Onkohan hammaskiveä?

Pitäisi tuo meidän vanhus käyttää eläinlääkärillä. Ajankin jo varasin. Mutta onkohan sittenkään hammaskiveä?

Kissa narskuttelee hampaitaan yhteen (ennen ei kuulemma ole sitä tehnyt, eli siis edellisessä kodissa). Yleensä syönnin jälkeen. Saattaa pitkänkin ajan narskuttaa. Joskus syönti näyttää vähän hankalalta. Kissa syö enemmän naksuja, mitä purkkiruokaa. Katsoin kissan suuhun, niin etuhampaat ovat melkoisen hunossa kunnossa. Ovat melko tummuneet ja kuin violetin väriset (viime kesänä eläinlääkäri ei maininnut mitään vaikka asiasta sanoin, joten ilmeisesti vain kuluneet?). Kulmahampaat näyttävät olevan paremmassa kunnossa, mutta ikenien rajassa on sellaista kellertävää töhnää? Ja muutenkin on vähän kellertävämpi kuin muu hammas. Toisessa kulmahampaassa samoin. Ikenien väristä sen verran, että toisella puolella näyttäisi olevan ihan terveen punainen kun taas toisella puolella tummempi ien.

Onko nämä nyt niitä hammaskiven oireita? Olen melko tietämätön tässä asiassa. Niin ja ikäähän kissalla on nyt noin 13 vuotta.

Viime kesänä ihmettelin tätä narskutusta ja välillä huonoa syöntiä, niin vein eläinlääkärille hammaskivien poistoon. Lääkäri katsoi ja sanoi, että ei täällä kyllä paljoa ole ja koko hammaskiven poisto itsessään kesti ehkä 15 minuuttia. Ja nyt eläinlääkäri sanoi, että saa varata tunnin. viime kesäisen hammaskiven poiston jälkeen kyllä söi vähän aikaa paremmin ja narskutuskin oli poissa, mutta kuukauden päästä narskutus alkoi uudelleen. Kissa kyllä syö (vaikkakin hankalan näköisesti välillä) ja on ihan normaalipainoinen.

Kun en haluaisi turhaan viedä eläinlääkärille. Jos eläinlääkäri huomauttaakin että eihän täällä ole minkään vertaa hammaskiveä ja periikin sitten tuon 70e maksun. Kun ei minullakaan mitkään mahtavat tulot ole, niin ei nyt viitsisi turhaan viedä..

Kiitos jos joku tietäisi oireiden perusteella ja osaisi vastata. :)
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

suussa jotakin häikkää on, että tutkituttaa kannattaa. Vie eläinlääkärille joka ymmärtää kissan suun päälle muutakin, kuin hammaskiven poistosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cattimus kirjoitti:

Pitäisi tuo meidän vanhus käyttää eläinlääkärillä. Ajankin jo varasin. Mutta onkohan sittenkään hammaskiveä?

Kissa narskuttelee hampaitaan yhteen (ennen ei kuulemma ole sitä tehnyt, eli siis edellisessä kodissa). Yleensä syönnin jälkeen. Saattaa pitkänkin ajan narskuttaa. Joskus syönti näyttää vähän hankalalta. Kissa syö enemmän naksuja, mitä purkkiruokaa. Katsoin kissan suuhun, niin etuhampaat ovat melkoisen hunossa kunnossa. Ovat melko tummuneet ja kuin violetin väriset (viime kesänä eläinlääkäri ei maininnut mitään vaikka asiasta sanoin, joten ilmeisesti vain kuluneet?). Kulmahampaat näyttävät olevan paremmassa kunnossa, mutta ikenien rajassa on sellaista kellertävää töhnää? Ja muutenkin on vähän kellertävämpi kuin muu hammas. Toisessa kulmahampaassa samoin. Ikenien väristä sen verran, että toisella puolella näyttäisi olevan ihan terveen punainen kun taas toisella puolella tummempi ien.

Onko nämä nyt niitä hammaskiven oireita? Olen melko tietämätön tässä asiassa. Niin ja ikäähän kissalla on nyt noin 13 vuotta.

Viime kesänä ihmettelin tätä narskutusta ja välillä huonoa syöntiä, niin vein eläinlääkärille hammaskivien poistoon. Lääkäri katsoi ja sanoi, että ei täällä kyllä paljoa ole ja koko hammaskiven poisto itsessään kesti ehkä 15 minuuttia. Ja nyt eläinlääkäri sanoi, että saa varata tunnin. viime kesäisen hammaskiven poiston jälkeen kyllä söi vähän aikaa paremmin ja narskutuskin oli poissa, mutta kuukauden päästä narskutus alkoi uudelleen. Kissa kyllä syö (vaikkakin hankalan näköisesti välillä) ja on ihan normaalipainoinen.

Kun en haluaisi turhaan viedä eläinlääkärille. Jos eläinlääkäri huomauttaakin että eihän täällä ole minkään vertaa hammaskiveä ja periikin sitten tuon 70e maksun. Kun ei minullakaan mitkään mahtavat tulot ole, niin ei nyt viitsisi turhaan viedä..

Kiitos jos joku tietäisi oireiden perusteella ja osaisi vastata. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu