamaan se kohti puhdasta ajatusta, jossa henki on vapaa hiestä ja hajusta. Sana taide vakiintui tarkoittamaan juuri ihmisen henkisiä tuotoksia, ja samalla tiede ja teollinen yhteiskunta erottivat yhä tehokkaammin ruumiin ja järjen toisistaan. Kuten J.Ruskin totesi noin sata vuotta sitten teollisten tuotteiden ilmaannuttua markkinoille. Tekevätkö nämä tuotteet meitä yhtään paremmiksi, älykkäämmiksi, taitavimmiksi ihmisiksi.(sinnepäin lainaus)
Jos taide muuttuu vain sen takia että sen täytyy, niin mielestäni se ei ole hyvää taidetta. Ei pelkästään muutos voi olla mikään itseisarvo. Pitää välillä pysähtyä ja miettiä mitä kaikki tämä muuttuminen oikeastaan tarkoittaa ja mihin se johtaa.
Mikä ismi on todellakin katsomisen arvoista expressiivisen impressionismin jälkeen. Sellaista josta myös ruumis voisi nauttia, eikä vain mieli.
Klassismi on mielestäni hyvää juuri sen takia että se puhuttelee ihmistä kokonaisvaltaisesti. Kandiskyn myöhemmät työt ovat varmasti hyvin intellektuelleja ja aikanaan uraa uurtavia, mutta ne eivät ainakaan minulle tuota mitään puhtaan visuaalista kokemusta. Mielestäni nämä työt olivat kokeiluja, jotka eivät kenties tuottaneet mitään hyvää. Kuitenkin niilläkin on oma arvonsa taiteen historiassa.
Meni paatoksessa ismit vähän sekaisin. Tarkoitin abstraktia expressionismia, enkä expressiivistä impressionismia.
yhteen kohtaan tekstissäsi, tähän: "Jos taide muuttuu vain sen takia että sen täytyy, niin mielestäni se ei ole hyvää taidetta. Ei pelkästään muutos voi olla mikään itseisarvo."
Taide ei muutu muuttumisen pakosta vaan tekijän pakosta uusiutua. On harvoja taiteilijoita, jotka tyytyvät tekemään yhtä ja samaa siitä riippumatta kuinka hyvin he onnistuvat ja menestyvät sillä tekemisellä. Olen itse kokenut tämän kyllästymisen ja aivan sen klassisen kuvataiteen tekemisessä. Siinäkin voi kehittää tekotapaansa, siis menetelmiä, ja palata ikiaikaisiin ja aikaa ja vaivaa vaativiin tekniikoihin.
Jotakin kuitenkin jää puuttumaan; eikö minulla ole muuta sanottavaa, miten voin paremmin ilmaista sen, joka vaatii esille tulemista. Minun kohdallani nuorempi kollega houkutteli modernia kokeilevaan ryhmään, jossa aloin tehdä abstraktista konstruktivismia. Siitä tekeminen laajeni edelleen muuhun abstraktioon. Oli kuin olisin päässyt suljetusta työhuoneesta rajattomaan ulkoilmaan.
Klassisen kuvataiteen maisemista, henkilökuvista ja asetelmista ei ikinä löydä niitä ilmaisun mahdollisuuksia kuin jo sen perillisistä impressionismista ja ekspressionismista ja mahdollisuudet laajenevat suunnattomasti täysin vapaassa tekemisessä. Voi puhua todellisista henkisistä tuotoksista.
Ajatuksesi, että nykytaide lähtee klassisen taiteen vastaisuudesta, on täysin virheellinen. Vaikka nuori polvi tekee suuren virheen jos ei opettele taiteensa perusteita niin ymmärrän hyvin houkutuksen hypätä sen yli ja siirtyä suoraan vapaaseen tekemiseen. Se ei kuitenkaan ole minkään muun taiteen vastaisuutta vaan paloa päästä ilmaisemaan sisintään omimmalla tavallaan.
Joo ei... Jos kattelee näitä nykypäivän tyylisuuntia, niin aika hatusta temmattua roskaahan toi on. Siis joku biotaide esim. Mediumissa ei ole mitään järkeä, se on todennäköisesti, joku nenäkäs vastalause, yheiskunnalle, sen valtavasta energian kulutuksesta, tai jotain sinne suuntaan.
Sama pätee useimpiin juttuihin mitä nykyään tehdään. Ihmiset laskevat hyväksi taiteeksi, sellaisen joka jää mieleen, tai sellaisen "joka tuo jotain uutta". Ainakin mun korvaan kuullostaa aivan paskalta. Taiteesta on tullut erinäisten ihmisten oma temmellyskenttä, jonka avulla voidaan sitten kilpailla, jossain akateemisessa lässyttelymaailmassa, julkaisten omia kirjoituksiaan lehdissä tai pitämällä näyttelyitä, joissa banaaninkuoria on naulattu lastauslavoihin. Kaikki on jotain ihme peliä, jossa pelataan joko omaan tai omankoulukunnan pussiin, koitetaan tehdä vaikutus, jollain hauskalla ajatusleikillä tai nenäkkäällä yhteiskunta kritiikillä. Taide on nykyään jotain ihme muotia, jossa koitetaan keksiä, joku syksyn uus villitys. Ketään ei kiinosta tehdä vaan kaunista taidetta, ja unohtaa kaikki siihen itse kauneuteen ja runollisuuteen liittymätön.
"Klassisen kuvataiteen maisemista, henkilökuvista ja asetelmista ei ikinä löydä niitä ilmaisun mahdollisuuksia kuin jo sen perillisistä impressionismista ja ekspressionismista ja mahdollisuudet laajenevat suunnattomasti täysin vapaassa tekemisessä. Voi puhua todellisista henkisistä tuotoksista."
Ei varmaan niin. Ei esittävästä taiteesta ei ikinä löydä sitä ajatonta luonnonkauneutta, mitä klassisesta taiteesta löytää. Onko se silti turhaa ja syrjimisen arvoista mediassa ja koulumaailmassa? Eikö näiden kahden kuuluisi olla saman arvoisia?
"Ajatuksesi, että nykytaide lähtee klassisen taiteen vastaisuudesta, on täysin virheellinen. Vaikka nuori polvi tekee suuren virheen jos ei opettele taiteensa perusteita niin ymmärrän hyvin houkutuksen hypätä sen yli ja siirtyä suoraan vapaaseen tekemiseen. Se ei kuitenkaan ole minkään muun taiteen vastaisuutta vaan paloa päästä ilmaisemaan sisintään omimmalla tavallaan."
Mä oon saanut vähän eri kuvan. Monet eivät tiedä yhtään mitä tekevät. Tuntuu siltä että se taide on useille joku tapa paeta yleistä vastuuta, voi viettää 3 vuotta luppoaikaa suorittamalla taiteitten kandin jossain. Mitään osa-aluetta ei oteta tosissaan, vaan kaikkea sekoillaan muutama tunti sinne tänne, treenaamatta niitä pohja taitoja, jotka on välttämättömiä.
Näkee paljon ihan kypsään ikään ehtineitä "taiteilijoita", jotka osallistuvat erinäisiin ryhmä näyttelyihin, jotka eivät tiedä oikeastaan paskaakaan mitä tekevät. Kunhan nyt laittavat maalia kankaalle. Heillä ei ole mitään ideaalia mihin pyrkiä, kaikki mitä tulee, niin kelpaa yleensä. Kaikki voidaan pistää jonkun mystisen luovuuden ja runoilun piikkiin loppupeleissä, niin millään ei ole mitään väliä.
on ymärtää sinun katkeruuttasi (anteeksi sana, mutta sen käsityksen todella saa kirjoituksistasi) modernia ja nykytaidetta kohtaan.
Hyvää ja huonoa taidetta on kaikessa taiteessa. En voi ymmärtää esimerkiksi sitä, että tietynlaista musiikiksikin kutsuttua myydään sadoin tuhansin, jopa miljoonin levyin ja vielä makstaan niistä samoinkuin konserteista, jonne kymmenet tuhannet jonottavat ja maksavat poskettomia summia lipuista. Mutta se on heidän asiansa, ei se minulle kuuluu. Enkä liioin ala säveltäjiä, sovittajia ja sanoittajia solvata.
Valtaosa nykyään julkaistavasta kirjallisuudesta on mielestäni käsittämättömän huonoa, pari sivua lukemista ja selailua riitää, enempi olisi ajan haaskausta. Mutta ei sekään minua sen enempää pänni enkä tekijöitä moiti, lukekoot ne, joilla on varaa ja aikaa siihen.
Voisin sinun tavoin yrittää halventaa ja solvata tekijöitä mutta miksi ihmeessä niin tekisin? Olet varsin vahvasti esittänyt oman käsityksesi miksi nykytaidetta tehdään ja arvostetaan mutta eihän se niin ole, ne ovat vain sinun luuloteltuja harhojasi. Katkeruutesi tuntuu olevan määrätöntä.
Totta kai klassinen taide on hyvää ja kaunista silloin kun se on hyvin tehtyä. Enemmän kuitenkin näkee ja ostetaan sellaista toistaitoisten tekemää tavaraa, jota on toreilla ja kiertävillä kaupustelijoilla. Niiden sijaan kannattaisi mieluummin hankkia valokuvia tai painojäljennöksiä hyvästä taiteesta. Jos ne ovat hyviä ja kauniita katsella niin sehän ratkaisee, ei se miten ja kuka ne on tehnyt.
Kun sanot, että "Ei-esittävästä taiteesta ei ikinä löydä sitä ajatonta luonnonkauneutta, mitä klassisesta taiteesta löytää." niin aivan sama pätee toisin päin, luonnosta ei ikinä löydä sitä ajatonta kauneutta, jota nykytaiteesta löytää. Ei tietenkään koska ne ovat kaksi eri genreä, eihän komeassa männyssäkään ole sitä kauneutta, jota on hyvin muotoillussa ja tehdyssä huonekalussa, ja tässäkin myös päin vastoin.
Sillehän emme mitään voi, että et arvosta nykytaidetta etkä edes yritä nähdä sen hyviä puolia. Mutta sen ja sen tekijöiden haukkuminen ei tee sitä yhtään sen huonommaksi eikä klassista taidetta sen paremmaksi, molempien arvo on niissä itsessään, ei niiden arvosteluissa.
Niin no. En halua nähdä sitä nykytaidetta ollenkaan. Ei mun tarvitse. Olisi vitun kivaa jos mulle annettaisiin edes jotain kunnollisia mahiksia opiskella klassista taidetta suomessa.
Koulutusmaailma ei todellakaan ole mitään tarjonta kysyntä juttua, vaan sielä päättää pienet piirit, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Siitä todellakin johtuu mun katkeruus. Jospa ei sitten haukuta sitä itse taidetta, vaan niitä vammailijoita, jotka tekevät taidetta ilman mitään kunnon panosta ja niitä vammailijoita, jotka sitten syytävät rahaa näille ensimmäisille vammailijoille.
Eikö taiteen ostaja ole se joka vaikuttaa eniten taulujen aiheisiin ja suuntiin? Jos joku ei myy siitä ei synny suurta julkisuutta. Ja jos joku ennaltaan julkinen henkilö tekee ns taidetta se myy koska henkilö on arvokas ja nimi toissarvonen asia on mitä se esittää. Eli nimekkäät taiteilijat voi tehdä mitä vaan mutta tavikset ja aloitteliat joutuu tekeen sitä mistä leipä tulee.
eräs taidehistorian ongelmista on se että mitä varhaisemmasta taiteesta on kyse, sitä enemmän pohjaudutaan oletuksiin. Liika selittely on kieltämättä toisinaan ärsyttävää. Liika analyysi, liika viisastelu. Pitää antaa itselle vapaus katsoa teosta, oli se sitten 2000 vuotta tai 2 vuotta vanha, ilman analyyseja, ilman puhkiselittämistä.
