Onko teistä vanhemmista oikein, että rippileirillä sallitaan tupakointi? Minusta on outoa, että koulussa, koulun retkillä ym tilaisuuksissa tupakanpoltto on kiellettyä, mutta riparilla se yhtäkkiä onkin ihan ok. Samoista murkuistahan on kyse. Kuinka vanhemmat sitten riparin jälkeen taas voivat kieltää polttamisen, jos se välillä on ollut luvallista. Mielestäni kirkko on tässä väärällä linjalla, vai onko kyse siitä, että ilman tupakkaa vain tosi harvat enää suostuisivat leirille?!
Ripari
ja tupakka
182071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Siis eihän sitä pentujen tupakointia ole pakko sallia jos ei halua? Meidän riparilla vain kahden vanhemmat sallivat tupakoinnin, toinen oli jo 17v (isonen) ja toinen oli polttanut jo pari vuotta ja vanhemmat eivät halunneet pilata pojan riparia kaameilla vierotusoireilla. Muut eivät edes polttaneet vakituisesti. Niillä kenellä ei lupalappua ollut, ei ollut mitään asiaa lähellekään tupakkapaikkaa.
Heillä (kirkolla) ei taida yksin olla mitään valtuuksia kieltää tupakanpolttoa, koska se ei laissa ole kielletty.
omalle lapselleni tupakointilupaa! Mutta kai se on useille tärkeämpää, että lapsi käy rippikoulun vaikka tupakoidenkin, mitä muuten naapuritkin sanoisi! Ei ole ihan oikeissa kantimissa tuo kirkon nuorisotyö. Ei kai nuorisotalollakaan saa polttaa!!
Lapseni on nyt riparilla parasta aikaa ja kyllä seurakunnan väki keskusteli tuosta mahdollisesta tupakanpoltosta meidän vanhempien kanssa. Asia on kyllä aika kaksipiippuinen. Itse en hyväksy lapseni tupakoimista eikä hän kyllä poltakaan. Seurakunta perusteli tupakkapaikkaa sillä, että muuten polttavat nuoret menevät salaa polttamaan metsään ja siinä on aina olemassa tulipalon vaara. Varsinaista tupakan poltto lupaa he eivät voi antaa, koska tupakan poltto on kiellettyä alle 18-vuotiailta. Joten sovittiin, että niiden nuorten vanhemmille ilmoitetaan jotka polttavat tupakkaa ja kysytään heidän suostumusta siihen ja muita kuin näitä vanhemmiltaan "luvan" saaneita ei tupakkapaikalla saa olla. Asia on tosi vaikea, itse en hyväksy alaikäisetn tupakoimista, mutta eihän se ole seurakunnan tehtävä valvoa lastensa tupakan polttoa vaan kyllä vastuu siitä kuuluu vanhemmille. Turha vierittää lasten kasvatusta esim. kouluille tai kirkolle.
sitten rankaisee? Eikö olisi parempi, että olisi selkeä tupakointikielto. Jos leirillä polttaisi, tulisi lähtö kotiin välittömästi.
Se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Vain täydelliset saavat käydä riparin, vai? Sehän se on kristinuskon perusta. Asiasta näkinkenkään (ja johonkin aiempaan kommenttiin viitaten), alaikäisen tupakointi ei ole lailla kiellettyä.
Jos lapsesi polttaa vakituisesti on se vanhempien herpaantumisen seurausta. Kontrollia ei saa päästää siinä vaiheessa kun lapsi alkaa kulkea iltaisin ulkona. Aina kotiintullessa haistellaan henkeä ja jos tupakka haisee siitä muistutukset että työpaikan ja asunnonhaussa jää sitten toiseksi jos polttaa. Sitten joku seuraus, vaikka känny tai netti pois.
tämä valvonta pitää olla päällä kunnes nuori on täysi-ikäinen.
Ei vanhemmat mitään kavereita ole. Raivotkoon nuori mutta tupakoinnin opettelu on estettävä.
Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä, ja lapset ovat omia persooniaan - jotkut toisia voimakkaampia. Ei kaikesta voi syyttää vanhempia. Jos nuori on muuten kunnollinen, kunnioittaa vanhempiaan, huolehtii koulustaan ja noudattaa kotiintuloaikoja jne., tupakoinnin äärivastustaminen voi aiheuttaa sen, että kaikki muukin päätyy keturalleen - välit menee, kunnioitus katoaa. Kaikkea ei voi saada.
Montako täydellistä lasta olet kasvattanut?
riparin jälkeen? Miten sitten enää perustellaan tupakointikieltoa? Ei kyse ole synnistä, vaan terveydestä.
En yhtään tajua sun ideaa. Jos mukula on polttanut ennen riparia, riparilla ja sen jälkeen, ei vanhempien tarvitse sitä hyväksyä ennen riparia, riparilla tai sen jälkeen.
Tupakointi on sallittu aika helkkarin monessa paikassa (jalkakäytävällä, rannalla, puistossa), ja jos leirialueelta löytyy nurkka, jossa tupakointi on sallittu, niin sekö sitten olisi se yksistään vanhempien auktoriteetin romuttava tekijä? Niin minkä auktoriteetin, jos mukula alun pitäenkin poltti, eihän se toiminut sitä ennenkään?
