Hei:) Oon lukioikäinen ja tässä näin yön pikkutunneilla satuin pohdiskelemaan ystävien merkitystä itselleni. Ja nimenomaan ystävien, ei kavereiden, sillä näen ystävyyden ja kaveruuden välillä hiuksenhienon eron, josta ei nyt kuitenkaan sen enempää, sillä se ei ole itse asia, jota tulin tänne kertomaan.
Minulla on ihana seurustelukumppani, jonka kanssa olen valmis jakamaan koko elämäni. Hän on myös hyvä ystäväni, jolle voin kertoa mitä tahansa. Satuin vain miettimään, että pitäisikö minulla olla kuitenkin muitakin ystäviä? Seurustelukumppani asuu vähän matkan päässä, joten joudumme olemaan fyysisesti erossa aina välillä, ja juuri niinä hetkinä, kun olemme fyysisesti erossa, alan aina miettimään, että missäs ystäväni ovat? Juuri, kun niitä ei edes ole! Lukiossa tutustuin yhteen mukavaan "ystäväehdokkaaseen", suunnittelimme ennen lomaa tapaavamme kesälomalla...nyt on kulunut jo neljä viikkoa "kesistä", kuten sanotaan, ja tyypistä ei ole kuulunut mitään! Olen kyllä tekstannut, mutta vastausta ei ole kuulunut. Mietin vain, että kun minulla on elämäni seurustelukumppani, niin epäonnistunko sitten ystävyyssuhteissa? Ovatko ne niitä elämäni "kirouksia", jotka eivät ota onnistuakseen?
Ylä-asteelta minulla oli/on muutama kaveri, mutta heitäkään en ole nähnyt aikoihin. Ja heillä on omat menonsa, kaiken maailman isosleirit sun muut sellaiset, joten en kehtaa häiritäkään. Mesessä muutama hyvä kaveri, joiden kanssa juttelen, mutta se on aina sellasta pinnallista, kuulumisten kyselyä jne. Ja kun heilläkin on kiireitä, jonka kyllä ymmärrän hyvin. Eniten harmittaa tuo lukio...Silloin lukion alussa koitin tutustua omiin luokkalaisiin, mutta he olivat jo muodostaneet omat kiinteät ryhmänsä, joihin muilla ei liiemmin ollut asiaa, ainakin sellainen olo minulle tuli, kun heihin yritin tutustua. Ja välillä tunsin oloni hyväksikäytetyksi, minä olin ja olen aina ollut juuri se tyyppi, jolta kysytään läksyjä ja lainataan kyniä, pyyhekumeja, viivottimia jne...Ja koska en osaa sanoa EI, niin minut sitten tunnetaan aina tyyliin "kaverina, joka ei jätä pulaan". Näin menee niin lukiossa ja ylä-asteellakin meininki oli samanlaista.
Toisaalta olen taas aika nirso ystävien/kavereiden suhteen. En jaksa juoruilla jätkistä/poikaystävistä, arvostella jätkien ulkonäköjä, puhua unelmapoikaystävistä tai "dokaamisesta", jota en edes harrasta, en ole ikinä harrastanutkaan. Noista ne jaksaa höpöttää, ainakin mitä olen heitä sivukorvalla kuunnellut. Saatan vaikuttaa vanhoilliselta, mitä en todellakaan ole! Kyllä tykkäisin jutella kavereiden kanssa tuollaisistakin asioista, mutta että kokoajan pitäisi jostain jätkien vatsalihaksista puhua, niin hyi helvetti sanon minä! Että on siinä puolensakin, että en ole luokkalaisteni kanssa niin hyvää pataa...
Viihdyn kyllä yksiksenikin(välillä), mutta tykkään myös paljon liikkua ja tutustua ihmisiin, ehkä enemmän pidän tuosta jälkimmäisestä kuitenkin :)
Mutta siis, onko kenelläkään mitään mielipiteitä tilanteestani? Pitäisikö olla vain tyytyväinen ja olla valittamatta? Mutta tämäkin on sellainen asia, joka aina välillä vaivaa minua kovastikin, varsinkin lukiossa (onneksi on kesäloma!!!) ...Toisaalta, pitäisikö keskittyä vain lukiossa käymiseen ja lukemiseen ja etsiä niitä ystäviä/kavereita sitten jostain muualta?
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea :) Viettäkää mahtava kesä!