Näitä viisastelijoita vain riittää...ja useimmilla ei ole todellisuudessa mitään kosketuspintaa taiteen olemukseen.
siinä että 'vapaa temmellyskenttä' ikävä kyllä tuo kaiken maailman temmeltäjät mukaan kehiin.
Pelkkä erikoisuus riittää. Ja sillä todella viilataan linssiin.
Esimerkkinä ihan läheltä; opiskelutoverini teki lopputyönsä aivan tahallaan ja tietoisesti mahdollisimman erikoisen, tässä sen kummemmin sisältöön puuttumatta. Veti täydet pojot kotiin ja arvostelulautakunnan ylistykset. Tyyppi naureskeli partaansa ja oli tietenkin tyytyväinen. Miettikää mitä paskaa rahoitatte. Itsenäinen ajattelukin on sallittua.
Ei mene niinkään. En nyt jaksa ruveta selittämään kukista ja mehiläisistä lähtien.
voidaan nähdä myös toisin päin. Piloilla tai piruuksissa tehty työ voi silti olla onnistunut ja hyvä varsinkin jos sen on tehnyt osaava taiteilija. Taiteessa vain lopputulos ratkaisee, ei se, millä mielellä tai tarkoituksesa se on tehty. "Rakkain rokki"-äänestyksen juuri voittaneesta Moottoritie on kuumasta Pelle Miljoona sanoo, että se syntyi vahingossa.
Kas kun jokainen saa pitää minkälaisesta taiteesta hyvänsä eikä jollakin toisella ole mitään asiaa siihen; ja rahansa saa pistää mihin hyvänsä, ajatellen tai ajattelematta.
Muistapa tuo oma kirjoituksesi jatkossakin. Voisit joskus suunnata sen itsellesi.
Sepä tässä onkin ihaninta, että harrastelijana ei tarvitse mitenkään analysoida teoksia puhki, sitä vain pitää jostain maalauksesta erityisen paljon, jonkin verran tai ei lainkaan. Puhutteleeko maalaus, jääkö se värikakofoniansa tai harmoniansa takia mieleen, rauhoittaako, ilahduttaako, raivostuttaako, onko hermostuttavan rauhaton, onko nostalginen, näyttääkö tekniikka taitavalta yms., sellaiset seikat vaikuttavat mielipiteeseen. Itse katson kaikkia maalauksia näyttelyissä ja museoissa hyvin pitkälti tekotavan kannalta, josko niissä olisi jotakin oppia itselle. Mutta harrastelija vain olenkin - ja hyvä niin.
on ollut pitää sama linja jokaisessa aihetta sivuavassa keskustelussa. Se on helppo tarkistaa hakemalla nimimerkilläni tehdyt kirjoitukset. Painotukset tietysti muuttuvat mutta eivät periaatteet ja mielihyvin otan vastaan kommentit linjan ristiriitaisuuksista.
Mikä sitten antaa taiteelle suunnan jos ei ostaja? Varsinkin suomalainen nykytaide on aika samanlaista, uskon että monet tekisivät erikoisia ja oikeasti poikkeavia töitä jos siihen olisi mahdollisuus. Meinaan jos haluaa taiteella itsensä elättää. Muotoilussa ainakin asia on näin kuvataiteesta en tiedä mutta olettaisin asian olevan näin.
Onko poikkeava hyvä sitten?
Mielestäni poikkeava ja erillainen on parempi kun massavirran kulkia!
Mun mielestä on parasta hioa taidot, niillä tunnetuilla opeilla tarpeeksi tasokkaiksi, sen jälkeen voi lähteä kokeilemaan jotain muuta, ja sitäkin tosissaan. Kaikki tällänen uutuuden viehätys peltilehmä videotaide paska, on sitten aivan oma lukunsa, jota tohon ei voi sekottaa.
Eli 99.5% suomalaisista taiteilijoista, vois mielummin keskittyä niihin ihan perus taitoihin, kaikennäköisen sekouilun sijasta.
Saksalaisen Hallen eläintarhan naaras simpanssi Banghin, tekemiä taideteoksia on verrattu Ernst Nayn teoksiin. Erittäin mielenkiintoista, koska Nayhan on yksi nykytaiteen suurista nimistä.
Itse kyllä odottaisin taiteelta enemmän. Jos simpanssikin pystyy tekemään nykytaidetta, niin eiköhän anneta koko nykytaide simpanssien tekamisiksi.
Itse en ainakaan maksaisi taiteesta jota simpanssikin tekee ilmaiseksi.
Mielestäni monella taiteilialla on varsin hyvä tekniikka mutta kaikki tekee lähes samaa taidetta ja samoilla vareilla, mikä on mielestäni todella tylsän näköistä katselltavaa. Pakko siihen syy on löydyttävä. Ehkä puolella porukasta ei ole ideoita ja toisella puolella niitä on mutta tehdään kuitenkin sitä millä saa palkintoja ja myyntiä lisättyä. Ehkä apina taide myy jos monet sellaista tekee.
Ehkä se vika, onkin sussa. Pidät taidetta jonain hassujen pikku ideoitten ihmettelemisenä. Olisiko vitsikirjat sulle parempaa viihdettä?
Oikeasti taiteen pohja on aina ollut kauniissa, paitsi nyt 1900-luvulla, jolloin se siirtyi tälläiseen erinäiseen uutuudenviehätykseen ja muihin epätaiteellisiin kikkoihin.
Älä mieti, mitä tämä taiteilija haluaa sanoa milläkin. Katso kauniita yksinkertaistettuja muotoja. Taide ei ole joku random yleisönosaston palsta, jonne voi syytää jonkun yhteiskuntakritiikki meuhkaamisensa. Se on kauneutta.
olet pahanlaisesti väärässä taiteemme samanlaisuudesta. Tuskin koskaan suomalainen taide on ollut niin laaja-alaista ja monipuolista kuin nyt. Jos käyt läpi taiteemme historiaa niin 1950-luvulle saakka sitä olisi voinut sanoa samanlaiseksi eikä se silloinkaan olisi ollut kuin näennäisesti totta.
Mitä taiteen suunnan antamiselle tulee niin yleisön maun kosiskelu ei todellakaan kuulu taiteen olemukseen. Varmin tae menestymiselle on löytää oma persoonallinen tyylinsä ja sanottavansa. Joko se puree tai sitten ei, joskus tehdä saa pitkäänkin töitä ennen kuin ostajat havahtuvat, joskus myynti lähtee käyntiin hyvinkin nopeasti.
Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että silloin tällöin hyvään myyntiin lähtee varsin vaatimatonkin tekijä tai tyyli; syystä tai toisesta siitä tulee yks´kaks pintajuttu ja taidetta ymmärtämättömät luulevat olevansa hyvinkin fiksuja kun ostavat huippuhinnoillakin päivän pintaliitoa.
Sanot, että yleisön maun kosiskelu ei kuulu taiteen olemukseen. Hmmm...Olenkohan käsittänyt jotakin väärin, koska haluan tehdä -ja myös teen- taidetta, joka myy ja josta yleisö käsittääkseni pitää? Mitä hittoa minä kaikilla tauluillani tekisin, jos en niitä saisi myytyä eteenpäin?? Täyttäisin kämppäni niillä vai?
En tosiaankaan mieti pätkän vertaa, että onko oikein valita aiheet yleisön kiinnostuksen mukaan. Kuitenkin aina teen, mitä osaan, jokaisen kuvan kohdalla. Taiteentekemiseni ei siitä kärsi tippaakaan, päin vastoin: mitä enemmän tauluja teen (ja myyn), sitä enemmän tulee kokemusta ja taitoa tehdä lisää.
Ja mitä väliä sillä on, jos joku "vaatimaton tekijä" myy hyvin, eikö se tarkoita sitä, että tauluista pidetään ja taiteilija on kuitenkin onnistunut duunissaan? En minä ainakaan ostaisi taulua olohuoneeseeni, jos en siitä pitäisi...(No, toisaalta, en kyllä ole koskaan miettinyt taidetta sijoitusmielessä...)
Ja sitten vielä yksi kommentti viimeisestä lauseestasi: miten voit vähätellä ihmisen olevan taidetta ymmärtämätön, jos hän ostaa mainitsemaasi "pintaliitoa"? (mitä se nyt sitten onkaan) Aikamoista ostajan aliarvioimista...Et tullut ajatelleeksi, että joku voi siitä oikeasti pitää?
p.s. Suomessa on yli viisi milj. ihmistä ja lähes kaikilla on jotain taidetta (esim. tauluja tai peräti taidejulisteita!) seinillään; kuinkahan suuri prosentti heistä kuuluu sarjaasi "taidetta ymmärtämätön"? Minä kyllä kuvailisin heitä kaikkia potentiaalisiksi ostajiksi tai henkilöiksi jotka saattavat pitää tekemistäni töistä niin paljon, että jopa ostavat sellaisen!
"...miten voit vähätellä ihmisen olevan taidetta ymmärtämätön, jos hän ostaa mainitsemaasi "pintaliitoa"? (mitä se nyt sitten onkaan) Aikamoista ostajan aliarvioimista...Et tullut ajatelleeksi, että joku voi siitä oikeasti pitää?"
Ota nyt iisisti vaan ja muistele vaikka 1980-90 lukujen vaihdetta, sitä aikaa, jolloin Pentti Kourikin kokoelmansa keräsi. Silloiset internethuuman luomat äkkirikkaat ostivat kokonaisia näyttelyitä tyhjäksi ennenkuin ne olivat edes avattukaan.
Eikä siinä mitään jos tekijät olivat tunnetusti hyviä mutta kun se sama tehtiin täysin näkemättä toistaitoisten "taiteilijoiden" kohdalla. "Taiteilijoiden", jotka ovat täysin hävinneet taidemaailman näköpiiristä ja joiden töitä sen enempää kuin tekijöitäkään ei enää näe missään. Jos mitään Suomen taiteesta tiedät niin nimiä tiedät myös.
Päivänselvää on, että kyse oli hypestä, joka pahemman jälkeen kusetti näitä "taidetta ymmärtäviä" ostajia. Jotkut Kourin kaltaiset taitavat sijoittajat osasivat ostonsa kohdistaa siten, että niiden arvo ei vain säilynyt vaan on ajan myötä noussut. Monet muut sen sijaan maksoivat tyhjästä mutta tyhjästähän ne rahatkin tulivat joten tasoihin menivät.
Mitä muuhun tekstiisi tulee niin kolmen ensimmäisen osalta olen samaa mieltä ja neljättä olen edellä kommentoinut. Turhaan olet ihokkaasi tuon "taiteesta ymmärtämättömän" osalta repinyt. Ihmisten taidemakuun yleisesti en puutu koska jokaisella on oma makunsa eikä yhden ole sen parempi kuin toisenkaan. Saatat siitäkin olla eri mieltä mutta niinhän asioista yleensäkin ollaan.
Kyllä tajusin, mitä tarkoitit, mutta annoin itseni provosoitua hieman liikaa... Mutta kirjoituksestasi tuli mieleen, että nyt kun ihmisillä alkaa taas löytyä rahaa tuhlattavaksi asti, niin kaiken maailman häntäheikkejä varmasti myös alkaa ilmaantua, myös taiteen pariin. Siis juuri kuvailemiasi pintaliitokavereita, jotka tekevät isolla tohinalla sitä, mistä milloinkin eniten maksetaan tai mistä eniten kohistaan mediassa. Tarpeeksi tienattuaan tyypit katoavat rahoineen -oli ne sitten tulleet maalin roiskimisesta kankaalle tai IT-alan kuplista. Ja vähän ajan kuluttua samat heput ehkä pulpahtavat pinnalle tekemällä jotain muuta; luultavimmin jotain sellaista, mitä voisi lähinnä kuvailla sanoilla "ihmisten laillinen huijaus"...
Niin juu, olen todella samaa mieltä, että jokainen pitäköön oman makunsa!
Ensinnäikin puhut siitä miten taiteilijan ei tulisi kalastella yleisön suosiota ja että hänen tulisi tehdä omanlaistaan työtä, muitten mausta tai mieltymyksistä välittämättä. Ja nyt tuomitset nämä keräilijät jotka ostivat 80-90 luvulla näyttelyt tyhjiksi näkemättä edes töitä. Ja että nämä taiteilijat ovat hävinneet taidemaailmasta.
Näetkö itse mitään ristiriitaa kirjoituksissasi? Toisaalta sanot että on ok mitä maalaa ja että kaikki on taidetta, ja että taiteilijan tulisi jatkaa linjaansa myös siinä tapauksessa vaikka hänen töitään ei myytäisikään. Seuraavassa viestissä tuomitset jotkin taiteilijat 80- 90 luvulla vähempiarvoisiksi kuin toiset. Miten sinä nämä taitelijat laitat arvoasteikolle. Jos tekijä on vaihtanut esim. kuvataiteen myöhemmällä iällä johonkin muuhun ammattiin, niin ei sen silti tulisi vähäntää hänen taiteensa arvoa. Ja mitä on sinun 'kaikki subjektiivinen kelpaa taiteeksi' logiikallasi sitten taiteilijan hypetystä?
Mielestäni on vain kummaa että sinä, niinkuin niin monet muutkin ihmiset ovat valmiit hyväksymään ihan minkä vaan roskan taiteeksi, ja toisaalta kumartelevat taidekriitikoita ja keräilijöitä ja museoiden kuraatoreita ja täysin pureksimatta hyväksyvät kaiken touutena mitä sieltä ylhäältä tänne alas virtaa.
ristriitaa en mainitsemassasi asiassa näe. En tuomitse keräilijöitä, jokainen saa käyttää rahansa miten haluaa. Jos en näe järkeä siinä, että ostetaan näkemättä tuntemattoman taiteilijan töitä niin ei se mitään ostajan tuomitsemista ole, mutta jos tällaiset eivät ole taidetta ymmärtämättömiä niin ketkäs sitten ovat?
Taiteilijoita en "tuomitse" eriarvoisiksi mutta taideteokset ovat minun katsannossani tason ja laadun puolesta eriarvoisia jopa yhdellä ja samalla taiteilijalla puhumattakaan eri taiteilijoista. Arvostus on makuaasia mutta taiteilijan ja hänen töittensä yleinen tunnettuus ja arvostus ovat yksi mittari, jolla voi arvioida omia mieltymyksiään. Taiteessa ei kuitenkaan ole auktoriteetteja, jotka sanovat mikä on hyvää ja mikä huonoa, jokaisen on itse se ratkaistava kohdallaan.
Viimeisessä kappaleessa purat suotta kiukkuasi täysin virheellisillä otaksumillasi aivoituksistani ja tuntemuksistani. Hyvään keskustelukulttuuriin kuuluu olla puuttumatta kanssakirjoittajan persoonaan, syöttämättä omia harhojaan hänen ajatuksikseen ja sanomisikseen ja pitäytyä siinä, mitä on kirjoitettu. Hyvä olisi myös ymmärtää lukemansa, pelkkä lukutaito ei tällaisessa keskustelussa riitä.