Syvästi epäilen, että kovin monella tupakointi alkaa riparilla. Ihan väärää puuta haukutte nyt.
riparilla tupakointi perustellaan ainakin täällä turvallisuudella. Eli jos se olisi kielletty niin ne jotka tupakoi tupakoisi edelleen ties missä puuliiterissä ja muissa sopivissa paikoissa. Näin kun se on sallittu aja sen voi tehdä tupakointiin tarkoitetussa paikassa vähenee muiden osalta vahinkojen vaara oleellisesti.
Riparila tupakointiinhan pitää olla vanhemman lupa. Ainakin täällä rasti ruutuun tupakoiko nuori vai ei ja saako tupakoida leirillä vai ei. Eli ei mitään ongelmaa sen enempää kuin ennen riparia ole sen jälkeenkään..
Ensin olin takajaloillani aisian kanssa, mutta sitten asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että vanhempien asia eikä seurakunnan kun on lapsen tupakoinnista kyse. Jos ei vanhemmat tee asialle mitään niin ei se riparinkaan aihe ole!
Onko vanhempia jotka hyväksyy ja rahottaa nuoren tupakointia? Jos on niin se on kasvatuksen heikkoutta.
Lapseni, 16 ja 14 eivät polta, vanhempi jäi kiinni kokeilusta 2 kertaa, toisen kerran menin itse perässä festarikonserttiin, etsin pojan ja käskin puhaltaa. Ajokorttia en tule maksamaan jos tupakointi jatkuu. Jos silti polttaa joskus tulen tuntemaan oloni epäonnistuneeksi, mutta voin aina olla tyytyväinen että en missään vaiheessa hyväksynyt päihteitä ja jatkoin sen singnaalin antamista täysi-ikäiseksi asti.
Sehän on vain lain noudattamista.
vaikka se ei todellakaan ole mielestäni vanhemmuutta vaan jotain muuta. Kun vanhemman perusteluja kysyy niin ne on tyyliin; ei viitsi tapella, itsehän päättää elämästään jne eli vastuu on jätetty asiasta lapselle eikä its eolla aikuisia kuten kuuluu.
Niin ja ainakin kolmella riparilal on löytynyt luvan antajia joten..
Toisaalta kyllä menee yli jos lasten perässä juostaan vakoilemassa!
vanhemmatkaan voivat antaa luvan tupakointiin, kun se kerran lailla on kielletty.
Ei pitäisi kyllä rippileirilläkään olla mitään sallittuja tupakkapaikkoja. Miksei sitten yhtä hyvin "sallittuja" kaljanjuontipaikkoja?
Tupakkalaki ei kiellä alle 18-vuotiaiden tupakointia. Laki kieltää tupakkatuotteiden myynnin alle 18-vuotiaille. Peruskoulun järjestyssäännöillä tupakointi kielletään koulussa.
Miksi ripareilla ei tehdä niin, että ne jotka jäävät tupakoinnista kiinni, lentävät pihalle ja voivat sitten seuraavana vuonna yrittää uusintaa.
Säännöt vain todella seliviksi alusta alkaen.
En tiennytkään, että kristilliseen kasvatuksen ja opetuksen saamiseen ovat kelvollisia vain virheettömän ihmiset, joilla ei ole huonoja tapoja.
Kotiin myös kaikki seuraavat
- nenänkaivajat
- läskit
- hiuksensa värjänneet / ihonsa lävistäneet / tatuoidut
- valehtelevat (tähän kuuluu myös liiottelijat / vähättelijät ja ne, jotka eivät kerro koko totuutta)
- liian seksikkäiden kenkien käyttäjät
Voisin jatkaa listaa loputtomiin, kuten tiedät. Ja laittomuuteen on turha vedota, alaikäinen ei tee mitään laitonta ostaessaan, pitäessään hallussaan tai polttaessaan tupakkaa (asianmukaisella alueella).
"vanhemmatkaan voivat antaa luvan tupakointiin, kun se kerran lailla on kielletty.
Ei pitäisi kyllä rippileirilläkään olla mitään sallittuja tupakkapaikkoja. Miksei sitten yhtä hyvin "sallittuja" kaljanjuontipaikkoja?"
Ei vittu olette kyllä oikeasti tampioita. Alaikäisellä kun ei saa olla alkoholijuomia hallussa, mutta alaikäinen SAA PITÄÄ TUPAKKATUOTTEITA hallussaan. Älä selitä jos et mitään tiedä.
Muistan omalta rippileiriltä, että ennen leiriä tuli kyselylappu tupakoinnista kotiin, jonka sitten tupakoivat nuoret väärensivät siten että vanhemmat sallivat nuoren tupakoinnin.
Leirillä laitettiin iso arkki seinään, jossa oli niiden nuorten nimet keillä lupa tupakointiin oli ja he saivat käyttää tupakkapaikkaa. Jos lupaa ei ollut ei ollut asiaa ko. paikalle.
Voi taivas sitä yhtäkkistä tupakoinnin lopettaneiden määrää, kun porukka tajusi että vanhemmat näkevät listan vanhempien kyläily päivänä.. :-) Ihan päivää ennen vierailupäivää suurin osa tupakoivista nuorista "lopetti" tupakoinnin..
Vain muutama oli oikeasti saanut luvan polttaa..
Isoset ja pappi ylistivät oikeasta ratkaisusta tupakoinnin "lopettaneita" ja spray tussilla mustasivat nimet listasta!! Pari raamatun lausettakin taidettiin lukea.. :-)
Että näin.. Tarinan opetus? Vedettiin sitä ennenkin aikuisia nenusta, miksei nytkin..
Mutta eihän meidän Erkka-Petteri! -Eihän? :-)