patteriton rannekello?

Tere!

Miten ihmeellä toimii patteriton rannekello? Mikä tuottaa tarvittavan "tehon"? Entä muita vaihtoehtoja, kuinka voidaan ilman sähköä siirtää tehoa (magneettikenttä)?
4514007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Yleensä ankkurivetoinen, ja oltava aina kädessä tai muuten liikkeessä, pysyy ajassa noin vuorokauden ilman että on ranteessa.

Äänestä
  • vallan olivat. Kyllä ne toimivat, kun muisti vetää silloin tällöin.

    Äänestä

  • Jos siis kyse on nykyaikaisista kvartsikelloista, kuten Seiko Kinetic, niin niiden ei tarvitse olla kokoajan ranteessa. Ensimmäiset versiot pysyivät ajassa n. viikon. Nykyään kyse on kuukausista jopa neljään vuoteen. Kelloissa on virransäästöominaisuuksia, esim. käyttämättömän viisarit pysähtyvät kokonaan ja kello pitää ajan sisäisesti, kun sitten se otetaan käyttöön viisarit menevät kohdalleen.

    Äänestä

  • rannekellot ennen kirjoitti:

    vallan olivat. Kyllä ne toimivat, kun muisti vetää silloin tällöin.

    Ei tarvinnut vetää. Eterna lupasi kellon käyvän 40 tuntia vaikka pöydällä.
    Minulla on edelleenkin sellainen. Kaipaisi putsausta. Maksoi 1973-74 vaihteessa nuoren teknikon lähen kahden kuukauden bruttopalkan.

    Äänestä

Minulla on ranteessa Orientin Light-Power kello, jossa on akku, joka latautuu näytössä olevan aurinkokennon avulla.
Lataukseen riittää normaali huonevalaistuskin, joten ei välttämättä tarvitse kaamosaikaankaan käydä etelänmatkalla kellon latausreissulla.
Tästä linkistä löytyy tietoa kyseisestä kellosta:
http://www.roachman.com/orient/lightpower/PVD0D001.html

Äänestä
  • Paristokelloon uusitaan paristo parin vuoden välein. Aurinko malliin akku noin 4v välein ja se maksaa saman kuin repullinen paristoja.

    Äänestä

  • Mutuilija kirjoitti:

    Paristokelloon uusitaan paristo parin vuoden välein. Aurinko malliin akku noin 4v välein ja se maksaa saman kuin repullinen paristoja.

    >...akku noin 4v välein...

    Mututieto ei aina ole sitä kaikkein parasta.

    " 4 year power reserve" tarkoittaa että kello pysyy ajassa jopa 4 vuotta eikä suinkaan akun ikää.

    http://www.the-gadgeteer.com/review/citizen_eco_drive_watch_review

    Toisaalta, itse pariston tai akun hinta on merkityksetön siihen verrattuna mitä vaihtotyö maksaa.

    Äänestä

  • Tuskin KUKAAN lähtee eterlänmaihin ainostaan ottamaan valoa kellon kennolle, EI KUKAAN!

    Ihan vitosella saa kunnon spotin, joka vastaa auringonpaistetta

    Äänestä

  • tietoa. kirjoitti:

    >...akku noin 4v välein...

    Mututieto ei aina ole sitä kaikkein parasta.

    " 4 year power reserve" tarkoittaa että kello pysyy ajassa jopa 4 vuotta eikä suinkaan akun ikää.

    http://www.the-gadgeteer.com/review/citizen_eco_drive_watch_review

    Toisaalta, itse pariston tai akun hinta on merkityksetön siihen verrattuna mitä vaihtotyö maksaa.

    En lukenut tuota vaan kuulin kellosepältä kun oli ostamassa viimeksi kelloani.

    Ostin paristolla olevan.

    Äänestä

  • Mutuilija kirjoitti:

    En lukenut tuota vaan kuulin kellosepältä kun oli ostamassa viimeksi kelloani.

    Ostin paristolla olevan.

    ...kaikkia sepittäjiä.

    "...battery should need replacement somewhere between 15 and 28 years."

    http://www.geocities.com/watch_crazy/ecodrive/ecodrive.htm

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Tuskin KUKAAN lähtee eterlänmaihin ainostaan ottamaan valoa kellon kennolle, EI KUKAAN!

    Ihan vitosella saa kunnon spotin, joka vastaa auringonpaistetta

    myös kaamosmasennukseen.

    Äänestä

  • usko... kirjoitti:

    ...kaikkia sepittäjiä.

    "...battery should need replacement somewhere between 15 and 28 years."

    http://www.geocities.com/watch_crazy/ecodrive/ecodrive.htm

    Oma kokemus Citisen Ecodriwer vai mikä lie olikaan. Niitä oli perheessä kaksi ja naisten kellon akku kesti vähän yli vuoden ja miesten kellon kolmisen vuotta. En edes kysynyt mitä akku maksaa, vaan heitin roskiin mokomat romut.

    Äänestä

  • ghjghd kirjoitti:

    Ilmeisesti kilpailevan merkin kauppias vai?
    Kun ei haluta edes nimeä kirjoittaa oikein. ;)

    Itselläni CITIZEN Eco Driver ollut noin 6 vuotta ja pelaa kuin enkeli ilman paristonvaihtoja tai mitään muutakaan huoltoa.

    Äänestä

  • tuubaa kirjoitti:

    Itselläni kesti akku n. 6,5 vuotta ja sitten piti vaihtaa. Nykyisissä Eco Drive -malleissa jopa 5 vuotta ja akku vaihtokunnossa.

    Äänestä

  • Kelloja on... kirjoitti:

    Itselläni kesti akku n. 6,5 vuotta ja sitten piti vaihtaa. Nykyisissä Eco Drive -malleissa jopa 5 vuotta ja akku vaihtokunnossa.

    Nyt siis kestää yli 6 vuotta ja edellisessä viestissäsi heittelit takuunalaisia roskiin. ;)

    Äänestä

  • ja se auttaa kirjoitti:

    myös kaamosmasennukseen.

    Semmonen kello missä ei ollut paristoa,akkua,valokennoa,polttokennoa eikä sitä tarvinnut iltasin vetää...Vähän se oli tavan kelloa painavampi ja paksumpi mutta hyvin toimi.Siellä oli sisällä joku heiluri joka käden liikkeistä otti energiaa ja piti vieterin kireellä.
    Mutta koska energiaa ei synny tyhjästä,niin voi kai sanoa että se kello toimi kaurapuurolla ;D

    Äänestä

  • Nöössipoikana kirjoitti:

    Ihmisessä EI kierrä karuapuuro, joka toimisi hydrauliikan tavoin luukuttaen raajoja, vaan lishakset, jotka supistuu jne. aiheuttaen liikettä, ja esim. nyt kun kirjoitan tätä, käytän noin sataa lihasta samaan aikaan, ja yhtäkään nisitä ei liikuta kaurapuuro

    myös, ettei pääse vallan surkastumaan, kun nuo oireet on jo havaittavissa ilman näköyhteyttäkin.

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Ihmisessä EI kierrä karuapuuro, joka toimisi hydrauliikan tavoin luukuttaen raajoja, vaan lishakset, jotka supistuu jne. aiheuttaen liikettä, ja esim. nyt kun kirjoitan tätä, käytän noin sataa lihasta samaan aikaan, ja yhtäkään nisitä ei liikuta kaurapuuro

    Sinussa taisi kiertää vain ALKOHOOLI kun tuon sepustuksesi näpyttelit sadalla lihaksellasi ;) Älli-ja huumorilihas olivat jo menneet levolle...kaikki kertomani oli totta,en kuitenkaan lähde piirtämään värikynällä sinulle sitä,koska varmaan nukut vielä...luukuttamatta yhtäkään raajaasi :D

    Trv.Hydrauliikkakaruapuuroa suonissa.

