Olen lähdössä syksyllä vaihtoon ulkomaille. Olen odottanut sitä jo ikuisuuden, en edes tiedä kuinka kauan. Luulen vaan, että kriteerini vaihtoon lähtemiselle eivät ole aivan oikeat.
Oikeasti en ole edes varma, onko opiskelemani ala oikea. Vielä epävarmemmalta tuntuu opiskella kyseistä alaa ulkomailla, maassa jonka kieltä en osaa. Tai ainakin siltä tuntuu, vaikka olen sitä opiskellut.
Oikea syy minulle lähteä ulkomaille on kuitenkin vain tämä suuri ahdistus Suomessa. Haluan vain pois, sillä tuntuu, ettei mikään täällä ole minua varten. Opiskelenkin, melko huonolla menestyksellä, vain koska en keksi mitään itselleni soveltuvampaa alaa. Ja nyt menen opiskelemaan sitä vielä aivan vieraalla kielellä! Olen erittäin epävarma kuinka se tulee onnistumaan. Oikeasti haluaisin mennä vain matkustelemaan ja näkemään maailmaa.
Toisaalta myös koko vieras kulttuuri ja kieli pelottaa. Kaikki asiat pitäisi siinä vieraassa maassa, ja jo ennen sinne menemistä, hoitaa itse. Lisäksi pelkään yksinäisyyttä. Mitä jos en saakkaan kavereita ja joudun olemaan koko vuoden yksin...
Yksinkertaisesti tuntuu, etten pysty jäämään Suomeen, mutta poislähteminenkin pelottaa.
Onkohan ketään muuta näin tyhmää, joka tuntuu vain ajavansa itseään jatkuvasti suurempaan kuoppaan?

Vastaukset 6
Vanhimmat
oikeaa tai väärää syytä lähteä vaihtoon. Kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta lähteä pois vaihtoon vähän tuulettumaan. Ehkä sitten tänne palaaminen tuntuu taas mukavalta? Ja näkee hyviäkin puolia. (tosin näkee kyllä puutteetkin paremmin ;-) Mun hyvä ystävä lähti aivan samasta syystä vuodeksi vaihtoon. Opiskeluala oli hänelle aivan oikea ja rakas, mutta ei hän hirveästi opiskellut. Kieltä yritti jonkun verran opiskella, mutta oikeastaan vaihtovuosi oli vähän niin kuin välivuosi omasta elämästä. Jos ei itse jaksa olla aktiivinen niin yksinäisyys saattaa ajoittain vaivata. Toisaalta silloin on aikaa itselleen ja aikaa tehdä täysin niin kuin itseään huvittaa. Ei ole samoja velvollisuuskia ainakaan ihmisten suhteen kuin kotona. Ja mikä parasta, opit uutta ja vierasta kulttuuria ja kieltä. Turha sitä stressata ettei osaa sitä valmiiksi. KUKAAN ei osaa. (ainakaan juurikaan kukaan) Sen kyllä kerkeää vaihtoaikana oppimaan. Älä ajatte nyt alaa jota opiskelet. Ihan sama se on. En ole kuullut, että kenenkään ainut syy lähteä vaihtoon (tai syy ollenkaan?) on oman alan opiskelu. Pääasia, että saat lähettyä vaihtoon ja nautit ajastasi siellä ja teet asioita jotka tuntuu mukavalta!
samaa mieltä edellisen kanssa. :)) Mukavaa vaihtarivuotta sinulle!
Tasapainoinen olo itsensä kanssa on ainoa terve lähtökohta isoille elämänmuutoksille. Jos oleminen tuntuu jo valmiiksi vaikealta, ei omia vaikeita oloja kannata lähteä ulkomaille pakoon.
Selvitä ihmeessä ensin itsellesi, mikä olosi tekee niin vaikeaksi. Sitten kun tuntuu, että olet riittävästi balanssissa itsesi kanssa, kannattaa uusia haasteita ottaa vastaan. Omien olojen selvittämiseksi kannattaa aika varata vaikka psykologilta ja varautua ainakin muutamaan käyntikertaan.
minusta vaihtoonlähtö kannattaa ehdottomasti. Minä ainakin itse sain siitä vain positiivisia kokemuksia, uusia ystäviä, välimatkaa omaan "oikeaan" elämään. Nyt osaan katsoa asioita uudelta kannalta ja valitettavasti olen kyllä edelleen sitä mieltä että suomi ahdistaa, melkein enemmän kuin ennen. Sydän jäi sinne toisaalle ja tiedän että kun koulut on käyty, pitää minun palata, jotta voin taas tulla yhtä onnelliseksi kuin olin sillon vaihtovuotena.
Kaikki vaihtosi aikana kanssasi pyörineet ihmiset ovat jo aikaa sitten hajaantuneet omiin maihinsa ja aloittaneet omat elämänsä. Vierailin joskus vaihtopaikkakunnallani yhden kaverini luona ja oli surullista huomata, miten erilaiselta koko paikka tuntui kun tuttuja kasvoja ei ollut enää ympärillä. En siis suosittele takaisin muuttoa, keksi vaikka jotain uutta kivaa ulkomailla (tietty eri asia on jos sinulla on siellä kumppani odottamassa...).
Ja vaihtoon lähtö kannattaa aina!
Kyllä takaisin voi muuttaa, kunhan tosiaan pitää mielessä sen, että kuviot ovat erilaiset. Kahta samanlaista kokemusta ei siis ole, vaikka kuinka menisi samaan paikkaan. Itse olen muuttamassa omaan vaihtomaahani ja olen tietoinen siitä, että joudun aloittamaan aika pitkälti alusta, työt ja kämppä on järkättävä taas kerran yms. Kieli ja paikat ovat tuttuja, sekä muutama kaveri vielä löytyy, mutta kaikki muu menee uusiksi. Tuon kun muistaa, niin paluu vaihto-opiskelumaahan on ihan ok juttu eikä putoa korkealta maahan saapuessa.