Uudessa as. oy. laissa on tulossa kiristyksiä sekä tilintarkastukseen että isännöitsijän vastuihin. Ihmettelen sitä, että ei vaadita kiristyksiä myös hallitusten jäsenten valintaan erityisesti pj:n. Kiristykset voisivat koskea isoja taloyhtiöitä kuten tilintarkastajien tiukemmat säännöt.
Minusta hallituksen pj pitäisi olla 40-65 vuotias ja lisäksi hänen pitäisi käydä kursseja, jotta voi olla pj. Hallituksen jäsenille ei tarvitse olla yhtä tiukkoja kriteerejä, mutta hallituksen jäsenten keski-iän pitäisi on tuossa samassa haarukassa.
Perustelut ovat seuraavat:
1. Alle 40 vuotiailla ei ole tarpeeksi kokemusta ja se aiheuttaa sen, että he korjaavat koko talon toiseen kertaan ja eivät omaa muutenkaan kokemusta. Lisäksi he eivät kuuntele helposti muita ihmisiä vaan luulevat tietävänsä kaiken.
2. Eläkkeellä olevat taas eivät halua talolle tehtävän yhtään mitään ja ovat kehityksen jarruna.
3. Ison taloyhtiön pj:llä on valtaa jo sen verran, että kriteerien pitäisi olla vähintään yhtä tiukat kuin isännöitsijällä.
4. Kurssituksella varmistetaan se, että pj todellakin osaa as.oy. lain ja toimii sen mukaan
Nämä ehdotukset kumpuavat kokemuksesta, koska asun Etelä-Espoossa ja meillä on nuori hallituksen pj isossa yhtiössä ja hän ajaa kuin käärmettä pyssyyn putkiremonttia.
Mitä mieltä olette pitäisi hallituksen pj:n kriteerejä kiristää. Vaikuttaa nimittäin siltä, että sinne pääsee vain vallanhalusia tyyppejä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
kiinni vaan ihan henkilöstä itsestää. Hallitukseen ei kannata mennä (etenkään puheenjohtajaksi) jos on valmis ajamaan vain omia asioitaan, eikä ymmärrä koko taloyhtiön etua. Pj:n tulisi olla selvillä laki ja tietenkin remonteihin liittyvistä kiemuroista. Taloyhtiön etu tietenkin olisi, että pj olisi asunut talossa jo usean vuoden ajan, jotta hän tietäisi mitä on tehty ja mitä ei. Hallitukseen ei siis kannata lähteä, jos haluaa pröystäillä olevansa hallituksessa vaan pidemmän päälle vastuu on suuri ja jotain olisi hyvä osatakkin.
näytille nuo As.oy-lain kiristykset tilintarkastuksen ja isännöinnin osalta.
Katsotaan sitten tarkemmin.
hallituksen puheenjohtajan ikä olisi merkitsevä tekijä asiassa, ja ei taitaisi ikinä sellainen laki edes mennä missään lainsäädäntö-elimessä läpi.
Osassa yhtiöstä ei edes halukkaita hallitukseen edes tahdo löytyä, joten jos vielä karsitaan valittvissa olevaa joukkoa niin huono homma...
Hallituksen pj:n koulutus ei olisi ollenkaan huono asia, tietysti vähimmäisvaatimuksena olisi as.oy lain läpilukeminen (oppiminen voi sitten ollakkin hankalempi asia.)
T. 32v. As.oy:n hallituksen pj.
Miten mulle tuli sellainen tunne, että olet 40-65 vuotias?
"40-65":sia
ollut pari kymmentä vuotta
hallituksessa vaikka pj.na;, voisi uudet (ajan mukaiset faktat)
ymmärtävä seuraaja omistautua uusituilla päivityksillä vaikka ajastaan
pakollisiin remppoihin ilman menneisyyden putkea.
Isännöitsijältä ei sinänsä vaadita koulutusta, vaikka toisaalta hän on
velvollinen neuvomaan ettei taloyhtiö/hallitus tee ainakaan lain vastaisia.
Netistä löytyy as.oy pykälät ym:t. Uskoisin jopa alle kakskakkosista
löytyvän koulutusta, taitoa ja kokemusta isompiinkin vääntöihin.
Eiköhän ne suuremmat migreenit löydy pienemmistä torpista?
siihen että suurenkin taloyhtiön asioita hoitaa muutama hallituksen jäsen, joilla ei ole koulutusta tai kokemusta kiinteistönpidosta ja palava halu hoitaa asioita itselleen mieluisalla tavalla. Kun tämä ryhmä on "löytänyt toisensa" ja istuvat vuosia hallituksessa on jälki rumaa katsottavaa.
Isännöitsijä joka ajattelee yhtiön etua osakkaiden edun sijaan saa yleensä lähteä jonkun keksityn syyn perustella.
Asun taloyhtiössä, jossa on liki 100 asuntoa. Hallituksessa on puheenjohtaja ja neljä rivijäsentä ja kaksi varalla. Meillä on kaksi hallituksen jäsentä rakennusalan ihmisiä. Mistä helkkarista niitä koulutettuja ja/tai kokeneita löytyy lisää?
Aika vaikea se on löytää noinkin isosta joukosta "kiinteistönpidon koulutusta tai kokemusta" omaavia, joilla vielä on aikaa ja halua perehtyä yhtiön asioihin, jotka ajoittain vievät paljonkin aikaa. Monella on muita sivuhommia, joista maksetaan ihan palkkaakin.
Varsinaiselle työnantajallekin pitää jokunen tunti tehdä, kun se kuitenkin kustantaa lähes koko elämisen.
Onneksi isännöitijät ovat taloudenpidon ammattilaisia, harvassa isännöintitoimistossa on kuitenkin raksa-ammattilaista teknisenä isännöitsijänä.
Pikakoulutusta asunto-osakeyhtiölainsäädäntöön ja talon hoitoon voisi hallituksen jäsenille suositella. Eli siis kurssitusta.
Linnaan tuollaiset ikärasistit pitäisi passittaa. Häpeä!!!
voisi tehdä terää lukaista kaikkien hallituksen jäsenten. Siinä ainakin sanotaan että hallituksen jäsenet pitää kouluttaa tehtäväänsä, en muista oliko se lainaus jostain laista vai mistä.
kouluttautumaan mutta suositeltavaa se toki on. Hallituksen toiminnassa on mukana yleensä ammattilainen ja se on isännöitsijä, hallitus koostuu maalikkojäsenistä.
Kouluttamattomuus ei ole suinkaan pahin asia vaan tilanne jossa yksittäinen jäsen kuvitelee tietävänsä kaikesta kaiken, on ollut rakentamassa hissejä, putkia ja kaikkea mahdollista. Helposti peesataan tätä "tuttua" miestä eikä kuunnella mitä ammattilainen sanoo, siinä on sitten soppa keitettynä.