    Äänestä

  • Karuapuuro kirjoitti:

    Etkö sä sitä tiedä että ihmisessä nimenomaan kiertää alkoholi, etenkin ryyppäämisen jälkeen?

    Jos esim. olen kahden promillen humalassa, kiertää minussa kaksi promillea sadasta prosentista alkoholia, loput verta.

    Ja kyllä niitä lihaksi tssä konekirjoituksessa melkoinen määrä liikuu...

    Äänestä

  • Mutuilija kirjoitti:

    Paristokelloon uusitaan paristo parin vuoden välein. Aurinko malliin akku noin 4v välein ja se maksaa saman kuin repullinen paristoja.

    Minulla ollut ranteessa 18 vuotta "aurinkomallin" Orient (Light power). Siihen ei ole koskaan vaihdettu mitään.

    Äänestä

  • TRJK kirjoitti:

    Minulla ollut ranteessa 18 vuotta "aurinkomallin" Orient (Light power). Siihen ei ole koskaan vaihdettu mitään.

    Minulla taas Citizen Eco Drive. Sen akku sippasi n. 20v ikäisenä. Nyt ranteessani on Zenith automatic, vuosimalli n. 1968. Sen voi vetää tai sitten se vetää itseään, kun käsi heiluu.

    Äänestä

  • Minulla oli orient valokenno taulussa ja akku kesti 10 vuotta.ostin kellon kirpparilta.20.Uuden akun vaihdon jälkeen kello olikin jo tehny tehtävänsä.Oli hyvä kello kävi vaikka oli viikon pimeässä ilman valon häivääkään.

    Äänestä

  • Mutuilija kirjoitti:

    Paristokelloon uusitaan paristo parin vuoden välein. Aurinko malliin akku noin 4v välein ja se maksaa saman kuin repullinen paristoja.

    Minun valosta latautuva Citizen on pitänyt ajan n. 16 vuotta. Ja pitää edelleen.
    Pari viikkoa pimeässä saa sen pysähtymään ja vuorokausi kirkkaan pöytälampun alla on saanut sen taas käymään. Kädessä pitäessä ei ole ongelmia tullut. Maksoi aikanaan tarjouksessa 1600 mk.

    Äänestä

  • ajanajan kirjoitti:

    Minulla taas Citizen Eco Drive. Sen akku sippasi n. 20v ikäisenä. Nyt ranteessani on Zenith automatic, vuosimalli n. 1968. Sen voi vetää tai sitten se vetää itseään, kun käsi heiluu.

    Ja käsihän se vaan heiluu ja heiluu...

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Ihmisessä EI kierrä karuapuuro, joka toimisi hydrauliikan tavoin luukuttaen raajoja, vaan lishakset, jotka supistuu jne. aiheuttaen liikettä, ja esim. nyt kun kirjoitan tätä, käytän noin sataa lihasta samaan aikaan, ja yhtäkään nisitä ei liikuta kaurapuuro

    Sinulla on tuo huumori kadoksissa, jos sitä on koskan ollutkaan

    Äänestä

tämmönen patteriton kello on just nyt hoteinta hottia! teknisenä ratkaisuna on täysin uusi innovaatio nimeltään "vieteri". Se kiristetään sellaista nuppia pyörittämällä :)

Äänestä

Vieterikäyttöinen Tissot toimii kuin kronometri tänäpäivänäkin. Fosforinäyttö näyttää ajan pimeässäkin. Sain kellon isältäni joskus 50-luvulla. Silloin pattereista ollut tietoakaan, ellei ota huomioon niitä litteitä 4.5 voltin taskulampun pattereita. Kello oli ostettu muistaakseni Belgiasta joskus vuosia aikaisemmin.

Äänestä

Ruotsalaiset kellot ne vasta eteviä on. Kun ne vetää niin ne sanoo tik tak.
Ja kun ruotsalaista vetää niin ne sanoo tack tack!

Äänestä

Minullakin on 90-luvun lopun Orientin valokennoinen, eräs parhaita ostoksiani (olikohan 400 mk). Vain kerran on pysähtynyt valonpuutteen vuoksi.

Äänestä

Etkö ole kuullut vieteristä? Sitä kierretään kerran päivässä ja avot kello käy taas melkein iltaan asti!

Äänestä

Mulla oli tuollainen Seiko Kinetik vm. 1999, kullattu kalenterilla.
Kunnes joku varasti sen.

Kyllä pysyi hyvin ajassa ja ehkä noin viikon se käveli kunnes lopahti jos oli pöydällä liikkumatta. Tietysti sen voi myös vetää siitä ruuvista lataukseen aina jos haluaa.

Nyt on perjantai, eilen oli siis lauantai? Vai miten se menikään?
Milloinkas on se viikontasauspäivä?
Entä peruutuspäivä, jolloin kellot kävelevät takaperin?

Äänestä
  • Juo enemmän, tiedä vähemmän!
    Niin se menee.

    Äänestä

NAISTEN SEIKO SOLAR EI PELAA EI LATAAN NU EI SAADA KORJATTUA HEINOLAN KELLOLIIKE RANTASELLA LEVITELLÄÄN VAIN KÄSIÄ EI MAHDA MITÄÄN TÄYSI PETTYMYS "LAATUKELLO SEIKO" EI MONTAA VUOTTA VANHA KELLO, MUTTA TÄYSI P A S K A VARMASTI ENSIMMÄINEN JA VIHONVIIMEINEN SEIKON PASKA KELLO RANTANEN SANOO, ETTÄ SIINÄ ON OLLUT SELLAISTA VIKAA JA HYVITTI 80€ MONEN SADAN EURON "LAATUKELLOSTA" ELI "KORJAUKSEN" HINNAN IDÄN PASKAA SUORAAN JAPANISTA, MISSÄ LIE TEHTY....!!!???

Äänestä
  • Hienompia kelloja ei kannata viedä huollettavaksi mihinkään maalaisten kaappikelloliikkeeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienompia kelloja ei kannata viedä huollettavaksi mihinkään maalaisten kaappikelloliikkeeseen.

    Eipä osaa Lahden kellokeskuskaan korjata, koneiston kyllä osasivat vaihtaa ja siihen jäi. Onneksi löytyi kelloharrastelija, joka sai tuttavani kellon toimimaan aivan pienellä työllä ja ihmetteli ettei tuollaiseen "timanttiset" ketjuun kuuluva "täyden palvelun" liike vaivautunut pieneen työhön jolla olisi saanut asiakkaan tyytyväiseksi. Samalla ihmeteltiin että ko. puljulle annettu Rolexin edustus, mutten ainakaan itse sinne omaani veisi huollettavaksi.

    Äänestä

CITIZEN ANADIGI PATTERI KELLO OLLUT
MINULLA VUOSIKYMMENIÄ PATTERI VAIHTOJA JA PUHDISTUS HUOLTO JA KELLO PELAA EDELLEEN, MUTTA SEIKON LAATU ON AINAKIN OMALLA KOHDALLA ALLE KAIKEN ARVOSTELUN...!!! 💥🔥💩.... CITIZENILLE 👌✌️🤗

Äänestä

Muovitonta puhelinta ei ole varmaan vielä kukaan keksinyt vai onko?

Äänestä

Vedä käteen kerran päivässä. Kello tulee vedetyksi samalla.

Äänestä

Citizen eco-drive on aivan paska kello. Leijona on paras kello.

Äänestä

Annoin asuntolan henkilokunnalle kanslia kellosi ja takuulappuni. En tahdo nahda sita enaa ikina enaa,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja muut menetelmät? kirjoitti:

Tere!

Miten ihmeellä toimii patteriton rannekello? Mikä tuottaa tarvittavan "tehon"? Entä muita vaihtoehtoja, kuinka voidaan ilman sähköä siirtää tehoa (magneettikenttä)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu