En tiedä mitä nimikettä soisitte käytettävän buddhalaisuudesta, mutta haluaisin nyt vihdoin viimein kuulla mikä pointti opissa Buddhan omasta näkökulmasta katsottuna piti olla. Onko buddhismin ainoa pääpointti se että kärsimys pitää saada loppumaan ja sitämyöten päättyy sitten myös olemassaolo?
Minkä takia kärsimyksen pitäisi olla niin veretseisauttava asia että sitä pitäisi paeta ja lopulta suorittaa jopa eräänlainen "lopullinen itsemurha" eli tehdä valintoja joiden johdosta ei enää takuulla koskaan tule olemaan missään muodossa olemassa? Tarkoitan siis ihan totaalisesti olemattomuuteen vaipumista. En tiedä että pyrittekö te kaikki siihen tai uskotteko te siihen, mutta aina kun tuon esille hämmennykseni moista olemattomuuteen pysyvää vaipumista kohtaan niin joku ilmaisee että niin se vain on.
Onko - se on tietysti uskon asia niin kauan kuin ei itse ole varmuudella havainnut että on, ja sitten kun sen havaitsee onkin jo kadonnut PLUF ja tervemenoa.
Mitä eroa buddhalaisuudella on materialismiin? Buddhalaisuudessa vain esitetään että sitä elää useampia elämiä, ja niitäkään ei sitten elä joku yksi ja sama, kun mitään sielua ei kuulema ole olemassa. Joidenkin minusta täysin erillisten tulevien ihmisten elämienkö takia minun pitäisi äheltää meditaation parissa, pyrkiä tukahduttamaan haluja ja takertumisia etc.? Jokin tässä kaikessa nyt tökkii ja pahasti. En tarkoita etteikö sitä voisi tehdäkin kaikenlaisia juttuja muiden hyväksi, mutta mitä ihmettä buddhalaisuudessa edes lätistään reinkarnaatiosta jos sitä ei kerta oikeasti ole?
Moni hupakko kuvittelee että buddhalaisuus on jotenkin ihqu uskonto kun se ei ole uskonto vaan filosofia (väitetään). Eihän se ole mitään muuta kuin pelkkää saivartelua jonka lopputulos on sama kuin materialismissa. Yhtähyvin voi sitten ryhtyä vaikka seuraamaan Marxia kuin Buddhaa, jos buddhalaisina esiintyvien väitteet olemattomuuteen päätymisestä ja sieluttomuudesta pitävät paikkansa?
Minkä takia kärsimyksen pitäisi olla niin veretseisauttava asia että sitä pitäisi paeta ja lopulta suorittaa jopa eräänlainen "lopullinen itsemurha" eli tehdä valintoja joiden johdosta ei enää takuulla koskaan tule olemaan missään muodossa olemassa? Tarkoitan siis ihan totaalisesti olemattomuuteen vaipumista. En tiedä että pyrittekö te kaikki siihen tai uskotteko te siihen, mutta aina kun tuon esille hämmennykseni moista olemattomuuteen pysyvää vaipumista kohtaan niin joku ilmaisee että niin se vain on.
Onko - se on tietysti uskon asia niin kauan kuin ei itse ole varmuudella havainnut että on, ja sitten kun sen havaitsee onkin jo kadonnut PLUF ja tervemenoa.
Mitä eroa buddhalaisuudella on materialismiin? Buddhalaisuudessa vain esitetään että sitä elää useampia elämiä, ja niitäkään ei sitten elä joku yksi ja sama, kun mitään sielua ei kuulema ole olemassa. Joidenkin minusta täysin erillisten tulevien ihmisten elämienkö takia minun pitäisi äheltää meditaation parissa, pyrkiä tukahduttamaan haluja ja takertumisia etc.? Jokin tässä kaikessa nyt tökkii ja pahasti. En tarkoita etteikö sitä voisi tehdäkin kaikenlaisia juttuja muiden hyväksi, mutta mitä ihmettä buddhalaisuudessa edes lätistään reinkarnaatiosta jos sitä ei kerta oikeasti ole?
Moni hupakko kuvittelee että buddhalaisuus on jotenkin ihqu uskonto kun se ei ole uskonto vaan filosofia (väitetään). Eihän se ole mitään muuta kuin pelkkää saivartelua jonka lopputulos on sama kuin materialismissa. Yhtähyvin voi sitten ryhtyä vaikka seuraamaan Marxia kuin Buddhaa, jos buddhalaisina esiintyvien väitteet olemattomuuteen päätymisestä ja sieluttomuudesta pitävät paikkansa?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Mutta kyllä on selvä pointti,että kaikkien ihmisten kärsimys lakkaa,kun lisääntyminen loppuu ja sehän loppuu kun luovutaan itsekkäistä seksuaalisista haluista.Sitten ei enää synnytä tänne kärsimään ainakaan ihmisinä,eihän ne eläimet niin paljon kärsi ja jos kärsiikin niin se on yleensä ihmisten aiheuttamaa kärsimystä.
Tässä artikkelissa perustietoa buddhalaisuudesta pääasiassa tiibetinbuddhalaisuuden näkökulmasta:
http://www.nic.fi/~lapin/buddha.htm
Mm. "Buddhalaisuus koskee vain ja ainoastaan sitä, miten työstetään inhimillisen mielen tarjoamia mahdollisuuksia. Se on itsensä ymmärtämistä ja muuttamista. Sen avulla herätään näkemään elämän tarjoamat mahdollisuudet ja erityisesti opitaan käyttämään tätä ihmeellistä asiaa – omaa mieltä – täydellisesti: tulemaan entistä viisaammaksi, ystävällisemmäksi ja rauhanomaisemmaksi henkilöksi. Buddhalaisuudessa uskotaan, että on olemassa ajaton, täydellinen puhtaus ja syvä rakkaus, joka koskettaa jokaista olentoa, täydellinen rauha ja häikäisevä viisaus syvällä meissä jokaisessa. Elämän tarkoitus on löytää se."
...että Tiibetissähän lausutaan Kuolleiden kirjaa kuolevalle senkin jälkeen kun hän on jo kuollut. Jos mitään sielua ei ole olemassa, miten ihmeessä mikään entiteetti seikkailisi vielä omissa harhoissaan nähden näennäisiä demoneja ja jumalia, ja se sitten kuulisi kun joku luennoi sille Kuolleiden kirjaa... Tai jos viestikapula ikäänkuin siirtyy heti persoonalta toiselle (kuuluisa vertaus siitä että yksi kynttilä sytyttää toisen kynttilän ennen sammumistaan), niin siinäkään tapauksessa mikään tai kukaan ei ole kuulemassa kun avuliaat aatut hänelle sitä kirjaa lukevat.
Pitäisin aika järkevänä että buddhalaisuus keskittyisi nimenomaan mielen käyttämiseen ja valmentamiseen ja jättäisi sivuseikaksi sen mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Mutta aina vaan saa kuulla näillä nettipalstoilla kaikenlaisia "viisauksia" buddhalaisina itseään pitäviltä tyypeiltä kuinka ei ole sielua, kaikki lussahtaa olemattomuuteen jne.
No, kaiketi buddhalaisiakin on joka junaan ja osa jää vielä laiturillekin.
Tsekkasin tuota linkkiä ja siellä ei kyllä mitenkään esitetty "tyhjyyden" käsitettä olemattomuutena.
Olenkohan nyt itse käsittänyt väärin vai onko joku toinen käsittänyt, kun on syntynyt tämä ajatus että valaistunut se vaan katoaa olemattomiin eikä häntä enää ole missään muodossa... Kuitenkin esim. ruumiistairtautumisen kokemuksia saaneet ihmiset ovat kuvailleet, joskus, olleensa täysin kehoa vailla, mutta silti tietoisuutena olemassa.
Mutta minua ei tässä nyt kiinnostanut käsitteillä saivartelu, vaan halusin tietää onko se niin että mitään tietoisuuttakaan ei enää ole kun kärsimys lakkaa, siis absolut EI OLE, totaalisesti, missään muodossa, slut, finito. Tuo linkki ei sellaista vaikutelmaa antanut.
Mielestäni fyysinen taso tai olemassaolo ei ole niin kaikki kaikessa että heti kun se loppuu, niin sitten kaikki onkin "olematonta"...
Ahdistaako sinua kun et tiedä vastausta kysymykseesi ja kukaan ei voi sinulle sitä varmaksi kertoa, että onko kuoleman jälkeen mitään?
Minä en tiedä siihen vastausta, mutta ei se minua ahdista. Kyllä me kaikki aikanamme saamme vastauksen tähän kiperään kysymykseen tai sitten vain lakkaamme olemasta.
Sitäkään en tiedä miksi me kykenemme keksimään sellaisia kysymyksiä joihin emme koskaan voi saada vastauksia. Tällekin kysymykselle saattaa olla olemassa vastaus tai sitten ei ja jos on niin mitä sitten? Muuttaisiko vastauksen tietäminen loppuenlopuksi mitään ja olisiko sillä mitään merkitystä?
Buddhalaisuus onkin valtavaan laaja uskonto ja filosofia, siihen sisältyy lukuisia eritasoisia ja erilaisia opetuksia ja näkökulmia. Perusteisiin pitäisi ensin perehtyä (mitä niissä oikeasti sanotaan, eikä vain mitä itse luulee niissä sanottavan) ja sitten yrittää ymmärtää, mistä niissä on kysymys oman kokemuksen pohjalta.
Tyhjyyttä buddhalaisessa merkityksessä ei ole yleensä helppo oivaltaa tuosta vaan. Se ei joka tapauksessa ole olemattomuutta, jotakin mystistä kaiken katoamista. Myöskään kun valaistuu, ei suinkaan katoa olemattomiin, lakkaa olemasta, vajoa koomaan tms.
Kun sielua ei ole olemassakaan, mikä kumma entiteetti seikkailee ylipäätään täällä juuri tässä ja nyt? Auttaisiko tämän vastakysymyksen pohtiminen hahmottamaan kysymyksiäsi yhtään paremmin? Olemme täällä, mutta mitään pysyvää, muista riippumatonta itseä ei ole, ei meillä eikä muilla, nyt eikä vastaisuudessa.
Suurimman osan aikaa ahdistavat eniten ne jotka väittävät että "näin se nyt vaan on" omasta näkemyksestään. Ja toki ahdistaa se että yksi vetoaa omiin kokemuksiinsa (OBE-kokemukset) ja toinen tyrmää ne aivojen harhoina ja piiri pieni pyörii. Lopulta kaikki alkaa aina tympiä ja parempi olisi kai kun keskittyisi vallan muihin asioihin kuin uskon- ja hengenasioihin. :P
Ensimmäinen ajatus mikä tulee mieleen sieluttomista olennoista... :P
Löytyy maailmansielu ,atman ,tajunta/tila,aivorunko.Yksiuusimmista ja tärkeimmistä aivojen tutkimusalueista josta heillä on 2500 vuoden yhtäjaksoinen kokemus.
https://oa.doria.fi/dspace/bitstream/10024/1056/1/mystinen.pdf
pyöritä siitä alaspäin...
Vähän kyllä ihmetyttää tuollainen Olli _Haltiamieli_ Erjanti, mutta uskaltaisinko silti luottaa ettei kyseessä ole tsoukki, vaan oikea pro gradu... Olen hemmetin huono lukemaan tietokoneelta sivukaupalla matskua ja tulostaakaan ei yli 100-sivuista viitsisi, mutta pyrin säilyttämään tämän ja tutkailen vaikka sieltä täältä silloin tällöin.
Mieli on aina kiinnostanut minua, monessakin mielessä (heh) ja eri tahoilta tutkittuna, joskin henk.koht. inhoan niitä näkemyksiä joiden mukaan mieli sammahtaa samalla hetkellä kuin fyys. keho kuolla kupsahtaa. Tottakai joku niinkin ajattelee ja siitä vain, itse en vain sellaiseen viitsi tyytyä. (Senkään vuoksi kun on mielikuvia jotka viittaavat toisiin elämiin joissa tämä oma itsetietoisuuteni on ollut mukana, ts. siis reinkarnaatioon. - Joskin on muistettava että sama persoonallisuus sukupuolineni jne. en tietenkään väitä aina olleeni.)
Olen henki, jolla on mieli ja keho. Mieleen olen varastoinut kaiken, mitä olen ikinä ajatellut ja mitä on ikinä tapahtunut minulle monien elämien aikana. Mieli on vähän kuin tietokone ja se käyttää aivoja jonkinlaisena keskusyksikkönä halliten kehoa.
Kun kuolen, keho jää tänne ja minä häivyn maisemista mieleni kanssa kohti seuraavaa jälleensyntymää. Minä olen ikuinen, mutta mieleni ei ole. Se muuttuu koko ajan oivalluksieni ansiosta tai tyhmien mokailujeni mukaisesti. Kun kehityn, saan mieleni ensin järjestykseen ja sitten voin halutessani jopa päästä mielestä eroon, jolloin jään puhtaaksi hengeksi. Sitten vain olen.
En ole yksin totuuteni kanssa. Meitä on paljon ja tietääkseni tämä on aika lähellä myös buddhalaisten ajatuksia.
Jotakuinkin samoin olen itsekin ajatellut, en vain niin kauheasti ole osannut erotella mieltä ja henkiminuutta toisistaan. Olen kyllä ajatellut että ei tämä persoonana oleminen voi mitenkään olla ikuista; ensinnäkin tämä nykypersoona nimeltä se ja se jne. takuulla hälvenee pois pikkuhiljaa kuoleman jälkeen, mutta oletan myös että jonkinlainen syvempikin yksilönä oleminen saattaa hävitä sitten joskus kun reinkarnaatioreissut on tehty. Mutta häviääkö aivan kaikki... Mielelläni minäkin hengen (tai Hengen, jos ajattelen sitä mikä on kaiken olemassaolon ja olemattomuudenkin summa) katsoin sillä tavalla pysyväksi että ei se voi koskaan kuolla, kun ei ole koskaan syntynytkään...
En vain ole osannut sitä näin hyvin selventää. Kiitokset, tästä on hyvä jatkaa : )
http://www.chinadaily.com.cn/china/2007-07/03/content_908778.htm
Tässä Buddhan opetuksista: Niin kauan kuin ihmiset toivovat valaistuvansa ja tavoittelevat sitä, se on merkki siitä,että harhakäsitys on yhä heissä;sen vuoksi niiden,jotka seuraavat tietä valaistumiseen,ei pidä tavoitella sitä,ja jos he saavuttavat valaistumisen,heidän ei pidä viipyä siinä. Kun ihminen saavuttaa valaistumisen tässä mielessä,se merkitsee että kaikki sinänsä on valaistumista;sen vuoksi ihmisten pitäisi seurata valaistumiseen johtavaa polkua siihen asti kunnes heidän ajatuksensa,maalliset halunsa ja valaistuminen muuttuvat identtisiksi.
Tätä universaalin ykseyden käsitettä-sitä ettei millään sisimmässä olemuksessaan ole mitään erottavaa tekijää-kutsutaan tyhjyydeksi. Tyhjyys merkitsee epäkonkreettinen,syntymätön,vailla omaa luontaista itseyttä,ei duaali. Siitä syystä,ettei asioilla ja esineillä sinänsä ole muotoa eikä ominaisuuksia,voi sanoa etteivät ne synny eivätkä tuhoudu.
Tyhjiö aivoissamme on täynnä tietoa/pelkoa,se on mielikuvitusta.Tutkimuksen alla.
http://www.google.fi/search?hl=fi&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=tajunta tutkimus&spell=1
http://www.fwbo.fi/buddhalaisuus.htm
Pyrkimys=
Vapautua vittumaisesta ,tarkoituksettomasta, kärsimyksentäytteisestä, epätyydyttävästä
elämästä.(huom,itsemurha-potilaat ja masentuneet)
Elämä on kärsimystä ja nirvanan saavuttanut on vapaa inhimillisistä kärsimyksistä,ei mielen ongelmia,ei kärsimystä,mielentila rauhoittuu,kuolemanpyörre ei ole ongelma,ei lääkkeitä,ihmiselle tulee oikeasti "vitun hyvä" olo.
Munkit lähes pakottaa älyn kohtaamaan sisäisen pelon jolloin se yliarvostettu äly alkaa kouliintua viisaudeksi.
Munkit tuottaa kiusallaan älylle umpikujan joka
paljastuu siten että: mikään ei johda mihinkään,ja äly on ymmällään,ihan oikeasti.
Näin äly käytännössä pakotetaan ottamaan mittaa sisäisestä pelosta eli sisimmästä(mielikuvitus,atman aivoissa),ja siihen ei ole monella kokemusta.(samalla karsitaan (kusipäitä) pois sotkemasta viisautta)joka heille on arvokkaampaa kuin äly länsimaissa.
Logistinen error?...ihan reilusti kiusan tekoa älylle ja se taitaa muuten toimia aika hyvin....
Eivä he älyä arvosta vaan viisautta ja siinä auttaa oppi eli Dharma= oikea keskittyminen ,oikea toimeentulo,rohkeus...jne
Se on meditaatiota,pelottaa niin saatanasti mut niin se pitääkin,kuin pahanmakuinen lääke joka onkin se tehokkain lääke,tuskasta täytyy saada voimia,kuin painonnostossa,alkaa vahvistumaan.
Tulee hyvä olo.
Elämä ei "ahista" niin paljoo ja jos pääsee perille nirvanaan valotunnelia pitkin
vapautuu kokonaan maallisista vaivoista ja se on jo tavallaan uus ihmistyyppi jo sitten.
(unesta herännyt, oivaltanut,näin tullut,tathagata.
Sangharaksita: timanttisutta,ym.ym,283 kirjastoissa kertoo lisää......
Ja se kaikki on mahdollista lähes kotikonstein,
ei luostarielämäpakkoa,ei typeriä rituaaleja,
ei epämiellyttäviä asentoja(itsellä polvi paskana ,ei lootus-istunto juttuja..ei rahaa....
Tervettä järkeilyä,ajattelua sisäänpäin,kohti pelkoa: sitä on meditaatio.psyykkistä kestävyyttä......
Lopulta ulkopuolisen on ehkä vaikea nähdä ero kristittyjen romanttisen Jeesukseen rakastumisen ja tarpeekseen tyhjyyttä meditoineen ja siten "valaistuneen" henkevän ihmisen välillä. Entäs jos kumpikin on harhaa? Entä jos aivot reagoivat lopulta ihan mihin tahansa mitä niille jatkuvasti jankutetaan tai syötetään päivästä toiseen, vuodesta toiseen? Transsitilaltahan se vaikuttaa.
Mutta etten nyt ihan väärää todistusta antaisi, niin kyllä minäkin näkisin että kaikenlaisesta pään hutusta vapautuminen olisi hyvästä vaan. Kunhan tässä nyt erottelen jyviä akanoista ja mietin ääneen että joskos joskus kävisi niin että buddhalaisuudessakin ihminen lopulta jämähtää vain omaan itsepetokseensa.
Miten sen osaa tietää että nyt löytyi juuri se mikä pitikin, eikä pelkkä harha...?
Ihmiskunnalla on suuri haaste elää sisimpänsä kanssa ja meditaatio on vastaus siihen.Heillä on kadehdittavat kokeukset siitä miten elää sisimpänsä kanssa.
ollakseni ajatteleva olento luon ajatuksia.ajattomia viisauksia vai maailman turhuuksia?pitäkää pallonne.olkaa hyvät.seuratkaa jälkiä mestarien .sama latu yhtä kaikki,opetus erinomainen on viisaus hiljainen. luomaton tila valaistuneiden,kaiken voittaneena, itensä unohtaneena muistaa todellisen olemuksen.kuulee siis vain hiljaisuuden. ajattelee jos haluaa,sitä saa mitä tilaa ja tietää että tässä tuhat miljoonaa maailman järjestelmää käsittävässä maailman järjestelmässä tämä pallo ei suinkaan ole ainoa asuttu.kuka on sanonut että se siinä sitten on kun samsara ei pyöri.mitäs jos nirvana on vapaus tästä planeetasta? veljet ja siskot.kaikkia palloja ei potkita paskaksi.voisiko olla että jossain muualla ei hallitsemattomia mieliä-taitamattomia tekoja ajattelevia ja tekeviä olentoja olekaan.c u when you get there or why dont we do so over here?
Voisi...
Jos oikein typistaa asian, niin buddhalaisuudessa on kysymys hengityksen tarkkailemisesta. Nimittain Buddha valaistui silla meditaatiomenetelmalla.
Voiko siina olla siis kysymys filosofiasta? - Ei tietenkaan. Koska hengityksen tarkkaaminen on todellinen asia, ei missaan nimessa spekulatiivinen. Siina oppii tuntemaan hengityksen ja samalla jotain tapahtuu tietoisuudessa, kun mieli rauhoittuu. Edelleenkaan se ei ole filosofiaa, vaan todellinen tapahtuma tietoisuudessa.
Voiko siina olla kysymys uskonnosta? Ei tietenkaan. Mihin siina pitaisi uskoa? Siina meditaation harjoittaja oppii todellisia asioita omasta itsestaan. Koska me kaikki satumme olemaan hyvin samankaltaisia, samat asiat patevat jokaisen ihmisen kohdalla.
Se sana karsimys ei ole tarkka. Huomaa etta on kyse transendentista asiasta. Sen voi ilmaista myos sanalla ehdollistuneisuus. Eli kaikki ehdollistunut minuus lakkaa. Kaikki harha lakkaa.
Mielenkiintoinen pointti tuokin. Itselläni meditointi useimmiten tökkii juuri hengittämisen epämukavuuden ja keinotekoiseksi muuttumisen vuoksi, joten jos näin perustavalta pohjalta lähdetään niin minulta puuttuu jo se pohjakin.
Asioista on pirun vaikea puhua, koska välillä tarvitaan reimaa yksinkertaistamista, ja välillä taas on syytä hioa yksityiskohtia. "Kärsimys" on selvästikin liian yksioikoinen juttu, sillä se tuo tosiaan helposti mieleen inhotuksen ihmisten pelkurimaisuutta kohtaan (>tarve paeta). Kun taas puhutaan ehdollistumasta, niin se kuulostaa jo järkevämmältä. Jostain syystä engl.kielen sana "detachment" on aina ollut minulle parhain termi määritellessäni sitä mikä ihmisessä on mennyt pieleen ja mikä onnistunut. _Samaistuminen_ erilaisiin asioihin ja olemisentiloihin siis on se mikä aiheuttaa kai väistämättä tuskaa, joko mentaalisella, emotionaalisella tai fyysisellä tasolla.
mieli ja sen luomat ajatukset saavat aikaan tunteen itseydestä. tämä kyseinen itseys on kuitenkin enemmän tai vähemmän lyhytaikaista ts. loppuvaa. sadan vuoden kuluttua meitä ei muista kukaan. elämänenergia kuten ei muukaan energia ei häviä vaan siirtyy johonkin ehkä helvettiin ehkä taivaaseen mutta todennäköisesti eläimeksi. (vrt. lukumäärä hyönteiset kalat jne.) kuitenkin taivaastakin kuollaan. buddhalaisuus tähtää pysyvään onneen. kokeile meditaatiota voit ehkä "esikatsella" kyseisen "onnen"
sinulle hyvä.. mikä olitkaan. älä unohda rakkauttas toisiin ihmisiin ja eläimiin ts. kaikkin olevaan. kuolet jokupäivä ja mitä jää jäljelle. ehkä juuri se. muista metta meille ja kaikille muille.
kun mieli rauhoittuu uusia ajatuksia/kokemuksia ilmaantuu ajattelematta.
Maailmankaikkeus havannoi maailmankaikkeutta on eräs ilmaisu joka nousee tietoisuteen siitä mitä buddhalaisuus on opettanut ihmisenä olemisesta, kun ei erityisesti pyri mihinkään eikä samaistu tunteisiinsa eikä ajatuksiinsa vaikka ei koe itseään erillisenäkään.
Tai hetki(joka voi olla ikuisuus)kokee itseään.
Jonkinlainen sisäinen rauha (joka voi olla sitten melkein mitä vain)on seurausta zenin viitekehysten seuraamisesta. Tarkoittaa sitä ettei mieli kiinnity eritysesti mihinkään vaikka voi olla intohimoinenkin samalla.
Kun ei halua mitään, ilmaantuu syvä sisäinen ilo pelkästä olemassaolosta jatkuvana mielentilana jossain taustalla. Se on ehkä parasta zen buddhismissa.
Viesti tullut klo 14 mutta missäs se on...?
mene tajunnan toiselle puolelle.