Minulla on ihana seurustelukumppani, jonka kanssa olen valmis jakamaan koko elämäni. Hän on myös hyvä ystäväni, jolle voin kertoa mitä tahansa. Satuin vain miettimään, että pitäisikö minulla olla kuitenkin muitakin ystäviä? Seurustelukumppani asuu vähän matkan päässä, joten joudumme olemaan fyysisesti erossa aina välillä, ja juuri niinä hetkinä, kun olemme fyysisesti erossa, alan aina miettimään, että missäs ystäväni ovat? Juuri, kun niitä ei edes ole! Lukiossa tutustuin yhteen mukavaan "ystäväehdokkaaseen", suunnittelimme ennen lomaa tapaavamme kesälomalla...nyt on kulunut jo neljä viikkoa "kesistä", kuten sanotaan, ja tyypistä ei ole kuulunut mitään! Olen kyllä tekstannut, mutta vastausta ei ole kuulunut. Mietin vain, että kun minulla on elämäni seurustelukumppani, niin epäonnistunko sitten ystävyyssuhteissa? Ovatko ne niitä elämäni "kirouksia", jotka eivät ota onnistuakseen?
Ylä-asteelta minulla oli/on muutama kaveri, mutta heitäkään en ole nähnyt aikoihin. Ja heillä on omat menonsa, kaiken maailman isosleirit sun muut sellaiset, joten en kehtaa häiritäkään. Mesessä muutama hyvä kaveri, joiden kanssa juttelen, mutta se on aina sellasta pinnallista, kuulumisten kyselyä jne. Ja kun heilläkin on kiireitä, jonka kyllä ymmärrän hyvin. Eniten harmittaa tuo lukio...Silloin lukion alussa koitin tutustua omiin luokkalaisiin, mutta he olivat jo muodostaneet omat kiinteät ryhmänsä, joihin muilla ei liiemmin ollut asiaa, ainakin sellainen olo minulle tuli, kun heihin yritin tutustua. Ja välillä tunsin oloni hyväksikäytetyksi, minä olin ja olen aina ollut juuri se tyyppi, jolta kysytään läksyjä ja lainataan kyniä, pyyhekumeja, viivottimia jne...Ja koska en osaa sanoa EI, niin minut sitten tunnetaan aina tyyliin "kaverina, joka ei jätä pulaan". Näin menee niin lukiossa ja ylä-asteellakin meininki oli samanlaista.
Toisaalta olen taas aika nirso ystävien/kavereiden suhteen. En jaksa juoruilla jätkistä/poikaystävistä, arvostella jätkien ulkonäköjä, puhua unelmapoikaystävistä tai "dokaamisesta", jota en edes harrasta, en ole ikinä harrastanutkaan. Noista ne jaksaa höpöttää, ainakin mitä olen heitä sivukorvalla kuunnellut. Saatan vaikuttaa vanhoilliselta, mitä en todellakaan ole! Kyllä tykkäisin jutella kavereiden kanssa tuollaisistakin asioista, mutta että kokoajan pitäisi jostain jätkien vatsalihaksista puhua, niin hyi helvetti sanon minä! Että on siinä puolensakin, että en ole luokkalaisteni kanssa niin hyvää pataa...
Viihdyn kyllä yksiksenikin(välillä), mutta tykkään myös paljon liikkua ja tutustua ihmisiin, ehkä enemmän pidän tuosta jälkimmäisestä kuitenkin :)
Mutta siis, onko kenelläkään mitään mielipiteitä tilanteestani? Pitäisikö olla vain tyytyväinen ja olla valittamatta? Mutta tämäkin on sellainen asia, joka aina välillä vaivaa minua kovastikin, varsinkin lukiossa (onneksi on kesäloma!!!) ...Toisaalta, pitäisikö keskittyä vain lukiossa käymiseen ja lukemiseen ja etsiä niitä ystäviä/kavereita sitten jostain muualta?
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea :) Viettäkää mahtava kesä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, lisään vielä, että en ole missään vaiheessa "unohtanut" ystäviäni/kavereitani! Silloin minun ja seurustelukumppanini suhteen alussa oli taivaissa, mutta en seurustelustani kavereille koulussa mitään puhunut, ellei he sattuneet siitä kyselemään ja kysymyksetkin sattuivat olemaan esimerkiksi "kuinka kauan olette olleet? Mikä on hänen nimensä?" jne. joihin sitten vastailin neutraalilla tavalla, en siis mitenkään "ylvästellyt" ja useimmiten vaihdoin heti puheenaihetta, sillä "kellä onni on, se onnen kätkeköön".... :) Ja tämä seuraava saattaa vaikuttaa jopa itserakkaalta, mutta kun nyt aloin tässä muistelemaan, niin minä olen miltein aina ollut se, joka on ehdottanut tapaamisia koulun jälkeen, ja joka on joustanut aikatauluissa. Varsinkin "lukioystävän" kanssa.
En pidä itseäni tylsänä, en sitten tiedä miten muut näkevät minut? Olen sopivissa tilanteissa puhelias, kuten tästä tekstistäni näkyy, toivottavasti jaksatte lukea:D Mutta en kuitenkaan ole mikään hölösuu. Olen kuitenkin huomannut, että "lukioystäväni" puhuu aika paljon, ja puheen päätyttyä olen ihan sanaton, en tiedä mitä sanoa hänelle. Juttua tulee niin paljon, mikä ei tietenkään ole huono juttu, mutta sanattomaksi se vetää!
Mutta siis tuossa oli vielä noi viimeiset kommenttini, toivottavasti jaksatte lukea ja vastailla :-)
Sain sellaisen käsityksen sinusta, että olet rauhallinen kaveri, joka kummin välillä haluaa viettää aikaa ystäviensä kanssa. Itse olen kanssa rauhallinen, en ole koko ajan hötkyilemässä jonnekin tai höpöttämässä jostakin, koska en jaksa/ei kiinnosta.
Harmillista kyllä jotkut pitävät (kuten jotkut omat ystäväni) meitä rauhallisempia tyyppejä tylsinä. Tosin taas jotkut muut voivat pitää ihmistä, joka ei ole aina suu käymässä mielenkiintoisina tai ehkä jopa salaperäisenä. ;) Asioilla on aina puolensa! Esim. itse olen saanut kommentia "tuntemattomilta" mielenkiintoinen ym. Lisäksi 9-luokalla luokallamme oli eräs poika, joka ei puhunut koskaan mitään, paitsi kun oli ihan pakko, esim esitelmässä. Ja tämä tyyppi olikin sitten kaikkein mielenkiintoisin puheenaihe meidän luokalla! :D
Kaikki riippuu miltä susta itsestä tuntuu, että kaipaatko ystäviä poikaystäväsi lisäksi vai et. Teksistäsi päätellen kaipaat. Tämä tosin edellyttää että näkee vaivaa, jota olet näemmä tottunut näkemään liikaakin. Ei ole reilua jos sinä olet aina se, joka pyytää jonnekin. Tosin jos olet liian rauhallinen, niin joku voi ajatella sinua tylsänä, joka ei innostu mistään. En tiedä.
En ole oikeastaan niin rauhallinen, kuin annan kanssaihmisten ymmärtää:D Poikaystävän seurassa olen ihan erilainen, kuin lukiossa kavereiden kesken. En vain viitsisi tuoda koko persoonallisuuttani esille ihmisille, joiden kanssa en sitten kuitenkaan vietä aikaa. Ja ennen kun edes tuon sitä vähäistäkään osaa itsestäni esille, haluan olla varma, että ystävyys/kaveruus on suhtkoht varmalla pohjalla.
Ja minä oikeastaan olen aina ollut se, joka silminnähden, sekä sisäisestikin innostuu uusista asioista ja suunnitelmista :) Koitan parhaani mukaan välttää hapannaamojen seuraa, vaikka eihän sitä aina voi olla hyvä päivä, itselläkään.
Vastauksesi oli hieno, muutkin saavat kirjoitella omia kokemuksia ja mielipiteitä :) Niin ja tyttå, vastauksessasi oli paljon puhdasta totuutta, itse pyrin ottamaan asiat rauhallisesti, vältän turhaa hötkyilyä, kuten ilmaisit:) Ja minulla tuohon on juuri samankaltainen selitys kuin sinulla, eli ei vain jaksa, eikä edes kiinnosta!
on hyvä kun on ystäviä sopivasti. laitappa vaikka ilmoitus itsestäsi tuonne maili puolelle. varmasti saat kivan mesekamun, tai vaikka ystävän. minulla on ainaki niitä ja on aivan ihania ihmisiä. vielä sie löydät ystäviä! oot vaan oma itses... ja kyllähän tuon tekstin jaksaa lukea kun on hyviä juttuja (: